Boston Bruins 2011-12

  • 138 152
  • 367

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Vaikka Boychukin top4 -tasosta varmaan saa keskustelun aikaan, kelvollisista rightin pakeista on markkinoilla melko vähän tarjontaa. Tämä selittää palkkaeron esim. Ferenceen. Seids taas teki nykyisen sopimuksensa ennen mahtinäyttöjään - jos sopimus pitäisi vääntää nyt, caphit lienisi 5 miljoonan huitteilla.

Boychuk on fyysinen peruspakki, jolla on kova lämäri ja vähän kankeasta liikkumisesta huolimatta erinomainen kyky hakea ja ajoittaa avojääpommeja. Siinä mielessä samanlaista osaamista yleisön ja joukkueen sytyttämiseen kuin esim. Lucicilla. Toisaalta on sitten ne hasardit, mutta Chara pelastaa.

Yhtä kaikki, Boychuk on mielestäni Bruinspuolustuksen heikoin lenkki, pelaa taitoihinsa liian suuressa roolissa. Siinä mielessä sopimus aiheuttaa ainakin täällä vähän ristiriitaisia tunteita.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Johnny Boychukille sorvattiin itselleni positiiviseksi yllätykseksi siis jatkoa. Pidän hintaa kuitenkin suunnilleen sopivana ja uskon että olisi saanut UFAna n. neljä miljoonaa. Tämä neljä oli mielessäni kun tuolla aiemmin pohdin että hinnoittelee itsensä ulos Bostonista.

Boychuckilla on ikää on 28 vuotta eli ns. parhaat vuodet meneillään. Johnny Rocketissa tiedetään mitä saadaan niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä ja taitaa olla eniten Charan parina pelannut pakki sitten Aaron Wardin. Käsiä ja peliälyä voisi olla enemmän ykkösparin minuuteille mutta kaikesta päätellen Bostonissa ollaan tyytyväisiä Boychuckiin kentällä ja sen ulkopuolella, mukava nähdä yksi suosikeistani seuraavat vuodet ruodussa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Peverley sivussa 4-6 viikkoa polvivamman takia kertoo Bruinsin sivut. Tuomarit ja liiga katsoi että tässä Gillin polvitaklauksessa ei tapahtunut mitään väärää joka on kyllä käsittämätöntä. Ilmeisesti Bruins ei myöskään pyytänyt että asiaa tutkittaisiin. Saataisiinkohan siirtorajalla Marchment takaisin liigaan taklaamaan tuttuun tapaansa (nykyisin puhtaasti) vastustajan polvia?

Josh Hennessy pelaa pariin kauteen ensimmäisen nhl-pelinsä Winnipegissä, toivottavasti onnistuu ja on parempi kuin kaksi nuorisolaista.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ei se taas mennyt ihan niinkuin piti ja Winnipegistä jäi nolla pistettä matkaan 4-2 tappion myötä. Jets käytti lähes jokaisen maalipaikkansa hyväkseen ja kun Bruins ei omistaan halunnut tehdä niin tulos oli tämä. Ensimmäinen Jetsien maali Raskin piikkiin, mutta lopuissa sitten kaiken maailman merkkausvirheitä ja muuta sekavaa paskaa. Brunsilta maaleista vastasivat Caron ja Krejci. Caronin 1-1 tasoitusmaali tuli heti sen perään kun Rask oli torjunut 2v1 hyökkäyksestä Stapletonin vedon. Bruins sai ottelun ensimmäisen ylivoimansa toisen erän puolivälin jälkeen, mutta melkoista tuskaa tuon katsominen oli. Sitten heti kun Kanen jäähy oli päättynyt, vie Wheeler vastahyökkäyksestä Jetsit uudelleen johtoon. 2-1 lukemissa lähdettiin myös erätauolle ja heti kolmannen erän alkuun Krejci päätti yhdeksän ottelun mittaisen kuivan kauden maalien osalta, kun nosti läheltä ylös. Tässä vaiheessa elämä vielä hymyili ja kun Little joutui jäähylle vähän tämän jälkeen, nousivat odotukset lisää. No sama kaava toistui uudestaan ja heikon ylivoiman jälkeen Jets nousee seuraavassa vaihdossa uudestaan johtoon. 3 Bruins peluria jäävät ihailemaan Wheelerin vetoa ja boksista tullut Little pääsee laittamaan helposti kiekon sisään. Pari minuuttia myöhemmin Little iskee takatolpalta illan toisensa ja 4-2 loppunumeroihin peli myös päättyi. Heti tuon Littlen toisen osuman jälkeen Bergeronilla oli loistava paikka maalin edestä, mutta Pavelec kerkesi sivuttaisliikkeellä eteen. Kunnon loppukiriä ei oikeen nähty ja kahden peräkkäisen voiton metsästys jatkuu.

Peverleyn ja Hortonin ollessa poissa ei leveä hyökkäysmateriaali olekaan enää niin leveä, eikä tässäkään pelissä kunnon maalipaikoilla herkuteltu. Viivalta ja pienistä kulmista tuli paljon vetoja, mutta ei Pavelecilla kauheita hankaluuksia ollut näitä torjua. Bergeronin ketju sai parit hyvät vetopaikat, mutta eivät tällä kertaa menneet sisään. Kolmosketjussa Kellyn vierellä pelasivat Caron ja Paille ja nelosessa Hennessy pelasi uran avauspelin Bruins-paidassa keskellä Campbellin siirtyessä laitaan. Hennessyltä ihan ookoo peli, kerran istui jäähyllä kun ex-Bruins Stuartin kanssa saivat molemmat 2min väkivaltaisuudesta. Itse en tuossa nähnyt, että Josh olisi mitään itse tehnyt vaan oli lähinnä ottava osapuoli, mutta näin tällä kertaa. Lucic pelasi hyvin ja voitti lähes kaikki kaksinkamppailut, mutta ei tuo ketju kunnolla saa pyöritystä vastustajan päätyyn Hortonin ollessa telakalla.

Tosiaan viimeksi kaksi voittoa ollaan saatu putkeen reilu viisi viikkoa 17 peliä sitten, kun Jets ja Canadiens voitettiin kotihallissa. Tuosta eteenpäin on ollut peli aika haussa. Hyvänä puolena tässä nyt on se, etteivät Ottawa tai Toronto ole saaneet mitään kunnon putkia aikaan ja divisionaan kärkipaikka on yhä neljän pisteen erolla hallussa.

Boychukin jatkolle vähän ristiriitaiset fiilikset, niin vaihtelevia miehen otteet ovat. Parhaimmillaan taklaa hyvin ja vauhtiin päästessään nostaa kiekon vaikka yksin vastustajan maalille, mutta sitä huonompaa puolta kiekonmenetysten suhteen on nähty sen verran, että yli 3 miljoonaa tuntuu liialta. Boychukin peli Charan kanssa on ihan jees, mutta jos tulevaisuudessakin pleijareissa Chara ja Seidenberg yhdistetään, pääsee Johnny esittelemään viime kevään otteitaan tuplapalkalla. No katsellaan ja odotellaan josko mies muuttuisi vähemmän virhealttiiksi, niin ei tuo palkka siinä vaiheessa tuntuisi pahalta.

Kuuden ottelun vierasputki jatkuu sunnuntaina Minnesotan vieraissa, jonka jälkeen kohdataan vielä Blues, Sabres ja Senators ennen paluuta Bostoniin. Viime kaudella ja myös kaudella 1971-1972, jolloin viimeisimmät kaksi mestaruutta voitettiin oli myös kuuden ottelun mittainen vierasputki joka sweepattiin, joten tämän kauden osalta mestaruushaaveet katkesivat sitten tähän otteluun :).
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vieraskiertue jatkui eilen Minnesotassa ja peli onnistuttiin jollain ihmeen keinolla häviämään 2-0. Kotijoukkueen maalilla Backström oli huikea torjuen 48 kertaa, joista muutamat kunnon gamesavereita. Boston vei peliä käytännössä miten halusi ja varsinkin kolmas erä näytti siltä kuin olisi pelattu ylivoimaa koko erä. Niin paljon paikkoja oli että olisi todennäköisyyksienkin mukaan kai jonkun pitänyt mennä, mutta nollille jäätiin siis neljättä kertaa viimeiseen 9 otteluun. Ketjut olivat sen verran muuttuneet, että Paille oli palannut 4. ketjun ja Hennessy nousi kolmoseen. Paille saikin parit läpiajot heti ensimmäisessä erässä, mutta logoonhan nuo vedot taisivat mennä. Kolmannessa erässä Kelly nousi Pouliotin paikalle ykkösketjuun, mutta ilman tulosta jäätiin.

Thomas olisi ensimmäisen maalin saanut ottaa, mutta muuten pelasi ihan hyvin, vaikka Nikke veskareitten taiston veikin 100-0. Lucic tekee helvetisti hommia tällä hetkellä, mutta turhautuneelta mies näyttää, tämä tilanne kuvastaa hyvin miestä. (Linkki Youtubeen) Aika lukossa on tällä hetkellä jokainen kaveri, esim. Seguin ja Marchand osuneet viimeksi 6 peliä sitten, Kelly 13 peliä, Chara 9 peliä ja täsmähankintamme Corvo maalannut kahdessa eri pelissä tällä kaudella. Melkein kokeilisin Seguinia ykkösketjussa, joskohan maalinteko onnistuisi paremmin, ei se nyt huonommaksi voi muuttua.

Maalintekoon pystyvä laituri kyllä kelpaisi tähän joukkueeseen, mutta ei taida kauheasti myyjiä siirtorajalla olla. Hortonin saikun pituudesta ei ole tietoa ja Peverleyn ollessa sivussa maaliskuun loppuun saakka, kaipaisi hyökkäyskalusta vahvistusta. Katsellaan nyt tapahtuuko mitään peliliikkeitä. Vieraskiertue suuntaa seuraavaksi St. Louisiin torstaina, pienenä huomiona Blues voitti lauantaina Wildin 4-0 Elliotin torjuessa huikeat 13 kutia, joten eipä hirveästi hurraa huutoja herättele nämä lähtökohdat.
 

Patrik79

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT, TORONTO
Eilisen pelin perusteella, ei ole Bostonilla hirveetä hättää. Oli niin vahva ehitys Wildia vastaan. Sinä päivänä ku apina saadaan ammuttua alas niin alkaa verkko heilumaan. Loppukautta ajatellen, hyvä että suvantovaihe tulee nyt eikä playareissa. Hyvä peli Bostonilta, mutta parempi peli bäckströmiltä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Lucic tekee helvetisti hommia tällä hetkellä, mutta turhautuneelta mies näyttää, tämä tilanne kuvastaa hyvin miestä.

Lucic on ollut ihan eläin viime viikkoina. Tekee kaukalossa mitä tahtoo - paitsi maaleja.

Joukkueena Bruins on muutenkin tuskaillut maalinteon kanssa. Vastustajien kassareista tehdään tähtiä ilta toisen perään, joskin hyvin nämä auttavat. Peverleyn loukkaantuminen on merkinnyt enemmän tai vähemmän sitä, että hyökkäysvoimaa ja dynamiikkaa ei löydy kolmeen ketjuun ja se on tutunlaisesti luonut haasteita Bruinshyökkäykselle. Kaksi hyökkäävä ketjua löytyy kaikilta; Bruinsin vahvuus on ollut kolme maalintekovitjaa.

Itse hakisin ratkaisua siirtämällä Seguinin keskelle. Syksyn perusteella Seguin pelaa sitä paremmin mitä enemmän hän saa kiekkoa ja laidalla hän on liian vähän kiekossa. Bergeron taas pystyy hoitamaan jarrusentterin roolin vaikka kahden saneerauslaastisäkin kanssa toisin kuin Kelly. Vaikka kolmea dynaamista hyökkäysketjua ei saataisi kasaan, niin ainakin Bruins voisi rullata ketjuja taas tasatahtiin vastustajan tekemisistä pahemmin piittaamatta.

OT: oli hienoa nähdä Wheelerin löytäneen vireensä Kanadan preerioilla. Mielestäni Wheeler on kokolailla Bruinsin nykyjohdon (harvahkojen) heikkouksien kuva: isokokoinen taitopelaaja, josta Bruins yritti enemmän tai vähemmän tehdä jotain muuta mitä pelaaja luonnostaan on.

Peverley lienee hivenen dynaamisempi kaveri mitä Wheeler, mutta loppujen lopuksi ja pidemmällä aikavälillä Chiarellin viime kauden anaaliinfistaustreidien kivuliaalta tuskalta pelastaa vain Cup.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hieno peli nähtiin viime yönä, kun Bruins vei pisteet kotiin St. Louisista 4-2 numeroin. Blues ei ollut hävinnyt viimeiseen 21 peliin kotipeliä varsinaisella peliajalla, joten helppo matsi ei ollut luvassa ja jännittää sai melkein loppuun asti. Peli oli fyysinen ja minusta ainakin tuli pieni St. Louis Blues fani tuota peliä katsellessa. Pelityyli muistuttaa Bruinsin vastaavaa ja kummankin peli nojaa kovaan työntekoon, kunnon supertähtien puuttuessa. Tälle porukalle toivon kyllä menestystä lännen puolelta.

Pelin alku oli Bruins-voittoinen ja jo ensimmäisessä vaihdossa Elliot joutui venymään huipputorjuntaan Kellyn vetäessä poikittaissyötöstä. Tästä pari minuuttia eteenpäin ja Marchand nappaa kiekon Shattenkirkin lavasta, jonka jälkeen yllättää rannarilla Elliotin. Yhdeksän sekuntia maalista Crombeen koittaa herätellä jengiään haastamalla McQuaidin. Aika tasan lopulta iskut menevät, vaikka Crombeen saikin hyvän alun. Bruins lisäsi johtoaan, kun Lucic ohjasin Corvon vedon verkon perukoille. Tätä oli edeltänyt Krejcin hyvä taklaus maalin takana. Krejci olikin tässä pelissä siirretty laitaan ja Kelly hoiti sentterin tehtävät. Tässä vaiheessa peli näytti menevän hyvään suuntaan, mutta niin vaan minuutti 2-0 maalista, kiekko jää pyörimään maalille, josta Stewart sen ensimmäisenä löytää ja kaventaa pelin. Viitisen minuuttia eteenpäin ja kiekko on jälleen maalin edessä pyörimässä, josta Crombeen sen löytää ensimmäisenä ja vetää kiekon maaliin. Osui vielä matkalla Ryan Reavesiin, joten hänelle maali lopulta merkittiin. Molemmat Blues maalit tulivat siis kiekon jäätyä pomppimaan maalin eteen, eikä Bruinsin pelurit sitä löytäneet, ennen kuin oli liian myöhäistä. Tärkeä johtomaali saatiin vielä erän loppuun, kun Lucic syöttää Kellylle maalin eteen, josta saa helposti lyödä kiekon maaliin. Maali oli miehen ensimmäinen 14 otteluun, joten varmaan ihan kivalta tuntui. Edellisten kausien maaliennätys eli 15 häkkiä tuli samalla täyteen, joten eiköhän tuokin rikkoudu.

St Louis oli vähiten maaleja/peli päästänyt jengi ja Bostonkin on sijalla 4, joten viiden maalin erä tuli yllätyksenä. 2. erä olikin sitten enemmän odotetun lainen ja erä meni aika lailla Bluesin pyörityksessä. Lähimmäksi maalia tuli kuitenkin Bruins, kun Bergeron ohjaa Boychukin vedon tolpan ja yliriman kautta pois maalilta. Tätä ennen toinen tuomari oli saanut osuman naamaansa Bluesin pelaajan mailassa ja hetki vedeltiin yhdellä päätuomarilla. Tuo Bergeronin tilannekin käytiin videolta katsomassa, kun ei varmuutta maalista ollut. Muuten oli St. Louis paremmin hereillä, mutta Timpan otteet maalilla estivät tasoituksen. Kolmas erä olikin tasaisempi ja Marchand teki loppunumerot viimeistelemällä nätisti läpiajosta. Blues haki vielä tasoitusta ilman veskaa, mutta pyristelyt päättyivät kun Backes otti joukkueensa ainoan 2min jäähyn viimeisellä minuutilla luistellen Thomasia päin. Hieno voitto kaiken kaikkiaan, vaikka kaveri hiukan niskan päällä olikin.

Hennessy oli tässä pelissä jätetty penkille ja Carter Camper teki NHL-debyyttinsä. Pelasi 3. ketjussa Caronin ja Pouliotin keskellä pelaten reilu 6 minuuttia. Caron ja Camper eivät juurikaan kolmannessa erässä kentällä käyneet, mutta ihan hyvin Camper debyytistään suoriintui. Muista pelaajista täytyy vaan kehua tuota Lucicia, joka sai nyt pisteitäkin hyvän uurastuksen palkkioksi. Marchand ei ollut kuuteen peliin osunut ja nyt iski kaksi häkkiä ja koko ketju pääsi pitkästä aikaa plussalle tehotilastossa. Chara oli neljässä viime pelissä kerännyt nohevat -7 itselleen, tässä pelissä oli +3 ja eron huomaa heti lopputuloksessa. Bluesin kovan karvauksen johdosta heiteltiin taas reippaasti pitkiä kiekkoja, jotka eivät tällä kertaa kostautuneet, mutta pakkien on kyllä nopeammin saatava kiekko pois omista, kun tiukan paikan tullen kädet näillä kavereilla tuppaavat jäätymään.

Hieno voitto ja näin saatiin ero Ottawaan pidettyä kahdessa pisteessä. Pelejä Bruinsilla on vielä 4 rästissä Senatorseihin nähden, joten ei vielä hätää tämän suhteen ole, kunhan peli-ilme näyttää samalta jatkossakin. Vierasputki päätetään viikonloppuna, kun perjantaina kohdataan Sabres ja lauantaina Senators. Viime ottelu Buffalossa hävittiin 6-0 joten voisi olla takaisinmaksun paikka.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Road trip osa 5/6 käytiin viime yönä Buffalossa, jossa kotijoukkue veti voiton rankkareilla 2-1. Peli oli melko tasainen, eikä kumpikaan joukkue saanut pidempiä aikoja pidettyä kiekkoa vastustajan alueella. Buffalo oli ehkä hivenen hallitsevampi osapuoli kaksi erää, mutta Bostonin tasoitusmaalin tultua kolmannen erän alkuun valjaat siirtyivät Bruinsille, mutta Miller pelasi pisteet kotiin.

Avauserä oli maaliton ja peli aaltoili mukavasti päästä päähän kummankaan joukkueen saamatta kunno tekopaikkoja. Ei tuosta erästä paljoa jäänyt kerrottavaa. Toisessa erässä Sabres avaa maalitilin, kun harmittoman näköisen hyökkäyksen päätteeksi Ennis saa kiekon kaivettua itselleen päädystä ja syöttää Sekeralle vetopaikkaan, josta terävä kuti yläpesään. Marchand pelasi tuon hieman huolimattomasti antaen Sekeran nousta vapaasti viivalta slotin keskelle. Kolmannen erän alkuun Bruins saa ylivoiman jonka aikana Chara pääsee kahdesti putkeen lataamaan kutinsa viivalta ja Millerille ei jätetä mahdollisuuksi torjua vetoa. Bruins saa selvästi virtaa tästä ja loppuerä mennäänkin vieraiden komennossa. Maaleja ei kuitenkaan nähdä enempää ja kun jatkoaikakin on maaliton mennään rankkareille. Bruins on tällä kaudella ollut erinomainen rankkareissa, mutta tällä kertaa Sabres vie voiton Vanekin ja Royn maaleilla. Krejci onnistui liruttamaan kiekon maaliin, mutta Seguinin, Bergeronin ja Pouliotin epäonnistuessa mukaan jäi vain yksi piste. Rask on tällä kaudella nyt voittanut kahdet rankkarit ja hävinnyt kaksi, kun taas Thomas on voittanut kaikki viisi omaansa.

Ylivoima oli tasaisen paskaa kaikilla neljällä kerralla, vaikka Chara ylivoimalla tekikin joukkueen ainokaisen. Tuotakin edelsi Buffalon epäonnistunut purku eikä mikään mieletön yv-kuvio. Maali on kuitenkin maali, eikä niitä viime aikoina liikaa ole tullut, joten kaikki otetaan vastaan. Mutta varsinkin viimeisin ylivoima, josta vajaa 1,5min pelattiin jatkoajalla 4v3 peliä oli taas niin väkinäistä. Charan vetoahan tuossa haettiin, mutta ei tainnut yhtään vetoa Milleria kohti tai asti mennä, joten voisi jonkun muun variaationkin hakea. Seidenberg tyytyi vaan syöttelemään kiekkoa takaisin kapteenille, niin siinä on alivoimamiehistön hyvin vaikea lukea mistä se veto mahtaa tulla. Ja kun siellä vastassa ovat vain ne kolme pelaajaa, niin se kiekko olisi suositeltavaa saada viivan yli kuljettamalla eikä ränniin heittämällä. Ja jos omat kädet eivät riitä niin annetaan se peliväline muille. Tämä Ferencelle tiedoksi. Plussaa siitä, että kertaakaan ei alivoimalle jouduttu ja hermot pysyivät hyvin kurissa vaikkei mikään erityisen kuuma ottelu ollutkaan.

Mikään ketju ei saanut pidempiä aikoja pyöritettyä peliä Buffalon päädyssä, yllättäen 4. ketju veti muutamat mukavat vaihdot ja hankkivat myös tuon jäähyn, jonka aikana Chara maalin teki. 3. ketju on tällä hetkellä melkoinen non-factor kun Pouliot pelaa kahden farmikaverin vierellä. Boychuk pääsi tällä kertaa paikkailemaan pariin otteeseen Charan virheitä ja tyylikkäästi hoiti pahojakin tilanteita. Seidenbergiltä myös vahva peli puolustupäässä. Rask oli pari viikkoa sitten Buffaloa vastaan päästänyt 10 vedosta kolme sisään, mutta oli kerännyt itsensä hyvin tähän kamppailuun. Vanekin rankkarin olisi ehkä voinut ottaa, muttei tappiota voi häntä syyttää.

Rangers hävisi myös oman ottelunsa rankkareilla, joten ero konferenssi kärkeen säilyi 7 pisteessä. Kolmen pisteen päässä hengittävä Senators on vastassa tänä yönä, jonka jälkeen kauden pisin road trip on ohitse ja ensi viikko vietetäänkin kotona.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Siirtoraja meni miltei kuten päässäni kuvittelin ja hyökkäyksen koodinimi sattui kohdalleen. Bruinsin illan isoin siirto (Zanon-Kampfer) oli kuitenkin mukava yllätys. Kaikki tulleet ovat ensi kaudella vapaita agentteja eli selvät rental-kaupat tehtiin mestaruuden puolustamiseksi.

Onneksi ei lähdetty hulluttelemaan Nashin perään ja laitettu kaikkia nuoria menemään, olen ihan tyytyväinen tulleisiin. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin ja toivomaan että Horton ja Peverley saadaan kokoon pudotuspeleihin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Brian Rolston (RW), Mike Mottau (D) <> Yannick Riendeau (RW), Marc Cantin (D)

Islesin kanssa päästiin sopuun kaupasta jossa Bostoniin tuli kauden alusta asti toiveissa ollut veteraanihyökkääjä. Siellä suunnalla ylimääräiseksi painolastiksi muuttunut ja kauden heikosti pelannut Rolston toivottavasti täyttää edes osittain Recchin jättämän aukon. Bruinsissa odotetaan johtajuutta, muutamaa oikea-aikaista ylivoimamaalia ja täysillä pelaamista oli sitten ketjuna ykkönen tai nelonen.

Mike Mottau on Bostonin alueelta kotoisin ja voitti aikoinaan Hobey Baker -palkinnon (paras yliopistopelaaja) Boston Collegessa. Oli haastattelussa tyytyväinen siirtoon eikä ollut uskoa asiaa kun valmentaja Jack Capuano asiasta soitti.
“I always said I’d take a puck in the teeth for the Bruins,” Mottau said of fulfilling his lifelong dream to play for Boston. “Now I have a chance to do that.”
Loukkaantumiset on vaivanneet mutta toivottavasti on vähintään puolikas Andrew Ferencestä eli kohtalainen kahden suunnan pakki.

Kaupassa meni LI:n suuntaan kaksi prospektia jotka ovat kulkeneet tällä kaudella AHL:n ja ECHL:n välillä, fyysinen puolustava pakki Marc Cantin ja hyvällä laukauksella varustettu mutta pienikokoinen ja hitaahko laituri Riendeau. Kummankaan tulevaisuus ei taida olla NHL-kaukaloissa mutta eihän näistä tiedä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Greg Zanon (D) <> Steven Kampfer (D)

Minnesotasta saatiin Bruinsin näköinen puolustaja kun viime kaudella blokkitilaston voittanut Zanon tulee joukkueeseen. Mielikuvissani stay-at-home pakin perikuva Greg Zanon ei siis pisteillä juhli mutta se joukkueen eteen pelaaminen ja fyysisyys on kunnossa. Myös Zanonilla on tainnut tämä kausi mennä heikommin eli molempien "isojen" nimien kanssa Bostonin johto toivoo että pelin taso paranee pudotuspeleihin mentäessä.

Viime kauden Steven Kampferin menettäminen olisi tuntunut pahalta mutta tällä kaudella Kampfer ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaa Bruinsin kokoonpanosta. Toivottavasti Wildissa pääsee pelaamaan vakituista vaihtoa ainakin jonkin aikaa, parhaimmillaan kuitenkin ok jalalla ja kohtalaisilla käsillä varustettu pienehkö puolustaja.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Treideistä jäi äkkiseltään ihan hyvä fiilis, Kampferista saattaa joskus ihan kunnon pakki kuoriutua, mutta tällä kaudella ei miehestä tule iloa olemaan. Kaikilla kolmella hankinnalla sopimukset loppuvat tähän kauteen, joten suurta riskiä sopimuksissa ei ole.

Viime yönä Rolston ja Mottau pääsivät tositoimiin, kun Ottawa kävi hakemassa pisteet 1-0 voitolla. Boychukia paikannut Mottau pelasi varmaa peruspeliä McQuaidin partnerina, ei erottunut joukosta mitenkään, joten hyvin mies pelasi reilut 10 minuuttia. Boychukilla concussion symptons ja on tällä hetkellä day-to-day statuksella. Rolston pelasi sentterinä Pouliotin ja Caronin välissä ja olisin odottanut kyllä enemmän. Vaikea kausi ollut ilmeisesti alla eikä todellakaan 5 miljoonan palkkansa arvoinen, mutta ei miestä huomannut missään yhtä hyökkäyspään kampitusjäähyä lukuun ottamatta. Vielä on varmasti hakemista ketjukavereiden kanssa joten katsotaan lähteekö se tästä. Pelasi myös ylivoimalla yhden vaihdon pakin paikkaa.

Itse peli oli kaksi erää Bruinsilta melkoista kuraa ja Ottawa hallitsi peliä helposti. Joukkuiden välisessä ottelussa viikonloppuna Ottawa teki helvetisti kiekonmenetyksiä omalla alueella Bruinsin kovan karvauksen takia, joten miksei sitä samaa karvausta voinut aloittaa kun vasta kolmannessa erässä. Tuli sieltä välillä kiekonriistoja mm. Bergeron kahdesti samassa vaihdossa, mutta muuten Ottawa pääsi aivan liian helpolla lähtemään omasta päästään. Sitten kun Karlsson ja kumppanit pääsevät vauhtiin, niin eihän niitä sen jälkeen pysäytetä, joten painetta olisi pitänyt saada runsaasti enemmän.

Ainokainen maali tuli ylivoimalla, kun Seguin melkoisen bullshit-callin perusteella oli heitetty boksiin. Kaksinkamppailutilanteessa oli huitaissut Butlerin mailaan, joka miehen käsistä tipahti ja Seguin jäähylle. Oliko sitten toisessa erässä niin Butler tiputti toistamiseen mailansa tällä kertaa Marchandin painostuksessa, tästä kuitenkaan jäähyä ei vihelletty. Ylivoima oli Ottawalla juuri niin vaarallista, kun sen Bruinsillakin toivoisi olevan ja lopulta Karlsson sai lämättyä kiekon maaliin Alfredssonin tehdessä loistavaa maskia.

Kolmannessa erässä peli rupesi jo näyttämään siltä kuin pitäisi, mutta harvoin pelejä voitetaan 20minuutin pelaamisella. Tänään siihen oli mahdollisuus, mutta Lehner pelasi hyvän pelin maalilla ja torjui ne muutamat hyvät Bruinsin maalintekopaikat. Thomasiltakin hieno ottelu ja peli olisi voinut päättyä rumemminkin ilman miehen panosta. Kiitosta annetaan myös Condralle, kun piti pelin jännittävänä loppuun asti.

Lucic otti pitkästä aikaa turhautumisjäähyn, kun kävi ohi menneen taklauksen jälkeen huitaisemassa Karlssonia koiville. En muista milloin viimeksi olisi mies tälläisen aivopierujäähyn ottanut, varmaan joskus alkukaudesta. Shanahan oli ilmeisesti soitellut Corvolle, kun ei ottanutkaan matsia Turrisia vastaan. Muutenkin olisi odottanut hanskojen tippuvan, kun Konopkakin oli saatu kaukaloon. Parin ensimmäisen erän aikana olisi joukkue herättelyä kyllä kaivannut. Muuten peli oli fyysinen ja paljon hyviä taklauksia nähtiinkin.

Seguinilta nyt yksi maali viimeiseen 14 peliin ja tuskaiselta näytti tänäänkin. Menetti kiekon pariin kertaan ylivoimalla ja jakeli näitä polven korkuisia kaverisyöttöjä, jotka pakit kuitenkin taisivat kiinni suurimmaksi osaksi saada. Viisi vetoa maalia kohti, joista tosin osa huonoista paikoista ja kun pääsi kunnon vetomestaan painuivat kiekot ohi maalin.

To-pe yönä pelataan seuraavan kerran, kun viimeiset kolme peliä hävinnyt Devils saapuu vieraaksi. Zanonin pitäisi tehdä debyytti tuossa ottelussa, tuleeko sitten Mottaun paikalle vai kuinka? Maaliskuu onkin pelien täytteistä aikaa, kun ainoastaan kerran pelien välillä on kaksi päivää taukoa, muuten pelaillaan selkä-selkää tai yhden päivän välein.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Itse peli oli kaksi erää Bruinsilta melkoista kuraa ja Ottawa hallitsi peliä helposti.
Tässä eilinen peli tiivistettynä. Haluttoman näköistä pelailua ja jos uhotaan ennen peliä julkisesti niin pitäisi olla valmis pelaamaan edes sillä normaalilla intensiteetillä. Eiköhän siellä kerrottu joukkueille ennen peliä että kaikesta ylimääräisestä annetaan sanktioita.

Uudet kaverit (siis kaksi kolmesta eli Rolson ja Mottau) menivät tosiaan jonon jatkona ja uskon että näistä tullaan saamaan enemmän hyötyä kuin kenestäkään Providencen pelaajasta tällä kaudella jo muutaman pelin jälkeen. Yhteensopivuuden, jatkohalujen ja hinta-ltaatusuhteen kohdatessa en näkisi myöskään jatkosopimusta tai kahta mahdottomuutena.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jos vielä pari kuukautta sitten Bruinsin vahvuutena oli leveä hyökkäyskalusto ja liigan paras veskatandemi, niin tällä hetkellä ei kummastakaan päästä nauttimaan. Rask tosiaan loukkaantui eilisessä Islanders-pelissä torjuessaan Martinin vetoa joka muutti suuntaansa Bruins-pakin mailasta. Saikun pituudesta ei ole tietoa, mutta Raskin kerrotaan lähteneen kainolosauvojen avulla hallilta joten ei hyvältä näytä. Hankalaksi tilanteen tekee se, että luvassa on koko kauden kiireisin jakso kun seuraavan 35 päivän aikana pelataan peräti 19 peliä. Providencestä kutsuttiin apuun Michael Hutchinson, jonka statsit tältä kaudelta ovat 6-11-0, 2,62GAA ja 92%. Farmin ykkösveska Khudobin on myös loukkaantuneena, jonka vuoksi turvauduttiin Hutchinsoniin. Suunnitelmat menevät siis uusiksi ja Thomasin pitää urakoida enemmän kuin oli aiottu, jotta olisi pleijareissa tarpeeksi levänneenä. Lisäksi Paille loukkaantui ottelussa, itseltäni tilanne meni aivan ohi, mutta hänen tilalleen kutsuttiin Lance MacDermid, joten kokoa ja fyysisyyttä ainakin neloseen saatiin. Rangers tänään illalla vastassa, joten ihan hyvä ettei mitään mikkihiirtä tuonne nostettu. Ference oli voitokkaassa Devils-matsissa myös loukkaantunut, mutta Boychukin palatessa kokoonpanoon, ei puolustukseen tätä enempää muutoksia tullut.

Ja sitten jos itse pelistä jotain sanoisi, niin eipä tuo tulos lopulta yllättänyt vaikka peliä hallittiinkin melko selvästi. Se toisen peräkkäisen voiton saaminen tuntuu aivan helvetin vaikealta, on siellä vastassa sitten mikä tahansa joukkue. Seguin on nyt pelannut kaksi viime ottelua Krejcin ja Lucicin kanssa ja trio onkin vastannut kaikista kahden viime pelin kuudesta maalista. Varsinkin ylivoimalla tuntuu tuo koostumus klikkaavan ja kiekko pyörii hyvin. Rolston on pelannut Bergeronin ja Marchandin kanssa, mutta ketju ei ole pystynyt tukemaan tuota ykköstä toivotulla tavalla. Samalla kun bottom-sixiltä ei apuja maalintekoon juurikaan ole odotettavissa niin kaksi tehtyä maalia ei juurikaan auttanut. Nabokovilta kyllä loistava peli, pariin kertaan pelasti maaliviivalta kiekon ja muutenkin vakuuttavia otteita.

Islandersin voittomaalia edelsi outo tilanne, kun Boychuk pisti keskiviivan takaa kiekon voimalla ränniin, jonne Seguin lähti perään. Näytti siltä, että Islanders-pakki pääsi koskemaan kiekkoon ensin, mutta linjatuomari ei näyttänyt mitään signaalia. Tuosta kiekko jatkoi matkaansa keskialueella ja Islanders pääsi vastahyökkäykseen Seguinin ja Lucicin jäädessä hyökkäysalueelle ihmettelemään tilannetta. Tavares sitten ohjasi kiekon maaliin tuosta hyökkäyksestä, mutta eniten ihmetyttää ettei linjatuomari tosiaan antanut mitään signaalia. Ei vihellystä tai käsien levitystä tai mitään vaan antoi pelin jatkua. Tietysti pitäisi vihellykseen asti pelata, joten ei Seguinia ja Lucicia voi puhtain paperein tuosta päästää, enkä tiedä olisivatko kerenneet estämään hyökkäystä, mutta melkoinen kämmi tuomarilta. Täältä voi tilannetta vielä ihmetellä kun tuon Tavaresin maalin valitsee. Muutenkin aika jänniä jäähyjä nähtiin molemmin puolin ja ainakin yksi selvä korkea maila jäi viheltämättä, jossa Marchandin naamaan tuli vekki. Tuosta se 4min ylivoimaa ja tiedä mitä olisi käynyt.

Maaleista vastasivat Lucic ylivoimalla ja Seguin kolmannessa erässä. Seguinin maalin jälkeen tilanne näytti hyvältä, sillä Islandersin hyökkäykset olivat olleet vähissä ja Bruins oli selvästi niskan päällä. Sitten tuli tuo voittomaali ja Bruins oli jälleen takaa-ajossa. Viime hetkillä oli mm. Lucicilla huippupaikka kun pääsi maalin edestä ripariin, mutta jotenki se Nabokovin mailaan osui. Tämä uusi ykkösketju oli parasta antia pelissä. Bergeronin ketjulla on vielä hakemista ja Rolstonin ja Marchandin kemiat eivät varsinkaan ole ihan vielä kunnossa. Boychukilta hyvä peli palattuaan sairastuvalta, eikä mistään huomannut että olisi aivotärähdyksen saanut.

Tänään siis vastassa Rangers puoli kasilta, eikä helppoa ole odotettavissa. Toiveissa on että secondary scoringia löytyy eikä ketään loukkaannu.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Vai että Turco. Viime kausi Blackhawkseissa oli sellainen että jatkoa ei NHL:stä saanut mutta eipä niitä hyviä maalivahteja enää tähän aikaan vuodesta ole tarjolla.
Ihan hyvä haku tähän tilanteeseen vaikkakaan en tiedä pitäisikö Tim Thomasin pelata enemmän vai vähemmän nostaakseen tämän hetkistä tasoaan. Mielenkiintoista nähdä poimiiko mikään joukkue Turcoa waiverseista ennen kuin päätyy Bostoniin, epäilen että näin ei käy.

Syy miksi organisaation ulkopuolelta lähdettiin kassaria etsimään on se että Raskin lisäksi Providencen ykkönen Khudobin on loukkaantuneena (rannemurtuma? pois useita viikkoja). Seuraavana Bruinsin maalivahtilistalla on AHL:n ja ECHL:n väliä kulkenut Michael Hutchinson joka näytti ainakin pre-season peleissä isolta ja huonolta.

Pudotuspeleissä Turcoa ei tulla näkemään kun sopimus tehtiin siirtorajan jälkeen. Taisin lukea jostain että ainoa mahdollisuus pudotuspeleihin on jos vielä Thomas ja Hutchinson tippuvat rivistä niin silloin saa sopimuksenalaisen vahdin ottaa mukaan riippumatta allekirjoitusajankohdasta. Toivottavasti näin pitkälle ei mennä vaan playoffit mennään Thomas/Rask kaksikolla.

- - - - - - -

Seuraavana vastassa piristysruiskeen valmentajanvaihdosta saanut Toronto ja luvassa kova ja fyysinen peli. Leafs sai pitkästä aikaa voiton ja pelasi hyvin Montrealissa joten itseluottamus nousi kohisten. Bruins on pelannut muutaman kuukauden .500 kiekkoa ja nyt olisi parin tappion jälkeen hyvä päästä taas pisteisiin kiinni että ote northeastin kärkipaikasta pysyy hyppysissä.
 

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Hah, Boston kaivanut Turcon naftaliinista.. :D Tuolle tuskin käy "Nabokovit", ja joku veis nenän edestä.. Eikö Bruinsilla ole muka AHL:ssä ketään joka olis ajanut saman asian??
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hah, Boston kaivanut Turcon naftaliinista.. :D Tuolle tuskin käy "Nabokovit", ja joku veis nenän edestä.. Eikö Bruinsilla ole muka AHL:ssä ketään joka olis ajanut saman asian??

Tuossahan se pari viestiä ylempänä seisoo. Farmin ykköskassari Khudobin on myös loukkaantuneena.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Eipä nuo Hutchinsonin statsit AHL:llän puolella kovin huonot ole. Saapahan toki pelejä nyt alle. Kuitenkin nuori veska. Kuitenkin Turco nykyään ole paljoa parempi vaihtoehto mielestäni. Thomasilla on kyllä urakkaa edessä nyt pakon edessä kiitettävästi.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Vaikkei Turco edes olisi parempi vaihtoehto pelillisesti (sitäkin kyllä uskoisin sentään olevan, ei Hutchinson mikään häävi lupaus ole loppujen lopuksi) niin joka tapauksessa tässä tilanteessa on parempi hankkia Turco kuin mennä omilla. Tuskin Hutchinsonin roikottaminen NHL-Bruinsin penkillä ilman peliaikaa olisi hänen kehitykselleen mitenkään eduksi, vallankin kun hän ei missään nimessä ole valmis tällä tasolla pelaamaan, ja kun Khudobinin loukkaantuminen on antanut hänelle nyt saumat saada paljon AHL-pelejä. Samalla sitten tuhottaisiin AHL-Bruinsin kausi lopullisesti kun ei siellä enää Hutchinsonin takana ole ketään kuka alkuunkaan pärjäisi. Eihän Providencen playoff-paikka todennäköiseltä näytä mutta eivät nuo kuitenkaan ole viivasta kuin parin hassun pisteen päässä.

Turcolla menemisestä ei voi olla mitään haittaa, toisesta vaihtoehdosta olisi voinut.
 

Riiseli

Jäsen
Turco liittyy muonavahvuuteen päästyään läpi waivereista.

Edelleen toivon, että Seguin pääsisi ylivoimalla enemmän laukomaan ja vaihtaisinkin viivamiehet päikseen ylivoimista. Tietysti siä uudelleen järjestelyitä on taas varmuudella tiedossa, jos Pouliot missaa muutakin kuin tämän päiväiset treenit. Paille ja Ference luistelivat puolestaan omin nokkinensa ensimmäistä kertaa sitten loukkaantumisiensa.

Katselin tuossa, kun Bruinsin viime kesän varaus Lars Volden torjui Jokipojat vakuuttavasti Mestiksen finaaleihin. Muutenkin on norjalaisveskarin otteet olleet Mestiksessä kerrassa erinomaisia tilastollisesti ja tuloksellisesti ainakin.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Todella hyvä peli viime yönä Bostonilta ja 3-1 kotivoitto Buffalosta. Buffalo siirtyi ensin Pominvillen maalilla 0-1 johtoon, kun Chara luki peliä väärin ja antoi liikaa tilaa Jasonin nousta maalille. Boston hallitsi ensimmäistä erää ja taisteluilme oli hyvä niinkuin koko pelissä. Maalia ei saatu millään ja Enroth pelasi Buffalon maalilla varmasti.

Toinen erä oli tasaisempi, mutta Campbell ohjasi hienosti Thorntonin laukauksen sisään ja Boston pääsi juhlimaan tasoitusta. Kolmas erä oli taas Bostonin ja saatiin kaksi voittoon tarvittavaa maalia tehtyä. Boychuk laukoi ihanasti Caronin syötöstä juomapullon alas ja voittomaali oli tehty! Hieno maali kertakaikkiaan. Kolmas maali ei myöskään kalpene hienoudessa. Krejci nosti ylämummoon hienon kuvion jälkeen Lucicin ja Seguinin syötöistä.

Boston oli parempi ja pelissä oli playoff-fiilistä. Hyvää fyysistä peliä ja hienoja maaleja. Armotonta taistelua, hyvää puolustusta ja hyvää maalivahtipeliä. Edelleen joudutaan tekemään maalin eteen hirveästi töitä, mutta uskon että tämä asia taas helpottuu kunhan päästään vireeseen. Hortonin ja kumppaneiden kuntoutumista odotellessa. Ei Bostonin pelissä ole mitään hätää. Uskon, että voimme mennä pitkälle myös tänä keväänä.

Vielä muutama sana Rolstonista. Pelaa mielestäni hyvin, tekee töitä ja taistelee hyvin joka vaihdossa. Vielä maalihanat auki niin mä tykkään. Mottau ei erottunut mitenkään. Ehkä välillä purjeessa omassa päässä.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Vielä muutama sana Rolstonista. Pelaa mielestäni hyvin, tekee töitä ja taistelee hyvin joka vaihdossa. Vielä maalihanat auki niin mä tykkään. Mottau ei erottunut mitenkään. Ehkä välillä purjeessa omassa päässä.
Rolston on ollut jopa hyvä. Missään nimessä ei ole kakkosketjun pelaaja kun joukkue paranee mutta tehojen puuttumisesta huolimatta on täyttänyt paikkansa paremmin kuin nelosketjun/pressiboksin mieheltä odotin.
Sabresia vastaan aloitti kakkosessa Bergeronin ja Marchandin kanssa mutta vaihdettiin kolmoseen kun kovassa iskussa olevalle Caronille annettiin lisää peliaikaa.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toinen peräkkäinen viikonloppu kun sekä la että su on pelejä ja käteen jäi toistamiseen kasa paskaa. Eilisestä Capitals-pelistä nyt en jaksa enempää jauhaa, vanhaa kaavaa käytettiin eli annettiin pari maalia eteen, tultiin takaa rinnalle vaan jotta päästettäisiin kaveri uudelleen johtoon. Bruins oli tuossa ottelussa parempi joukkue, niin kuin se oli viime viikonlopun molemmissa otteluissa, mutta minkäs teet kun pelin päätyttyä vihulainen on tehnyt enemmän maaleja.

Äskettäin päättyneessä Penguis-matsissa kotijoukkue ansaitsi voittonsa, varsinkin ensimmäinen erä oli aivan hirveää tuubaa. Penguins siirtyi ottelussa johtoon kun Lovejoyn viivakuti osuu Thorntonin jalkoihin ja irtokiekkoon ensimmäisenä kerennyt Asham löi kiekon Thomasin längeistä maaliin. Lisää löylyä heitettiin kun Penguins saa karvattua kiekon päädystä, Malkin syöttää kiekon viivaan josta Niskanen lämää kiekon maskissa olleen Thomasin taakse. McQuaid loukkaantui samassa tilanteessa taklattuaan Nealia eikä palannut enää kaukaloon. Näytti pitelevän kättään, mutta vielä ei tietoa loukkaantumisesta ole. Tämä ei vielä riittänyt, vaan Lucicin ja Charan ottaessa turhautumisjäähyt, pääsivät pingviinit 5v3 ylivoimalle. Malkin tuo kiekon nopeasti hyökkäysalueelle, syttö Nealille joka heittää kiekon Thomasin jalkojen välistä sisään ja peli on 3-0. Tuosta vajaa minuutti eteenpäin Seidenberg ottaa kampitusjäähyn ja Penguins pääsi toistamiseen hakemaan ratkaisua kahden miehen ylivoimalla. Tulosta ei kuitenkaan tullut vaan erätauolle siirryttiin näissä lukemissa. Varmasti oli yksi paskimpia eriä mitä olen tänä kautena nähnyt, Penguins vei fyyisen pelin aivan miten halusi, Thomas ei saa mitään kiinni ja hyvät turhautumisjäähyt otetaan vielä päälle. Noitten lisäksi oli ainakin 3 tilannetta joista olisi helposti voinut Bruinsille jäähyn antaa, mutta tuomarit sen verta antoivat sääliä että antoivat tilanteiden mennä.

Toiseen erään tuli erinäköinen Bruins ja Marty Turco koki ensiesiintymisen Bruins-paidassa. Ihan oikea ratkaisu sillä vaikkei Thomasin piikkiin noita maaleja kokonaan voinutkaan laittaa niin eipä mies joukkuetta kannatellut silloinkun olisi pitänyt. Erän alku on hyvä ja penguinsin pakkiparin sekoiltua pääsee Krejci läpiajoon. Kiekko yläpesään ja toivo nousee että tästäkin ottelusta vielä jotai tulisi. Muutamaa minuuttia myöhemmin puolustuspään aloituksen jälkeen Ference ja Boychuk ajautuvat samalle puolelle maalia ja parin nopean syötön päätteeksi on Kunitzilla helppo työ lyödä kiekko reppuun. Erän puolivälissä tullaan taas kahden maalin päähän kun Lucic tuo kiekon väkisin hyökkäysalueelle, kiertää maalin ja tarjoaa Krejcille paikan maalin eteen josta mies iskee illan toisensa. Turco oli aiemmin torjunut Staalin läpiajon melko akrobaattisella suorituksella, josta Bruins lähti tähän nopeaan hyökkäykseen. Erän alkupuolella Bergeron blokkaa vedon jaloillaan ja tilanteen mentyä ohi painuu pukusuojiin. Mies palasi vielä kolmannen erän alussa penkille, muttei osallistunut enää peliin.

Kolmas erä on melko tasaista vääntöä, Penguis sai loistopaikan kun Vitale pääsi läpiajoon Turcon kuitenkin viedessä pidemmän korren. Erän puolen välin jälkeen Malkin ajaa Boychukia numeroihin laidassa ja saa kakkosen laitataklauksesta. Ikävästi miehen naama osuu laitoihin, mutta pystyi jatkamaan peliä. Olisi mahdollisesti ollut jopa vitosen paikka mutta näillä mentiin. Tuskin jatkoseuraamuksiakaan tulee. Ylivoimalla saatiin yksi loistopaikka, kun kiekko kaivetaan kulmasta Corvolle joka pääsee lämäämään b-pisteiden välistä. Fleury tarjoaa riparin johon Krejci kerkeää ensimmäisenä. Kiertää veskarin hyvin, mutta ei saa kiekkoa nostettua avonaiseen maaliin ja kiekko menee suoraan Fleuryn hanskaan. Bergeronin loukkaannuttua oli toinen ylivoimakoostumus muotoa Caron-Kelly-Marchand ja eihän tuosta tekemisestä tullut yhtään mitään. Kunnia Penguinsin koko liigan ykkösalivoimalle, hyvin saivat kiekkoa purettua. Penguins iskee vielä kerran, kun Dupuis viimeistelee loppunumerot läpiajosta. Tilanne muodostui kun pakin paikkaa pelannut Lucic koitti pysäyttää kiekon hyökkäyssiniselle, mutta Dupuisin samettikädet siirsivät kiekon miehestä ohi, eikä Seidenberg enää kerennyt tilanteeseen.

Vaikeaa se otteluiden voittaminen taas tuntuu olevan. Lisämurheita tästä ottelusta tulee, jos Bergeron ei pysty pelaamaan. Zanon pystyy McQuaidin melko hyvin paikkaamaan ja Mottau jää vielä ylimääräiseksi kaveriksi, mutta onhan tuo hyökkäys aivan yhden ketjun varassa, jos #37 on poissa. Ainoa ilonaihe tästä ottelusta olikin tuon ykkösketjun peli toisesta erästä eteenpäin. 1. erä oli jokaiselta aivan kauheaa, mutta tuosta eteenpäin he pystyivät luomaan paikkoja ainoana ketjuna. Max Sauve teki ottelussa debyttinsä kun Pouliotilla oli jotain vammaa. Vajaan 4 minuutin aikana mitä mies pelasi taisin kerran hänet nähdä. Turcon mailapelistä on vaan digattava, Pensseleiden kova karvaus oli muisto vain kun Turco ohjasi peliä päädystä jatkuvasti pois. Saa nyt nähdä kenet heitetään tiistaina Tampa Bayta vastaan tolppien väliin. Thomas ei ole pelannut omalla tasollaan ja kunhan pakit olivat tottuneet Turcon mailapeliin, tuntuivat he luottavan mieheen enemmän.

Ylivoimaa on nyt pelattu viisi ottelua ilman onnistumisia joten saisivat ruveta sitä kiekkoa maaliin iskemään. Samoin viimeksi viisi ottelua sitten ollaan vastattu pelin avausmaalista. Liian usein on oltu maalin tai kaksi tappiolla muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen, josta sitten on pitänyt taistella tasoihin. Ottawa on tällä hetkellä kahden pisteen päässä toki kaksi ottelua enemmän pelanneena, mutta ei tässä löysäilyyn ole yhtään varaa. Divisioonan voitto ja kotietu olisivat erittäin tärkeitä. Kautta on jäljellä vielä 14 ottelua ja pelin pitäisi pikku hiljaa asettua uomiinsa. Tämän iltaisella pelillä ei juuri ensimmäistä kierrosta pidemmälle päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Kautta on jäljellä vielä 14 ottelua ja pelin pitäisi pikku hiljaa asettua uomiinsa. Tämän iltaisella pelillä ei juuri ensimmäistä kierrosta pidemmälle päästä.

Heikolta näyttää meno tällä hetkellä ja jos Ottawa menee ohi northeastin ykköseksi niin sitten homma menee todella vaikeaksi. Penguinseja vastaan tuli ainakin kolme loukkaantumista lisää:

- Patrice Bergeron, alavartalovamma, day-to-day. Blokkasi vedon ja ei palannut kentälle.
- Adam McQuaid, ylävartalovamma, day-to-day. Meni taklaamaan Nealia mutta sai itse kovan osuman, kylki/solisluuvamma?
- Max Sauve, alavartalovamma, day-to-day? Sauven ensimmäinen peli NHL:ssä meni niin kuin ura tähän mennessä muutenkin. Ei kestä Max kasassa, taisi lähteä kainalosauvoilla hallista.
- Mikä on Johnny Boychukin kunto? Sai Malkinilta napakan selkääntaklauksen ja pelasi pelin loppuun mutta edellisestä aivotärähdyshuilista on aikaa kulunut vasta pari viikkoa.

Näiden lisäksi pois ovat Nathan Horton (loppukausi?), Rich Peverley (pari viikkoa?), Tuukka Rask (pari viikkoa?) and Daniel Paille (day-to-day). Trent Whitfield on kutsuttu Tampaan jos day-to-day potilaista Bergeron ei pysty pelaamaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Heikolta näyttää meno tällä hetkellä ja jos Ottawa menee ohi northeastin ykköseksi niin sitten homma menee todella vaikeaksi.

Näytti viime vuonnakin heikolta. Omasta mielestäni kuitenkin oleellista on se, että joukkue on halutessaan parempi kuin vastustajansa. Esim. Pensia vastaan tultiin avauserään kuin suoraan baarikierrokselta duuniin, mutta kun joukkue heräsi pelaamaan, loppuilta pelattiin pääosin Fleuryn maalilla.

Kotietu on tietysti jonkun arvoinen jatkopeleissä ja silläkin on merkitystä ketä tulee vastaan ja missä järjestyksessä. Uskoisin kuitenkin joukkueen hoitavan tuon divarivoiton ja ilman suurempia loukkaantumisia myös itäisen konferenssin. Haastajilla on kuitenkin paljon selvempiä pelillisiä heikkouksia kuin Bruinsilla ja itä ylipäänsä vaikuttaa taas paljon länttä kepoisammalta.

Mielenkiintoista oli nähdä Turco Bruinsin maalilla. Turcon mailapeli oli mielestäni suurimpia syitä siihen, että Bruins piti Pensia vastaan kiekkoa toisen ja kolmannen erän. Ensi kaudella voisi olla mielenkiintoinen haku etsiä kakkoskassariksi joku timthomasin peilikuva, jonka vahvuudet eivät ole säheltämisessä ja pelastamisessa, vaan perustorjumisen varmuudessa ja ehkä myös kiekollisessa pelissä (varsinkin jos trapetsoidi poistuu).

Kiekollisten pakkien sopeutuminen Julienin systeemiin ja fanien odotuksiin on ollut viime vuodet ylitsepääsemätöntä. Puolustajien kiekollista pelaamista ja pelaamista ylipäänsä kuitenkin helpottaisi maalivahti, joka pystyisi muutakin kuin pysäyttämään kiekon maalin takana ja jonka perustorjuntoihin, kykyyn katkaista peliä ja ohjata kiekkoa kulmiin voisi luottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös