Kirvelä tappio taas G7:ssa, mutta itse taisin ennustaa Bruinsille huomattavasti helpompaa sarjaa (B's in five). Leafs kuitenkin nosti tasoaan merkittävästi runkosarjan lopusta. Jos peli olisi näyttänyt samalta kuin maalis- ja huhkikuussa pääosin, Bruins olisi marssinut jatkoon huomattavasti lyhyemmän kaavan kautta. Tietysti ironista, että G7:ssa kolmospari ja ennen kaikkea Gardiner petti, mutta kyllähän yksi merkittävä ero runkosarjan lopun Leafsiin oli, että kolmospari oli Gardiner-Dermott, eikä holleja ja marincineja tarvinnut peluuttaa. Toinen merkittävä ero oli sitten Andersen, joka pelasi 6/7 peliä taas Vezina-tasolla, toisin kuin runkosarjan lopussa, jolloin helppoja maaleja meni selän taakse tuon tuosta.
Huippujoukkueen ominaispiirre on, että se tyrmäävä isku annetaan, kun paikka on. Leafs ei siihen kyennyt G6:ssa kotikaukalossaan, eikä se myöskään onnistunut johtaessaan sarjaa otteluvoitoin 1-0 tai 2-1 voittamaan seuraavaa peliä. Bruinshan ei tätä sarjaa johtanut otteluvoitoissa kuin kerran: sarjan päättyessä. Kyllähän tuossa korostuu se rutiini ja voittamisen kulttuuri, jotka saattavat kuullostaa kliseiltä, mutta aika usein kääntävät tiukat sarjat. Ja kun tarpeeksi usein häviää tiukan sarjan samalle vastustajalle, iskee Caps-oireyhtymä, jonka karistaminen voi viedä todella pitkään eikä siitä välttämättä toivu koskaan. Tästä alkaisin olla jo huolissani Leafsin kohdalla.
Kun sopivasti ennen G7:ää puhuttiin erikoistilannepelaamisesta ja siitä, kumman tähtipelaajat pelaavat paremmin ratkaisevassa pelissä, niin sopivana muistuksena Bruinsin alaketjut tekivät ne isoimmat maalit. Jääkiekko on joukkuepeli, pelkät tähdet eivät riitä ja ratkaisevat maalit tekevät usein syvyys- ja roolipelaajat. Nimenomaan alaketjuilta Bruins tarvitsee myös CBJ:tä vastaan isoa panosta.
Kononaisvaltaisempi, kokeneempi ja ennen kaikkea parempi joukkue meni tästä sarjasta jatkoon. Se, mistä ei ole paljon puhuttu toistaiseksi, on, että tämä kausi alkaa olla niitä viimeisiä mahdollisuuksia myös Bostonin vanhoille ydinpelaajille voittaa vielä yksi mestaruus: eivät Chara, Bergeron, Marchand ja Krejci enää nuorene ja ainoastaan Marchandin voi sanoa olevan enää uransa absoluuttisella huipulla.