Tämä Espoon kasvattajaseura-konseptihan on ihan hyvä sinänsä, kaikki saavat harrastaa lätkää tuonne vanhempaan C:hen asti jolloin vain osa pelaajista alkaa kilpakiekkoilemaan Blues/K-Espoossa.
Pelaajamassa on iso, noin 150-200 peluria/ikäluokka. Jäätä on kasv.seuroilla tarpeeksi. Tosin kilpajoukkueilla on edelleen jääpulaa jota Leppävaara ei helpottanut yhtään.
- Mikä on tämän hyvän järjestelmän tulos kilpaurheilun näkökulmasta ?
- Onko A-C -junnut pärjänneet poikkeuksellisen hyvin SM:ssä pitemmällä aikavälillä verrattuna muihin ? Ei ole.
- Onko Nuoriso-maajoukkueessa U16,U18,U20 erityisen paljon alkuperäisiä Espoolaisia ? Ei, poislukien Lajuset ja Salliset.
- Kivilinnapalkinto on saatu merkkinä siitä että toimitaan suht'hyvin kaikilla osa-alueilla, erityiskiitos naisjoukkueelle.
- se että tänne ostetaan Nättisiä ja Laaksoja ymym ei ole kasv.seurojen ansiota.
Mikään järjestelmä ei ole niin täydellinen ettei sitä voisi kehittää. Nythän tällä sapluunalla on menty ilman isompia muutoksia yli 10 v.
Heitän tässä ilmoille muutamia esimerkkejä joita voitaisiin tehdä.
- Haukilahden kiekkolinjan lisäksi toinen vastaava, esim Leppävaaran lukioon.
- Jonnekkin peruskoulun ylä-asteelle kiekko-painoitteinen luokka.
- Pienemmät rosterit Bluesin ja K-Espoon joukkueisiin ja pelaajien joustava liikkuminen joukkueiden välillä, myös alhaalta ylös. Miksi Bluesin 5-6 kentän jätkät ei pelaa K-Espoossa vaan istuvat katsomossa valtaosan kaudesta.
- Miksi Espoossa ei ole B2-ikäluokkaan kilpajoukkuetta kuten monilla muilla kiekko-organisaatioilla (TPS, Ilves, KalPa, Tappara jne) ?
Jotenkin tuntuu että kasvattajaseura-systeemi palvelee harrastekiekkoa enemmänkin kuin kilpakiekkoa. Kaikilla kasv.seuroilla on mm omat höntsä-jengit C-A ikäluokkiin.
Jos tämä Blues Juniors tarkoittaa toiminnan tasolla kehitystä, eikä vaan pelkästään nimenmuutosta, niin sille peukku ylös.