Mainos

Blues-Tappara 11.2.2003

  • 12 138
  • 135

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Madkolta erittäin viiltävä analyysi. Lisää näitä!

TV:stä kaksi kertaa nähtynä + pari hidastusta, Murphyn polvitaklaus oli törkeä ja herra ansaitsee sen saman kymmenen ottelun pelikiellon, minkä Sihvonen sai. Se, että Ojanen selvisi tilanteesta säikähdyksellä, ei lievennä Murphyn käsittämätöntä toimintaa. Vain silkka tuuri, ja ehkä hieman Ojasen kokemus pitivät huolen siitä, että Janne saa jatkaa tätä kautta.

Ja espoolaisfanien "Ojanen on ämmä" yms. kannanotot voi jättää omaan arvoonsa. Jos tuo oli Jannelta filmiä, on kaveri aika meedio. Jos joku on ämmä, se on Murphy.

Pinna pelistä tyydyttää, vaikka kaksikin olisi ollut otettavissa. Kaikki kunnia Jamolle.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti Mane
Niin kuin syksyllä Tappara-Ilves-ottelun jälkeenkin sanoin, (Nemirovsky uhrina) riippumatta vihellyskonsertin oikeutuksesta, minusta tällainen toiminta on tunnelman kannalta pelkästään positiivista. Sillä ei minusta ole juurikaan merkitystä "ansaitsiko" varsinaisesti Nemirovsky tai Ojanen vihellyksensä.
Olet aivan oikeassa. Hallissa oli uskomaton tunnelma sen jälkeen, ja Blues sai varmaan pirusti tsemppiä jäähyn tappoon. Hyvä homma, oli hauskaa.

Niin, pelihän oli todella loistavaa seurattavaa. Aika paljon taklauksia, kuumenemisia ja maalimääriin verrattuna paljon paikkoja. Molemmat veskat olivat hyviä. Minä ainakin viihdyin täysillä, vaikka voitto jäikin saamatta. Todella hyvää viihdettä. En tiedä miksi Tapparalaiset kävivät niin kuumina vähän väliä, haettiinko sillä yliotetta mahdollista pleiari kohtaamista varten, mutta toiseksi jäivät. Saravolle tuli varmasti selväksi ettei Bluesin maalille jäädä asumaan vihellyksen jälkeen, eikä ainakaan hosuta mailalla kohti Jamoa.

Rönn oli ihan kuutamolla, en tiedä mikä mieheen meni. Sai sentään Tapparalle vihellettyä sen väärän vaihdon (ajassa 18.00), kun Tappara oli pelannut ainakin puoli minuuttia kuudella. Linjatuomari senkin taisi havaita.

Tappara pelasi mielestäni hyvää kiekkoa, kahvaus oli jäänyt Tampereelle. Verrattuna edelliseen kohtaamiseen, kahvaus oli olematonta. Hyvä juttu sekin.

Ojanen on pelle. Kyllähän se siihen kamppiin kaatu, ei siinä mitään, mutta pitikö sitä pirun polvea pidellä kun kerta nilkkaan pikkusen osu. Nähdäkseni kontakti ei ollut kova, molemmilla oli jalka irti jäästä. Ja mitä pirua se Rönn taas kävi sieltä Tapparan vaihtoaitiosta kyselemässä? "Sattuko, no pistetään ulos sitten..." Säälittävää. Ihan oikeutetut vihellykset ja buuaukset Janne sai, mitäs rupes jurkkaamaan. Niin, ja tilanteessa ei ollut mitään yhtymäkohtaa Sihvosen ja Ruudun tapaukseen, polvet eivät osuneet vastakkain, aivan kuten Rönnkin näki, siksi jäähy kampituksesta. Eli radion katsojat voivat lopettaa ne vertaukset. HN näytti tilanteen huonosta kulmasta, hallin hidastus tuli takaa, siitä näki selvemmin.

edit.
Gagarin: Paskat se Ojanen missään kopissa käynyt, tai jos kävi, kävi pikaseen kusella. Siinä se nökötti penkillä ja tuli pelaamaan muistaakseni toista vaihtoa yv:llä. Kutsukaa vaan sokeaksi, säälittäväksi tai muuten kusipääksi, mutta piruako se kieriskelee jäällä ja esittelee loukkaantunutta, jos ei kerta kuitenkaan sattunut.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei vittu, jos pitää Sihvosen ja Murphyn temppuja samanlaisina niin optikolla käynti ei riitä, jotain muuta on pahasti pielessä!

Ja ei lähtenyt Ojanen ainakaan minun näkökentästäni pukukoppiin, Tuomainenhan sai kympin kun kävi huutamassa penkillä istuneelle Ojaselle pari valittua sanaa heti tuon tilanteen jälkeen.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Viestin lähetti Daespoo
Ei vittu, jos pitää Sihvosen ja Murphyn temppuja samanlaisina niin optikolla käynti ei riitä, jotain muuta on pahasti pielessä!

Tuomainenhan sai kympin kun kävi huutamassa penkillä istuneelle Ojaselle pari valittua sanaa heti tuon tilanteen jälkeen.

No vittu, (osataan sitä täälläkin kiroilla) tilanteet eivät ehkä olleet täysin samanlaiset, mutta yhtä vaaralliset...Murphy ansaitsee pitkän pelikiellon ja sai minun silmissäni sen ämmä-leiman, jonka te annoitte Ojaselle, joka on kiekkoilijana kuitenkin noin valovuoden tätä smurffia edellä.

Ja perkele, että se Mäkkäri piti jättää sinne Lahteen. Tuollaisia pelle-Tuomaisia varten olisi kirveelle töitä. Ei siihen hommaan Kukiakaan viitsi laittaa, kun sitä tarvitaan kaukalossa.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti Gagarin
te olette sokeita ja säälittäviä paskoja.

Onnittelut, päivän ehdoton helmi.

Janne Ojanen tosiaan lähti pukukopin puolelle tsekkaamaan tilannetta ja palasi muutaman minuutin jälkeen pelaamaan vielä tilanteesta seurannutta ylivoimaa. Onneksi Jannelle ei käynyt pahemmin ja rangaistus Murphylle oli ihan paikallaan.

Siis aivan kertakaikkiaan loistava vihellyskonsertti. Kerrankin oli kunnon tunnelma.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos Ojanen lähti pukukopin puolelle niin tämä tapahtui vasta parin minuutin jälkeen koska taklauksen jälkeen hän istui hetken omalla paikallaan penkillä, itse sanoin kaverille että tuskin kävi pahasti kun itse luisteli aitioon eikä lähtenyt pukukoppiin korjailtavaksi.
 

Dave_Brown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Madko
Kommentoidaanpas tuota ottelua neljällä sanalla.
Janne Ojanen on ämmä.

Loistavaa Madko! Kyllähän ämmä aina ämmän tuntee vai miten se menikään..

Sen verran siitä Murphyn taklauksesta, että ihan selkeä tilanne, josta mies ansaitsi pelirangaistuksen. On turha kuitenkaan alkaa itkemään mitään pelikieltoja , koska Ojanen ei loukkaantunut ja tunnetusti liiga jakaa pelikietoja vain jos joku loukkaantuu.

Pelistä sitten tuli molemmille yksi piste ja tällä hetkellä on sellanen fiilis, että Bluesia EN haluaisi vastaan ensimmäisellä kierroksella, sillä ottelusarja menisi seitsemänteen peliin aika suurella todennäköisyydellä.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti Daespoo
Jos Ojanen lähti pukukopin puolelle niin tämä tapahtui vasta parin minuutin jälkeen koska taklauksen jälkeen hän istui hetken omalla paikallaan penkillä, itse sanoin kaverille että tuskin kävi pahasti kun itse luisteli aitioon eikä lähtenyt pukukoppiin korjailtavaksi.

Jep. Ojanen istahti ensin omalle paikalleen ja hetken päästä penkin päähän, josta sitten lähti ilmeisesti lääkärin kanssa pukukoppiin.
 

Spaddu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Polvitaklaus!?

No ei todellakaan!!! Jopa Rönn huomasi virheensä kun antoi käsittämättömän tuomion, kampitus+ pelirangaisus käytöksestä... Miten Cory Murphy käyttäityi huonosti!? Ns. taklaustilanteessa Murphyllä ei edes ollut painoa vasemmalla jalalla jolla hän "taklasi" eikä kunnolla oikeallakaan. Sen todisti Länsiauto Arenan videotaulu moneen otteeseen, se myös todisti että Cory osui ensiksi ja MINUN silmien mukaan vain olkapäällä. Sitä hän näytti itsekin heti taklaustilanteen jälkeen. Videotaululta näki todella hyvin ettei polvet edes osuneet toisiinsa.
Ei kai koko Länsiauto Arenan yleisö, Jarmo Myllys, Marko Tuomainen ja moni muukaan muuten olisi reagoinut tuolla tavalla?!

Toivottavasti herra Frank Moberg pysyy järjissään katsoessa ottelu videota koska tuo "taklaus" ei todellakaan ollut jo saamien rangaistuksien arvoinen.

Tuomari Rönn oli koko ottelun aivan unten mailla ja ansaitsisi tämän iltaisen ottelun perusteella itse hyllytyksen!

Tää on mun mielipide!!!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nelosen hidastuksesta näki selvästi että kyseessä ei todellakaan ollut polvitaklaus vaan kampitus, kevyesti lähti Ojanen ilmaan ottaen huomioon että vastassa oli 80kg 175cm pelaaja jolla ei ollut edes paino jalalla joka osui 95kg Ojasen nilkkaan.

Pelikieltoa ei tosta todellakaan tule antaa.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olipas kerrassaan viihdyttävä ja vauhdikas ilta...

Aluksi lienee aika paneutua illan kuumaan perunaan. Kiistaton sinistenlasien takaa seurattu Coryn POLVITAKLAUS oli taklaus sieltä rumimmasta päästä, eikä Rönnille jäänyt mielestäni muuta vaihtoehtoa, kuin passiita mies suihkunpuolelle. Kauden yleistä linjaa seuraten jonkin sortin pelikieltoa lienee luvassa ja syystäkin. Miksi sitten sellainen vihellyskonsertti, jonka Janne sai osakseen? Lienee päivänselvää, jos pelaaja "loukkaantuu", jää jäähän makaamaan useiksi sekunneiksi, lääkäri tulee paikalle, mies klenkkaa pukusuojaan ja palaa jäälle muutaman minuutin kuluttua, aiheuttaa se kotijoukkueen kannattajissa ko. reaktion. No se femma lusittiin, eikä siitä sen kummempaa...

Mielestäni ainoan Virheen Rönn teki antaessaan Määtälle jäähyn, kahden Tappara rangaistuksen jälkeen täysin mitättömästä kontaktitilanteesta, josta tamperelaiset saivat kuitattua ylivoimabörsän Essi Pirneksen nätillä rystyvipillä erän viime minuutilla. Onneksi osuma ei jäänyt kuitenkaan ottelun ratkaisuosumaksi, vaan Markku Hurme ohjasi Gustafssonin roiskaisun Paffan selän taakse hetkeä ennen toisen erän päätöstä. Kolmannessa erässä ja jatkoajalla ratkaisun avaimia tarjottin suht tasaisesti molemmille joukkueille, mutta illan sankareina toimineet maalivahdit hoitivat hommansa ja käteen jäi molemmille joukkueille arvokkaat pisteet.

Kerrankin pääsee sanomaan vähämaalisen ottelun jälkeen, että, kaiken kaikkiaan todella hyvä peli ja rahoilleen sai kerrankin kunnolla vastinetta.

Ai niin, yksi juttu vielä...Tappara ei kahvannut yhtään sen enempää, kuin mikään muukaan liigaseura.
 

Jaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Toronto Maple Leafs
Humm.... eipä kahvannut Tappara kauheasti tänään.

Peter Sarno oli aivan tulessa tänään. En ymmärrä miten joku (sasha?) pystyi näkemään miehen pelissä jotain huonoa. Mielestäni paras peli Sarnolta Espoossa. Vain pisteet jäivät uupumaan tänään.
Tämä ikäloppu Myllys se jaksa joka ilta pettää fanit. Onneksi hankittiin Heinosen Sami kun se Myllys on niin paska ko pelas ne kax pelii loukkaantumisen jälkeen huonosti.

Lopputulos ei paljoa kerro pelitapahtumista vaan molempien joukkueiden viimeistelystä. Paikkoja oli molemmilla vaikka muille jakaa mutta siinä missä Myllys kerta toisensa jälkeen torjui Tapparan yritykset niin Bluessin pelaajat onnistuivat uskomattomalla prosentilla laukomaan loistavistakin tekopaikoista joko suoraan päin Kuivalaista tai vaihtoehtoisesti ohi maalista.



Niin... ja sitten se osio mitä kaikki odottavat. Janne Ojanen tapauksenakin tunnettu osio siis...

Ei se ollut puhdas taklaus. Joku kakkonen siitä olis kuulunu kampituksesta/estämisestä. Se mikä tilanteessa suututti espoolaisyleisön oli Orava Ojasen kieriskely ja vaihtopenkillä itkeskely. Bluessin pelaajat kävivätkin sitten ihan joukolla Tapparan vaihto-aition luona kuuntelemassa mitä se Ojanen saa sieltä itkunseasta kerrottua Päätuomari Rönnille... Tuomaisen Marko vissiin kertoi myös oman mielipiteensä Ojasen miehisyydestä tilanteessa, Marko kympille.
Mutta ei kai tuota kukaan oikeasti vakavissaan voi rinnastaa Sihvonen/Ruutu tilanteeseen jossa polvi osui selkeää selkeämmin. Ainoa yhtäläisyys oli se että molemmissa tapauksissa oli luultavasti kyseessä puhtaasti vahinko.
Lisättäköön tähän, vaikka juuri jäävimpää lähdettä ei löydykkään, niin enpä ihan heti muista Bluessin pelaajien käyneen noin kuumaana sen jälkeen että kotijoukkueelle on vihelletty jäähy. Tuskin tuollaista tunnekuohua olisi Bluessin pelaajissa syntynyt mikäli kyseessä olisi ollut "aivan selvä" "Sihvonen-Ruutu tapaukseen verrattava" rike.

Gagarin: ei kai se ton jälkeen ensimmäiseen YV-vaihtoon kehdannu mennä. tokassa YV-kentällisessä jo oli, joten 5min poissa sisältänee pelikatkon pituuden joka kesti noin 4.30min kun eräitä niin itketti. Jos Kopissa kävi tuossa ajassa niin se oli korkeintaan loppunäytös.

EDIT: Niin jos joku onnistuu saamaan tuon Murphy-Ojanen tilanteen .mpg muotoon niin linkkiä peliin... itse en ehtinyt enää minkään valtakunnan urheilu-uutisista tuota nauhottamaan.
 
Viimeksi muokattu:

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kovin menee näkemykset ristiin. Katselin tuossa Nelosen urheiluosuutta videolta hidastettuna ja mielestäni kyseessä on selvä polvitaklaus. Murphy vielä levittää viime hetkellä haara-asentoaan varmistaakseen osuman Ojaseen.

Ei ihan verrattavissa tapaus Sihvoseen, mutta voi tästä jotain jälkipenalttia tulla. Joka tapauksessa vaarallinen taklaus, onneksi selvittiin ilman vakavia vammoja.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän se selvä jalkakamppi/polvitaklaus oli. Ihan miksikä sitä nyt itsekukin haluaa sanoa. Näin tilanteen paikalleni niin selkeästi, että suorastaan ihmettelin aluksi Ojaselle buuaamista. Mutta luonnollisesti itsekkin liityin siihen myöhemmin mukaan, siksi hauskaa se oli. Eikä tuntunut Ojanenkaan kovin pahoillaan matsin jälkeen siitä olleen.


Hemmetin hyvä matsi, hyvää viihdettä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Gagarin
edit: Daespoolle vielä, oletko ihan varma ettei käynyt siellä kopissa. Radiossa selostaja oli ensin helpottunut siitä että Ojanen ei lähtenyt pukukoppiin, mutta noin minuutin päästä raportoi tämän lähtevän sinne. Tästä noin viisi minuuttia niin Janne oli hänen mukaansa seuraavan kerran jäällä (viisi minuuttia ei ole Ojasen normaali vaihtoväli).

Ojanen meni ensin istumaan penkille siihen luukun kohdalle, hetken kuluttua siirtyi penkin toiseen päähän (siihen päähän, josta mennään koppiin) ja siinä oli joku collegepaitainen kaveri Ojasen edessä, en tiedä juttelivatko vai tehtiinkö Jannelle jotain. Kun peliä oli pelattu kaksi (2) minuuttia tilanteen jälkeen Ojanen tuli pelaamaan ylivoimaa.

Käsittämättömin tilanne oli mun mielestä se Tapparan väärä vaihto. Tappara pelasi lähes puoli minuuttia kuudella ja sen jälkeen teki tavallaan väärän vaihdon, jossa tilanteessa kentällä oli seitsemän Tapparalaista. Tästä tilanteesta jopa Rönnin oli kai jo pakko viheltää jäähy, vaikka tuntui että siinä toisen erän puolivälissä mies oli jo päättänyt, että vieraille ei enää jäähyjä tule.

EDIT: Tarkennetaan tota Ojasen tilannetta vielä sen verran, että en nähnyt miehen käyneen kopissa, mutta on toki mahdollista, että hän siellä piipahti. Kauaa se visiitti ei kuitenkaan kestänyt. Korkeintaan minuutin verran koska aina kun katsoin Tapparan aitioon oli siellä kultakypärä istumassa. Yksi mahdollisuus on tietenkin että Janne lainasi kultakypärää jollekin toiselle.

Itseäni kummastuttaa Rönnin tekemisissä eniten juuri se, että tämän tilanteen jälkeen Tapparalle ei vihelletty enää mistään muusta kun siitä väärästä vaihdosta joka oli niin selvä, että se olisi pitänyt huomata jo paljon aikaisemmin. Taisi tuomarit siinäkin antaa Tapparalle vielä yhden mahdollisuuden korjata tilanne ennenkuin jäähy vihellettiin.
 
Viimeksi muokattu:

ippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näkemykseni tämän päivän Espoon reissusta:

On liikaa vaadittu, että jokaisessa Suomen kaupungissa olisi jonkinlaista kiekkokulttuuria. Eipä sen selvempää tahallista polvitaklausta voi tehdä, kuin tänään nähtiin. Ojanen satutti itteensä ihan selvästi, mutta nousi samantien ylös ja tuli omin voimin vaihtoaitioon. Meni viideksi minuutiksi pukukoppiin ja palasi sitten kentälle. Pikkasen vaivalloista oli luistelu sen jälkeenkin, mutta Bluuserifanit näyttivät koko kirjonsa pelituntemuksestansa.

Mutta järjestävältä osalta tulikin sitten totaalinen rimanalitus!
Puolessa välin peliä videotaululla oli kuva Jukka Rautakorvesta ja vieressä kuva Hessu Hoposta ja alla luki "kuin kaksi marjaa".
Bluuserifanien vihellyskonsertin jälkeen, lähes jokaisella pelitauolla tuli lähikuvaa Ojasesta, ihan Bluuserien innon ylläpitämiseksi.

Kysymys kuuluu, onko Esböössä ikinä kuultu urheiluhengestä? Onko järkeä pitää tämmöistä kaupunkia rahalla liigassa? Kiekkokulttuuria on Suomessa vaikka naapureille jakaa, niin miksi pelejä pelataan jossakin keskellä metsää sijaitsevassa lähiössä? Jos joku Hervannan miljonääri haluaisi (tai olisi yhtä tyhmä), niin täälläkin olisi yksi makkarajoukkue.

Olen tähän päivään mennessä halunnut uskoa, että joskus Espoo-nimisestä lähiöstä joskus tulee jotakin kiinnostavaa, ja ehkä se olisi jääkiekko joukkue. Järjestysmiehet ovat siellä ystävällisiä, pelin jälkeen parkkipaikalta on ohjattu uloskäynti, videotaulun hidastuksiin ja pelistatistiikan esittämisiin on panostettu. Mutta siihen loppuukin rahan mahdollisuudet. Tahdikkuutta, tyyliä ja taitoa ei näköjään voi ostaa. Mennä vuosina hieman naureskelin, kun ostetut miljoonamiehet pelailivat itsensä pidennetylle kesälomalle joka vuosi, mutta nyt pidän sitä Tapparan voittamisen jälkeen toiseksi parhaana asiana.

Keskustelin muutaman lyhyeksi jääneen hetken sikäläisten ihmisten kanssa, mutta jääkiekko oli väärä aihevalinta, eivät edes olleet varmoja kumpaa pitää kannattaa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jeps, se muaddibin allekirjoitus on muuten sitten ihan faktaa. Alex, Gagarin ja uusin yrittäjä Ippe voivat sen tsekata, sellaista paskaa satelee. Aivan järjetöntä tuubaa kaikilta yrittäjiltä.

Rehellisesti voin sanoa, että jos Espoossa joskus on vastustajan pelaaja loukkaantunut, niin asianmukaiset taputukset on saanut kun on havaittu että kaveri on kunnossa. Ekana tulee mieleen Mikko Ruudun loukkaantuminen avajaispelissä. Minulla on mielipiteeni tilanteesta, enkä ylläty että suurin osa Tappara-faneista on täysin päinvastaista mieltä. Onneksi tiedän että sieltäkin leiristä löytyy fiksuja, asiallisia kirjoittajia. Ilmeisesti vain sitten olen sokea, säälittävä paska, joka ei ymmärrä lätkästä eikä lätkäkulttuurista mitään. Eipä haittaa, jos tuo suuri kiekkokulttuuri ilmenee tuollaiseen kirjoittelemiseen, niin kiva, siihen on hyvä pyrkiä.
 

Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Muutama kommentti illan pelistä:

* Blues kärsii yhä maalinteko-ongelmista. Varsinkin ottelun ensimmäisen 30 minuutin aikana saatiin useita tekopaikkoja maalintekosektoriin, mutta laukausten taso oli luokaton. Kuivalainen ei esittänyt kovin varmoja torjuntoja, mutta eipä niitä tarvittukaan, kun vedot ammuttiin päin tai lirutettiin jäätä pitkin.

* Tapparan peli ei perustunut kahvaamiseen! Ensimmäinen näkemäni kahvaukseton vieraspeli joukkueelta pitkään aikaan. Sen sijaan joukkueen karvaus oli agressiivista ja Bluesin pakkeihin käytiin kiinni jo syvällä Espoon alueella.

* Sarnon peli ei tosiaankaan ollut "tulessa". Mies on nopea ja osaa kyllä pitää kiekkoa, mutta siihen se tänään juuri jäikin. Merkille pantavaa on, että herralla on ilmeisesti lupa kytätä vastustajan sinisellä, oli kiekko sitten joukkueen hallussa tai ei. Kuvottaa myös tapa, jolla Mr Sarnon selkä suoristuu, kun kiekko menetetään paluu omalle alueelle ei kiinnosta lainkaan. Viimeisintä Jokeri-peliä lukuun ottamatta Sarno on ollut "tulessa" vain otteluissa selvästi heikompia vastaan, tai silloin kun peli on jo ratkennut. NHL:ssä ei tuollaista "tsekkityyliä" katsella, eli herra pelannee Euroopassa loppu-uransa.

* Murphyn kamppi oli nimen omaan kamppi, ei polvitaklaus (siksi siis rangaistuksen syy kampitus). Kakkonen olisi ollut ansaittu. Se, että Anne Ojanen esitti jalkapallosta tuttua "sattuu niin saatanasti" showta ja sitten pikaparanemisen, ansaitsi buuaukset. Kuka tahansa säikähtää, kun jalka kolahtaa kovassa vauhdissa. No polvea ei kyllä "tutkittu" lainkaan, Anne vain istui penkillä ja Rönn kyseli "kävikö pahasti", jolloin Anne siirtyi penkin päähän, kun tosiaan sattui ja pahasti => 5+20 min. Huoltajille vastaus oli totuudenmukaisempi. No kakkosylivoimaanhan toki kipeälläkin jalalla ehdittiin. Ojasen jalka osui tilanteessa Murphyn reiden kieppeille, mutta jalan (siis Murphyn) sivuun - pikkumies kun ehti jo hiukan kääntyä ottaessan vastaan Annen tanakan olemuksen. Polvella taklaamisesta tilanne oli kaukana - kelatkaa niitä videoitanne; tv:ssä tilanne näkyy yhdestä kamerasta - hallilla näki omin silmin ja kamerakuvaa useasta kulmasta.

* Rönn-parka oli kuutamolla - taas kerran.
 

axe

Jäsen
Määkin haluan juupas-eipäs -väittelyihin.

Olen samaa mieltä, ettei Murphyn ja Sihvosen hommia voi verrata keskenään. Niillä on kaksi olennaista eroa. Ensinnäkin tietysti se, että Ojanen ei loukkaantunut pahemmin kun taas Ruutu silloin loukkaantui pahasti. Toiseksi se, että Sihvosen niitti oli epäonnistunut taklausyritys, kun taas Murphyn temppu oli tahallinen jalan laittaminen eteen.

Eihän sitä polvitaklaukseksi tuomittukaan vaan kampitukseksi. Ja sitä se oli päivänselvästi. Oikeasti järkyttävää lukea täällä jotain muuta ja ajatella, että moni ihminen näistä ajaa tuolla liikenteen seassa autollakin ja silti väittävät etteivät tuossakaan nähneet mitään, vaikka istuivat perseillään katsomossa. Mitähän ne sitten näkee tuolla kun ajavat itse kahdeksaakymppiä ja ympärillä suhisee muitakin autoilla ja jalan ja miten vaan?

Ojasen kaatuminen kevyt? No joo, kokeilepa itse juosta (harva espoolainen kuitenkaan osaa luistella) täysillä (ei välttämättä lujaa mutta täysillä) kaverin ohi, kun se siinä törkkää jalkansa eteen. Sen ei tarvitse osua paljoakaan ja varmasti kaadut. Nyt osui vielä kunnolla ja oltiin luistimilla liukkaalla jäällä. Ei siinä nyt jumalauta mitkään kilot ja sentit merkkaa mitään kaadutaanko siinä vai ei. Murphy yllätettiin seisovilta jaloilta täysin, Ojanen olisi purjehtinut yksin hyökkäysalueelle ja kanukki oikaisi koipensa eteen. Ei sanan sijaa, etteikö ollut tahallinen temppu. Ei tahallinen vahingoittamisyritys, mutta täysin tahallinen kamppi.

Ja Ojanen vielä muka ämmä joka filmaa? Minä itse taas jo kirosin, että miksi piti noin nopeesti nousta jäästä, kun nyt ei tule kuin kakkonen. Calounille olisi tuotu paarit, punainen matto ja levitelty ruusunlehtiä eteen kun kaukalosta kannetaan pihalle, mutta Ojanen nousi omin avuin jo ylös ennen kuin edes lääkäri ehti kunnolla paikalle ja konkkasi aitioon. Sitä minäkään en ymmärrä että Rönnin piti kysellä kaikilta millainen tuomio annetaan, kun jokainen jääkiekosta jotain ymmärtävä (johon ryhmään päätuomarinkin pitäisi ainakin kuulua) näki heti että se on pelkän tahallisuutensa vuoksi ulosajon paikka. Tahallisuus ei silti tarkoita tahallista vahingoittamisyritystä kuitenkaan.

Tosin Espoossa vitosen paikka on ilmeisesti vasta kun se jalka on todistettavasti poikki tai muuten tulee ainakin viikon pakkolepo. Muussa tapauksessa se on vain filmaamista.


Itse pelistä en viitsi kirjoittaa mitään. Tässä ketjussa kuitenkin suurin osa lukijoista on Blues-faneja, joiden kanssa jääkiekon hienommista nyansseista on ilmeisestikin täysin turha yrittää puhua mitään. Eiköhän tämä Murphy-episodi sen todistanut.

Ai niin, Tampereellekin tosiaan pitää saada hommattua tuollainen videotaulu ja äkkiä. Ei sillä niin väliä, ettei sieltä saa mitään informaatiota itse ottelusta kuten maalien tekijöitä ja sellaisia muita turhuuksia. Pääasia että sieltä voidaan ajaa harvakseltaan sumuisia hidastuksia joista ei saa mitään selvää, pystytään mainostamaan erinäisiä tuotteita entistä tehokkaammin ja ennen kaikkea pystytään halventamaan vastustajaa. Kaikessa Bluesin pitää sitten isoveljeään Jokereita kanssa matkia.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti axe

Sitä minäkään en ymmärrä että Rönnin piti kysellä kaikilta millainen tuomio annetaan, kun jokainen jääkiekosta jotain ymmärtävä (johon ryhmään päätuomarinkin pitäisi ainakin kuulua) näki heti että se on pelkän tahallisuutensa vuoksi ulosajon paikka. Tahallisuus ei silti tarkoita tahallista vahingoittamisyritystä kuitenkaan.
Selitä nyt sitten samantien kun pääsit vauhtiin, että mistä lähtien kampeista on ajettu pihalle? Tahallinen tai tahaton, en muista tapausta että kampituksesta olisi pihalle ajettu. Polvitaklaustahan tuosta ei tosiaan tekemälläkään saa, jos olisi ollut, minäkin myöntäisin sen. Näkemukseni asiasta selviää aikaisemmasta viestistäni, se ei ole muuttunut pätkääkään.

Mutta hei, kiva että kaikki Tappara-fanit nyt on saanu kertoa täällä miten espoolaiset ei lätkästä mitään ymmärrä, ja niiden kanssa on siitä turha puhua. Varmaan taas teilläkin parempi olo. Teillä kun on sitä lätkäkulttuuria. Se on kiva, vaalikaa sitä ja olkaa helvetin ylpeitä siitä. Vapaan puolella on parikin ketjua missä voi kanssa morkata Espoota, sinne vaan sekaan. Se on pirun hauskaa ja rentouttavaa, kun teiltä ei mitään järkevää asiaa tunnu tulevan ollenkaan. Tähän loppu mun väännöt Tapparan miästen kanssa tältä osin, pitäkää hauskaa keskenänne.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Footless:
Rehellisesti voin sanoa, että jos Espoossa joskus on vastustajan pelaaja loukkaantunut, niin asianmukaiset taputukset on saanut kun on havaittu että kaveri on kunnossa.
Niin, paitsi tietysti tänään, koska Ojanen oli kunnossa liian pian ja kusipää tuli vielä takaisin peliinkin. Opetetaanko tätä logiikkaa vain siellä päin kun ei oikein avaudu täällä päässä?

Ja ei kai se nyt ole ihme että täällä ihmetellään espoolaista kiekkofanikäyttäyttymistä, jos koko perkeleen areena VIHELTÄÄ pelaajalle, joka on saanut tällin pahannäköisessä tilanteessa? Mitä helvettiä liikkuu semmosen jengin päässä, seurasta ja pelaajista riippumatta?

Kertokaapa, jos Calounia vedettäisiin samanlailla, mutta hän palaisi peliin 5 minuutin irvistelyn jälkeen ja koko Hakametsä alkaisi viheltää hänelle TÄMÄN kentälle PALUUN takia, kuinka Te suhtautuisitte tamperelaiseen kiekkoyleisöön ja heidän käytöstapoihinsa?

Minua lähinnä nolottaisi.

Eli Westlife-areenalla oli taas oikein lääkäri- ja fysioterapeuttipäivät kun kaikki 4000 espoolaista asiantuntijaa näki että ketä sattui ja ketä ei. Joskus sattuu enemmän ja joskus sattuu vähemmän - Esim. Ruutua sattui enemmän ja Ojasta onneksi vähemmän - teidän logiikallanne hän on siis neiti.

Ja vielä ihan koemielessä:
Te, joiden mielestä Ojasen kolhu oli pelkästään naurettavaa filmausta, niin pyytäkää vaikka isiä sitomaan huomenna luistimennauhat, ja käykää kokeilemassa jonkun luistelutaitoisen kaverin kanssa vastaavaa tilannetta jäällä.

Saattaa tulla iso pipi, buranaa mukaan.

Ja piste Bluesilta on hyvä juttu, koska Blues on kova jengi, hyvä Tappara!

muaddib

Edit:typoja
 

ippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uusin yrittäjähän tässä taas, heippa heippa.

Footless hyvä, älä ota itseesi, ei se sinun vikasi ole.

Kiekkokulttuurilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi kirjoitin oman kirjoitukseni. Lähes jokainen Bluesfani kävi kirjoittamassa ennen peliä, että Tappara tulee kahvaamaan illan pelissä. Hallin mediapäällikkö (oletan että on titteliltään päällikkö, koska lähes kaikki sillä seudulla tuntuvat olevan päällikkö) oli etukäteen laatinut vastustajaa halveeraavan grafiikan (aivan kuten viime kevään playohveissakin) ja hän kuin älyn salamaniskusta tajusi keskellä peliä Bluuserien vihellysten tauotessa näyttää lähikuvaa vaihtopenkillä istuvasta Janne Ojasesta, jottei vain totuus unohtuisi. Viisihenkinen sinisiin pukeutunut Blueskenttä kävi vielä varmuuden vuoksi räyhäämässä ja riitaa hakemassa Tappara-vaihtoaiton luona, jäikö harmittamaan, kun elävän legenda jalka ei katkennutkaan? Itseäni jäi harmittamaan vain, kun en päässyt kuulemaan Kapasen kommentteja pelin jälkeen. Vaikka tiedänhän minä, kuinka Tappara tappaa jääkiekon Suomesta.
Onko teillä muuten Espoossa mitään urheilulajia missä kunnioitetaan vastustajaa?

En käske, enkä edes pyydä sinun Footless ottaman silmää käteesi, vaan toivon vaan elämällesi hyvää jatkoa. Kenties joskus näet naapurisi astuvan asettamaasi ansaan, jotta pääset nauttimaan hyvän olon tunteestasi. Muista myös viheltää, jos ei käynytkään pahasti.
 

JJ69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä en ymmärrä miksi espoossa ei kannusteta omia vaan puoli matsia vihelletään vastustajalle. Ja vihelletään vielä pelaajalle, joka oli vähällä loukkaantua vakavasti espoon pelaajan tahallisesta tempusta. Janne nousi ennen lekuria ylös ja meni ilman apuja jäältä, ei jäänyt kuin hetkeksi jäähän makaamaan. Penkin päästä meni käymään pukukopissa ja jäähyä oli pelattu noin 3 minsaa kuin Janne tuli peliin. Ei suinkaan toiseen vaihtoon, kuten täällä väitetään, tarkastakaa vaikka ottelunauhasta.

Lisäksi nämä täysin käsittämättömät väligrafiikat taululla. Ensin Jukasta ja sitten Jannesta. ne ovat täysin lapsellisia, vai lapsetko siellä tosiaan lukee Aku Ankkaa koneen ääressä. Toivon, ettei Tampereelle edes tule tollasta näyttöä, ettei sitä vaan käytettäisi täällä samanlaiseen alaarvoiseen vastustajan mollaamiseen.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kanssafaneille, turha yrittää, palataan asiaan Espoon suhteen vaikka 10-15vuoden päästä. Nytkin muutama jo onnistunut sisäistämään kiekkoa, ehkä 10-vuoden päästä jo vaikka puolet... jne. Tekonahan tuo oli esim. Marko Mäkisen taklausta paljon törkeämpi. Toinen on sallittu sääntöjen mukaan ja toinen ei. Tässä erona tietenkin se, että toisessa pelaaja itse aiheutti osittain(kovien pleksien kanssa) loukkaantumisen ja toisessa ei tullut(toivottavasti) pahempaa vammaa ja kohteena ollut pelaaja ei voinut mitään tilanteelle.

Ketju on hyvä jättää näille "kyllä se on ämmä, kun jatkoi pelaamista kipeälläkin jalalla" "ei ne voita kun kahvaamalla" ja muilla niin ihanan verbaalisesti&kiekollisesti päteville kirjoittajille. Turha käyttää edes rautalankaa, kun tuskin sekään auttaisi. Ainiin, lupasin jo viime kaudella etten puuttuisi Blues ketjuihin. Yllämainituista syistä, mutta otetaanko tämä sitten neuvoa antavana viestinä Tapparafaneille. Turha yrittää keskustella rakentavasti, ei se onnistu, kun toisaalla ei kunnioiteta vastustajaa ollenkaan(näkee noista mediakuution tempuista ja kirjoitusten sävyistä) ja ennen jo otteluita tuomitaan muut seurat voittamaan vain rikkeiden kautta.

Ja sitten taas ignoreen Bluesketjut.
 

Hevosmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hei kamoon JJ69

Et kai sää nyt tosissasi kysele mixei espoolaiset kannustaneet samalla innolla omiaan kuin mitä buuasivat JOjaselle? Kai sää ny ittekin hallissa (oletettavasti) olleena näit kun rumpukalvo meni puhki, siis tiätsä ihan särki?!!1

Ja mikä vahingoittunut vastustaja? Eteläisessä kiekkokulttuurissa jos oman joukkueen vastustaja kuolee, mutta kasvot esitetään lehdessä ilman voitettua (jäähyväis)tappelua , niin buuauksethan ovat enemmän kuin paikallaan.

Voi vehnäpelto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös