Mainos

Blues kaudella 2011 - 2012

  • 260 550
  • 754

Fordél

Jäsen
Tervetuloa vaan, tänään tehot 1+3 ja plusmiinus näytti +4, peliaikaa reilut 15 minuuttia. Ilmeisesti miehen kauden paras peli, vaikka vastassa olikin "vain" TPS. Luttinen voi lähteä naapuriin Petun mukana ihan vaikka sen takia, että saadaan vähän positiivista vaihtuvuutta, lento ei ole kuitenkaan jatkunut entisenlaisena.

Huhtala on pelannut 30 ottelua ja saanut tehot 8+11=19. SM-liigan tilastot on kököt kun niistä ei löydy tietoa ylivoima-ajasta. Ainakaan Huhtalan maaleista yksikään ei ole syntynyt ylivoimalla, joten Huhtala ei liene ihan ensimmäisiä, jotka pääsevät yv:tä pelaamaan. Ehkä joku Ässä-fani osaa valaista asiaa. Kuitenkin tällä olettamalla voidaan todeta, että Huhtalan pisteet ilman suurta yv-aikaa ovat hyvät ja kun Bluesissa tullee myös yv-vastuuta ja muutenkin ehjä kausi alle, en yhtään ihmettelisi vaikka 40 pistettä rikkoutuisi.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tässä taas oletetaan, että Ässissä tehdyt tehot ja hyvät suoritukset siirtyvät suoraan myös meille. Ja niinhän ei tule käymään, ainakaan heti. Hyvä jos ollenkaan. Sori jos pilasin jonkun märän unen.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Näin ei tulisi käymään (tehojen siirtyminen siis) jos kyseessä olisi Pelicansin tai TPS:sän pelaaja, mutta ihan mahdollista on, että Ässistä siirtyvä pelaaja tekee samoja pisteitä myös Blueissa. Vastuu Ässissä ei ole yhtään sen kummemapaa mitä se tulisi Bluesissakaan olemaan, joten roolinmuutosta ei ole havaittavissa toisin kuin mm. Immosen kohdalla. Toki jos Blues tekee ensi kaudella liigan vähiten maaleja niin voi olla vaikea saavuttaa samanlaisia pisteitä.

En siis oleta, että tehot ovat ensikaudella yhtä hyviä, mutta en tyrmäisi asiaa tässä vaiheessa. Jos koko pelaajaa edes ensi kaudella nähdään Bluesissa
 
Viimeksi muokattu:

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Tässä taas oletetaan, että Ässissä tehdyt tehot ja hyvät suoritukset siirtyvät suoraan myös meille. Ja niinhän ei tule käymään, ainakaan heti. Hyvä jos ollenkaan. Sori jos pilasin jonkun märän unen.

Todellisuudessa Bluesiin pääsy on monelle pelaajalle se märkä uni. Bluesiin päästyäsi tiedät tekeväsi naurettavia pisteitä, mutta heti kun pääset pois, niin loistat jengissä kuin jengissä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ainakaan Huhtalan maaleista yksikään ei ole syntynyt ylivoimalla, joten Huhtala ei liene ihan ensimmäisiä, jotka pääsevät yv:tä pelaamaan. Ehkä joku Ässä-fani osaa valaista asiaa.

Kyllä Hotsi melko paljon yv:tä pelaa, mutta ei ole ainakaan minun mielestäni paras yv - pelaaja, koska yv:llä korostuu maltti jota Tommilla saisi olla enemmänkin. Toisaalta maltin kehittyessä potentiaalia olisi myös yv:hen mutta ainakin toistaiseksi tärkeimmät vahvuudet ovat tasakentällisin ja alivoimalla.

Noin ylipäätään tässä ketjussa hieman aliarvioidaan Huhtalaa joka teki jo viime kaudella Ässissä 16 maalia (Ässät oli liigan toisiksi viimeinen) ja jolta tällä kaudella odotettiin 20 maalin kautta ja lopullista läpimurtoa liigan eliittiin. Tämän kuitenkin pilasi loukkaantuminen ja osin Joel Armia, jonka vahvan esiintulon takia Huhtala ei ole päässyt Ässien hyökkäyksessä niin suureen rooliin kuin odotettiin. Tällä hetkellä homma toki toimii Ässien kolmosessa kuin ajatus, ketju taitaa olla liigan tehokkain juuri nyt.

Kaiken kaikkiaan Huhtala voi olla erittäin hyvä vahvistus Bluesin hyökkäykseen, sillä hänessä on kaikki maalintekijän ainekset: hyvä fysiikka, terävä laukaus, röyhkeä luonne ja sopivan konstailematon pelikäsitys. Oikeastaan hänen hyökkäyspelissään toimii kaikki muu paitsi varsinainen viimeistely, joka kaipaisi jo mainittua malttia ja kliinisyyttä. Halu maalintekoon on miehellä kova eikä häntä varmasti ole hankittu Bluesiin kolmosketjun puurtajaksi, mitä hän ei ole enää pariin kauteen ollut Ässissäkään. Pelaajatyyppinä hän sopii tietysti Bluesiin hyvin, mutta väitän hänen olevan keskiverto blegi - miestä taitavampi.

Onnittelut hankinnasta, ottajia olisi varmasti ollut muuallakin ja myös Ässissä Tommi olisi haluttu pitää.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Ensi kautta on hyvä miettiä nyt kun tämä kausi on viimeisiä säälittäviä läpsyttelyjä vaille valmis. Tästä kaudesta on hyvä ottaa opiksi. Monta hyökkääjä pelaajaa tämän kauden joukkueesta on saanut paikkansa näyttää ja tulos on ollut paskaa. Uutta ukko vaan tilalle. Osastahan hankkiuduttiin eroon jo onneksi tämän kauden puolella.

Lisäksi se kärkiosasto on pakko kiinnittää jo ennen kautta tai viimeistään verorajalla joku yksi pelaaja. Tai hommata nyt ylipäätään. Veskariosasto aiheuttaa suurimman huolen, sillä tämän kauden tasoista veskaria ei vain ole mistään tulossa. Toisaalta veskarin ei välttämättä tarvitse olla se joukkueen ainoa hyvä pelaaja jos muu homma toimii.

Hyvät puoli on ne, että onneksi valmennus vaihtuu. Lisäksi tällä kaudella sukeltaneet Marjamäen pelaajat, jotka kahdella edellisellä kaudella kuitenkin osoittivat olevansa pelimiehiä jatkavat.

Sopimustilanne:
MV
34 Volden

Puolustus:
2 Korpikari
4 Laakso
6 Kurki
8 Varakas
10 Karalahti
47 Lajunen
58 Hakanpää

Hyökkäys:
12 Sailio
14 Petri Lammassaari
21 Valtteri Virkkunen
27 Roope Ranta
40 T. Sallinen
52 Cami Miettinen
80 J. Sallinen
85 Kähkönen

Puolustuspää on hyvällä mallilla. Itse kokoisin sen näin:

Puolustus:
2 Korpikari - 47 Lajunen
8 Varakas - 10 Karalahti
xxx/5 Turunen - 6 Kurki/5 Turunen

Eivät ole antaneet riittäviä näyttöjä, mutta sopimus jatkuu:
4 Aleksi Laakso
58 Jani Hakanpää

Turusen sopimusta jatkaisin jos on halpa. Ehkä yhtä hankintaa vaille puolustus on tämän hetkisen tilanteen mukaan aivan riittävän hyvä liigaan.

Heiskaselle ja Näkyvälle sanoisin kiitos ja näkemiin.

Hyökkäyksen tilanne on surullinen. On nähty että sitä hyvää kehitystä ei ole tapahtunut niin paljon kuin olisi pitänyt. Optimi tilanteessa joku Kähkönen-Miettinen-Ranta ketju pitäisi olla liigaan hiton kova kakkonen jo nyt. Sitä se ei ole. Sopimukset kuitenkin jatkuu monella. Huhuiltu Huhtala on mukana suunnitelmissa ja Robinsonille väsäisin jatkon värikkyytensä ansiosta, jos pelaaja vain suinkin haluaa. Samoin Lostedtille.

Hyökkäyksen rakentaisin näin:
85 Toni Kähkönen – "Ykkössentteri" - 14 Petri Lammassaari
17 Nathan Robinson"Kakkossentteri""Kärkilaituri!!!"
xx Tommi Huhtala - 52 Cami Miettinen - 27 Roope Ranta
80 Jere Sallinen - 40 Tomi Sallinen - 12 Jari Sailio

21 Virkkunen, 15 Lostedt

Moni varmasti ajattelee, että ei hei Rannat, Miettiset ja Salliset voi olla kolmosessa/nelosessa. Kyllä ne voivat, jos peliesitykset ovat sen mukaiset olleet. Teoriassa kunhan nuo kärkilaituri ja ykkössentteri ovat riittävän kovia, voidaan neloseen ajatella jotain perushyvää nelosen jäärää.

Luttinen lähtenee paskansyöjän matkaan ja J.Lajunen Nashvilleen, joten en ota heitä laskuihin mukaan.

Loppuporukalle 20 Laine, 28 Nöyränen, 41 Öhman, 19 Talaja (optio) sanoisin kiitti ja moimoi. Ei mitään käyttöä. Ainoastaan Talajan voisi optionkin takia pitää matkassa, jos on pirun halpa, mutta haluan eroon tästä 60 paskan pelaajan rosteri ajattelusta. Joukkue pitää rakentaa siten, että siellä on kärkiosaamista ja loukkaantuneiden paikkaajat haetaan sitten Mestiksestä lainalle tai omista junnuista.

Maalivahtiosastille on tulossa Kärppien Petri Koivisto. Tuosta Pygmistä en ole järin innossani, mutta kun uutta Tarkkia ei mistään varmaan ole saatavilla niin tämän osaston jätän auki. KMK olisi se ideaali kaveri minulle, jos toteaa tien nousevan pystyyn, mutta vaikea kuvitella Islandersin nyt luopuvan Koskisesta.

Kova homma siis Vuorisella näyttää ne ballsit. Hyökkäykseen tarvitaan nimenomaan sitä kärkiosaamista eikä mitään saatanan laajuutta 6 kenttään.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Eivät ole antaneet riittäviä näyttöjä, mutta sopimus jatkuu:
...
58 Jani Hakanpää
Mitä tässä tapauksessa tarkoitat "riittävillä näytöillä"?

Nykypakistoon on vaikea murtautua, mutta uskon, että Hakanpäästä saadaan kovan luokan liigapakki, jos mahdollisuus annetaan.
 

trap

Jäsen
Tuli vaan tänään sattumalta mieleen - joku muu varmaan tajunnut jo aikaisemmin - että Huhtalahan on mitä todennäköisemmin Ilves-junnuna Marjamäen vanhoja tuttuja, joten pitäisi olla aika hyvin tiedossa mitä saadaan.

Sladdi#17:n koostumukset näyttää ihan hyvältä. Robinsonille tosin en sorvaisi jatkoa, kohtalaiset tehot mutta peliesitykset pääpiirteittäin huonoja.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Robinsonille tosin en sorvaisi jatkoa, kohtalaiset tehot mutta peliesitykset pääpiirteittäin huonoja.

Riippuu toki hintalapusta ja myös roolituksesta. Tänään(kin) Robinsonin pelistä jäi mieleen lähinnä lukuisat kiekomenetykset. Tuntuu olevan aivan lapanen kaikissa kontaktitilanteissa. Outoa sinänsä, koska näytöt DELL-liigassa ovat kovat eikä se ihan heppoinen sarja ole.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Mitä tässä tapauksessa tarkoitat "riittävillä näytöillä"?

Nykypakistoon on vaikea murtautua, mutta uskon, että Hakanpäästä saadaan kovan luokan liigapakki, jos mahdollisuus annetaan.

Tarkoitan sitä että en ole Hakanpäätä laittamassa rosteriin, johon mahtuu vain 6 pakkia. Näytöt puuttuu. Sopimus joka tapauksessa on. Ehkä niitä näyttöpaikkoja sitten tulee tulevaisuudessa loukkaantumisten myötä.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Robinsonille tosin en sorvaisi jatkoa, kohtalaiset tehot mutta peliesitykset pääpiirteittäin huonoja.

Mikäli Robinson sitoutuu seuraan ja haluaa tänne asettua ja täällä ehdottomasti pelata ja treenata myös kesän kunnolla niin mielestäni mukaan vaan ensi kaudelle.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Robinson on mulle "ihan sama" osastoa. On jännä nähdä, lähteekö joku uusi "projekti" käyntiin viiden vuoden tähtäimellä. Pyrkimyksenä luonnollisesti olla sotureita, käydä opintietä jne. Niin joo sotureina tietty opintietä ja ollaan ylpeitä taistelusta. Kun oltiin sotureita opintiellä. Voi nimittäin olla, että ryhdyn vaikka hohtokeilaamaan, ellei joukkue ensi kaudella ole kilpailukykyinen ja mene vaikeuksitta runkosarjassa kuuden sakkiin. Mieluummin neljän joukkoon. Maailmassa on kai kuitenkin muitakin vaihtoehtoja vapaa-ajan käyttöön. Tällaista ei enää jaksa.

Kiekko-Espoo/Blues on kautta aikojen voittanut n.40% peleistään. Kääntäen mua on vituttanut about 60% siitä ajasta kun olen todella paljon aikaa ja rahaakin uhrannut joukkueen seuraamiseen. Viimeiset kaksi kautta on ollut tiedossa, että puuttuu maalintekijöitä. Mitä on tehty? Pelattu golfia, skimbattu ja otettu muutama ärjy tatska. Ne pelaajat unohtui hommata.

Mikäli kausikortilla ei pääse kauden viimeiseen peliin (en ole selvittänyt pääseekö kausarilla sääleihin), niin Petun kausi tulee päättymään 2.400 katsojan edessä 1-5 tappioon POOHJOOSEN tsekkijengille. Way to go. Ilmeisesti Petua kusetettiin yhtä raskaasti kuin yleisöä, kaikkihan jossain vaiheessa luulivat nyt seuraavan loppuhuipennuksen. Justiinsa, sanon mä.

Tulevalta kaudelta haluan kovan jengin lisäksi sen, että Jussi Salonoja joko sitoutuu jengiin tai myy sen vaikka kiinalaiselle triadille vedonlyöntitarkoituksiin. Tällainen jäiden polttelu vituttaa. Oikeesti.

Tämän kauden mentyä perseelleen komeasti, on kaudelle 11-12 panostettava kaikilla tasoilla. Halli ei jumalauta täyty sillä, että kausarin ostajien kesken arvotaan mönkijä. Vaikka se olisikin parasta mitä Jussi tietää ja sillä itselläänkin olisi sellainen. Ja hei, nää on mun fiilikset voitetun pelin jälkeen! Vielä yksi peli, sitten voikin jäät sulattaa...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
On jännä nähdä, lähteekö joku uusi "projekti" käyntiin viiden vuoden tähtäimellä. Pyrkimyksenä luonnollisesti olla sotureita, käydä opintietä jne. Niin joo sotureina tietty opintietä ja ollaan ylpeitä taistelusta. Kun oltiin sotureita opintiellä. Voi nimittäin olla, että ryhdyn vaikka hohtokeilaamaan, ellei joukkue ensi kaudella ole kilpailukykyinen ja mene vaikeuksitta runkosarjassa kuuden sakkiin.

Mikäli kausikortilla ei pääse kauden viimeiseen peliin (en ole selvittänyt pääseekö kausarilla sääleihin), niin Petun kausi tulee päättymään 2.400 katsojan edessä 1-5 tappioon POOHJOOSEN tsekkijengille. Way to go. Ilmeisesti Petua kusetettiin yhtä raskaasti kuin yleisöä, kaikkihan jossain vaiheessa luulivat nyt seuraavan loppuhuipennuksen. Justiinsa, sanon mä.

Hienoa negailua, mutta kommentoidaanpas paria kohtaa.

Nuohan ovat Petun sloganeita, Late tuskin käyttää samoja. Ja varmasti joku projekti laitetaan käyntiin, pitkällä tähtäimellä. Itse en odota suurta menestystä ensi kaudelta, koska se on lähes täysin uudistuneen valmennuksen eka kausi. Pääasia on se, että peli kehittyy loppua kohden ja suurta romahdusta ei tapahdu. Jotain realismia näihin vaatimuksiin.. Tiedän, että itsekin negailen hyvin usein, mutta välillä on hyvä ottaa järki käteen ja miettiä oikeasti mitä jengiltä voidaan odottaa.

Jos peli-ilme olisi ollut hyvä koko kauden, ja sijoitus olisi sama kuin nyt, moni olisi tyytyväinen, kun kauteen lähdettiin hyvinkin vajaavaisella rosterilla. Nyt meillä on sauma katkaista ehkä inhottavin putki koko Blues-historiassa, tilanteessa jossa on periaatteessa vain voitettavaa, koska kaikki odottavat Bluesin häviävän sarjan. Toki olisi kivaa olla kuuden sakissa ja vaikka runkosarjan voittaja, mutta uskoiko näihin tavoitteisiin monikaan kauteen lähdettäessä? Itse muistelen, että Lehtosen, Kariyan, Ladan ja monen muun hankinnan kariutuessa moni oli valmis sijoittamaan Bluesin ulos jopa kymmenen parhaan joukosta.. Yritetään nauttia kauden vikoista peleistä ja kannustetaan jengi voittoon poroista! Sitten on paljon mukavampaa ottaa JYPiltä 4-0 kuokkaan ja lähteä biitsille.

Olet siis ollut pitkään kausarin omistaja? Onko joskus aiemmin runkosarjakausarilla päässyt playoffeihin? Ei varmastikaan, ja näin se on nytkin. Eli säälit ovat pudotuspelejä, jotka sisältyvät playoff-kausikorttiin, kuten ovat aina sisältyneet. Yleisöä tulee varmasti enemmän kuin 2400 koska pelkästään porofaneja tulee varmasti noin 500 kun kyseessä on viikonloppumatsi. Veikkaisin lähes täyttä hallia.
 

Fordél

Jäsen
Hyökkäyksen rakentaisin näin:
85 Toni Kähkönen – "Ykkössentteri" - 14 Petri Lammassaari
17 Nathan Robinson"Kakkossentteri""Kärkilaituri!!!"
xx Tommi Huhtala - 52 Cami Miettinen - 27 Roope Ranta
80 Jere Sallinen - 40 Tomi Sallinen - 12 Jari Sailio

21 Virkkunen, 15 Lostedt

Oma veikkaus on, että Huhtala ei ole tulossa Bluesiin kolmosen laitaan vaan kärkikenttiin. Laitetaan siis vaikka tohon kakkosen toiseen laitaan "kärkilaiturin" kohdalle Huhtala niin homma näyttää realistisemmalta. Sailion voi myös nostaa ihan hyvin kiekollisempaan rooliin vaikka Camin viereen pelaamaan hyvää kahden suunnan peliä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse en odota suurta menestystä ensi kaudelta, koska se on lähes täysin uudistuneen valmennuksen eka kausi. Pääasia on se, että peli kehittyy loppua kohden ja suurta romahdusta ei tapahdu.

Hah. Pelin pitää olla niin hyvää, että Blues on suoraan kuuden parhaan joukossa. Tällaisten perseilykausien jälkeen muuhun ei yksinkertaisesti ole varaa.

Nyt meillä on sauma katkaista ehkä inhottavin putki koko Blues-historiassa, tilanteessa jossa on periaatteessa vain voitettavaa, koska kaikki odottavat Bluesin häviävän sarjan.

Hoh. Joopajoo, we believe. Kärpät on ollut nousukunnossa koko kevään, Blues syöksykierteessä. Eilinen SaiPa-peli oli täysi vitsi, vastassa joukkue, jolla ei ollut ottelussa pienintäkään panosta. Varmaan pelaajia kiinnosti enemmän välttää loukkaantumiset, jotta pääsevät terassille ilman kainalosauvoja. Ja ilman tuota ottelua Blues on hävinnyt runkosarjan viimeisestä kymmenyksestä jokaikisen pelin.

Yleisöä tulee varmasti enemmän kuin 2400 koska pelkästään porofaneja tulee varmasti noin 500 kun kyseessä on viikonloppumatsi. Veikkaisin lähes täyttä hallia.

Heh. Säälipleijarimatsia ei ole koskaan myyty SM-liigassa loppuun, missään hallissa. Espoossa varsinkaan tuohon ei ole mitään mahdollisuuksia, hyvä jos 3000 katsojaa saadaan ylitettyä kun firmakausarit eivät enää ole käytössä.

Mut ei se mitään, katellaan sitten kesällä taas uudelleen. Jälleen kerran.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Riippuu toki hintalapusta ja myös roolituksesta.
Hintalapusta sen verran Robinsonhan on jonkin sortin "veroale-pelaaja" kun pelaa täällä vain muutaman kuukauden, joten en tiedä tulisko sitten jotain jälkiverosotkuja jos ensi kaudella Bluesissa jatkaisi. Ymmärtääkseni Kärppien Rosahan aloitti kauden samasta syystä Sveitsissä. En kovin montaa Robisonin peliä ole nähny, mutta sen verran huomasin että kyseessä ei ole kuitenkaan mikään supervahvistus joten itkemään en jää jos ei Espoossa jatka.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Hoh. Joopajoo, we believe. Kärpät on ollut nousukunnossa koko kevään, Blues syöksykierteessä. Eilinen SaiPa-peli oli täysi vitsi, vastassa joukkue, jolla ei ollut ottelussa pienintäkään panosta. Varmaan pelaajia kiinnosti enemmän välttää loukkaantumiset, jotta pääsevät terassille ilman kainalosauvoja. Ja ilman tuota ottelua Blues on hävinnyt runkosarjan viimeisestä kymmenyksestä jokaikisen pelin.

Heh. Säälipleijarimatsia ei ole koskaan myyty SM-liigassa loppuun, missään hallissa. Espoossa varsinkaan tuohon ei ole mitään mahdollisuuksia, hyvä jos 3000 katsojaa saadaan ylitettyä kun firmakausarit eivät enää ole käytössä.

Onpas Juhaht ollut hauskalla päällä kun jokainen kohta hekottaa... Miten tuo lainaamasi kohta liittyy omaan tekstiisi? Minä puhun siitä, mihin on mahdollisuuksia, ja sinä puhut jo pelatuista otteluista. Edellisillä peleillä ei ole paskankaan vertaa väliä kun aletaan pelaamaan pleijareita. Toki suuntaukset voivat olla eri suuntiin, mutta molemmat jengit lähtevät peleihin samalta viivalta. Kaksi voittoa ja toinen ulos. Hah hoh hih.

Joopa, ehkä ei loppuun myydä, mutta yleisöä on varmasti yli 2400, mistä tässä keskustelussa lähdettiin liikkeelle. Kuten sanoin, oululaisia tulee varmasti runsaasti ja mikäli negailija-espoolaiset saadaan kanssa jotenkin aktivoitua, voidaan meidänkin fanikatsomoon saada yli kaksi katsojaa... Eka peli vieraissa ja siitä voitto, niin johan menee liput kaupaksi.

-----------------------------------------------------------

Onko Jatkoajan Blues-ketjuissa kiellettyä puhua jengistä positiivisesti?! Jos joku on jo valmis lähtemään lomille niin tervemenoa vaan. Ei tarvitse natista täällä, ja yrittää masentaa kaikki fanit. Playoffeissa kaikki on mahdollista, on kausi mennyt miten vituiksi tahansa. Luultavasti Blues häviää sarjan, mutta mitä sitten? Mitä vitun järkeä olla jonkun jengin kannattaja, jos tässä vaiheessa kautta ei ole jotain uskoa jengiin?

Noh. Ensi kaudella pelataan taas ja pääsemme kaikki negailemaan lisää.

Hah hah haa.
 

Veltto Sergei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat paholaiselle
Mitä vitun järkeä olla jonkun jengin kannattaja, jos tässä vaiheessa kautta ei ole jotain uskoa jengiin?
Et paremmin olisi voinut asiaa ilmaista. Varmasti moni minun lisäkseni tuota kysymystä miettii. Varmasti olisi parempaa tekemistä iltaisin, kuin raahautua hallille katsomaan nykyistä menoa. Nyt loppukaudesta olen oikeasti miettinyt, että miksi? Miksi teen sen. Junnuna nyt tietysti tunneside seuraan oli niin vahva, että olisin hallilla käynyt vaikka oltaisiin Mestikseen pudottu. Nykyisin vaan tuntuu siltä, että ostan paskan tuotteen uudestaan ja uudestaan.

Ensi kaudelle annan vielä mahdollisuuden, mutta jos asioita nyt ei aleta hoitaa kunnolla, niin siirryn naapurin katsomaan vaikka Oilersin matseja.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Onko Jatkoajan Blues-ketjuissa kiellettyä puhua jengistä positiivisesti?! Jos joku on jo valmis lähtemään lomille niin tervemenoa vaan. Ei tarvitse natista täällä, ja yrittää masentaa kaikki fanit. Playoffeissa kaikki on mahdollista, on kausi mennyt miten vituiksi tahansa. Luultavasti Blues häviää sarjan, mutta mitä sitten? Mitä vitun järkeä olla jonkun jengin kannattaja, jos tässä vaiheessa kautta ei ole jotain uskoa jengiin?

Noh. Ensi kaudella pelataan taas ja pääsemme kaikki negailemaan lisää.

Vahva sama tälle. Olen minäkin täällä negaillut ja sadatellut kun jengi on pelannut paskasti (ehkä välillä liikaakin) mutta kyllä minä nyt sentään annan joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta ja kannustan sitä siinä. Eihän sellaisessa nyt ole mitään järkeä että paskotaan housuun pelkästään siitä tiedosta, että sääleissä tulee taas vastaan Kärpät joille on hävitty viisissä viimeiset viisi pleijarisarjaa.

Sitäpaitsi kyllä ainakin minä noin keskimäärin mielummin menen katsomaan sitä, kun oma joukkue pelaa kovatasoista joukkuetta vastaan kuin sitä jos pelaisi HMV-jengiä vastaan - siitäkin huolimatta, että todennäköisyys voittaa se HMV-jengi olisi suurempi.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Oma veikkaus on, että Huhtala ei ole tulossa Bluesiin kolmosen laitaan vaan kärkikenttiin. Laitetaan siis vaikka tohon kakkosen toiseen laitaan "kärkilaiturin" kohdalle Huhtala niin homma näyttää realistisemmalta. Sailion voi myös nostaa ihan hyvin kiekollisempaan rooliin vaikka Camin viereen pelaamaan hyvää kahden suunnan peliä.

No Huhtala sitten laitetaan ykköseen tohon Kähkösen paikalle ja Kähy omalle tontilleen Kolmoseen Miettisen ja Rannan kanssa. Noi on ihan tommosia pikku pyörittelyjä, mutta totuus on kyllä että noi kundit tarvitaan ketä tossa on huudettu; kaksi kovaa sentteriä ja 2-3 laituria, riippuen Robinsonista. Sallinen tai Miettinen ei vaan voi olla kakkos sentterinä, Miettinen minimaalisella varauksella, jos laiturit ovat tyyliä Keller ja Kohn.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Paljon puhuttu Huhtala vaikuttaa ihan hyvältä hankinnalta jos toteutuu, helposti pyöritettävissä 1-3 ketjun rooleissa ja potentiaalia on semmoiseen 40 pisteeseen luultavasti.

Tuosta Robinsonista en oikein tiedä, mitä nyt nähnyt, niin vähän semmoinen no joo. Tavallaan ihan kelpo peluri, ei missään nimessä floppihankinta tämä kaveri, mutta kun tuo mahdollinen Huhtalakin saattaa paukuttaa ensi kaudella yhtä hyvin samalla tahdilla pisteitä(on nyt paukuttanut tosiaan jopa kovemmallakin tahdilla). Robinsonille jatko vain, jos halvalla saadaan. Kyllähän tuo 2-3 ketjun laiturina menisi siinä missä Huhtalakin, huono pelaajahan tuo ei kuitenkaan ole.

Mutta panostus kuitenkin ehdottomasti ensin kärkiosaamiseen. Katotaan niitä muita jämäjätkiä sitten myöhemmin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko Jatkoajan Blues-ketjuissa kiellettyä puhua jengistä positiivisesti?! Jos joku on jo valmis lähtemään lomille niin tervemenoa vaan. Ei tarvitse natista täällä, ja yrittää masentaa kaikki fanit. Playoffeissa kaikki on mahdollista, on kausi mennyt miten vituiksi tahansa. Luultavasti Blues häviää sarjan, mutta mitä sitten? Mitä vitun järkeä olla jonkun jengin kannattaja, jos tässä vaiheessa kautta ei ole jotain uskoa jengiin?

Olet ihan oikeassa. Positiivisestihan tässä pitäisi suhtautua ja nostankin hattua niille, jotka siinä onnistuvat. Itse en runkosarjan lopun kaltaisen suorittamisen jälkeen voi enää hirveästi uskoa minkäänlaiseen menestykseen kevään peleissä, enkä enää näiden vuosien jälkeen jaksa hirveästi hehkuttaa tyhjää. Toki toivon Bluesille menestystä sääleissä ja niissä oikeissakin play-offeissa, jos sinne päästään, mutta uskonko siihen hetkeäkään? En todellakaan. Kyllä keväällä menestyvät joukkueet ovat yleensä niitä, joiden peli on ollut mallillaan jo pidempään.

Mut katotaan.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Robinson ei mielestäni ole menestyvän joukkueen ykkösketjun pelaaja. Ei ainakaan tähänastisilla näytöillä. Toki tervetullut lisä nyky-Bluesiin. Tästä hän ei ole ykkösprioriteetti enkä siitä syystä lähtisi tuhlaamaan aika ja rahaa häneen ennen kuin ykkössentteri ja -maalintekijä on hankittu.

Case-Karalahden suhteen toivon, että Blues pistää miehen "rupliksi" ja saa 650k€+ nettohyödyn. Tämä käytetään ykkössentteriin, -maalintekijään ja -pakkiin. 220 k€ per nuppi varmaan riittää. Tarkkikin pitänee, joten ehkä siitä Karalahdesta pitäisi saada nyhdettyä vielä 30 k€ lisää. Tuo yhdistettynä Tarkin nykyliksaan varmaankin riittää uuteen ykköskassariin.

Vähintään näin:
Sailio - Ykkössentteri - Ykkösmaalintekijä
Huhtala - T. Sallinen - Lammassaari
Kähkönen - Miettinen - Ranta
J. Sallinen - XXX - Virkkunen

T. Salliselle annetaan mahdollisuus kauden alussa. Mikäli homma ei toimi, hankitaan verovapaa kakkossentteri ja Sallinen palaa alempiin ketjuihin. XXX kohdassa voidaan kokeilla junnua, mestishakua tms.

Pakiston minimi:
Lajunen - Korpikari
Ykköspakki - Varakas
Kurki - Hakanpää

Tässä taas annetaan Hakanpäälle sauma. Mikäli hän se käyttää, voidaan pakistoa jossain vaiheessa leventää. Jos taas käy niin, ettei Hakanpää vielä pärjää, pitää hankkia yksi kappaletta puolustaja.

Tuolla pitäisi päästä kahdeksan sakkiin. Mikäli halutaan oikeasti menestyä, pitää ykköspakin, maalintekijän, -pakin ja -maalivahdin lisäksi myös kakkossentteri ja kakkosparin pakki jo kesällä ja vahvistaa joukkuetta myöhemmin muuten, jos tarvetta on.
 

trap

Jäsen
Case-Karalahden suhteen toivon, että Blues pistää miehen "rupliksi" ja saa 650k€+ nettohyödyn.

Ööö, miten meinasit Jerestä saada 650 tonnia? Ei kukaan ala noin järjettömiä summia maksamaan, älytöntä edes toivoa sellaista.

Harmittaa kyllä jos Jere 1+1-vuotisesta sopimuksesta huolimatta haluaa nyt kääntää selän Espoolle, erittäin vaikeaa on löytää samantasoinen korvaaja. Mitään ns. varmoja kortteja ei varmaan hirveästi ole tarjolla - eikä varsinkaan halvempia mitä Karalahti. Viimevuotisten talouspolitiikan myötä en myöskään jaksa uskoa että suoraan pelaajabudjettiin menee mahd. Karalahdesta saatava korvaus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös