Mainos

Blues kaudella 2011 - 2012

  • 260 542
  • 754

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Karalahdesta saaduilla rahoilla kun hankittiin Vallin ja Eriksson, niin voisiko nytkin ajatella pakin lisäksi Lammassaaren korvaajan hankintaa? Vaikkapa sitten Jyrkkiö ja Keller sopisi hyvin.
 
Fordél

Jäsen
Niin eikait se kansalaisuus määrittele sitä mitkä ovat menestymismahdollisuudet Bluesissa. Toki yleistyksiä voidaan tehdä, että slaavilaiset ovat sitä ja pohjosmaalaiset ovat toista. Pääasia, että kaverilla on hyvät kiekolliset ominaisuudet, asenne on kunnossa ja on nälkäinen pelaaja, joka haluaa urallaan eteenpäin. Parhaimmillaan saadaan kiekollinen liideri myös tulevaksi kaudeksi. Jos scouttausosaamista on niin miksei joku tällainen Dehner II tai Sweatt II voisi löytyä rapakon takaa.

Jyrkkiöstä tuli mieleen, että en tiedä olisiko saatavissa loppukauden ajaksi. Ässillä lienee kaksi pakkia, joista toisesta luovutaan: Jyrkkiö ja Mielonen. Näistä ensiksi mainittu voisi sopia Bluesiin ja ensihätään Jyrkkiön voisi vuokrata. Jyrkkiö on kuitenkin kysymysmerkki etenkin oman pään pelaamisen suhteen.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä

Minä en lähtisi hankkimaan vuokrapelaajia tähän hätään. Kolmosparin kaverit voidaan korvata lainapelaajilla liigasta tai Mestiksestä, mutta kun kyseessä on ykkösparin kaveri, korvaajan pitää olla pysyväishankinta, mielellään suht nuori ja hänen pitää sitoutua jengiin vähintään kahdeksi kaudeksi.

Eihän Bluesilla ole mikään suuri hätä asian kanssa, Hakanpää Lajusen tilalle huomenna ja A-junnujen ykköspakki rosteriin kolmospariin (olettaen, että Vallin tai Valkonen ei ole pelikunnossa).
 
Fordél

Jäsen
Minä en lähtisi hankkimaan vuokrapelaajia tähän hätään. Kolmosparin kaverit voidaan korvata lainapelaajilla liigasta tai Mestiksestä, mutta kun kyseessä on ykkösparin kaveri, korvaajan pitää olla pysyväishankinta, mielellään suht nuori ja hänen pitää sitoutua jengiin vähintään kahdeksi kaudeksi.

Mun mielestä vuokra toimisi hyvänä ensiapuna pienoiseen pakkipulaan ja samalla voisitte testata Jyrkkiön taidot. Ei tietenkään kannata ottaa lainalle kaveria, joka ei kuulu edes Bluesin loppukauden suunnitelmiin.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mun mielestä vuokra toimisi hyvänä ensiapuna pienoiseen pakkipulaan ja samalla voisitte testata Jyrkkiön taidot. Ei tietenkään kannata ottaa lainalle kaveria, joka ei kuulu edes Bluesin loppukauden suunnitelmiin.

Jyrkkiön kohdalla suurin kysymys lienee se, onko Ässät valmis luopumaan kaverista kokonaan. Itse en olisi niin varma tästä.

Ahti Oksanen lienee A-junnujen selvä ykköspakki tällä hetkellä, joten otetaan hänet mukaan rosteriin huomiseen KalPa-matsiin ja katsotaan Lajusen pitkäaikainen korvaaja rauhassa.
 
schrute

Jäsen
Näin unta, että Iltasanomat uutisoi isolla otsikolla Tero Määtän tekevän paluun Bluesiin otsikolla "Blues nappasi pisterohmun". Toivon, että kyseessä ei ollut enneuni.
 
Fordél

Jäsen
Jyrkkiön kohdalla suurin kysymys lienee se, onko Ässät valmis luopumaan kaverista kokonaan. Itse en olisi niin varma tästä.

Se ei ole missään nimessä selvä juttu, koska tosiaan Ässät tarvitsee pakistoon reserviä. Jos Mielonen päätetään pitää niin Jyrkkiö voisi olla ostettavissa.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niin eikait se kansalaisuus määrittele sitä mitkä ovat menestymismahdollisuudet Bluesissa.
Nimenomaan. Aikoinaan Blues-fanit ihmetteli että mitä helvettiä Espooseen roudataan jotain itävaltalaista maalivahtia ja onhan noita paskoja suomalaisia pelaajiakin nähty Bluesin riveissä "muutama".

Tuolla Lajusia koskevassa ketjussa mainittiin että Dale Clarke ois tulossa. Sikäli ihan ymmärettävää että Clarke nyt on tuttu ukko valmennusjohdolle, joten varmaan tietävät minkälainen persoona sieltä ois tulossa. Clarke on kai siitä haastava persoona valmentajalle että Clarken omat fiilikset näkyy sitten pelisuorituksessa todella voimakkaasti ja Clareka pitäisi osasta kohdella "silkkihansikkain" ettei se pelihuumori sitten katoa. Clarken tehot viime kaudella elitserienissä oli 53 pelissä 4 + 14 ja esim. Erikssonilla ne oli 8 + 20. En revi pelihousujani jos tulee...
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Karalahti - Vallin
Lajunen - Clarke

Ei nää nyt kovin hyviltä vaihtokaupoilta tunnu. Tietty jos mukaan laskee sen, että Jeren lähdön myötä saatiin Arin lisäksi Jocke ja Lajun lähdön myötä saatetaan saada Clarke ja joku muu. Mutta onko tuo joku muu puolustaja vai hyökkääjä? Tässä vaiheessa näkisin kyllä, että meidän puolustus on viime kaudesta aika lailla heikentynyt ja se voi näkyä ikävällä tavalla pudotuspeleissä.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.

Mutta kuule: Kun tää oli nyt vähän tällanen pakkorako.Niinkuin aikaisemminkin on ollut juttua,niin jos pelaaja haluaa lähteä isomman tilin perään niin se on vaan kaikkien edun mukaista päästää.
Lisäksi tilanne on todennäköisesti sellanen, että tiedettiin että Villen kanssa ei tule jatkosopimusta ja soppari loppuu keväällä. Päästetään kaveri nyt pois ja saadaan vähän rahaa,palkataan mahd. hyvä stuntti,yks hyökkääjä ja halpa syvyyspakki ja rahaa jää vielä fikkaan.

Ihan hyvä kuvio.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Mutta kuule: Kun tää oli nyt vähän tällanen pakkorako.Niinkuin aikaisemminkin on ollut juttua,niin jos pelaaja haluaa lähteä isomman tilin perään niin se on vaan kaikkien edun mukaista päästää.

Joo, kyllä mä sen tiedän ja tiedostan. Enkä ketään syytä. Harmittaa vaan.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Menkääs lukemaan oikeen ajatuksella JA:n juttu "Blues värvää mielellään vanhoja ystäviään" ja erityisesti sen viimeinen lause.
Hmm.. Mielenkiintoista... Keller??
 
costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Menkääs lukemaan oikeen ajatuksella JA:n juttu "Blues värvää mielellään vanhoja ystäviään" ja erityisesti sen viimeinen lause.
Hmm.. Mielenkiintoista... Keller??
Keller tuli myös minulle mieleen, mutta ilmeisesti oltaisiin saamassa Mika Hannula. Hannula kelpaa hyvin, mutta olisihan Keller vielä paria astetta kovempi vahvistus.

http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/espoon-blues-saamassa-kovan-vahvistuksen/art-1288429350512.html

Linkki iltasanomien sivulle.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Menkääs lukemaan oikeen ajatuksella JA:n juttu "Blues värvää mielellään vanhoja ystäviään" ja erityisesti sen viimeinen lause.
Hmm.. Mielenkiintoista... Keller??

Häppölä? Ei oikein toi laulajan ura ottanu tuulta purjeisiin...

Joo kyl toi antaa lupaavan kuvan halusta parantaa tota maalintekijäosastoa. Keller tai Kohn kävis hyvin, siis jos vanhoista ulkkaritutuista puhutaan. Keller tietty ykkösvaihtoehtona. Voihan se olla kyl joku suomalainenki...Puustinen?
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onks toi Hannula nyt sit joku maalintekijä? Nopeesti Eliteprospectsista katottuna niin tais olla pari kautta ku on yli 30 pistettä latonut. Sarjoja en kattonut missä on ne nakutellut, mut ei noilla pisteillä nyt voi sanoa mikskään pistenikkariksi.

No mut en mäkään vastaan pistä, jos meille saapuu. Vahvistus kuitenkin...
 
Kapo

Jäsen
Itsekin katselisin mieluummin vähän kovempia maalimääriä nakuttaneita pelureita, Hannula vaikka kova mies onkin on enemmän aina ollut duunarimies. Rikkaan miehen Jari Tolsa, ainakin tällainen mielikuva minulla mm-kisoista.

Eihän tuolla hyökkääjällä nyt mikään valtava kiire ole, voittoja tulee tälläkin kalustolla.
 
trap

Jäsen
Hannula on tosiaankin sellainen korkean profiilin nimekäs pelaaja, jonka hintalaatusuhde ei välttämättä olisi ihan parhaasta päästä. Jotenkin Virmanen ja Kärpät tulee enemmän mieleen tuollaisesta hankinnasta. Ihan ok -tason haku, mutta ei mitään suuria hurraa-huutoja herättäisi.

Maltillisesti verkot vesillä ja joku ryankeller tai jopa itse Ryan Keller sisään.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Hannula on tosiaankin sellainen korkean profiilin nimekäs pelaaja, jonka hintalaatusuhde ei välttämättä olisi ihan parhaasta päästä. Jotenkin Virmanen ja Kärpät tulee enemmän mieleen tuollaisesta hankinnasta.

Kas kun sanoit nuo. Äsken Nelonen Pron matsissa miestä spekuloitiin Kärppiin ja Ara ite kommentoi että neuvoteltu on. Olishan se kieltämättä aikamoinen temppu tämän kaiken muun lisäksi jättää Junno nuolemaan näppejään.
 
Fordél

Jäsen
En usko, että Hannula tulee Bluesiin. Näen Kärpät selkeästi realistisempana vaihtoehtona. Blues voisi tosiaan laittaa ne ropposet mielummin siihen ryankelleriin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo ei mitään Hannuloita. Jos hyökkäystä vahvistetaan, tulee vahvistuksen olla juuri sitä: vahvistus.

edit: oho, nyt mulla meni Hannulat sekaisin. Tää on tää ruotsalaisjamppa... Kelpaisi kyllä, varmaan paikkaisi Lampun jättämää aukkoa jonkun verran, mutta käsittääkseni aika samantyylinen pelaaja kuin Kähkönen.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eikös toi Mika Hannula ole jonkin sortin ongelmapelaajan maineessa? Mutta kyllä muutenkin ruotsalainen tps-kasvatti kuulostaa jo aika pahalta yhdistelmältä! ;)
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Karalahti - Vallin
Lajunen - Clarke

Huonointahan näissä on se, että kumpikaan, Vallin ja Clarke, eivät pelaa meillä enää ensi kaudella. Näin ainakin uskon, joten olisin paljon mieluummin nähnyt heidän paikoillaan jotku urallaan eteenpäin menevät pelaajat.
 
Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mikäli haetaan maalintekijää niin mielummin joku muu kuin Hannula. Ei varmasti ole edullinen ja käytetty rahamäärä/maali tulisi todennäköisesti olemaan erittäin suuri.

Samalla rahalla luulisi saavan jonkun paremmin sniperin tontille istuvan pelaajan. Kellerin tulo olisi aivan huikeaa. Sen jälkeen ei tarvitsisi kenenkään miettiä ollaanko jääty tappiolle Jeren ja Lajusen myynnin myötä.
 
MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Huonointahan näissä on se, että kumpikaan, Vallin ja Clarke, eivät pelaa meillä enää ensi kaudella. Näin ainakin uskon, joten olisin paljon mieluummin nähnyt heidän paikoillaan jotku urallaan eteenpäin menevät pelaajat.

Mitä, jos Laatikainen pelaa meillä ensikaudella. Vallin ja Clarke ovat vaan hätäapuja tässä välissä, kun ei täksi kaudeksi ollut varaa palkata Laatikaista. Tilannehan on toki ensikaudeksi erilainen, kun selkeätä ykköspakkia ei ole sopimuksenalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös