Blues-Kärpät 12.2.2004

  • 9 241
  • 84

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi Henkka ei ole mukana? Kepittää mennen tullen Haatajan ja ansaitsis ehdottomasti pelipaikan. Myös Silvander ja Aarnio on mun silmissäkin Henkan takana tosin pelityyli on vähän erilainen.

Ei ymmärrä,ei.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Shayne
Kapulainen, tuo on se ainoa toivo - tauon jälkeinen uudelleensyntyminen. Mutta sitä en usko, ennen kuin näen. Niin monta kertaa tässä on palattu maan pinnalle turhista kuvitelmista tyyliin "Joko nyt? No ei, ei vieläkään".
Niin, itsehän olen myös harrastanut tuota "Joko nyt?" ajattelua jo Matinkylän ajoilta, mutta eipähän sitä menestystä ole paljoa näkynyt.

Tuosta Satorista ja Kapasesta vielä sen verran, että itsekään en ollut järin pettynyt, kun Kapanen siirtyi pois ja pidin Satoria erittäin hyvänä koutsina. Ihmettelenkin vain sitä, että Kapanen sai viime kaudella erittäin paljon lokaa niskaansa jopa Bluesin kannattajilta, kun taas Satoria kehuttiin erittäin vuolaasti ja muistelisin, että täällä olisi ollut siitä paljonkin puhetta, että Kapasen rooli on joukkueen keskuudessa lähes mitätön. Mistä lienee lähtenyt tuokin juttu ja mikä on todenperäisyys, siitä en osaa sanoa sitten yhtään mitään. Nykyään kuitenkin Sator on taas se, jota ei pidetä enää yhtään minään, nopeasti ne kannat muuttuvat.
 
Viimeksi muokattu:

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti msg
Tunnustan olleeni väärässä luullessani Tedin olevan mies paikallaan.
Vielä kun joku asioista päättäväkin uskaltaisi sen tunnustaa.

Ja jos Hannes tätä lukee, niin iso anteeksi sinne Kuopioon.
Sama juttu täällä. Hannes saattoi olla parasta mitä täällä vähään aikaan on nähty. Pakko kuitenkin sanoa että toivottavasti viimeistään ensi kaudella hommaan saadaan oikea meininki. Vaikka luovuttaminen ei meikäläisen tapoihin kuulu niin jotenkin tämä kausi tuntuu kyllä menetyltä. Niin pahasti asiat ovat rempallaan.
 

SePuree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Hokki
DigiTiivii

Taitaa tulla maalintekokilibailut, totesi savolainen. Rinteellä on totistakin totisempi paikka Länkkärin lämpimässä ja pienessä lootassa. Helpolla ei pääse Bluustereidenkaan veskari: Viuhkolat ovat palanneet (Routanyrkki?) ja Jokinen-Pesonen -akseli...

Olishan se kiva käydä välissä näissä ei kenenkään halleissa heiluttamassa kärppä-viiriä, mutta finskillä ei näillä liksoilla lennellä. Tyydytään siis mäyräkoiraan ja maikkari+:n digitiimin antiin.

1-18
 

#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti kakkonen
Miksi Henkka ei ole mukana? Kepittää mennen tullen Haatajan ja ansaitsis ehdottomasti pelipaikan. Myös Silvander ja Aarnio on mun silmissäkin Henkan takana tosin pelityyli on vähän erilainen.

Ei ymmärrä,ei.

Henkan ongelmaksi näen melkoisen ailahtelevuuden. Välillä loistavia nousuja maalille, välillä todella munatonta ja löysää nyhjäämistä. Mieshän ei enää edes taklaa.

Viime kaudella teki runkosarjan pisteensä suunnilleen syys-lokakuussa, loppukaudella ei mitään. Playoffeissa syttyi jälleen hieman.

Se kyllä ihmetyttää, että viltti kutsui(?) nyt, koska neloskenttä oli todella hyvä HPK:ta vastaan.

Iloitkaamme edes siitä, että Haataja on 13. hyökkääjä.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Juntusen poissaolo selittyy sillä, että Heikkilä haluaa antaa jokaiselle peliaikaa. Ennen pudotuspelien alkua tulee selvittää lopullinen kokoonpano. Käytössä on 14 tervettä hyökkääjää, joista viimeiset neljä-viisi aikalailla saman tasoisia. Nyt on Juntusen vuoro huilata, viimeksi ei Silvander pelannut kuin kaksi vaihtoa. Vaikka oli kokoonpanoon Viuhkolan kenttään merkittykin. Juntunen pelaa SaiPa-matsissa, joku muu huilaa tuolloin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eipä taida Jamppa pelata

Nii-in, Bluesin oljenkorsi ottelun voittoon, Kärppien nevahööd-maalivahdin haparoimisen ohella, lienee vielä toipilas. Tämä kiekkokaukaloiden toinen tuleminen, joka kantaa selässään numeroa 11 ja nimeä Caloun, on nimittäin merkitty kokoonpanoon neloskentän hyökkääjäksi. Ilmeisesti Jan on otettu varmuuden vuoksi kokoonpanoon, ettäjotta jos siltä tuntuu ja pelissä ollaan nolla-sata tappiolla, voidaan Tsan Tsaluun heittää kehiin hetkeksi aikaa pyörähtämään.

Ihan mielenkiintoista Bluesin kokoonpanossa on se, että Jarkko Immonen on kakkosessa Kohnin ja Lepran keskellä. Muuten se on sitä samaa huttua. Kas tässä:


Jere Myllyniemi, Maalivahti

Mika Oksa, Maalivahti AK


1. kenttä

Radek Philipp, Vasen puolustaja AK
Drew Bannister, Oikea puolustaja AK

Teemu Elomo, Vasen laitahyökkääjä AK
Olli Ahonen, Keskushyökkääjä AK
Markku Hurme, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

Arto Laatikainen, Vasen puolustaja
Rami Alanko, Oikea puolustaja

Ladislav Kohn, Vasen laitahyökkääjä
Jarkko A. Immonen, Keskushyökkääjä
Mike Lephart, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

Tero Määttä, Vasen puolustaja
Sebastian Sulku, Oikea puolustaja

Jukka Tiilikainen, Vasen laitahyökkääjä
Juha Ylönen, Keskushyökkääjä
Marko Tuomainen, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

Antti Pihlström, Vasen puolustaja
Tommi Pelkonen, Oikea puolustaja

Miika Elomo, Vasen laitahyökkääjä
Joni Töykkälä, Keskushyökkääjä
Jan Caloun, Oikea laitahyökkääjä




Mielenkiintoista, suorastaan hermoja kutkuttavaa, on seurata myös Spaddun pelaamista. Voitanko tänään itselleni tuopin? Köyhtyykö msg kolme tuoppia? Näihin kysymyksiin ja muihinkin illan spektaakkelia koskeviin arvuutteluihin saamme vastauksen noin kahdeksan tunnin päästä. I can hardly wait.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Re: Eipä taida Jamppa pelata

Viestin lähetti Juhaht
Ilmeisesti Jan on otettu varmuuden vuoksi kokoonpanoon, ettäjotta jos siltä tuntuu ja pelissä ollaan nolla-sata tappiolla, voidaan Tsan Tsaluun heittää kehiin hetkeksi aikaa pyörähtämään.
Mä luulen että Pubi vähän kokeilee miltä tuntuu ja pelaa ylivoimalla. Turha miestä on puhki heti ekassa pelissä peluuttaa jos vähänkin ollaan miehen kunnosta epävarmoja. Viikonloppuna on kuitenkin kaksi peliä.
Viestin lähetti Juhaht
Mielenkiintoista, suorastaan hermoja kutkuttavaa, on seurata myös Spaddun pelaamista. Voitanko tänään itselleni tuopin? Köyhtyykö msg kolme tuoppia?
Spadduhan on enää muutaman pisten päässä tuosta maagisesta rajasta joka allekirjoittaneellekin tuo ah niin ihanan Karjalan muovituopista. Eipä muuten hirveästi huvita lähteä hallille. No, 5½ hours and counting...
 
Viimeksi muokattu:

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti bluefox
Mitäpä jos kärpät tekee todellisen yllätysvedon ja luisteluttaa maaliin itse peto-Antin eli Antti "idols" Tuiskun?
Eeeeiii. Lupaan alkaa kannustamaan Pelikaaneja jos Junno tuon tekee. Tuisku osaa varmasti laulaa (tosin itse olen toista mieltä) paremmin kuin torjua. Hui, mikä painajainen... Hymiö tähän.
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Joukkueiden kokoonpanot tänään:
Blues
*Oksa / Myllyniemi
*T Elomo *Ahonen *Hurme
*Philipp *Bannister
Kohn Immonen Lephart
Laatikainen Alanko
Tiilikainen Ylönen Tuomainen
Määttä Sulku
M Elomo Töykkälä Caloun
Pihlström Pelkonen

Kärpät
*Rinne / J Myllykoski
*Machulda *Palsola *Pyörälä
*M Myllykoski *Vallin
Tenkrat Viuhkola Smyth
Lehtonen Mikkola
Jokinen Lievers Pesonen
Stepanek Lotvonen
Silvander Saarenheimo Aarnio
Jaakola Haataja (h)


Onneksi Smyth on mukana taas. Brad viihtyy hyvin etelän pienissä kaukakoilassa ja puhkuu pelihaluja oltuaan pelaamatta pari viikkoa.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olli Ahonen ykköskentän sentterinä. Ei millään pahalla Ahosta kohtaan, mutta tähän sitä sitten tultiin, kun sokeasti luotettiin, että vahvistuksia löytyy jokaisen puun oksalta. Onneksi Immonen sentään saa edes jonkinlaisen näytönpaikan, mutta eiköhän irvistäjä vaihtele kenttiä sen verta ahkerasti, että Immonen löytää itsensä penkin päästä tuppia puremasta Tiilikaisen, Melomon sekä Tuomaisen vyöryttämässä ylivoimaa.

Kuten Juhaht totesikin, niin bluesin ainoa sauma voittoon on kärppien maalilla. Kerhoa vastaan Rinne taisi pomputtaa aika paljon eteensä, joten jos joku jollain ihmeen tuurilla saa irtokiekot sisään, niin voivat pisteet jäädäkin Espooseen.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Re: Eipä taida Jamppa pelata

Viestin lähetti Juhaht
Nii-in, Bluesin oljenkorsi ottelun voittoon, Kärppien nevahööd-maalivahdin haparoimisen ohella, lienee vielä toipilas. Tämä kiekkokaukaloiden toinen tuleminen, joka kantaa selässään numeroa 11 ja nimeä Caloun, on nimittäin merkitty kokoonpanoon neloskentän hyökkääjäksi. Ilmeisesti Jan on otettu varmuuden vuoksi kokoonpanoon, ettäjotta jos siltä tuntuu ja pelissä ollaan nolla-sata tappiolla, voidaan Tsan Tsaluun heittää kehiin hetkeksi aikaa pyörähtämään.

Oikein arvattu. Näin toteaa Blues.fi:

Tauon aikana Caloun palasi harjoitteluvahvuuteen ja on tänään kokoonpanossa, mutta pelaa vain erikoistilanteissa. "Tarvitsemme häntä loppukauden taistoissa, joten ei ole järkeä peluuttaa häntä heti ensimmäisessä pelissä puhki kun hän ei ole vielä takaisin täydessä iskussaan," Bluesin joukkueenjohtaja Kimmo Kiuru sanoo.

Kun jengi kerran on niin innokkaasti lyömässä kaikenlaisia vetoja niin tarjoanpa seuraavanlaista vetoa:

Minä väitän että Mike Lephart tekee Bluesissa vähintään viisi (5) pistettä runkosarjan aikana. Panos: oluttuoppi joka kuitataan säälipleijareissa.
Mukaan ehtii kaksi nopeinta, katsokaas minä kun en nykyään enää ole kovin janoinen...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Re: Eipä taida Jamppa pelata

Viestin lähetti Blågula

Kun jengi kerran on niin innokkaasti lyömässä kaikenlaisia vetoja niin tarjoanpa seuraavanlaista vetoa:

Minä väitän että Mike Lephart tekee Bluesissa vähintään viisi (5) pistettä runkosarjan aikana. Panos: oluttuoppi joka kuitataan säälipleijareissa.

You're on.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kylläpä täällä ollaan kovin pessimistisiä. Itse olin todella positiivisesti yllättynyt nähdessäni uudet ketjut.
Ykkönen on ihan ok kenttä, joskin siltä ei ole luvassa mitään järin suuria saavutuksia, mutta voi hyvän päivän tullen saada jotain aikaankin.
Kakkonen sen sijaan on mielestäni todella hyvin kasattu, sillä vihdoin ja viimein Jarkko Immonen saa vastuuta hyökkäävässä ketjussa ja vielä Kohnin rinnalla. Lephart siihen toiseen laitaan on myös ihan kelpo ratkaisu, jolla annetaan miehelle mahdollisuus näyttää osaamistaan. Nyt Hantta ja Ted, antakaa Immoselle rohkeasti vaan vastuuta!
Ikävää on, jos Ylönen on taas rikki, mutta toivotaan, että hänen pienoinen herääminen jatkuisi, tuohon Tiilikaisen paikalle voisi siirtää Calounin sitten, kun mies saa hieman pelejä alle.
Positiivista kuitenkin on, että Pubi on saatu jo mukaan ja hän hoitaa erikoistilanteita kuitenkin. Nyt saa Töykkäläkin näyttää osaamistaan Calounin rinnalla, joskin jääaika taitaa olla aika vähäistä.

Pakkiparitkin näyttävät mielestäni ihan hyviltä, joten kyllä nyt voisi sanoa valmennuksen tehneen ihan hyviä valintoja ketjujen suhteen, toivon mukaan näitä ketjuja uskalletaan pitää ensimmäistä erätaukoa pitempään.
 

vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Re: Re: Eipä taida Jamppa pelata

Viestin lähetti Blågula

Minä väitän että Mike Lephart tekee Bluesissa vähintään viisi (5) pistettä runkosarjan aikana. Panos: oluttuoppi joka kuitataan säälipleijareissa.
Mukaan ehtii kaksi nopeinta, katsokaas minä kun en nykyään enää ole kovin janoinen...

Kiinni veti! Mutta mitä me sitten tehdään, jos/kun me ei päästä niihin säälipleijareihin?

Illan pelistä sen verran, että Bluesin osalta varmaankin järkyttävää katsottavaa. Mielenkiinnolla odotan ainoastaan Immosen ja Lepran otteita.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ottelu päättyy Bluesille 5-2. Blues tulee tänään kaukaloon todellisella taisteluasenteella ja Kärpät jäävät ns. jalkoihin. Ongelmia aiheuttaa Kärpille etenkin puolustuspelaaminen, pakit eivät oikein luota veskariin ja näin ollen otteista huokuu jonkinlainen epävarmuus. Bluesin tehtyä ensimmäisen erän puoleenväliin mennessä kaksi maalia, heräävät Kärpätkin pelaamaan. Blues kuitenkin heittää tokassa erässä kolmannen maalin ja peli on ohi Kärppien 3-1 kavennuksesta huolimatta. Vikassa erässä Blues tekee vielä kaksi maalia ja Kärpät yhden. Lopputulemana siis 5-2 ja ottelun jälkeen Kärppä-koutsi haukkuu tuomarin.

Katsotaan kuinka lähelle veikkaus osuu, paikanpäällä ollaan.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Re: Re: Re: Eipä taida Jamppa pelata

Viestin lähetti vili19
Kiinni veti! Mutta mitä me sitten tehdään, jos/kun me ei päästä niihin säälipleijareihin?
Hyvä kymysys. En kyllä tiedä, lähdetään nyt siitä että Blues ylittää itsensä ja pääsee hohdokkaisiin säälipleijareihin.

Juhaht ja Vili19 tarttuivat siis täkyyn ja tämä vetokohde on näin ollen suljettu. Ei muuta kuin että Go Mike go!
 

Mokela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun nyt ensimmäistä kertaa olen peliä Länsi-Auto areenaan lähdössä katsomaan, niin kysyisin, että onko 100% varmaa, että lipun saa ostettua paikanpäältä ilman mitään lipunvarausta? Olen ymmärtänyt, että halli ei ole vielä tällä kaudella täynnä ollut, mutta kertokaa te useammin siellä käyneet. Istumapaikoista siis kyse.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Mokela
Olen ymmärtänyt, että halli ei ole vielä tällä kaudella täynnä ollut, mutta kertokaa te useammin siellä käyneet. Istumapaikoista siis kyse.
Olen about viisi Bluesin peliä käynyt tällä kaudella katsomassa ja ainakaan niissä peleissä halli ei ole ollut loppuunmyyty. Lipun siis saa ostaa paikanpäältä ja seisomakatsomoahan ei länskärillä käsittääkseni edes ole.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Mokela
Kun nyt ensimmäistä kertaa olen peliä Länsi-Auto areenaan lähdössä katsomaan, niin kysyisin, että onko 100% varmaa, että lipun saa ostettua paikanpäältä ilman mitään lipunvarausta? Olen ymmärtänyt, että halli ei ole vielä tällä kaudella täynnä ollut, mutta kertokaa te useammin siellä käyneet. Istumapaikoista siis kyse.

Kuten bozik kertoi, varmasti löytyy lippuja. Halli on ollut vain kertaalleen loppuunmyyty tällä kaudella, lauantaipelissä Hifkiä vastaan. Ei noilla joukkueen nykyesityksillä oikein yleisöä sinne vakiokatsojien lisäksi saada, joten sitä tuskin tullaan enää tällä kaudella toistamaan.
 

msg

Jäsen
Mutta älä jätä saapumista viime hetkeen, jos sinulla ei ole vielä lippua.
Se yksi auki oleva kassa kerää kuitenkin jonon niistä harvoistakin paikalle saapuneista.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Montas kertaa LA-areena on ollut loppuunmyyty historian aikana?
- Areenan ensimmäinen ottelu vs. HIFK
- 2003-2004 alkukaudesta vs. HIFK

Oliko loppuunmyyty edes viime kauden pudotuspeleissä?
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Eikös kaudella 2002-03 yksi lauantainen IFK-peli myös ollut loppuunmyyty? Blues voitti vissiin 5-3 tai 6-3 ja peli oli juuri ennen jotain maaottelutaukoa?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Tommy

Oliko loppuunmyyty edes viime kauden pudotuspeleissä?

Jos eivät ihan loppuunmyytyjä nuo matsit olleet, niin lähelle kuitenkin. Niihin tunnelmiin kun pääsisi takaisin niin hienoa olisi. Taitaa tosin olla tällä kaudella aikamoisen työn ja tuskan takana...
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jopa kuulostaa Blues vaisulta radiosta nähtynä ensimmäisessä erässä. Yllättävän helppo alku ilmeisesti kärpille. Harmi ettei näe tänään tuota peliä. Ei ole kuulunut rinteen nimeä vielä juuri ollenkaan. Bluesilaiset kuulostavat jatkuvasti menettävän kiekkkoja helposti.

2.46
Mikko Lehtonen 0-1 (Vladimir Machulda, Mika Pyörälä)

8.14
Jari Viuhkola 0-2 AV
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös