Mainos

Biljardöörit – ihmiskunnan kehityksen elinehto vai turhaa painolastia

  • 4 024
  • 43
En ole kuullutkaan tästä Mika Anttosesta. Pääsi jotenkin tahaton nauru vaan tästä, kun kaveri on listalla jossa on muita ökyrikkaita joilla on hienoja tavoitteita koko ihmiskunnan eteen, sitten on Mika, jolla on ansiolistallaan maailman syvin reikä. Oletan siis että reiällä on joku idea olla jonkinlainen maalämpökaivos, josta saadaan loputtomasti energiaa?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tieteelliset ja teknologiset läpimurrot saattavat saada jotain hyötyä siitä rahoituksesta, tosin paljoltihan noita rahoitetaan verovaroilla. Ja varsinaisen työn niiden läpimurtojen eteen tekevät tavalliset keskipalkkaiset tieteilijät ja insinöörit, joten ei nyt liioitellakaan biljönäärien merkitystä. Kyllä tavalliset työmehiläiset kuitenkin tärkeämpiä on kokonaisuudessa.
Se oleellinen kysymys tässä on, että kumpi on parempi kohdentamaan pääomia eli tekemään päätöksiä mihin ne rahat kannattaa sijoittaa, poliitikot vai yksittäiset. Kysymykseen ei yksiselitteisen oikeaa vastausta ole, mutta lähtökohta vähän usein on, että politiikot ovat entisiä Siwan kassoja ja poliittisia broilereita, kun taas omilla ansioillaan rikastuneet ovat osoittaneet, että heillä on näkemystä ja ymmärrystä markkinoista ja yhteiskunnan kehityksestä. Toinen puoli on, että miljardöörit ovat riippumattomia tahoja kun taas politiikoilla on kiusaus syödä kuormasta ja tuhlata rahaa mikäli ylimääräistä sellaista löytyy jakamalla sitä omille sidosryhmilleen enemmän kuin mitä millään kansantaloustieteellisillä tuloksilla on perusteltua. Jälkimmäisen asian voitaisiin muotoilla niin, että yksityinen sektori on tehokkaampi rahojen käyttäjä, joten julkisen sektorin koko on pidettävä niin pienenä kun mahdollista millä hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtävät tulevat hoidetuksi, jotta yksityinen sektori saa rauhassa tuottaa hyvinvointia maksimimäärän.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En ole kuullutkaan tästä Mika Anttosesta. Pääsi jotenkin tahaton nauru vaan tästä, kun kaveri on listalla jossa on muita ökyrikkaita joilla on hienoja tavoitteita koko ihmiskunnan eteen, sitten on Mika, jolla on ansiolistallaan maailman syvin reikä. Oletan siis että reiällä on joku idea olla jonkinlainen maalämpökaivos, josta saadaan loputtomasti energiaa?
Mika on 1,7 miljardin omaisuudella pikkupoika tässä kerhossa ja mukana siksi, että tuo kotimaista väriä.

Hänen hankkeensa tarkoitus on selvittää geotermisen lämmön hyödyntämiseen mahdollisuutta eli rakentaa maailman isoin maalämpöpumppu. Siinä mielessä tuo on kova juttu, että ei kukaan muukaan koko maailmassa ole vastaavaa tehnyt tai yrittänyt. Eli vaikka hanke epäonnistuisu, niin se tuo ihmiskunnalle joka tapauksessa tietoa asiasta, niinkuin tiedekin toimii yrityksen ja erehdyksen menetelmällä:

Hänellä on myös kunnianhimoisia ajatuksia Saharan metsittämisestä:

Ja ilmastonmuutosta vastaan taistelusta yleensäkin:
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kannattaa miettiä, että onko siinä joku aattelinen harha näkökulmassa, jos maailman rikkaimpia pitää vaan niin uskomattoman täydellisinä ihmisinä. Varmasti siellä niitäkin on. Mutta toisaalta tutkittua faktatietoa on sekin, että yhtälailla kuin köyhyyteen on usein syynä huonot sattumukset ja syntyminen taloudellisesti heikkoihin olosuhteisiin, on rikkauteen usein syynä hyvä tuuri ja syntyminen taloudellisesti hyviin olosuhteisiin. Ihmisillä on vaan tapana pitää onnistumisia omana erinomaisuutena ja epäonnistumisia huonona tuurina tai ulkoisten tekijöiden syynä, vaikka varmasti kaikille järki jo sanoo, että samassa suhteessa ne menevät suuntaan ja toiseen.

Vaikka toki on näitä yksittäisiä omaisuuskasan päällä istujia, jotka käyttävätkin sitä omaisuutta hyvään, niin valtaosa ei taida käyttää kuin pröystäilyyn ja nepotistiseen tulevaisuuden suunnitelmaan. Jos nykyisiä suomalaisia sosiaalitukia pitää passivoivana, niin ihmettelen miksi ei pitäisi vaikka 10 miljoonan (tai suurempaa) omaisuutta tai perintöä sitten passivoivana. Kai se ilmainen miljoona passivoi siinä missä ilmainen tonnikin. Sanoisin, että ei sekään tilanne varmaan mikään työnteon dynamo ole. Ikävähän se on yhteiskunnan ja maapallon kannalta, jos ne kaikkein lahjakkaimmat yksilöt alkaakin sitten vaan lorvimaan ja matkustelemaan.

Eikä nuo esimerkit HIVin voittamiseen tai marssiin menemiseen nyt välttämättä ole kyllä mitään esimerkkejä fiksusti käytetyistä resursseista. Hienoja hommia kyllä, mutta onnistumisen mahdollisuus ja onnistumisesta saatava hyöty on marginaalinen verrattuna mitä niillä resursseilla voisi tehokkaasti käytettynä saada aikaan. Ehkäpä niissä on enemmän kysymys siitä, että haluaa oman nimensä ja naamansa historian kirjoihin kuin varsinainen hyvän tekeminen.

Tuo avaruuteen meneminen jonain kaupallisuuden ja kasvun ratkaisuna ja siten ihmiskunnan pelastamisessa on kyllä jo sen luokan ajatusvirhe, että pakko sekin korjata vaikkei varsinaisesti kuulu aiheeseen. Tuo on nimittäin nykyään ylllättävän yleinen ajatusharha. On ihmiskunnalle huomattavan paljon (puhuttaneen vähintään tuhat kertaisista resursseista) edullisempaa järjestää tai säilyttää maapallolla hyvät elinolosuhteet, jopa kaikille, kuin järjestää niitä maapallon ilmakehän ulkopuolelle edes pienelle ryhmälle. On puhdasta idiotismia edes pyrkiä ilmakehän ulkopuolelle samaan aikaan kuin oma pesä on hoidettu miten se nyt on hoidettu.

Omaisuuden keskittymisessä on sekin ongelma, että tällöin myös yritysmaailma pyrkii keskittymään. Tällaiset vanhat suuret määräävään markkina-asemaan päässeet yritykset eivät nekään tutkitusti ole tehokkaita lisäämään työllistymistä eikä varsinkaan tekemään uusia innovaatiota. Päin vastoin uudet innovaatiot tulevat useimmiten juurikin pienistä ja tuoreista firmoista. Näissä on myös suurin potentiaali työllistämään uusia ihmisiä (kasvattamaan työllisyysastetta).
 
On ihan paskapuhetta väittää, että rikkauksiin syynä olisi hyvä tuuri. Tuo tarkoituksella väärinymmärretty tutkimustulos on, että jonkun keskiluokkaisen duunin ja vähemmän hyvän duunin välillä voi sattumallakin olla asiaansa. Toki kaikki fiksut eivät menesty, vaikka tekisivät työtä ahkerasti, eli sillä tavalla kausaliteetti ei ole suora. Kaikki lahjakkaimmat kiekkoilijat eivät pääse NHL:ään, sillä voi tulla loukkaantumisia ja vaikka mitä, mutta ne jotka ovat suurimpia tähtiä siellä ovat taatusti lahjakkaita (mulkkuja hekin voi olla).

Julkisuudessa on tiedossa että Bill Gatesin äo on 160 ja Zuckerbergin 152. Se ei tee heistä täydellisiä ihmisiä. Mark esim on elokuvan Social Network perusteella varsin mulkku eikä Gateskään ole mainetta luonut olemalla mikään maailman mukavin mies, mutta siinähän ovat. Ei ihmisten tarvitse olla kaikkien ominaisuuksien osalta mitenkään täydellisiä siinä, että he olisivat parhaita allokoimaan pääomia.
Vaikka toki on näitä yksittäisiä omaisuuskasan päällä istujia, jotka käyttävätkin sitä omaisuutta hyvään, niin valtaosa ei taida käyttää kuin pröystäilyyn ja nepotistiseen tulevaisuuden suunnitelmaan. Jos nykyisiä suomalaisia sosiaalitukia pitää passivoivana, niin ihmettelen miksi ei pitäisi vaikka 10 miljoonan (tai suurempaa) omaisuutta tai perintöä sitten passivoivana. Kai se ilmainen miljoona passivoi siinä missä ilmainen tonnikin. Sanoisin, että ei sekään tilanne varmaan mikään työnteon dynamo ole. Ikävähän se on yhteiskunnan ja maapallon kannalta, jos ne kaikkein lahjakkaimmat yksilöt alkaakin sitten vaan lorvimaan ja matkustelemaan.
Ei tässä mijardöörien jälkikasvulle ole mitään valtavia odotuksia sälytettykään ja hyvinkin mahdollista on, että omaisuus heidät passivoisi. Voihan se olla syykin miksi noista miljardööreistä niin iso on sitoutunut lahjoittamaan omaisuudestaan 85-99% pois.
Tuo avaruuteen meneminen jonain kaupallisuuden ja kasvun ratkaisuna ja siten ihmiskunnan pelastamisessa on kyllä jo sen luokan ajatusvirhe, että pakko sekin korjata vaikkei varsinaisesti kuulu aiheeseen. Tuo on nimittäin nykyään ylllättävän yleinen ajatusharha. On ihmiskunnalle huomattavan paljon (puhuttaneen vähintään tuhat kertaisista resursseista) edullisempaa järjestää tai säilyttää maapallolla hyvät elinolosuhteet, jopa kaikille, kuin järjestää niitä maapallon ilmakehän ulkopuolelle edes pienelle ryhmälle. On puhdasta idiotismia edes pyrkiä ilmakehän ulkopuolelle samaan aikaan kuin oma pesä on hoidettu miten se nyt on hoidettu.
Olen aiheesta viime päivänä lukenut sekä Esko Valtaojan kirjaa, että nyt sinun ja pitäisi valita, että kumpaan näkemykseen luotan enemmän. Ei Marsiin menemisen pointti ole, että koko yhteiskunta olisi sinne muuttamassa. Kyse on teknologisesta kehityksestä, jota hankkeessa tehdään ja jota voidaan hyödyntää muuallakin. Energiasta tässä asiassa on isolta osin kyse.
Omaisuuden keskittymisessä on sekin ongelma, että tällöin myös yritysmaailma pyrkii keskittymään. Tällaiset vanhat suuret määräävään markkina-asemaan päässeet yritykset eivät nekään tutkitusti ole tehokkaita lisäämään työllistymistä eikä varsinkaan tekemään uusia innovaatiota. Päin vastoin uudet innovaatiot tulevat useimmiten juurikin pienistä ja tuoreista firmoista. Näissä on myös suurin potentiaali työllistämään uusia ihmisiä (kasvattamaan työllisyysastetta).
Nämä asiat eivät liity toisiinsa. Kilpailuviranomaisten tehtävä on huolehtia ettei määrääviä markkina-asemia pääse syntymään ja tarvittaessa vaikka pakottaa omistaja myymään toinen kuten esim silloin tapahtui kuin viranomaiset pilkkoivat AT&T puhelinfirman.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
On ihan paskapuhetta väittää, että rikkauksiin syynä olisi hyvä tuuri.
No jos miettii oikeaan kohtuun tupsahtamista niin eipä siinä omat ansiot taida painaa, tietysti on ollut sinänsä vikkelä siittiö kyseessä... Noin puolet nykyisistä miljardööreistä on perinyt varallisuutensa. Jos nykyinen kuplien pumppaaminen markkinoille jossain vaiheessa taas rauhoittuu niin perijöiden osuus tulee kasvamaan.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Vain teknologinen kehitys mahdollistaa rajattoman talouskasvun. Pitkässä juoksussa ainoa tapa jatkaa tuota kehitystä on levittäytyä Telluksen ulkopuolelle.

Ei pidä liikaa käyttää rajatonta talouskasvua argumenttina keskustelussa koska sen jälkeen voi helposti vain sulkea silmät, laittaa sormet korviin ja huutaa "ympäristötuhot, raha ei ole itseisarvo, talouskasvu ei ole välttämätöntä". Olennaisempaa on laskea länsimaiden kumulatiivinen panostus esim. Lääketieteeseen, kehitysyhteistyöhön tai ympäristönsuojeluunkin. Siitä talouskasvun sivuvirrasta se rahoitus Burundin tyttölapsien koulutukseen tulee.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No jos miettii oikeaan kohtuun tupsahtamista niin eipä siinä omat ansiot taida painaa, tietysti on ollut sinänsä vikkelä siittiö kyseessä... Noin puolet nykyisistä miljardööreistä on perinyt varallisuutensa. Jos nykyinen kuplien pumppaaminen markkinoille jossain vaiheessa taas rauhoittuu niin perijöiden osuus tulee kasvamaan.
Tämä on tietenkin totta, mutta kun noita jenkkien ihan rikkaimpien listoja katsoo, niin ei siellä perijöitä hirveästi pyöri, I wonder why (Suomessa asia on toisin). Varsin keskiluokkaisista lähtökohdista ovat Gatesit, Zuckerbergit, Bezotit, Muskit ja muut ovat.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vastaus: molempia ne ovat, tai ehkä eksaktimmin voivat olla. Riippuu missä niitä miljardöörejä on ja miten he ovat omaisuutensa rakentaneet. Gates, Zuckerberg tai vaikka Oprah Winfrey aivan ok, oligarkit ja valtionpäämiehet not so good.

Arvostan sitä, että ihmiset omalla toimeliaisuudellaan luovat massiivisia omaisuuksia hyödyttäen siinä sivussa suurta määrää ihmisiä. On hassua, että eräässä nimeltä mainitsemattomassa maassa Teemuksi kutsuttu jääkiekkoilija saa esitellä autotalliaan innostaen isiä ostamaan pojalle uudet luistimet, mutta pankkia ei perkele saa johtaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
On hassua, että eräässä nimeltä mainitsemattomassa maassa Teemuksi kutsuttu jääkiekkoilija saa esitellä autotalliaan innostaen isiä ostamaan pojalle uudet luistimet, mutta pankkia ei perkele saa johtaa.
Mielenkiintoista asiassa on, että kumpikin esiintyy (tai toisen kohdalla muotoilisin että yrittää esiintyä) jonkun sortin yhteiskunnallisena keskustelijana, mutta edellämainitun kohdalla se aiheuttaa suurta paheksuntaa (toki jälkimmäisenkin kohdalla jonkun verran mutta eri syystä). Tätä ei muuta edes se, että jälkimmäinne ei ole maksanut maahan veroja juurikaan, mutta em. on maksanut henkilökohtiaisia veroja satoja miljoonia ja lisäksi tehnyt valtiolle tuottoja mijardiluokkaa, mulkku!
 
No jos miettii oikeaan kohtuun tupsahtamista niin eipä siinä omat ansiot taida painaa, tietysti on ollut sinänsä vikkelä siittiö kyseessä... Noin puolet nykyisistä miljardööreistä on perinyt varallisuutensa. Jos nykyinen kuplien pumppaaminen markkinoille jossain vaiheessa taas rauhoittuu niin perijöiden osuus tulee kasvamaan.

Syyllistätkö nyt siis vauvoja, jotka kehtaavat syntyä rikkaisiin perheisiin, vai rikkaita ihmisiä jotka kehtaavat hankkia perheen ja lapsia?

Tekisikö se ihmisestä paremman, että jättäisi lapsensa perinnöttömiksi? Jopa köyhät ihmiset haluavat parasta lapsilleen, ja pyrkivät näitä auttamaan elämässä eteenpäin, omien mahdollisuuksiensa rajoissa.

Eikö se ole mitä inhimillisin ja luonnollisin ominaisuus, jopa luonnonlaki, halu antaa jälkeläisilleen parhaat edellytykset elämään?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä ja tarpeellinen ketjun avaus. Mitä tulee Pohjoismaihin ja @dana77 sekä @mjr väliseen keskusteluun Pohjoismaista ja biljonääreistä, rikkaita on paljon Ruotsissa, Tanskassa ja hieman Norjassakin kun verrataan yksityisen rahan määrää. Vuosi sitten Pohjoismaissa eniten yksityistä rahaa oli Ruotsissa, missä varallisuus ylittää ainoana Pohjoismaana biljoona euroa. Ruotsin (1,3 biljoonaa euroa) jälkeen seuraavat Tanska (0,96 biljoonaa), Norja (0,5) ja Suomi (0,35).

Eniten maailman varallisuutta on edelleen Pohjois-Amerikassa, jonne yksityistä varallisuutta on kertynyt noin 80 biljoonan euron edestä. Perässä seuraa Länsi-Eurooppa 39 biljoonallaan. Yhdessä niillä on jo kaksi kolmasosaa (65 %) maailman varallisuudesta.

Tiedot perustuvat Boston Consulting Groupin raporttiin.

Sanoisin edellä olevan perusteella, että merkittävä yksityinen varallisuus on ehto demokratialle ja oikeusvaltiolle. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei huomattavaa korjausta tarvittaisi ennen kaikkea USA:ssa. Olen monta kertaa lainannut Financial Timesia ja maailman rikkaimpia kapitalisteja, joiden mielestä kapitalismi on kasvanut kieroon, ja tarvitsee korjaussarjan.

Rajusti tiivistäen kyse on siitä, että yli 50 vuotta vaurautta ja elintason paranemista ihmisille laveasti jakanut järjestelmä ei kymmenen viime vuoden aikana ole enää toiminut vanhaan malliin. FT:n mukaan se on kasvanut kieroon niin pahasti, että se uhkaa jopa demokratiaa. Vastaavan näkemyksen jo aiemmin on allekirjoittanut 180 johtajaa, esimerkiksi Applen toimitusjohtaja Tim Cook, Amazonin Jeff Bezos ja Wal-Martin Doug McMillion. Joukossa ovat myös esimerkiksi Yhdysvaltain suurimman pankin, JP Morgan Chasen, ja maailman suurimman lentoyhtiön, American Airlinesin, toimitusjohtajat.

USA:ssa keskiluokka on jäänyt paljolti talouskasvun sivustakatsojaksi, kun varallisuus jakautuu uudelleen. Ja tämä on amerikkalaiselle unelmalle raju isku. Nousu ylös ei enää ole samalla tavalla mahdollista, mutta putoaminen alas on.

Se mitä nyt tarvitaan, on rikkaiden amerikkalaisten omistajien ja johtajien näkemysten pohtiminen. Poliitikot ovat olleet kovin hiljaa USA:ssa ja Euroopassa ja voi sanoa, että harva edes tietää USA:n keskustelusta kapitalismin korjaamiseksi. Asialla ei tällä kertaa ole vasemmisto, marxilaiset tai aktivistit, jolloin julkisuus saattaisi olla jopa parempaa. Raskaan sarjan avaus kapitalismin ongelmista ei poliitikkoja ole pahemmin kiinnostanut. Ja siinä on yksi keskeinen ongelma.
 
Anzi

Jäsen
Tuo avaruuteen meneminen jonain kaupallisuuden ja kasvun ratkaisuna ja siten ihmiskunnan pelastamisessa on kyllä jo sen luokan ajatusvirhe, että pakko sekin korjata vaikkei varsinaisesti kuulu aiheeseen. Tuo on nimittäin nykyään ylllättävän yleinen ajatusharha. On ihmiskunnalle huomattavan paljon (puhuttaneen vähintään tuhat kertaisista resursseista) edullisempaa järjestää tai säilyttää maapallolla hyvät elinolosuhteet, jopa kaikille, kuin järjestää niitä maapallon ilmakehän ulkopuolelle edes pienelle ryhmälle. On puhdasta idiotismia edes pyrkiä ilmakehän ulkopuolelle samaan aikaan kuin oma pesä on hoidettu miten se nyt on hoidettu.

Kyllä omasta mielestäni tuota avaruuteen menemistä pitää ja kannattaa pitää koko ajan kehitteillä, lisäksi sehän on ihmisen terve kiinnostus ympäristöönsä, joka tuota avaruustutkimusta ja avaruuteen menemistä edistää ja pitää yllä. Tällä ihmisen itsensä aiheuttamalla menolla toki elämä loppuu maapallolta ennen tämän hetken kaavailua, joka on noin 5 miljardin vuoden päässä. Ja 5 miljardin vuoden päästä toki me nykyiset ihmiset olemme silloisten hallitsevien olioiden näkökannalta ties mitä arkeologisia kehittymättömiä alkuolioita, mutta silti elmän turvaaminen pitää jatkua ja joskus maapallolta elämän pitää siirtyä jonnekin muualle.

Eli pitää olla rinnakkain sekä elämän jatkumisen varmistaminen maapallolla ja maapallon elinolosuhteiden turvaaminen, että avaruuteen tavoittelu.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Otsikon perusteella kuvittelin, että täällä puhutaan bilispelaajista, jotka ovat toki parempaa väkeä. Niistä toiste.

Ongelma näiden Gatesien, Muskien yms. kanssa on se, siis joidenkin mielestä, että kun he ratkovat ongelmia kuten malaria, hiv yms. niin päätös tehdään epädemokraattisesti. Mikä Bill Gates on päättämään, että malaria pitää poistaa maapallolta kun se päätös pitäisi tehdä SDP:n puoluekokouksessa. Näin hieman karrikoiden. Toisaalta, kuka muu tekisi päätöksen malarian hävittämisestä, ellei Bill sitä tekisi. Ei ainakaan demarit, koska rahat kuluisivat komitean kampaviinereihin ja kavereiden palkkaamiseen konsultointitehtäviin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Otsikon perusteella kuvittelin, että täällä puhutaan bilispelaajista, jotka ovat toki parempaa väkeä. Niistä toiste.
Itse mietin kanssa että mistä tässä on kyse. Suomen kielessä kun ei ole sanaa "biljonääri" tai ainakaan se ei tarkoita samaa kuin englannin sana "billionaire" vaan sille on ihan oma sanansa eli miljardööri. En myöskään tiedä miten yleisessä käytössä tuo otsikossa oleva "biljardööri" on, mutta ainakaan itse en kovin usein ole siihen törmännyt. Biljardi ei myöskään ole ainakaan suomen kielessä mikään lukusana.

Mutjoo, massimiehet toki sitten erikseen.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikä nuo esimerkit HIVin voittamiseen tai marssiin menemiseen nyt välttämättä ole kyllä mitään esimerkkejä fiksusti käytetyistä resursseista. Hienoja hommia kyllä, mutta onnistumisen mahdollisuus ja onnistumisesta saatava hyöty on marginaalinen verrattuna mitä niillä resursseilla voisi tehokkaasti käytettynä saada aikaan. Ehkäpä niissä on enemmän kysymys siitä, että haluaa oman nimensä ja naamansa historian kirjoihin kuin varsinainen hyvän tekeminen.

Vaikkei hanke onnistuisikaan niin ei se tarkoita silti sitä että hanke olisi ollut hyödytön. Mitä kunnianhimoisempi hanke, niin sitä enemmän siinä on ongelmia rakaistavaksia. Sitten kun näitä ongelmia saadaan ratkottua, niin niitä ratkaisuja voitaneen käyttää muissa sovelluksissa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Eli pitää olla rinnakkain sekä elämän jatkumisen varmistaminen maapallolla ja maapallon elinolosuhteiden turvaaminen, että avaruuteen tavoittelu.
Juttu on vain siinä, että näistä toinen pitäisi hoitaa maaliin viimeistään 50 vuoden sisällä ja toiseen on todellakin aikaa miljardeja vuosia. Vähän kuin pitäisi kuristajakäärmeen kanssa painiessa muistaa miettiä myös eläkesijoittamista.
 
Joo, olen nyt syvästi ja todella pahoillani etten selkeästi ja kaikille ymmärrettävästi painottanut sitä, että toinen eli maapallon ilmaston lämpeneminen ja sitä kautta elämän käyminen maapallolla mahdottomaksi on ajallisesti lähempänä, ja toinen eli Auringon paisuminen ja sitä kautta maapallon tuhoutuminen on ajallisesti kauempana, vaikka se tuossa mun tekstissä kyllä tulee selväksi.

Edelleen silti näen avaruuden tutkimuksen ja avaruuden tavoittelun hyödyllisenä jo tässä ja nyt, koska sitä kautta (kuka tietää) voi myös löytyä ratkaisuja maapallon ilmaston lämpenemisen ongelmiin, ja aina joka tapauksessa on hyvä tietää ympäristöstään.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kun Neuvostoliito romahti, niin monet valtionyhtiöt siirrettiin entisten työntekijöiden omistukseen yhtiöittämällä ja jakamalla heille osakkeita. En tiedä saivatko johtajat enemmän kuin perusduunarit.
Joka tapauksessa sutkit tulevat oligarkit alkoivat järjestelmällisesti kahmia näitä osakkeita jpikkurahalla ja usein vaikkapa pariin votkapulloon vaihtamalla. Pian olikin uusi pieni yläluokka syntynyt. Mummot ja juopot turilaat pysyivät yhtä köyhinä kuin ennenkin.
Suunnilleen sama olisi edessä, jos upporikkaiden varat jaettaisiin kansalle. Pienempi paha mielestäni jos rikkaat tuhlaavat niitä palveluihin ja hyödyttömiin ylellisyysesineisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös