Jostakin syystä edelleen paljon radiossa soivista biiseistä Irinan Pokka on sellainen, joka meinaa joka kerta aiheuttaa pienen puklun. Toni Wirtasella on sellainen raivostuttava maneeri biisintekijänä, että hänen biiseissään on (en tiedä oikeaa musiikillista termiä) jotekin huonosti rytmittyviä sanoituksia. Sellaisia sanoituksia, joissa tavutus ja sanojen painotukset ei käy yhtään yksiin musiikin kanssa ja seurauksena on aika oudosti painotettuja laineja. Omissa biiseissään hän saa pidettyä sen vähän paremmin kurissa, mutta näissä Irinan biiseissä se lähtee ihan lapasesta ja Pokka on minusta yksi pahimmista.
Ja Wirtasesta puheen ollen, Apulannan Valot pimeyksien reunalla on myös sellainen biisi, jota en vaan kykene kuuntelemaan vaan kanava vaihtuu sillä sekunnilla kun biisi käynnistyy. Minulle tuo biisi edustaa sellaista "anti-Apulantaa", joka alleviivaa sitä muutosta kun punkkareista tuli kaksosiksi pukeutuneita sisäsiistejä Sanoman mannekiineja. Minä pidin siitä alkuaikojen Apulannasta, koska sen musiikissa oli jonkinlaista tukahdutettua ja välillä ihan valloilleenkin pääsevää raivoa, ja tuo Valot pimeyksien reunalla edustaa oikeastaan ihan päinvastaista. Se on jotenkin täysin munaton, täysin sieluton ja täysin tyhjänpäiväinen biisi. Ihan kuten koko Apulanta nykyisin.
Molempia noita biisejä yhdistää vielä sellainen erityisen ärsyttävä piirre, että ovat ärsyttävyydestään huolimatta (tai juuri siksi) tarttuvia korvamatoja, jotka jäävät helposti päähän soimaan.