Hyvä topic, täällä tulee varmasti asioitua paljonkin.
Ensinnäkin tietenkin Oasis. 55 miljoonaa myytyä levyä ei kuvaa millään tavalla maailman parhaan yhtyeen ylivoimaisuutta.
Brittirockin ystävänä löytyy roppakaupalla muitakin, jotka varsinkin Suomessa ovat täysiä mitättömyyksiä. Eipä se bändejä varmasti haittaa jos eivät Suomessa menesty, mutta meille faneille tietysti hankalaa, kun bändin livenä nähdäkseen pitää melkein poikkeuksetta reissata ulkomaille.
Arctic Monkeys on ehkä merkittävin tälläinen kummajainen. Briteissä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tärkeimmäksi bändiksi valittu ryhmä rikkoo saarivaltakunnassa levyennätyksiä sun muita, mutta Suomessa viimeisin levy taisi olla viikon verran jossain sijalla 35, ja häipyi sittemmin kokonaan listalta. Hyvin kuvaavaa on se, että allekirjoittaneen yhtyettä käsittelevään JA-topiciin on toistaiseksi tullut nolla vastausta. Ymmärrettävästi yhtyettä ei ole Suomessa nähty, sillä Euroopassa stadionit täyttyvät ja Suomen markkinat (tai niiden puute) ei ole tuon kokoluokan bändeille mikään ihan korvaamaton juttu.
Editors on toinen hieman samankaltainen tapaus, sillä erotuksella ettei ole aivan niin suuri bändi Briteissä (toki listaykköseksi menee kun levyn julkaisee), ja on käynyt muutaman kerran Suomessakin. Itse todistin livevetoa viime kesänä Provinssissa. Päälavalle Eds oli buukattu, mutta kovin paljon porukkaa ei paikalla ollut, ja siitäkin suurin osa hengareita, jotka eivät bändistä varmasti mitään tienneet. Toisaalta yhtyeen tämän kuun Tavastia-keikka myytiin loppuun niin nopeasti, ettei meikäläinen apajille edes ehtinyt. Lievää kehitystä lienee siis ilmassa.
Nämä kaksi ovat tosiaan sellaisia, että maailmalla menestystä kyllä riittää, mutta Suomessa ansaitsisivat lisähuomiota.
Seuraavana nostan esiin tanskalaisen Mewin, joka sekin on toki kohtuullisen iso bändi, mutta suurin osa menestyksestä keskittyy käsittääkseni pohjoismaihin. Uusimpien levyjen valossa sen ymmärtää, sillä progepainotteisilta lätyiltä on aika vaikea poimia mitään esim. radiosoittoon, mutta sen sijaan alkuaikojen Frengers oli todella helppokulkuista ja mukaansatempaavaa poppia. Kentistä voisi kirjoittaa lähes samat sanat, mutta he sentään vetävät pääosin ruotsiksi, joten sen ymmärtää. Kenties sitten pohjoismainen surumielisyys on liian kova pala purtavaksi muualla Euroopassa ja Amerikassa?
Kolmanteen kategoriaan, eli Suomessa menestyviin, mutta maailmalla statistiksi jääneisiin löytyy tietysti paljon vaihtoehtoja. Minun papereissani yksi on ylitse muiden. Crashia pidin erittäin potentiaalisena bändinä. Suomalaisia yhtyeitä moititaan usein esimerkiksi ruotsalaisiin verrattaessa köyhistä melodioista, mutta Teemu Brunillalla oli todella poikkeuksellisen terävä sävellyskynä, mitä tulee tarttuviin ja leppoisiin popkipaleisiin. Lisäksi mies taitaa erinomaisesti englannin ja ranskan, kykenee laadukkaisiin sanoituksiin molemmilla kielillä. Tietääkseni aika sitkeästi pojat yrittivät Euroopassa läpi lyödä, mutta ei onnistunut. Toki homma on aina pitkälti tuuristakin kiinni, mutta ehkä poppoon live-esiintymisissä ei sitten ollut tarvittavaa karismaa. Keulakuva on tietysti se tärkein, ja mielestäni Brunillalla olikin kaikki kohdallaan, mutta olihan se muu jengi aika kuollutta. Tiedä häntä.