Avoin vai Suljettu SM-liiga?

  • 7 168
  • 59

Kelpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, D Team, Diskos, JJK, JYP
"Sitä saa mitä tilaa" - tätä vanhaa lausetta voisi käyttää tässä tilanteessa osoittamaan Helkovaaraa ja Kummolaa. Tapahtunut urheilullisuuden irvikuva on juuri se mitä keväällä 2000 maalailtiin mielissämme kauhukuvina kun ensimmäiset huhut sarjan sulkemisesta tulivat esiin.

Toivon todella että lappeenrantalaiset fanit pysyvät protestina poissa hallilta loppukauden. Jos taloudellisen tilanteen kohentamiseksi tehty mieletön ratkaisu loppujen lopuksi fanien protestien vuoksi ei tuottaisikaan haluttua voittoa niin se laittaisi jatkossa seurojen johtohenkilöt miettimään sitä kannattavuutta useamman kerran.

Paitsi Lappeenrannassa saattaa yleisömäärät pudota muuallakin. Kukapa sitä haluaisi maksaa ottelusta jonka vastuksena on jo valmiiksi lyöty varamiehinen joukkue, joka vain odottaa kauden loppumista. Kärkijoukkueiden uudet tähdet vetävät kyllä kärkiotteluihin enemmän porukaa mutta sielläkin tulee hallin kapasiteetti vastaan.

Jos nykyisellä järjestelmällä jatketaan tulevina kausina niin tulee loppukaudesta tilanne jolloin muutama häntäpään joukkue on kupattu pelaajista tammikuussa. Ottelutulokset ovat naurettavia vähintään kymmenen maalin tappioita ja ottelut eivät kiinnosta juuri ketään. Kokonaisuudessaan katsojamäärät laskevat päinvastoin kuin oli liigapomojen tarkoitus. Suljettu sarja niinsanotusti puree omistajiaan nilkkaan. Toivottavasti liigapomot tapahtuneesta saavat valaistuksen ja tajuavat lopettaa tämän mielettömyyden.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kirjoitin jo aiheesta mestis-keskusteluun, mutta pitää tännekkin jotain kirjoittaa.

Mielestäni ensinnäkin liiga on avattava ensi vuonna. Tämän tulee tapahtua niin, että liigasta ensi keväänä putoaa kaksi viimeistä seuraa suoraan pois. Mestiksen runkosarjan voittaja nousee suoraan. Mestiksen(nimen voisi vaihtaa takaisin divariksi) seuraavat 8 parasta pelaavat playoffit, joissa paras joukkue pääsee karsimaan liigan kolmanneksi viimeisen(11) kanssa paikasta liigassa. Tulevilla kausilla homma toimisi muuten samoin, mutta vain viimeinen putoaisi suoraan pois ja toisiksi viimeinen sitten karsisi. Mielestäni tämä on ainoa urheilullisesti ja taloudellisesti järkevä ratkaisu.

Mitä tulee taloudellisiin kriteereihin, mielestäni on väärin vaatia seuroilta muuta kuin velattomuutta. Jos seura on velaton ja voittanut divarin, niin sen urheilulliset kriteerit riittävät silloin myös liigaan. Vaikka se tippuisi suoraan, se toisi sen oman lisänsä liigaan. Otetaan esimerkkinä Serie A'n Chievo, joka vetää pienemmällä budjetilla, kun toiseksi "köyhin" joukkue käyttää pelkästään pelaajien palkkoihin. Kuitenkin Chievo pärjää erinomaisesti Serie A'ssa, on tuonut lisää kiinnostavuutta(Chievon toimistolle on tullut ympäri maailman valtavasti kirjeitä). Varmasti aina uusi seura jaksaisi innostaa sen muutaman kerran hallille. Tämän takia olisikin tärkeätä muokata sarjajärjestelmää liigassa. Ehdotukseni olisi nelinkertainen sarja, jonka jälkeen playoffit. Playoffit olisivat pidemmän kaavan kautta(kaikki paras seitsemästä), näin otteluita tulisi tarpeeksi ja yleisöä varmasti kävisi enemmänkin kuin nyt käy yhteensä 56ottelussa.

Lasketaanpa, 22 kotiottelu katsojakeskiarvossa tarvittaisiin ~750 katsojaa enemmän otteluun hallissa. Siis seuroilla, joilla ei pelit jatkuisi runkosarjaa pidemmälle. Playoffin ansiosta kokonaislipputulot kasvaisivat todennäköisesti. Todennäköisesti jokaisella seuralla nousisi yleisökeskiarvo ainakin sellaiset ~500 katsojaa, koska ei tulisi merkityksettömiä pelejä, eikä myöskään kahdeksaa peliä samaa joukkuetta vastaan. Ehkäpä myös tätä kautta pelaajapolitiikassa turvauduttaisiin enemmän kotimaisiin voimiin, eikä niitä hasardihankintoja ylimääräisillä palkkakuluilla tulisi. Yksi vaihtoehtoinen malli olisi neljän viimeisen keskinäiset playoffit, jolloin tulisi lisää ainakin kaksi kotiottelua Tällöin katsojien määrän lisääntyminen suhteessa esim. tähän kauteen olisi vain ~150katsojaa/ottelu. Mallissa voisi yhdeksäs pelata kahdettatoista, ja kymmenes yhdettätöistä. Ensinmainituilla kotietu. Häviäjät näistä pareista sitten keskenään otteluihin, joiden häviäjä tippuisi suoraan ja voittaja karsisi divarin playoffien voittajan kanssa. Näin saataisiin lisämaustetta, eikä tosiaankaan olisi yhtäkään turhaa ottelua liigassa. Näin siis saataisiin taloudellitset ja urheilulliset seikat varmasti paremmalle mallille.

Korvauspolitiikka pitäisi kehittää, jotta pienemmät seurat saisivat paremmin rahansa pelaajista, jotka siirtyvät suuriin seuroihin. EU ei ehkä tykkäisi, mutta jonkunlainen kasvattajaseura/kehittjäseura korvaus olisi tärkeää maksattaa isommilla seuroilla, vaikka pelaajat olisivatkin jo sopimuksesta irti päässeitä.

Mestiksen joukkuemäärästä on vaikea sanoa, mutta ehkäpä 10 olisi aika optimaalinen, jolloin taso säilyisi tasaisena ja ei sielläkään tulisi merkityksettömiä otteluita. Voittaja suoraan liigaan, toisesta yhdeksentään playoffit ja viimeinen sitten suomisarjaan.

Yksi merkittävä seikka olisi tuon EM-turnauksen lopettaminen, jolloin maajoukkue pelaisi vain muutaman ottelun kesken kauden ja pelaajat eivät joutuisi liian kovalle. Tällöin myös saataisiin kiekon tasoa nostettua ja joka ottelussa olisi parempi taso(noin yleisesti).

Luulisin, että uudistusten kautta divarin mielenkiinto nousisi valtavasti ja tätä kautta myös se saisi ainakin jonkunlaisen tv-sopimuksen. Kukapa ei tahtoisi nähdä tulevaa liigaseuraa(siis liigaseurojen faneista) tai mahdollista karsinta vastustajaa jo etukäteen, edes maaleja näiltä seuroilta. Tätä kautta seurat saisivat nostettua budjetteja hiukan ja myös siirtyminen liigaan olisi sujuvampaa, kuin myös liigasta alas. Sopimukseen tuskin päästäisiin kovin suurella summalla, mutta kuitenkin jonkunlainen korvaus siitä, että mestiksen pelien maaleja ja pätkiä otteluista näkyisi tv'ssä olisi varmasti mahdollista.

Pähkinänkuoressa:

-Sarjat auki, joukkueiden tiivistys 12'sta tiputtamalla kaksi viimeistä suoraan pois ja kolmanneksi viimeinen karsii
-44 ottelua runkosarjaa, jonka jälkeen playoffit ja karsinnat(Otteluiden kokonaismäärät pysyisivät lähellä tätä kautta, ehkä pienoinen väheneminen)
-Ei turhia otteluita yhtäkään
-Jonkunlaiset korvaukset kasvattaja-/kehittäjäseuroille pelaajista, vaikka olisivat jo vapaita sopimuksista, jotta suurten ja pienten eroa saadaan pidettyä kurissa
-Urheilullisesti nousseen seuran ainoa vaatimus on olla taloudellisesti toimintaan pystyvä seura(ei valtavia velkoja), budjetin suuruuttaa tai hallin kokoa ei määritellä. Seuran itsensä on laskettava perusteet, joilla se toimii liigassa
-Uudet seurat sekä ylempänä, että alempana toisivat lisäväriä ja lisäkatsojia, median mielenkiintoa
-Maaotteluita pois
-TV-sopimus mestikselle/divarille, jotta otteluista tulisi maaleja esim. Urheiluruudussa
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Viestin lähetti eagle
Mielestäni ensinnäkin liiga on avattava ensi vuonna. Tämän tulee tapahtua niin, että liigasta ensi keväänä putoaa kaksi viimeistä seuraa suoraan pois. Mestiksen runkosarjan voittaja nousee suoraan. Mestiksen(nimen voisi vaihtaa takaisin divariksi) seuraavat 8 parasta pelaavat playoffit, joissa paras joukkue pääsee karsimaan liigan kolmanneksi viimeisen(11) kanssa paikasta liigassa. Tulevilla kausilla homma toimisi muuten samoin, mutta vain viimeinen putoaisi suoraan pois ja toisiksi viimeinen sitten karsisi. Mielestäni tämä on ainoa urheilullisesti ja taloudellisesti järkevä ratkaisu.
Urheilullinen ratkaisu tuo mahdollisesti olisi, mutta taloudellinen se ei missään nimessä ole.

Ja mitäs tällä sitten saataisiin aikaan...
- Epätasaisia otteluita liigassa kun mestistasoinen joukkue nousisi liigaan.
- Vielä epätasaisempia otteluita mestiksessä kun kaksi liigaporukkaa myllertäisi siellä.
- Joidenkin kaupunkien liigakiekkoilun tuhoaminen. Jos Ässät tai Lukko putoaisi niin kiinnostus kiekkoiluun loppuisi molemmissa ja kaupungit taantuisivat. Vielä sentään on jääkiekko joka kiinnostaa talvella, mutta sekin loppuisi.
- Suomalaisen jääkiekon arvostuksen lasku.
- Ammattimaisen toiminnan muuttuminen amatöörien puuhasteluksi.
- Mahdollinen perinteisten joukkueiden katoaminen liigasta.
- Talouden tervehdyttäminen mahdotonta. Mennään taas samoihin hulluihin vuosiin kuin 90-luvun puolivälissä kun Ilvekselläkin oli enemmän velkaa kuin joillakin budjetti. Pakko hankkia pelaajia ettei pudota, JA SILTI VOIDAAN EPÄOIKEUDENMUKAISESTI PUDOTTAA liigajoukkue mestikseen.
- Hurjia talousriskejä mestiksessä. Eikö 90-luku, lukuisine divariseurojen konkursseineen, näyttänyt jo että villin taloudenpidon aika on ohi.


Tuntuu että olen tässä asiassa niitä harvoja joka kannattaa suljettua liigaa, mutta pystyn mielestäni myös perustelemaan argumenttini. Minkä takia Ruotsissakin olisi puhuttu suljetusta liigasta jos malli ei olisi toimiva. Avoin liiga johtaa huonompaan suuntaan, myös urheilullisesti.

OTTAKAA NYT JO IHMEESSÄ HUOMIOON ETTÄ URHEILULLISUUDEN AIKA ON OHI. JÄÄKIEKKO ON BISNESTÄ EIKÄ SIITÄ MIHINKÄÄN MUUTU !!!

EDIT: vielä Eaglelle: ottelujen vähentäminen (lue: tulojen pienentäminen) on käytännössä mahdotonta. Siihen ei yksikään seura, eikä täten myöskään liigajohto suostu. Maaottelujen vähentäminen olisi järkevää, jos liigajoukkueiden määrää nostetaan, jotta saadaan peleille tilaa.
Oletko niin nuori, vai onko sinulla liian lyhyt muisti, ettet tiedä/muista mitä 90-luvulla tapahtui Suomalaisessa jääkiekossa.
 
Viimeksi muokattu:

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Vaikka mitenpäin kääntelen Korkin kirjoitusta, huomaan, etten ole yhdenkään tavun kanssa samaa mieltä tai ainakin niin, että hänen maalaamansa avoimen liigan kauheudet ovat jo olemassa suljetussa systeemissä.

Menisi koko päivä, jos kaikkia näitä lähtisi ruotimaan, mutta ehkä kiireisimmin oikaistava pointti on se, että joukkueen tippuminen divarin puolelle tuhoaisi sen. Kaikkihan ne sieltä alhaalta tulevat pikkuhiljaa takaisin jos perinteitä on, KalPa nyt viimeksi. Ässätkin kävi 10 vuotta sitten divarissa ja palasi entistä ehompana.

Juuri nuo Korkin kaltaiset asenteet johtavat siihen kauhuun, että divariin tippuminen koetaan maailmanlopuksi. Se olisi hyvä sarja, jos siellä olisi muutama liigaan tähtäävä joukkue.

Ja urheilun seuraaja julistaa "urheilullisuuden loppua"! Beats me.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Vastatkaa nyt tähän:
Jos avoimessa liigassa sattuisi käymään sellainen ihme, että Jokerien joukkue ei vaan kertakaikkiaan pelaa joukkueena ja rämpii koko kauden ja putoaa divariin. Niin mitä silloin tehdään. Kuinka moni alkaa boikotoimaan kiekkoa sen vuoksi että Urpo tekee bisnesratkaisun ja nostaa Jokerit villillä kortilla liigaan. Yksinkertaisesti parhaan tuotteen ja rahakkaimman yleisön ja suurimman hallin takia. Tai onko joku sitä mieltä että kyseisessä tilanteessa Jokereita ei kuuluisi nostaa takaisin...

En pelkää että Ässät putoaisi divariin, en vain halua alkaa pilaamaan tuotetta enää tekemällä joukkueista taloudellisesti epävarmempia. Ettekö tosissanne usko että jääkiekko on nykyisellään enemmän bisnestä kuin urheilua.

Mitä mieltä tästä asiasta ovat Helsinkiläiset? Tässä ketjussa kirjoittajat ovat pääasiassa olleet pienemmiltä paikoilta...

EDIT: Ja kuten olen jo aiemmin sanonut, miksei liigaa laajenneta sen verran että saadaan ne muutama liigapotentiaalia omaava joukkue sinne. Sittenhän ei ole tarvetta karsinnoille tai eri sarjatasoille samantasoisille joukkueille. Liigaan 16 joukkuetta!!!
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kyllä nyt näyttää siltä, että me näemme Korkin kanssa urheilun kovasti eri tavalla. Kun hän kysyy, pitäisikö Jokerit "nostaa villillä kortilla" liigaan teoreettisena kysymyksenä, hän ehkä unohtaa, että kysymys olisi voitu esittää viime kesänä jalkapallossa ja 80-luvun lopussa myös kiekko-Jokerit putosi divariin!

Kieltämättä nykyoloissa kysymys ei ole kovin reaalipoliittinen, mutta kerronpa, mitä tapahtuisi, jos Jokerit karsisi ja putoaisi. Varmaan 90% Suomen kiekkoyleisöstä pitäisi sitä HERKULLISENA YLLÄTYKSENÄ TYYLIIN "loistavaa, raha ei ratkaisekaan kaikkea" ja vain pieni vähemmistö kenties näkisi asiassa jotain epäkohtaa ja jaksaisi jauhaa joistain halliolosuhteista.
Sitten Jokerit olisi seuraavana vuonna divarin väriläiskänä vetäen kaikkialle katsomoita täyteen ja parantaen näen divarin laatua.
Luultavasti nousu takaisin tapahtuisi vuoden-parin sisällä. Kun Jokerit oli viimeksi divarissa, se veti perässään uuden yleisöbuumin siemenet, joista lähti kehittymään vaikeuksissa karaistunut fanikulttuuri.

Mutta mitä sytyttävää sen sijaan on siinä, että joku suljetun liigan jumbo surfailee keinotekoisessa turvassa merkityksettömiä pelejä? Yleisö väsyy ja pikku hiljaa kaikkoaa, millään ei ole väliä.

Enkä kannata 16 joukkueen liigaa, mieluummin 12+12. Ei ole mitään järkeä "suunnitella rationaalisesti" liigakelpoisia joukkueita, vaan urheilun hienous on nimenomaan yllätyksien ja vaihtuvuuden mahdollisuudessa.

Vuosikymmeniä Suomen kiekko nosti tasoaan avoimen liigan aikana, nyt suljetun liigan epäkohdat synnyttävät yhä enemmän kyynistä ja pettynyttä kiekkoväkeä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Et vaivautunut laskemaan korkki? Esitin jo luvut mihin pitäisi päästä seurojen. Eli tuossa mallissa missä pelattaisiin 4x sarja karsinta-/playoffsarjat runkosarjan jälkeen paras seitsemästä systeemillä, tulisi joukkueelle joka voittaisi suoraan neljässä ottelussa karsintansa nykymallia 2 kotiottelua vähemmän. Kuitenkin otteluiden merkitys korostuisi ja varmasti esim. Ässien yleisökeskiarvo nousisi tarvittavat 160 katsojaa ottelussa. Todennäköisesti paljon enemmänkin, koska karsintaottelut varmasti vetäisivät hallin pitkälti täyteen. Kyseessähän olisi elämän ja kuoleman taistelu, niinkuin kuvasit.

Mikä todistaa, että ns. mestistason seura ei voisi liigassa ihan hyvinkin pelata. Esim. monet pienemmän budjetin seurat ovat hyvin hoidettuina menestyneet ihan hyvin. Hyvinä esimerkkinä vaikkapa Pelicans&HPK. Mestiksestä noussut seura voisi siis ihan hyvin yltää parempaan, kuin se suuresti panostettu Blues/IFK/Ilves/mikä vain suuri.

Jos perinteikkäät seurat tippuisivat, se olisi heidän ongelma. Eihän voi lähteä siitä, että vain perinteet pitävät tiettyä joukkuetta liigassa. Vaikka kuinka jalkapallo on bisnestä, niin suuri&mahta Atletico Madrid tipahti secunda divisioonaan, kaksi kautta siihen meni, mutta nyt se on nousemassa taas ylös. Ei seuroja muissakaan sarjoissa pidetä liigoissa perinteitten takia. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Ollaan kovasti puhuttu tervehdyttämisestä, siltikin lähes seurat kuin seurat tekevät päättömiä kauppoja ja tappiota tulee, kun merkityksettömiä otteluita kertyy, josta johtuen yleisö ei viihdy otteluissa. Kuka jaksaa mennä katsomaan A-nuorten matsia SM-liigajoukkueen nimissä Lappeenrantaan, tuskin kovinkaan moni. Kuka jaksaisi mennä katsomaan Machuldaa&Immosta, kun Saipa taistelisi liigapaikastaan KooKoota vastaan, varmaankin aika moni.

Jos yleisö tahdotaan takaisin(ja sitä kautta lisää rahaa & järkeä toimintaan), niin liiga on avattava, välisarjat poistettava ja vaihtuvuus jotenkin taattava. Mandaattipaikkoja ei saa enään myönnellä ja homman on toimittavat pitkällä tähtäimellä. Seurat kaivavat vain omia kuoppiaan jos tekevät kokoajan tappiota, ei siinä auta suljettu liiga, päinvastoin. Kuinka moni seura on todella kehittänyt tulevaisuuttaan suljetun liigan aikana? Pelicans alkoi vasta tällä kaudella maksamaan velkojaan pois, Lukko on ajanut nuoria sisään, siinä se pitkälti onkin. Näistäkin Pelicanssin temppu oli pakollinen ja olisi tapahtunut riippumatta sarjamallista.

Ei SM-Liiga voi toimia pelastavana enkelinä, eikä Jumalana, seurojen itsensä on hoidettava asiat kuntoon. Kilpailun avoimuus on välttämätöntä kiinnostuksen ylläpitämisenä. Eikä kukaan jaksa katsella 8 kertaa samaa joukkuetta yhdellä kaudella(jos seuroja on yhteensä ~13).
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olen tätä sarjasysteemiä jauhonut ennenkin

Minun puolestani SM-liigassa voi jatkossakin olla 13 joukkuetta, mutta nämä typerät välisarjat pitää saada pois. Nyt on viimeinenkin TPS-kotiottelu pelattu, ja vaikka TPS huippujoukkue onkin, on liika aina liikaa. Se tässä on hullua, että Blues pelaa TPS:ää vastaan tuplamäärän suurimpaan osaan muita verrattuna. Toisaalta TPS-Blues-pari ei ole kahdeksikoista epätasaisin, vaan Helsingin ja Tampereen paikallisottelut vievät kyllä voiton. Ässät-Lukko on erittäin tasainen pari.

Ottaen vielä huomioon, että kaikki SM-liigajoukkueet ovat samassa sarjataulukossa toisin kuin NHL:ssä, jossa on kaksi konferenssia täysin erikseen, ja lisäksi divisioonavoittajat sijoitetaan automaattisesti sijoille 1-3 omassa konferenssissaan.

Mutta suljettu vai avoin? SaiPan ja Ässien pelaajanluovutusviikkojen jälkeen ne kääntävät mielipiteeni avoimen liigan kannalle. En kuitenkaan kannata suoraa putoamista, vaan karsintasarjaa liigan huonoimman ja Mestiksen kolmen parhaan kesken. Tai sitten liigan kaksi huonointa ja Mestiksen neljä parasta. Näiden keskeen pelattaisiin siis kaksinkertainen sarja runkosarjamaisilla otteluilla, eli 5 minuutin jatkoaika, mutta ilman häviöpisteitä.

Ehdotus olisi vaikka näin:
14 joukkuetta - nelinkertainen sarja (52 ottelua)
Playoffsit paras seitsemästä
Karsintasarja liigan huonoimpien ja Mestiksen parhaiden välillä.

Tulipa näin korkattua tämä Suljettu Osastokin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Re: Olen tätä sarjasysteemiä jauhonut ennenkin

Viestin lähetti Espoon Siniset
En kuitenkaan kannata suoraa putoamista, vaan karsintasarjaa liigan huonoimman ja Mestiksen kolmen parhaan kesken. Tai sitten liigan kaksi huonointa ja Mestiksen neljä parasta. Näiden keskeen pelattaisiin siis kaksinkertainen sarja runkosarjamaisilla otteluilla, eli 5 minuutin jatkoaika, mutta ilman häviöpisteitä.

Tämän suunnitelman allekirjoitan minäkin täysin. Kuuden joukkueen kaksinkertainen karsintasarja olisi todella mielenkiintoinen. Pelejä olisi niin monta, että jännitettävää riittäisi useammaksi viikoksi.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin ja tuolla liigan laajentamisella 14 joukkueeseen olisi puolensa. Sitten ainakin voisi hyvin pelata nelinkertaisen sarjan. Otteluita tulisi runkosarjassa 52, eli 2 kotiottelu nykyistä vähemmän. Katsoja keskiarvoja tarvitsisi nostaa 150(jos nyt ollaan budjetoidussa). Joka ei olisi vaikeata, kun sijoituksilla olisi merkitystä ja loppuun saakka olisi varmasti vääntöä. Toinen hyöty(puhtaasti taloudellisesti kun ajatellaan) olisi karsintasarjassa se että tulisi lisää niitä otteluita(eli lisää rahaa niille häntäpäänkin joukkueille).

Tuli mieleen, että kun ennenkin ollaan noustu karsinnoista, tuskin se nytkään mahdotonta olisi? Siis ilman kauheita riski-investoitejakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös