Mainos

Auroraliiga 2024–2025

  • 23 274
  • 184

Alavaari

Jäsen
kunhan puuhaajilla vaan riittää päättäväisyys ja pitkäjänteisyys omassa postissaan ja meillä maan matosilla edes ryhti asenneilmaston puolesta paasaamiseen aina kun paikka on. Sillä ehkä joskus päästään siihen, että liiton ja seurojen tietotaito mahdollistajana, ei siis pelkkä raha laskeutuu myös naisten kiekkoa kantamaan ja samalla ne tyttöset oman ikäistensä kanssa kehittymään vielä paremmaksi omaa paikkaansa ottamaan.

Joo, tässä on aivan oleellista mielestäni myös se asenneilmapiirin muuttuminen. Tai mutua tämä toki on, mutta veikkaan, että tällä hetkellä poikalasten kanssa touhutaan ikävaiheessa 1-4v paljon enemmän kaikkea pallopelimaailmaan liittyvää, ehkä alitajuisena ajatuksena että olisihan se kiva jos poitsu tykkäisi myöhemmin joukueessa pelailla, ja kai sille tytöllekin joku cheerleading-ryhmä löytyy. Tämä sitten kertautuu aloittelevissa luistelukouluissa ym. kun ensinnäkään tyttöjä ei sinne kovin paljoa viedä, ja lisäksi ne kokemukset voivat olla lannistavia jos edelliset vuodet on leikitty prinsessaleikkejä ja pojat on luistelleet ja rymynneet. Niiden asioiden ei tarvikaan muuttua mihinkään, mitkä ovat lapsille luontaisia, mutta ei tarvisi ehdoin tahdoinkaan vetää tyttöjä pallopelien ääreltä pois.

Mitä tulee tuohon liikaa joukkueita sarjassa mentaliteettiin, en ihan ole välttämättä sen kannalla, koska se ehkä johtaisi tuommoisiin alueellisiin hegemonioihin ja Suomen kokoisessa maassa ei kyllä saa parasta pöytään jos koko maan sijasta kehitys on alueellista

Joo ei munkaan toive sinänsä missään nimessä ole varsinkaan se, että tää jakautuis maantieteellisesti. Kyllähän pohjoisessa kasvaa paljon pelaajia, ja erittäin toivottavaa on että esim. Oulun seutu säilyisi isona tekijänä myös naisten jääkiekossa. Siinä skenaariossa, missä joukkuemäärä vähenisi, voisi myös ajatella asioiden ajautuvan tasapainotilaan, missä pohjoisessa kasvavat pelurit eivät päätyisikään niin helposti etelään pelaamaan, vaan jäisivät esim. Raksilaan. Toki hetkellinen tipahtaminenkin on uhkakuva, mutta siis ajattelisin, että pidemmällä aikaälilllä tultaisiin takaisin. Mutta toivotaan nyt joka tapauksessa, että alkukausi on vain ollut hankala ja täältä noustaan vielä tämänkin sesongin puitteissa.

jos koko maan sijasta kehitys on alueellista, takamatkalta ei muut paikkakunnat välttämättä ottaisi kehitysaskelia. Tämä rajaa liikaa harrastusta ja tavoitteellista kehittämistä, mutta oma mielipide tämä tietty on.

Joo siis varmasti uhkakuvia on, mutta kyllä yksittäisiä pelaajia tulee koko maasta, ja ilmeisesti jopa korostuneen paljon alueilta, missä ei ole tyttöryhmiä olemassakaan (eikä myöskään liigajoukkueita). Tietysti siinä kohtaa tarvii sitten olla joukkuetta tarjolla, kun poikien kanssa pelaaminen käy liian riskialttiiksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics
Tauon jälkeen hieman päivitystä tunnelmista Aurora Liigaan.

Itselleni suurin yllättäjä on ollut Kuortane. Peli on edelleen energistä ja paljon aktiiviseen luisteluun nojaavaa, mutta pelissä on ainakin omasta mielestä enemmän ideaa eikä peli perustu vain kohnottamiseen kiekon perässä vaan oikeasti omista lähdöt ja HAPP on parempaa kuin aiempina kausina. Oma veikkaus, että jos meno jatkuu tämä joukkue pelaa jopa mitaleista keväällä.

Kespoo taas on ollut odotetun kova, vaikka kompuroikin KalPaa ja Sivulaa vastaan. Tuskin montaa tappiota enää tällä kaudella kuitenkaan vastaan tulee.

HIFK taas on pelannut hyvin selkeästi heikompia vastustajia vastaan, mutta tasokkaampia joukkueita vastaan ei enää pysty voittamaan pelaajia yksilötaidon turvin. Aiempina kausina jos peli näytti tiukalta pysty kaksi ensimmäistä ketjua painamaan kaasua ja ratkomaan pelit voitoksi. Tosin Ilves pelissä tulostaulu pysyi tasaisena, mutta tästä Helsinkiläiset saavat kiittää ottelun tuomarointia.

Vaikka itse olenkin IFK:n kannattaja oli tuomaritoiminta täysin luokatonta ja itse olisin Ilveksen valmentajana varmasti menettänyt totaalisesti hermoni ja lentänyt vaihtoaitiosta ulos viimeistään puolessa välissä. Tästä hatunnosto valmennukselle ja pelaajille, ettei enempää läikkynyt tunteet yli. Kruununa 2+10 päähän kohdistuneesta taklauksesta, jossa kontakti oli noin navan korkeudella tilanteesta ei olisi pitänyt lainkaan viheltää jäähyä. Vaikea puhua ammattimaisesta sarjasta jos tuomaritoiminta on samalla tasolla, kun kentälle olisi laitettu pululle pilli suuhun.

Jatkoa ajatellen toivon, että HPK ja Ilves saavat pelinsä kunnolla liitoon ja haastavat oikeasti Kespoota. Lauantainahan Katsomosta pääsee katsomaan Ilveksen ja HPK:n välisen ottelun, jonka ajattelin ainakin itse väijyä.

Mukavaa syksyn alkua kaikille!
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olipa nasta matsi katsoa tämä Ilves - HPK vastakkain aikalailla yksilöt vs. joukkue ja joukkue sitten sen extrapisteen vei.

Joillekin asia tietenkin on näin, mutta en minä kyllä keksi miten tuon saa mielessään pitkäveteiseksi tai ilman taitoa olevaksi jos katsoo. Minusta ihan laadukasta kiekkoa esitti molemmat erilaisin painopåistein, eli on niitä joukkueita oikeasti valmennettu kuin myös pelaajia, ei tuo muuten olisi mahdollista.

Propsit auroraliigalle, vielä sieltä jotain syntyy, kun kärsivällisesti työstää.
 

Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
TPS 3-0 Kalpa ekan erän jälkeen Gatoradella. Emmi Metsä-Tokilalta aikamoinen laaseri yläriman kautta maaliin erän viimeisellä minuutilla. Kivaa on katella.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eilen 19.10.2024 tuli kuvailtua Auroraliigan Kiekko-Espoo - HPK peliä. Kaikkia tapahtumia en saanut talteen, kun puuhastelin muuta ohessa. Muutenkin otin tuon ihan vain harjoittelun kannalta. Ensi kerralla otan ihan oikean jalustan mukaan ja yritän myös pitää mikin päällä.

Kooste pelistä:


 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics
TPS 3-0 Kalpa ekan erän jälkeen Gatoradella. Emmi Metsä-Tokilalta aikamoinen laaseri yläriman kautta maaliin erän viimeisellä minuutilla. Kivaa on katella.

On kyllä ollut virkistävää nähdä TPS:n pelien sujuvan paremmin muutaman haastavamman kauden jälkeen. Turussa ja turun seudulla olisi varmasti potentiaalia kasvattaa tyttökiekkoa ihan maan kärkikastiin, kunhan emoseura myös kiinnostuu ja tukee toimintaa riittävästi.

Rajupaja on hallina myös mielestäni yksi parhaita Naisten Liigaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics
Juu, hyvin mahtuu halliin ne kaikki 60 katsojaa ja ei nyt niin hirveesti tarvitse palella, vaikka eihän tuo nyt mikään lämmin halli ole.
Niin no jos pääsarjatasolla pelataan missä tahansa lajissa olisi toivottavaa, että hallilla on puitteet kunnossa. En nyt suoranaisesti tarkoittanut yleisömäärää, mutta jos sitäkin pyritään kasvattamaan vaikeaa se on Varissuolla tai Impivaarassa.

Lisäksi hallin yhteydessä vierasjoukkueet pääsevät usein heti ottelun jälkeen syömään klubin puolelle, hallin ympäristössä on hyvät lämmittely mahdollisuudet ja varmasti nuo 60 katsojaa myös viihtyvät paremmin.

Mutta tietysti jos haluaa vaan kitistä määristä niin ei siinä. Tsemppistä sunnuntain jatkoon!
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Järkyttävää huomata, että pelaajien taito ampua lyöntilaukauksia on oikeastaan täysin nollassa. Jos ottelussa on kaksi puolittaista yritystä tai yksi ammuttu lyöntilaukaus, ollaan kyllä missattu jotain. Vetolaukaukauksia ammuttaessa lähes poikkeuksetta joku ehtii plokkaamaan, kun kiekkoa pitää mälvätä sopivaan asentoon. Vetolaukauksista maaliakohden puuttuu voima ja tarkkuus, pääosin ne ovat "toivotaantoivotaan heittoja".

Miten voidaan kuvitella tekevämme maaleja kansainvälisissä otteluissa, jos kiekkoilun yksi osa-alue puuttuu kokonaan.

Samalla ihmettelen kiekon tyrkkimistä epämääräiseen suuntaan pelin aikana. Jos tarkkaillaan saman verran pelanneita ja harjoitelleita poikaikäluokkia, päättömät kiekonvippailut epämääräiseen suuntaan puuttuvat lähes täysin.

Yli 20v kohtuullisen läheltä naiskiekkoilua seuranneena, on ollut hienoa kehitystä, niin pelinopeudessa, kuin luistelussa. Taktisesti kehitys on ollut hitaampaa, taidon ohella. Lämäreissä on otettu vakava askel takaviistoon, mikä näkyy myös maajoukkueen otteissa.

En millään voi uskoa, että valmennus ei osaisi nähdä asiaa ja parantaa osa-alueita, mutta siltä se nyt näyttää pahasti.
 
Jos tarkkaillaan saman verran pelanneita ja harjoitelleita poikaikäluokkia

Pakko tarttua tuohon. Harvassa kaupungissa ja seurassa saman ikäiset pojat ja tytöt ovat harjoitelleet saman verran. Tytöt usein aloittavat myöhemmin ja tyttöjen joukkueelle tarjotaan vähemmän vuoroja, saatavilla 1-2 jäävuoroa/viikko, kun saman ikäluokan tai nuorempienkin poikien joukkueella 3-4 harjoituskertaa viikossa.
Tämä ei ole omaa mutuilua, vaan useammista seuroista kuultua. Toki yksittäisissä seuroissa voi olla paremmin.

Toisaalta tuo ''saman ikäluokan'' ei tyttöjen puolella useinkaan päde, kun tyttöjen jäällä saattaa olla kaikki 5-15 vuotiaat seuran tytöt. Valmennuksen laadullakin on varmasti eroa ja toisaalta valmentaminen on haastavaa, kun taitotasot on tosi vaihtelevat joukkueen sisälläkin.
Poikien puolella joka ikäluokassa on yleensä useampi joukkue, jolloin joukkueen pelaajien taitotasot ei keskenään vaihtele yhtä paljon ja viisikkopeliä sekä taktisia asioita on helpompi harjoitella.
Naisten liigaan paras reitti vaikuttaakin olevan poikien joukkueissa pelanneille tai ainakin osin poikien kanssa harjoitelleilla, jotta vaatimustaso pelissä olisi riittävän korkealla juniorista alkaen.

Laukauksien tärkeydestä sinänsä samaa mieltä, lyöntilaukausten versus vetolaukausten merkitykseen en tiedä kumpi tärkeämpää, naiset saisi lämäreillä kiekkoon varmasti enemmän vauhtia ja sitä kautta parempaa maalintekouhkaa. Naisten sarjassa harvalla on hyvä laukaus, mutta niitäkin yksilöitä on ja pelkästään sillä ominaisuudella erottuu jo edukseen.

Pohjoisamerikkalaisille kiekko ei näytä painavalta, mutta kotimaisessa sarjassa se siltä näyttää sekä syötöissä että laukauksissa. Pohdinkin, että miksi naiset pelaa samanpainoisella kiekolla kuin miehet, vaikka fysiikka on kiistatta erilainen ja voimatasot alhaisempia. Kun vertaa muihin lajeihin, esim. pesäpalloon, kuulantyöntöön, keihäänheittoon yms. niin naisilla on kevyempi/pienempi väline, toisi mielestäni vauhtia kiekon liikutteluun ja parempia laukauksia, jos kiekko olisi kevyempi/pienempi.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
miksi naiset pelaa samanpainoisella kiekolla kuin miehet,
Paljon olen samaa mieltä kanssasi. Tuohon lainaukseen on todettava, että nassikat ikäluokassa U 11 kykenevät koviin lämäreihin. Treenattujen naistenkin on siihen kyettävä. Mainintasi harjoittelusta pitää varmaan paikkaansa, joskin Auroraliigan pelaajat treenaavat päivittäin. Saman verran harjoitelleet ovat harjoitelleet saman verran. Jos pohjaa alkuvuosilta ei ole, niin kyllä edustusjoukkeen pelaajan on oltava laukaisutaitoinen ja treenattava sitäkin osa-aluetta. Alle 11v pelaajat pelaavat samalla kiekolla kuin liigajyrät. Pelivälineen, kiekon, muuttaminen kevyemmäksi vie siltä muita ominaisuuksia pois. Kokemukset sinisestä kiekosta olivat erittäin huonot. Kansainvälinen järjestö näyttäisi ajatukselle tylyä eitä. Kiekon vauhti heikkenee ja loppuerissä se ei enää mahdollista syöttöjä, joten se siitä.
 

Alavaari

Jäsen
Paljon olen samaa mieltä kanssasi. Tuohon lainaukseen on todettava, että nassikat ikäluokassa U 11 kykenevät koviin lämäreihin. Treenattujen naistenkin on siihen kyettävä. Mainintasi harjoittelusta pitää varmaan paikkaansa, joskin Auroraliigan pelaajat treenaavat päivittäin. Saman verran harjoitelleet ovat harjoitelleet saman verran. Jos pohjaa alkuvuosilta ei ole, niin kyllä edustusjoukkeen pelaajan on oltava laukaisutaitoinen ja treenattava sitäkin osa-aluetta.
Toki näinkin, mutta on hyvä huomata, että ihan jo elämän perusedellytysten (toimeentulo) takia Auroraliigan vetovoima pelaajan näkökulmasta ei ole lähelläkään samoja mittasuhteita kuin miesten. Kato on kova kummastakin päästä: pelaajat keskimäärin lopettavat varsin nuorina, eikä tästä heikosta vetovoimasta johtuen myöskään mukaan pyrkiviä ole mitenkään liikaa.

Tämä tietysti näkyy sarjan tasossa ja myös siinä, että mukaan joudutaan ottamaan pelaajia, joiden lämäri ei ole kunnossa. Parempiakaan pelaajia ei ole tarjolla. Tämän kirjoituksen pointti ei ole tätä sinänsä negailla, vaan ennemminkin haluan esittää pienen puolustuspuheenvuoron niiden pelaajien puolesta, joiden heikkoja taitoja me katsomosta ihmetellään. Seurailen lähistöltä (ei suvussa) parin pelaajan taivalta naisten jääkiekossa. Nämä kumpikin aloittaneet pelaamisen 14+-ikäisinä, ja kolkuttelevat liigan portteja. Ei ole varsinaisesti näiden pelaajien vika, jos tällä taustalla murtaudutaan pääsarjatasolle.

Edit: ja siis joo lähipiirissä on samoin myös lukuisia tyttöjä / nuoria naisia, jotka treenaavat kutiaan (ja muutakin). Osittain se onkin varsin hyvä. Jokaisella on oma uniikki pelaajaprofiilinsa, eivätkä kaikki edes halua liigaan. Nämä pelaajat - edes, ne, joiden laukauksessa olisi parannettavaa - eivät ole ongelman ydin, vaan se, että kilpailutilanne ei ole riittävän kova jotta liigassa kaikilla olisi lajitaidot tikissä.
 

Alavaari

Jäsen
Ehkä pienenä yhteenvetona vielä: @Jokakutihuti kuvasi nähdäkseni tilannetta varsin osuvasti. On erittäin monisyinen asia, miksi liigaankin päätyvien pelaajien lajitaidoissa on isoa vaihtelua. Lähtien siitä, että kun miesten liigaseura (Kärpät) järjestää lapsille avoimen luistelun liigapelaajien kanssa, paikalle tuodaan käytännössä pelkästään poikia. Tämä havainto siis tältä päivältä. Me opetetaan lapsille, että tämä on poikien juttu, ja tästä huolimatta myös tyttöjä päätyy pelamaan, mutta monesti vasta myöhäisemässä vaiheessa.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehkä pienenä yhteenvetona vielä: @Jokakutihuti kuvasi nähdäkseni tilannetta varsin osuvasti. On erittäin monisyinen asia, miksi liigaankin päätyvien pelaajien lajitaidoissa on isoa vaihtelua. Lähtien siitä, että kun miesten liigaseura (Kärpät) järjestää lapsille avoimen luistelun liigapelaajien kanssa, paikalle tuodaan käytännössä pelkästään poikia. Tämä havainto siis tältä päivältä. Me opetetaan lapsille, että tämä on poikien juttu, ja tästä huolimatta myös tyttöjä päätyy pelamaan, mutta monesti vasta myöhäisemässä vaiheessa.
Kuten totesin, olen ollut kokolailla keskellä jääkiekkoa jo yli 40v, Nais- ja tyttökiekkoilu on ottanut ison harppauksen, sarjat pyörivät ja joukkueet pelaavat, leiritoiminta toimii. Ei niitä tyttöjä vain silloin tällöin lajiin tule. Kyllä se toiminta tyttökiekkoilussa kiekkopaikkakunnilla toimii kuten mikä muu urheilu tahansa. Osa tytöistä pelaa poikajoukkueissa. Täälläkin pari joukkuetta N12 sarjassa, yksi N15, N16SM, Nmestis, NLiiga. Mitä vielä pitäisi olla, että kriteerit normaalille junioritoiminnaille täyttyy? Kyllä nyt lämärien puute johtuu jostain muusta, kuin tyttäjen vähyydestä tai harjoittelun puutteesta. Kärpillä on myös tyttöjoukkueita alkaen U11 ja siitä eteenpäin, aina liigaan saakka.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Kuten totesin, olen ollut kokolailla keskellä jääkiekkoa jo yli 40v, Nais- ja tyttökiekkoilu on ottanut ison harppauksen, sarjat pyörivät ja joukkueet pelaavat, leiritoiminta toimii. Ei niitä tyttöjä vain silloin tällöin lajiin tule. Kyllä se toiminta tyttökiekkoilussa kiekkopaikkakunnilla toimii kuten mikä muu urheilu tahansa. Osa tytöistä pelaa poikajoukkueissa. Täälläkin pari joukkuetta N12 sarjassa, yksi N15, N16SM, Nmestis, NLiiga. Mitä vielä pitäisi olla, että kriteerit normaalille junioritoiminnaille täyttyy? Kyllä nyt lämärien puute johtuu jostain muusta, kuin tyttäjen vähyydestä tai harjoittelun puutteesta. Kärpillä on myös tyttöjoukkueita alkaen U11 ja siitä eteenpäin, aina liigaan saakka.
Selitätkö samalla miksi Porissa ei ole naislätkää?
 

Alavaari

Jäsen
Ei niitä tyttöjä vain silloin tällöin lajiin tule. Kyllä se toiminta tyttökiekkoilussa kiekkopaikkakunnilla toimii kuten mikä muu urheilu tahansa. Osa tytöistä pelaa poikajoukkueissa. Täälläkin pari joukkuetta N12 sarjassa, yksi N15, N16SM, Nmestis, NLiiga. Mitä vielä pitäisi olla, että kriteerit normaalille junioritoiminnaille täyttyy?

Kirjoitan vastauksen tähän ketjuun, joka sopii tälle keskustelulle paremmin kuin Auroraliiga-topikki.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi minun pitäisi selitellä Porin tapahtumia ja joukkueita. Siellä kuitenkin on kaksi joukkuetta, joten kaivappa esiin.
 
Täälläkin pari joukkuetta N12 sarjassa, yksi N15, N16SM, Nmestis, NLiiga. Mitä vielä pitäisi olla, että kriteerit normaalille junioritoiminnaille täyttyy? Kyllä nyt lämärien puute johtuu jostain muusta, kuin tyttäjen vähyydestä tai harjoittelun puutteesta. Kärpillä on myös tyttöjoukkueita alkaen U11 ja siitä eteenpäin, aina liigaan saakka.

Viittaatko HPK:n toimintaan? Hpk:ssa on tyttöjen joukkuetoiminta uudelleenkäynnistetty alle viisi vuotta sitten, hyvä jos nyt saatu jo noin monta joukkuetta, mutta pitkään tyttöjen puolen toimintaa ei ollut juuri lainkaan, ainoastaan edustusjoukkue ja akatemiajoukkue.
Tytöillä ensimmäisinä vuosina oli tarjolla yksi yhteinen jää per viikko, jossa siis kaikki pelaajat tarkoittaen ikähaitarilla noin 5-15 vuotiaat. Tämä hieman offtopic, mutta osui silmään tuo.

Ymmärränkö viesteistäsi oikein, että pointtisi oli nimenomaan lyöntilaukauksissa ja vein vähän ohi sinun ajatteleman aiheen tätä keskustelua? Ehdottomasti samaa mieltä siitä, että naisten auroraliigan pelaajilla pitäisi olla laukaukset paremmalla mallilla kuin ne nyt on ja tämä tärkeä kehityksen kohde.

Kiekon painon suhteen olet varmasti myös oikeassa, eiköhän ne siniset kiekot poistettu käytöstä ihan syystä, en ajatellut niinkään mainitsemiasi muita ominaisuuksia. Eli vaaditaan toistoja, toistoja ja toistoja, jotta sekä rannelaukaukset että lämärit alkaa lähteä paremmin yhä useammalla.
 

Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pojat ovat kertoneet, että HPK:n naisilla on neljä viikottaista jääharjoitusta ja kaikki muut Auroraliigan joukkueet saavat pärjätä kolmella jäävuorolla.
 

predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Pojat ovat kertoneet, että HPK:n naisilla on neljä viikottaista jääharjoitusta ja kaikki muut Auroraliigan joukkueet saavat pärjätä kolmella jäävuorolla.
RoKilla on jopa kahdet jäät päivässä 3 päivänä viikossa + yhdet jäät vielä päälle normiviikkona ... mutta esim IPAlla on todella vain kolmet jäät/vko, Samoin Kärpät
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
esim IPAlla on todella vain kolmet jäät/vko, Samoin Kärpät
Tesoman jäähallin varauskalenteria selaamalla syntyy samanlainen kuva Ilveksen jäävuoroista. Arki-iltoina näyttäisi olevan jäävuoro tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Pelit sitten pääsääntöisesti la-su, mutta myös joitakin perjantaipelejä, kuten nyt peräkkäisillä viikoilla kotiottelut.

En osaa sanoa, onko muina päivinä sitten muita harjoituksia. Ilveksellä on ainakin Tesomalla käytössä jäähallin kuntosali.
 

Alavaari

Jäsen
Jääharjoittelun kokonaismäärän hahmottamista vaikeuttaa varmaan kaikilla isoilla paikkakunnilla se, että iso osa pelaajista lienee jonkinlaisen oppilaitoksiin kytkeytyvän aamujäätoiminnan piirissä. Nämä tapahtumat eivät näy joukkueiden kalentereissa tai varmaan tyypillisesti jääkartoissa muutenkaan niin, että niistä pystyisi tunnistamaan, onko naispelaajia mukana.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli väität Porissa olevan kaksi joukkuetta Auroraliigassa?????
No en kyllä tunnusta sellaista sanoneeni, enkä väittäneeni. Kerroin, että Porissa pelaa tyttöjä kahdessa seurassa.
Viittaatko HPK:n toimintaan? Hpk:ssa on tyttöjen joukkuetoiminta uudelleenkäynnistetty alle viisi vuotta sitten, hyvä jos nyt saatu jo noin monta joukkuetta, mutta pitkään tyttöjen puolen toimintaa ei ollut juuri lainkaan, ainoastaan edustusjoukkue ja akatemiajoukkue.
Tytöillä ensimmäisinä vuosina oli tarjolla yksi yhteinen jää per viikko, jossa siis kaikki pelaajat tarkoittaen ikähaitarilla noin 5-15 vuotiaat. Tämä hieman offtopic, mutta osui silmään tuo.

Ymmärränkö viesteistäsi oikein, että pointtisi oli nimenomaan lyöntilaukauksissa ja vein vähän ohi sinun ajatteleman aiheen tätä keskustelua? Ehdottomasti samaa mieltä siitä, että naisten auroraliigan pelaajilla pitäisi olla laukaukset paremmalla mallilla kuin ne nyt on ja tämä tärkeä kehityksen kohde.

Kiekon painon suhteen olet varmasti myös oikeassa, eiköhän ne siniset kiekot poistettu käytöstä ihan syystä, en ajatellut niinkään mainitsemiasi muita ominaisuuksia. Eli vaaditaan toistoja, toistoja ja toistoja, jotta sekä rannelaukaukset että lämärit alkaa lähteä paremmin yhä useammalla.
Kyllä, siis lyöntilaukauksista, eli niiden puutteesta oli pelkästään kyse. Muuten en viitsisi ottaa kantaa kuin, että tyttö- ja naiskiekkoilu on aivan erinomainen asia, kuten kaikki sen eteen tehty työkin.
 

Glove

Jäsen
Sukupuolesta riippumatta lämäriin ja muihinkin laukauksiin tarvii myös voimaa. Kun (minun mielestä) poikapuolella aloitetaan voimaharjoittelu liian myöhään, niin tytöissä se varmaan aloitetaan vähintään yhtä myöhään jos ei myöhemminkin.

Ja osalla varmaan sama vika kuin monella poikajunnulla, pelataan liian jäykällä mailalla eikä saada käytetty mailan ominaisuuksia hyväksi laukoessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös