Atte Pentikäinen, Oulun Kärpät

  • 35 126
  • 128

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tästä osaa oikein innostua millään vaikka kuinka yrittäisi kääntää positiiviseksi. Eikä varsinkaan sovi ajatella, että Saarijärvi vaihtui Pentikäiseen :) Mutta ymmärrän tarpeen tällaiselle siirrolle, varmasti tässä maksetaan nyt hintaa Davisin, Glennin ja ehkäpä Spanginkin soppareiden ulostamisesta. Pentikäinen voikin toimia muistutuksena siitä, että kyllä epäonnistuneista hankinnoista joudutaan yleensä maksamaan hintaa, vaikka heidät kaupattaisiinkin toisaalle. Toivotaan silti Atelle kaikkea hyvää kun kerran joukkueeseen tulee.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Antaa nyt tryoutin näyttää, onko Pentikäisellä jotain annettavaa joukkueeseen särkymävaramiehenä. Jotenkin tuntuu, että paremmin joukkueen rakentaminen silloin on onnistunut, kun katsomossa istuu Pentikäinen eikä Glenn/Spang. Tai vaikka jämäminuuteilla seiskapakkinakin.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Antaa nyt tryoutin näyttää, onko Pentikäisellä jotain annettavaa joukkueeseen särkymävaramiehenä. Jotenkin tuntuu, että paremmin joukkueen rakentaminen silloin on onnistunut, kun katsomossa istuu Pentikäinen eikä Glenn/Spang. Tai vaikka jämäminuuteilla seiskapakkinakin.
Juuri näin. Atte on hieno ihminen ja hänelläkin on tunteet.. antakaa nyt hyvänen aika hänelle mahdollisuus näyttää, kun kerran joukkueeseen on hankittu.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Peruspakin roolin sujuvasti hoitaminen onkin sitten lienee enemmän määrittelykysymys. Voi olla, että Ilveksessä peruspakille on erilaiset vaatimukset kuin Kärpissä. Marjamäki kelpuutti Pentikäisen Kärppiin, Ilveksen runkopakin, kahden kuukauden koeajalle.

Sen mitä Kärppien pelejä iime kaudellakin seurasin, niin kyllä siellä peruspakki on sama peruspakki kuin muuallakin. Koeajalla taisi Pentikäinen tulla aikanaan Ilvekseenkin (vai oliko loppukauden pahvi).

En oikein pidä siitä, että Pentikäisen pelilliseen antiin epäillen suhtautuvien oululaisten mielipidettä pidetään ennakkoluuloisuutena. Minä käyttäisin sanaa ennakkokäsitys.

No juu tämä on ihan totta. Totta kai kykyjä saa epäillä omien havaintojen perusteella. Tosiasiassa viittasin enemmän tuolla nimimerkkeihin, jotka ovat lytänneet miehen jo nyt aivottomaksi halonhakkaajaksi, joka istuu vain jäähyllä. Näiden päitä tuskin voi kääntää vaikka voittaisi pistepörssin. Tosiasiassa Pentikäinen osaa pelata sopivasti harmaalla alueella maalin edessä, ettei saa hirvittävää määrää jäähyjä niistä ja melko usein saa jälkipeleistä jäähyjä mutta yleensä samalla lähtee vastustajaltakin äijä boksiin. Toki jokunen tyhmä jäähykin tuli ja jotain kiekko katsomoon jäähyjäkin, mutta väittäisin että esim. Glenn otti huomattavasti enemmän tyhmiä jäähyjä Ilveksessä ollessaan.

Tämä oli oiva lisäys. Minä olin jo vähän kummissani, jotta miten tällainen superpelaaja ei saa huippukauden jälkeen jatkosopimusta, on pitkälle kesään ilman liigasopimusta ja aloittaa kautensa kahden kuukauden try-outilla.

Joo, ehkä tässä tamperelaisilta on tullut vain jonkinlainen vastareaktio, kun kyseessä on kuitenkin jonkinlainen kulttihahmo. Antaa Aten näyttää pari kuukautta että riittääkö rahkeet. Porissahan tuo taisi jo kultajoukkueessa(vai hopeajoukkueessa?) ollakin, joten on se joskus menestyvässäkin joukkueessa ollut.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Siitä ei loppujen lopuksi ole kovin pitkä aika kun Kärpissä oli kuuden pelaavan pakin joukossa sellaisia maestroja kuin Joni Liljeblad, Juho Jokinen ja Teemu Metso. Silloin joku Atte Pentikäinen olisi tuntunut ihan Paul Coffeylta tuossa pelaavassa kuusikossa. Nyt täällä osa jengistä vetää aamukahvit väärään kurkkuun kun tällainen kaveri on hankittu pelkäksi syvyyspelaajaksi.

Voisi melkein laittaa pelipaidan tilaukseen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen mitä Kärppien pelejä iime kaudellakin seurasin, niin kyllä siellä peruspakki on sama peruspakki kuin muuallakin. Koeajalla taisi Pentikäinen tulla aikanaan Ilvekseenkin (vai oliko loppukauden pahvi).
Käytit Pentkäisestä sanaa runkopakki. Kärpissä hän tuskin aivan tuolla statuksella pelaa. Kärpissä, johtuen päävalmentajan suosimasta pelityylistä, myös peruspakin pitää pystyä pelaamaan jonkin verran myös kiekollista peliä. Omista ei nimittäin ensimmäisenä olla heittämässä pitkää. Sama tilanne on Tuokkolan Ilveksessäkin. Voisiko tässä olla se syy, miksei Atte jatka Tampereella?
No juu tämä on ihan totta. Totta kai kykyjä saa epäillä omien havaintojen perusteella. Tosiasiassa viittasin enemmän tuolla nimimerkkeihin, jotka ovat lytänneet miehen jo nyt aivottomaksi halonhakkaajaksi, joka istuu vain jäähyllä. Näiden päitä tuskin voi kääntää vaikka voittaisi pistepörssin.
Tosiasiassa mainitsit minut oikein nimeltä ennakkoluuloisuuden sumentamana nimimerkkinä. No, oikeasti on hyvä, että loppupeleissä näytämme olevan samalla viivalla. Molemmilla meillä on siis yhtäläinen oikeus pelaaja-arviointiin.

Tosiasiassa Pentikäinen osaa pelata sopivasti harmaalla alueella maalin edessä, ettei saa hirvittävää määrää jäähyjä niistä ja melko usein saa jälkipeleistä jäähyjä mutta yleensä samalla lähtee vastustajaltakin äijä boksiin. Toki jokunen tyhmä jäähykin tuli ja jotain kiekko katsomoon jäähyjäkin, mutta väittäisin että esim. Glenn otti huomattavasti enemmän tyhmiä jäähyjä Ilveksessä ollessaan.
Olen samaa mieltä siitä, että Pentikäinen pelaa paljon sääntöjen rajamailla. Mielestäni hän ei kuitenkaan tee niin pelkästään maalinedessä, vaan myös ihan peruspuolustamisessa. En tiedä, mitä uusi erotuomarijohtaja ja mahdollinen kansainvälinen konsultti tuumivat, mutta pidän mahdollisena ja toivottavana, että ensikaudeksi tuomarilinjaa tiukennetaan. Tämä voisi olla kova isku Pentikäisen liigakelpoisuudelle. Joku esitteli aiemmin, jotta Pentikäinen napsi viime kaudella toiseksi eniten kahden minuutin jäähyjä Liigassa, vaikka pelasi vain 12-13 minuuttia ottelua kohden. Tämä tukee kyllä havaintoani Aten jäähyherkkyydestä.


Joo, ehkä tässä tamperelaisilta on tullut vain jonkinlainen vastareaktio, kun kyseessä on kuitenkin jonkinlainen kulttihahmo. Antaa Aten näyttää pari kuukautta että riittääkö rahkeet. Porissahan tuo taisi jo kultajoukkueessa(vai hopeajoukkueessa?) ollakin, joten on se joskus menestyvässäkin joukkueessa ollut.
Vastareaktio on ymmärrettävä, ei siinä mitään. En ole erityisen ihastunut Aten kaltaisiin pelaajiin. Ymmärrän toki Aten roolin ja ylipäätään roolituksen merkityksen jääkiekkojoukkuetta rakennettaessa. Minulla on näkemieni pelien perusteella Atesta ennakkokäsitys kovin yksipuolisena pelaajana. Minulla ei ole häneen suurta luottoa, mutta toki annetaan hänen näyttää kykynsä myös Raksilan yleisölle. Jos homma sujuu ja hän on aidosti avuksi joukkueelle, hän saa koko kauden sopimuksen ja silloin myös minun vankkumattoman kannatukseni.
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Jyske takorautainen
Ottivat try outille huonoimman pakin mikä liigasta löytyy, no samahan se on antaa tasoitusta muille.
Jos ei muuta niin ainakin alivoimaa saavat Kärpät pelailla päntiönään kun Atte istuu boxissa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaiken tohinan keskeltä täytyy sen verran käydä omaa mielipidettä ilmaisemassa, että ensireaktio oli pettymys. Sitten hetken päästä ajattelin, että Junno otti halavalla ku sai, sitten mietin, että pienten minuuttien pelimies ja ehkä voi täyttää paikan ilkimyksenä, joita Kärpissä ei ole oikein nähtykään. Kunhan jäähyilyt pysyvät kurissa, niin fine.

Pentikäisestä on jäänyt muualta mielikuva aika heikosta pelaajasta, mutta koska en ole kauhean paljon perehtynyt muiden joukkueiden edesottamuksiin, niin luulo ei välttämättä ole tiedon väärti. Oikein roolitettuna voi olla se arvaamaton heppakin meille, mene ja tiedä:)

Joka tapauksessa ei itketä kentällä kompuroivaa pelaajaa, kun ei se ole edes kaatunutkaan. Mahdollisuus on mieletön Atelle ja hän sen taatusti tajuaa traiautteineen. Tekee taatusti AIVAN PARHAANSA ja näemme mihin se sitten riittää. Toki on huomioitava sekin seikka, että muutama peli menee varmasti totuttautuessa uusiin pelitovereihin, niinhän se on lähes kaikilla sama juttu, jotka eivät tunne toisiaan ennestään.

Näytä Atte meille ja pistä jauhot suuhun!! Ei olisi kyllä mitään sitä vastaan.
 

JPL

Jäsen
Ottivat try outille huonoimman pakin mikä liigasta löytyy, no samahan se on antaa tasoitusta muille.
Jos ei muuta niin ainakin alivoimaa saavat Kärpät pelailla päntiönään kun Atte istuu boxissa.

Melko harvon niitä jäähyjä vaihtoaitiossa istumisesta saa. Käsittämätöntä vinkumista tämmöisestä 'no risk' hankinnasta. Ihan oikeasti - jos Atella ei pelaaminen suju, niin hänestä pääsee nopeammin eroon kuin vauhtiraidallisista kalsareista.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämä on hauska ketju. Tähän on tullut parissa päivässä enemmän viestejä kuin mitä esim. ykkössentteriksi hankitun Mika Niemen ketjuun n. kolmen kuukauden aikana. Ja Pentikäinen on tosiaan pelkkä reservipelaaja.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Pentikäiseen sopinee vanha jatkis-totuus - Mikäli noilla mitoilla, liiga/AHL-statseilla ja kokemuksella varustettu hampaaton kanukki saapuisi Kärppiin 6-7 -pakiksi hyppisivät tietyt nimimerkit kattoon. Mutta kun kyseessä on Atte Pentikäinen, eikä Anthony Benteke, on vastaanotto negatiivinen.

Tervetuloa vaan, kyllä Raksilan kopissa penkkejä riittää!
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on hauska ketju. Tähän on tullut parissa päivässä enemmän viestejä kuin mitä esim. ykkössentteriksi hankitun Mika Niemen ketjuun n. kolmen kuukauden aikana. Ja Pentikäinen on tosiaan pelkkä reservipelaaja.
Samaa olen minäkin ihmetellyt. Pentikäisen Atte pelaa Kärpissä reservipakkina, joten en ymmärrä asian tiimoilta noussutta porua. Kyllä toi honkkeli kelpaisi minun HIFK:n 7. pakiksi.

''Syvyyttä leveyteen.''
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jani Hakanpään lisäksi toinen mielenkiintoinen hankinta puolustukseen. Kokoa, fyysisyyttä... näitä ei ole koskaan ollut liikaa Kärppä-puolustuksessa. Jos harkkapelit menee hyvin, niin tervetuloa!
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Käytit Pentkäisestä sanaa runkopakki.

Katos vaan, niin näköjään tein vaikka nimenomaan tarkoitin peruspakkia. Onhan noissa kohtuullinen vivahde-ero. Mikään kiekollinen virtuoosi Pentikäinen ei tietenkään ole, mutta pystyy kyllä antamaan järkeviä syöttöjä omassa päässä. Tämän takia varmaan pelasi Tuokkolankin joukkueessa vakituisesti vaikka kiekollisempiakin pakkeja oli rotaatiossa.

Tosiasiassa mainitsit minut oikein nimeltä ennakkoluuloisuuden sumentamana nimimerkkinä. No, oikeasti on hyvä, että loppupeleissä näytämme olevan samalla viivalla. Molemmilla meillä on siis yhtäläinen oikeus pelaaja-arviointiin.

En ole erityisen ihastunut Aten kaltaisiin pelaajiin.

Mainitsin sinut nimeltä sen takia, että tuo jälkimmäinen lainaus huokuu vahvasti kommenteistasi. Hienoa, jos uskallat mieltäsi muuttaa jos Atte siihen syytä antaa. Valitettavan usein meillä jääkiekon seuraajilla vaan on tapana tarttua jokaiseen pieneen virheeseen mitä oma "inhokki" tekee vaikka olisi muuten pelannut loistavan pelin. Veikkaan että Atte saa paskaa niskaansa joka tapauksessa monesta suunnasta, jos sopimuksen saa. Pelasi miten pelasi. Tätä ei myöskään helpota Pentikäisen kieltämättä varsin kulmikas luistelutyyli, joka saa tekemisen näyttämään toisinaan holtittomalta.

Mutta kuten sanottua, marginaalipelaaja Pentikäinen on kaukalossa joten aika paljon saa keskustelua aikaan. Mutta ei kai sekään niin paha juttu näin kesällä ole.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Atte Pentikäinen, Pentikäisen Atte. Katsellaan nyt, että mihin rahkeet riittävät tuolla try-out -jaksolla ja jos homma toimii, niin vaikka sitten koko kauden ajan. Eipä Pentikäiseltä varmaan kannata kovin kummoisia kiekollisia näyttöjä odottaa, mutta jospa vaikka alivoimapeliin ja maalinedustalle saataisiin vahvistusta Aten avulla.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pidän ajatuksesta. Try-out näyttää pysyykö Atte vauhdissa mukana, mutta itse olen ainakin luottavainen. Marjamäki on nero hyödyntämään pelaajien vahvuudet ja eliminoimaan heikkoudet. Pentikäinen varmasti pelaa jonkun kädellisen pakin parina, joka voi hoitaa avaukset. Turha siis verrata esimerkiksi Glenniin, rooli on paljon pienempi ja siten myös helpompi täyttää.

Kärpillä on pelejä kaudessa nykyään valtava määrä. Tällaisten rotaatiohankintojen myötä meidän ikääntyviä tähtipakkeja ei välttämättä tarvitse vaivata jokaiseen puolimerkityksettömään vieraspeliin jotain Ilvestä, Kookoota tai Sporttia vastaan. Kärpät vahvistaa tällä nimenomaan sitä viime vuosien heikointa osa-aluetta, eli omaa maalinedustaa.

Jollekin ne kiintiöjäähyt kuitenkin on pakko viheltää, mieluummin Pentikäiselle kuin jollekin taitohyökkääjälle. Hanskoja tuskin tarvitsee kovin usein pudottaa. Monesti riittää läsnäolo kentällä. Toivottavasti pelitapa sallii hieman enemmän taklauksia ensi kaudella. Ei ole Raksilan joustolaitoja tarpeeksi vielä viime vuosina testattu.

Pentikäisen plusmiinukset ovat minusta varsin mainiota luettavaa kun kyseessä ei ole mikään pistelinko. Kärpissä varmasti jäisi tukevasti plussalle.
 
Pentikäinen saattaa hyvinkin olla koko kauden ajan mukana juuri seiskapakin roolissa. Pystyy pelaamaan varmasti pienemmän roolin eli kolmospakkiparin minuutteja ja olemaan hyvä vaihtoehto alivoimalle. Muutenkin ei missään nimessä huono linja Kärpiltä tuoda lisää jykevyyttä maalinedustalle, sillä sitä on enemmän ja vähemmän uupunut viime vuosina, vaikka puolustuspeli muuten on ollut jo systemaattisesti laadukasta. Pentikäisen ja Hakanpään myötä Kärppien maalinedustasta tulee huomattavasti inhottavampi, mikä ei ole missään nimessä huono asia.

Vaikka Pentikäistä on kritisoitu paljon ja hankintaa ihmetelty, toki aiheestakin, niin ei tämä nyt välttämättä kovin huono hankinta ole juuri tuollaiseen pienehköön rooliin. Olisi täysin eri asia, jos Pentikäinen kuuluisi kuuteen pelaavaan puolustajaan ja rooli löytyisi kahdesta ensimmäisestä parista, mihin hänellä ei ainakaan Kärpissä ole tarvittavasti rahkeita. Tuollainen on sopiva tuollainen "Ari Vallin" -rooli, mitä pystyy vetämään jopa varmaan paremmin kuin Wanha Mestari.

Kukkonen, Masuhr, Laatikainen, Hakanpää, Nutivaara ja Niemelä ovat edellä ja sitten tulee Pentikäinen ja sitten nousevia A-junnuja. On tuo nytkin vähän niin ja näin, että tarvisiko vielä sitten kuitenkin yhden pakin, kun alkaa mennä kohtuullisen ohueksi materiaali jos tulee edes yksi pidempi loukkaantuminen vastaan.
 

TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Pentikäiseen sopinee vanha jatkis-totuus - Mikäli noilla mitoilla, liiga/AHL-statseilla ja kokemuksella varustettu hampaaton kanukki saapuisi Kärppiin 6-7 -pakiksi hyppisivät tietyt nimimerkit kattoon. Mutta kun kyseessä on Atte Pentikäinen, eikä Anthony Benteke, on vastaanotto negatiivinen.

Tervetuloa vaan, kyllä Raksilan kopissa penkkejä riittää!
Tästä täysin samaa mieltä! Kuten jo moni on todennut, Atte on hankittu leveyspuolustajaksi. Plussia: On taatusti halpa, try-out, hyvä joukkuepelaaja, tietää varmasti etukäteen roolin olevan pieni ja hyväksyy sen kiukuttelematta, tuo kokoa ja ilkeyttä. Onhan niitä heikkouksiakin: hitaus, jäähyherkkyys,... ,mutta kenellä muutaman kymppitonnin vuodessa tienaavalla ei olisi? Itse ainakin näen, että mieluummin 7/8-pakin vahvuudet ovat omassa päässä ja heikkoudet hyökkäyspäässä kuin toisin päin. Yksi mielenkiintoinen lisäseurattava torstaiksi Iisalmeen.
 

DDeke

Jäsen
Paljon on Pentikäisestä kirjoiteltu, mutta eihän tähän hankintaan voi olla kuin tyytyväinen. Kovuutta ja peruspelaamista, jos tuo niin kelpaa mulle. Luotto on että Marjamäki roolittaa oikein ja jos ei täytä hänelle kaavaillun roolin vaatimuksia niin try-outin jälkeen se on sitten näkemiin. Riskitön hankinta, peukku ylös.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Paljon on Pentikäisestä kirjoiteltu, mutta eihän tähän hankintaan voi olla kuin tyytyväinen. Kovuutta ja peruspelaamista, jos tuo niin kelpaa mulle. Luotto on että Marjamäki roolittaa oikein ja jos ei täytä hänelle kaavaillun roolin vaatimuksia niin try-outin jälkeen se on sitten näkemiin. Riskitön hankinta, peukku ylös.
Niinjoo, tosiaan unohtunut mainita tuo että try-outin ansiosta tässä ei ainakaan Kärpillä ole käytännössä mitään hävittävää. Jos ei sinne verorajalle mennessä ole osoittanut tarpeellisuuttaan joukkueelle, niin ukko kiertoon ja mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan joku muu äijä sisälle.

Muistuttaa oikeastaan hyvin paljon Kari Haakanan hankintaa kauden 2007-2008 siirtorajalla, ja muistaakseni silloin oltiin ihan tyytyväisiä siihen hankintaan. En näe tässä tilanteessa juurikaan eroa, muuta kuin sen että Haakana tuli kauden lopussa ja Pentikäinen nyt kauden alussa.
 

Zinetula

Jäsen
...Itse ainakin näen, että mieluummin 7/8-pakin vahvuudet ovat omassa päässä ja heikkoudet hyökkäyspäässä kuin toisin päin.
Hyvin sanottu! Viime pudotuspeleissä vastustaja käytti siekailematta hyväkseen Glennin, Spangin ja Vallinin pelokkuutta mennä hakee päätykiekkoa. Niitä näkyi paljon ja muita virheitä. Simppelisti ja vahvuuksillaan pelaava ylimääräinen puolustaja ei ole sillä tapaa riski joukkueelle vaikka välillä pitäisi peluuttaakin. Kuusi puolustajaa kuitenkin pääasiassa pelaa sekä hoitelevat sen pelinteon ja siihen hommaan on varattu ihan muut miehet. Pentikäinen saa nyt näyttää tryoutilla, on hyvä joukkuepelaaja ja tulee ainakin olemaan tyytyväinen rooliin kuin rooliin voittavassa Kärppäjoukkueessa. Uskon todella, että yksi pakki tulee vielä ennen siirtotakarajaa.. Ellei Siikaluoma, Pentikäinen tai joku muu junnu osoita toisin. Korostan, ei mitään hätää tässä vaiheessa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Uskon todella, että yksi pakki tulee vielä ennen siirtotakarajaa.. Ellei Siikaluoma, Pentikäinen tai joku muu junnu osoita toisin. Korostan, ei mitään hätää tässä vaiheessa.
Niin, tilannehan on pakkiparien suhteen tällä hetkellä seuraava:

Kukkonen-Masuhr
Laatikainen-Hakanpää
Nutivaara-Niemelä
Pentikäinen-Siikaluoma

Puolustajien top 8:sta runsaasti liigakokemusta on kuudella pelaajalla (tai no Hakanpäällä liigapelejä aika vähän, mutta AHL:ää sitten enemmän), ainoastaan Nutivaara ja Siikaluoma ovat pelimäärien suhteen vähän märkäkorvia, mutta näistäkin kahdesta Nutivaara todisti tasonsa olemalla viime keväänä Laatikaisen ohella Kärppäporukan parhaita pakkeja. Tuollaisella kahdeksikolla on hyvä lähteä kauteen, mistäs sen tietää jos vaikka Siikaluoma tekee nutivaarat ja pelaa hyvällä tasolla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pentikäinen sai tänään sellaiset 10 minuuttia peliaikaa, ei erottunut jäällä juuri mitenkään ja tehotilastoon kirjattiin +2. Kerran taisi olla jossain pienessä nahinassa mukana kun Lasse vähän paini (ei se tappelu josta sai 2+10). Eli seiskapakille aikalailla optimisuoritus kun miestä ei havaitse kentällä ollenkaan. Eiköhän tälle voi loppukauden kattavaa pahvia alkaa rustailemaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös