Asia, joka ei avaudu minulle

  • 1 252 784
  • 7 359

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Matrix-trilogia. Tai lähinnä se, miksi niitä pidetään kulttielokuvina. Järkyttävää paskaa. Yritin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen taas katsoa Reloadedia, josko se olisi ajan myötä parantunut. Ei ollut.

Matrixeista minäkään en ole koskaan tykännyt. Joskus olen yrittänyt niitä katsoa, mutta ei vain uppoa. Lisäksi minua ihmetyttää Paranormal Activityn suosio. Sitähän hehkutettiin aikoinaan aivan helvetisti ja monet taitavat vieläkin pitää sitä kovinkin pelottavana leffana. Vähän aikaa sitten se tuli TV:stä ja eukon kanssa katsottiin se. Olin nähnyt leffan aiemmin ja totesin sen huonoksi, mutta nyt se tuntui todella huonolta. Oven liikkuminen yms. Ei tuo minusta ole pelottavaa edes vähää alusta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Matrix-trilogia. Tai lähinnä se, miksi niitä pidetään kulttielokuvina. Järkyttävää paskaa. Yritin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen taas katsoa Reloadedia, josko se olisi ajan myötä parantunut. Ei ollut.

Ensimmäinen Matrix oli aikoinaan ihan hyvä elokuva. Visuaalisesti näyttävä ja vähän erityyppinen toimintaelokuva, tosin sen jälkeen ei sitten tullutkaan loppua vaijereilla toteutetuista hypi-pompi -toimintaelokuvista, jossa kaitakasvoiset ruikut lentelivät ilmassa säksättävän nu metalin, teknon tai konejyskeen saattelemana.

Mutta Matrixille ei olisi koskaan pitänyt tehdä ainuttakaan jatko-osaa, koska ideat käytettiin käytännössä kaikki ensimmäiseen elokuvaan. Siinä ymmärrettiin vielä jättää osa asioista mysteereiksi ja epäselviksi eikä selitetty puhki joka ainoaa asiaa. Kaksi jatko-osaa sitten pitivätkin huolen siitä, että joka helvetin asialle piti keksiä selitys ja samalla piti vyöryttää yhä tylsemmäksi käyvää ylipitkää toimintaa joka ei enää ollutkaan mitään ennen näkemätöntä vaan saman vanhan toistoa.

Matrix Reloaded ja se toinen Matrixin jatko-osa ovat paskaa, eivät mitään muuta. Valitettavasti ne eivät ole näkemättä paskaa, noihinkin tuli tuhlattua sekä rahaa lippuluukuilla että aikaa, jota ei saa takaisin.

Asia, joka avautuu minulle taloudellisesti mutta joka ei avaudu taiteellisesti on muutenkin pakkomielle tehdä kaikesta nykyisin trilogia. Joko tehdään yksi elokuva tietystä aiheesta tai sitten alun perinkin sarjamuotoista tuotantoa, jolloin voidaan julkaista vaikkapa seitsemän Poliisiopistoa, mutta trilogioiden kohdalla voisi jo vähän hellittää, jos kyse ei oikeasti ole selkeästä kokonaisuudesta, jolla on kolmesta osasta muodostuva alkuasetelma, tarinan eteneminen ja loppuasetelma.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Luennoivat työelämäkonsultit.

Ei jumalauta taas. Täällä sitä istutaan kokoushotellin salissa ja kuunnellaan kun konsulentti lässyttää kuin joku helvetin tv-saarnaaja. Tällä 1,5 tunnin sössötyksellä on taas työhyvinvointi turvattu ja pomot tyytyväisiä. Kuten myös hyvät hillot vetävä luennoiva kosmonautti sekä kokoushotellin toimitusjohtaja, luonnollisesti.

Ja kaiken päälle vielä tämä ajoitus. Vuoden kiireisin aika kun teet pitkää päivää ja saattelet projekteja valmiiksi jotta pääsisit vihdoin lomalle vähän huilaamaan. Ei perkele! Täällä sitä ollaan taas tuhlaamassa kokonainen työpäivä.

Jos näitä sirkustilaisuuksia on firman politiikan vuoksi pakko järjestää niin miksei vaikka syyskuussa? Ihmiset ovat levänneitä ja uusi "kausi" alkamassa. Jos tästä spedeilystä sattuisi jotain saamaan irti niin ehkä sitten lomakauden jälkeen.

Tää koko ammattilässyttäjien genre ja firmojen siihen syytämä raha ei tosiaankaan avaudu. Eiköhän työilmapiirin ja työhyvinvoinnin oikea kohentaminen vaatisi vähän syvemmän käsittelyn kuin jonkun puolentoista tunnin lapsellisen sönkötyksen.

Olisin voinut laittaa vitutusketjuunkin mutta olkoon nyt tässä.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
IL:n sivuilla on linkki, jossa tossulätkässä Tshekin ja Kanadan välillä kanukki hyökkää tsekkipelaajan kimppuun takoen tätä nyrkeillään. Tshekin maalivahti tekee kunniakkaasti kun lähtee puolustamaan joukkuetoveriaan. Tuo oli puhdasta väkivaltaa, kun tshekkiläinen ei halunnut tapella, mutta kanukki alkaa vain lyödä. Vielä tshekkiläisen ollessa maassa puolustuskyvyttömänä maalivahdin alla tuo pelaaja jatkaa hakkaamistaan. Käsittämätöntä typeryyttä hakata puolustuskyvytöntä - oli syy tekoon mikä tahansa, se ei oikeuta tuollaiseen käytökseen. Ei avaudu, miksi kukaan on noin idiootti.

Sitäkin enemmän alkoi kuitenkin vituttaa tuo katsojien reagointi. Kanadalaiset idiootit hurraavat katsomossa, kun kanukki lähtee kaukalosta hakattuaan toisen tajuttomaksi. Porukka hakkaa kaukalon pleksejä ja pikkupojat ihannoivat juuri nähtyä temppua, aikuiset ihmiset ulvovat riemusta. Samaan aikaan tshekkiläiset juoksevat huolestuneina kaukaloon tarkastamaan pelaajien ja tilanteessa myös loukkaantuneen tuomarin vointia.

Alan olla sillä kannalla, että kaikki nykyään sallittu väkivalta (siis tappelut) pitäisi poistaa kaukaloista myös jääkiekossa. Ennen pidin tätä hyväksyttävänä, mutta silmät ovat avautuneet. Olkoonkin, että molemmat osapuolet haluaisivat tapella. Perseestä tuossa on, että pikkunaskalit hakkaavat villisti innostuksesta laitoja, eivätkä tajua, että nyt on ainakin kolmea ihmistä sattunut ja pahasti.

Nyt kun viestin olen kirjoittanut, niin ehkä tämäkin olisi ollut vitutusketjun kamaa. Ei vain aukea, että miksi ihminen on niin vitun tyhmä elikko, vaikka se luulee älykäs olevansa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Nyt kun viestin olen kirjoittanut, niin ehkä tämäkin olisi ollut vitutusketjun kamaa. Ei vain aukea, että miksi ihminen on niin vitun tyhmä elikko, vaikka se luulee älykäs olevansa.

Kaikilla meillä on 99% elukkaa pinnan alla joka menee alkukantaisten vaistojen mukaan. Sitten kun se 1% sivistyksen pintakiilto katoaa (toisilla helposti, toisilla sopivassa kännissä, toisilla kilpailutilanteessa jne) niin näin käy.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
^^Katsoin tuon videon myös ja oliko se nyt niin että tuli maali (tyhjiin) sekunti ennen loppua. Olisi siinä tuomaritkin/kellonkäyttäjä voineet ehkä käyttää vähän pelisilmää kun tunteet näytti käyvän aika kuumana jo ennen tuota päällekarkausta. Mutta tosiaan, törkeä tapaus.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Mulle ei oikein avaudu tämä turistien, joita näin kesällä alkaa tunkea joka paikkaan, ihmeellinen jumalan asenne. "Kun minä olen nyt lomalla..", niin saa seisoa vaikka keskellä tietä, arvostella kaikkea isoon ääneen, vittuilla sekä olla hankala. Samaan aikaan sitten vielä ollaan helvetin tarkkana siitä, että kuka kyyppari, lande tai muu polttaa päreensä, edes kypsyneen ilmeen muodossa. Tätä odotellaan oikein virne naamalla ja sitten levitellään käsiä huonosta asiakaspalvelusta ja marttyroidaan, että kuinka meidän perheen loma menee pilalle ja nönnönnöö. Mikä helvetti siinä lomalla olossa noin vaikeaa on?

Vitun karavaanariwhitetrash-juntit, pysykää siellä Etelä-Suomessa, jossa Jumbosta saa mitä vaan. Ja iivanat rajan oikealla puolella, viekää ruplanne vaikka Puolaan.

Olisi voinut mennä tämäkin vitutusketjuun, mutta kysymysluontoisena ihmettelynä saa pysyä tässä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mikä helvetti siinä lomalla olossa noin vaikeaa on?
Ne on niitä amatöörilomailijoita, joilla on nelisen viikkoa kesälomaa. Ei ihme, että vituttaa ja pitää kostaa lyhyt lomakausi kiireineen muille. Toista se on meillä 10 viikon vapaita viettävillä; meillä on aikaa, tapoja ja lehmän hermot.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ne on niitä amatöörilomailijoita, joilla on nelisen viikkoa kesälomaa. Ei ihme, että vituttaa ja pitää kostaa lyhyt lomakausi kiireineen muille. Toista se on meillä 10 viikon vapaita viettävillä; meillä on aikaa, tapoja ja lehmän hermot.

Tuli Mieleen. Uuno - opettajan kesäloma - YouTube
Kiitokset hälle joka tuon videon vähän aikaa sitten linkkasi tänne.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Sitäkin enemmän alkoi kuitenkin vituttaa tuo katsojien reagointi. Kanadalaiset idiootit hurraavat katsomossa, kun kanukki lähtee kaukalosta hakattuaan toisen tajuttomaksi. Porukka hakkaa kaukalon pleksejä ja pikkupojat ihannoivat juuri nähtyä temppua, aikuiset ihmiset ulvovat riemusta. Samaan aikaan tshekkiläiset juoksevat huolestuneina kaukaloon tarkastamaan pelaajien ja tilanteessa myös loukkaantuneen tuomarin vointia.

Alan olla sillä kannalla, että kaikki nykyään sallittu väkivalta (siis tappelut) pitäisi poistaa kaukaloista myös jääkiekossa. Ennen pidin tätä hyväksyttävänä, mutta silmät ovat avautuneet. Olkoonkin, että molemmat osapuolet haluaisivat tapella. Perseestä tuossa on, että pikkunaskalit hakkaavat villisti innostuksesta laitoja, eivätkä tajua, että nyt on ainakin kolmea ihmistä sattunut ja pahasti...

Ole huoleti, et ole yksin, itse jaan täysin ajatusmaailmasi.

Muistan kyllä, miten nuorempana tykkäsin, jos/kun Ässät pisti pelin hulinaksi tappion hetkellä. Enää en ajattele näin.

Viime kauden aikana kävi kyllä selväksi, että tälläkin forumilla on vielä iso nippu näitä reliikki-luolamiehiä, joiden mielestä show-paini on osa jääkiekkoa.

"Hei kato sitä kovuutta, jota nikkaritkin harrastaa, kato hei".
 

Karpalovodka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinetti KooKoo
Mikä ihme autoilijoilla on kun ei osata/jakseta viedä auton varoituskolmiota tarpeeksi kauas vaan pitää lyödä metrin päähän siihen autosta?
 

Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Mikäs se idea joillakin naisilla on ensin ajella kulmakarvat pois ja sitten maalailla ne puoleen väliin otsaa? Ja jotkut vielä maalailee ne semmoseen jyrkkään kulmaan. En tajua sitten ollenkaan. Taidan kapinaksi tuota kohtaan ensi kerralla kun ajelen hiukset pois, maalata hiukset itselleni. Hiusrajan maalaan puoleen väliin nokanvartta. Nih.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
VR:n hinnoittelu. Hieman tuntuu erikoiselta, että on halvempaa ostaa junalippu suoraan välille Lappeenranta-jokin Helsingin sisäinen asema (Puistola/Tapanila/Malmi/Pukinmäki/Oulunkyl/Käpylä) ennen Pasilaa kuin vain Lappeenranta-Tikkurila/Pasila/Helsinki eli pk-seudun ns. pääasemille pääradan varrella. Eli tuo suora matka esim. Oulunkylään sisältää siis lipun Tikkurilaan sekä lähijunan seutulipun, mutta on silti ~3€ halvempi kuin pelkkä Lepra-Tikkurila-väli. Mikähän logiikka tässä mahtaa piillä taustalla?

Edit: Kysyin asiaa myös konnarilta: "Ei mitään hajua".
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikäs se idea joillakin naisilla on ensin ajella kulmakarvat pois ja sitten maalailla ne puoleen väliin otsaa? Ja jotkut vielä maalailee ne semmoseen jyrkkään kulmaan. En tajua sitten ollenkaan. Taidan kapinaksi tuota kohtaan ensi kerralla kun ajelen hiukset pois, maalata hiukset itselleni. Hiusrajan maalaan puoleen väliin nokanvartta. Nih.

Tää on muuten jännä juttu. Nämä naiset on ilmiselvästi ulkonäöstään huolehtivia, mutta eikö ne tajua kuinka dorkalta näyttää maalatut kulmakarvat jotka eivät mene sielläpäinkään kuin ne omat ja alkuperäiset. Hyvänä esimerkkinä vaikka Kiinteistökuningattaren adjutantti. Muutenkin, rajansa meikkaamisella.
Yhtälailla on olemassa toinen ääripää, eli muuten ok-näköiset ja huolitellut naiset joilla kulmakarvat rehottaa villisti lähennellen jopa YKK:ta, ja tekisi mieli vaan sanoa että nypi ne, perkele! En sitten tiedä onko tuohon nyppimättömyyteen joku terveydellinen syy tai jotain.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Minäkin ihmettelen tähän naisia, jotka eivät avaudu mulle.

On tullut törmättyä vuosien varrella useaan naiseen jotka polttavat. Siis röökiä. Jotkut paljon, jotkut vähän vähemmän. Lähes kaikki heistä tuskailevat asiaa ja tahtoisivat olla polttamatta, lopettaa tuon ruman tavan. Kun koittaa päivä, että se unelmien prinssi sitten laskee kepillisen siittiöitä kuhisevaa mälliänsä naisen onkaloihin ja munasolu ottaa kopin, röökaaminen loppuu kuin seinään. Hyvä. Mutta sitten kun se imeväinen on saatu reilua vuotta myöhemmin irroitettua nisästä ja vauva juo pullomaitoa lastenvaunuissa, se nainen imee sitä tupakkia taas. Vaunuja työntäessäänkin. Miksi? Eikö se reilun vuoden tupakatta oleminen vieroita irti kun kaikki palaavat vanhaan tapaansa vaikka haluaisivat lopettaa? Myönnän että ymmärrän huonosti tupakkiriippuvuutta koska itsekin asiaa intissä harrastelin tahdilla pari toppaa päivässä leirillä, yksi kasarmilla eikä yhtään lomilla. Mutta ei avaudu ei.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Nimimerkki Evil näyttää aloittaneen "kesälomansa" tänä vuonna muutamaa päivää edellisvuotta aikaisemmin.

Edit: Heh, piti kyllä tulla ketjuun, jossa asiat nimenomaan avautuvat.
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimimerkki Evil näyttää aloittaneen "kesälomansa" tänä vuonna muutamaa päivää edellisvuotta aikaisemmin.

Ilman mitään vittuilua tai pahansuopaisuutta Eviliä kohtaan, tuossa jää pitkälle kesälomalle kohtalaisen paljon aikaa säästöön muille harrastuksille, kun tästä seuraavat pari kuukautta ennen lomiensa loppumista kärsii pelikiellosta.

Tahti lienee kaikesta päätellen ollut keskimäärin n. parinkymmenen viestin päivälukemissa, eli kahden kuukauden aikana jäänee sellainen tuhannen viestiä nyt kirjoittamatta. Tuo on oikeasti aika hurja lukema yhden kesän ajalta, minulla on muistaakseni kaikkiaan reilu 5 500 viestiä saldona sitten rekisteröitymiseni 11 vuotta sitten syksyllä 2002.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Nooralotta Nezirin suosio Kesätyttö-äänestyksessä.
Ei vaan avaudu, minkä takia hän on niin suosittu. Onko se puhetyyli vaiko hiusten väri vaiko osittainen porilaisuus?
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Nooralotta Nezirin suosio Kesätyttö-äänestyksessä.
Ei vaan avaudu, minkä takia hän on niin suosittu. Onko se puhetyyli vaiko hiusten väri vaiko osittainen porilaisuus?

Toisen porilaisen eli Karim Z Yskowiczin suosion vanavedessä?
 

euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Joillain huoltoasemilla on siinä tiskillä joku tuhkakuppi tai vastaava joka toimii "tippikulhona". Siellä on sitten yleensä ehkä parin euron edestä 5-20 sentin kolikoita.

Eilen kun kävin tossa eräälläkin shellillä ja ostamani tuotteet maksoi yhteensä 10 euroa ja 30 senttiä. 20 setelillä maksoin ja myyjä kysy että ei mulla olis sitä kolmeekymmentä senttiä. Kun ei mulla ollut kolikoita, niin myyjä sitten hampaat irvessä poimi niitä kolikoita sieltä kassa-automaatista.

Asia joka ei avaudu mulle on se, että miks ei se voi ottaa siitä tippikulhosta sen puuttuvan 30 senttisen, jos kerran kolikot on vähissä. Näin kaikki olis ollu onnellisia. Minä olisin saanut setelin takaisin ja myyjä olis saanut kaipaamiaan kolikoita kassaan. Win win.

Vai onko se muutaman euron tippi sitten niin helvetin pyhä asia, että siitä ei tingitä? Ilmeisesti se tippi jaetaan kaikenlisäksi kaikkien työntekijöiden kesken.
Oletan myös, että maksavat verot siitä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Joillain huoltoasemilla on siinä tiskillä joku tuhkakuppi tai vastaava joka toimii "tippikulhona". Siellä on sitten yleensä ehkä parin euron edestä 5-20 sentin kolikoita.

Eilen kun kävin tossa eräälläkin shellillä ja ostamani tuotteet maksoi yhteensä 10 euroa ja 30 senttiä. 20 setelillä maksoin ja myyjä kysy että ei mulla olis sitä kolmeekymmentä senttiä. Kun ei mulla ollut kolikoita, niin myyjä sitten hampaat irvessä poimi niitä kolikoita sieltä kassa-automaatista.

Asia joka ei avaudu mulle on se, että miks ei se voi ottaa siitä tippikulhosta sen puuttuvan 30 senttisen, jos kerran kolikot on vähissä. Näin kaikki olis ollu onnellisia. Minä olisin saanut setelin takaisin ja myyjä olis saanut kaipaamiaan kolikoita kassaan. Win win.

Vai onko se muutaman euron tippi sitten niin helvetin pyhä asia, että siitä ei tingitä? Ilmeisesti se tippi jaetaan kaikenlisäksi kaikkien työntekijöiden kesken.
Oletan myös, että maksavat verot siitä.
Asian sivusta totean että kannattaa pääsääntöisesti maksaa kortilla kaikki pienetkin maksut. Se on kaikkien etu. Käteisen rahan käsittely on kallista ja joskus hankalaa. Lisäksi vituttaa kantaa mukana kolikoita, ne syövät lompakotkin rikki.

Tippikulhon käytön riski myyjälle piilee tietysti siinä että kassa voi mennä sekaisin. Jos myyjä käyttää tippikolikoita tai omia rahojaan muutaman kerran päivän mittaan eikä muista tai kirjaa ylös näitä tapauksia, niin voi olla että kassa ei täsmää sillä hetkellä kun sen tarvitsee täsmätä. Pikkuasioita nämä euron-parin haarukassa olevat virheet tietysti ovat, mutta myyjällä ei välttämättä ole varaa poiketa säännöistä. Ketjumaisesti toimivissa organisaatioissa riittää harvinaisen vähän ymmärrystä sille jos joku ei toimi määräysten mukaan, varsinkaan käteiskassan kanssa.

Tilanne on ihan toinen jos liike on yrittäjän oma puoti tai vastaava. Silloin ei tarvitse pelätä että pääkonttori tai esimiestaho ratsaa kassat juuri oman työvuoron aikana.

Kokonaan eri juttu on kassahenkilön toiminta tilanteessa jolloin 10,30 euron ostos maksetaan 20 euron setelillä. Toki on ihan ok jo kassa kysyy asiakkaalta 30 senttiä vaihtorahan antamisen helpottamiseksi. Jos tätä ei löydy asiakkaalta, niin 9,70 euroa pitää antaa asiakkaalle takaisin ilman mielenosoituksia. Ei ole asiakkaan asia tulla kassalle nöyrästi tasarahan kanssa, kyllä tuollainen tapaus on vielä ihan normaalin kauppa-asioinnin piirissä. Se ei ole tietenkään enää ok jos asiakas ostaa muutamalla kympillä tavaraa ja haluaa maksaa ostoksensa pussillisesta 5 ja 10 sentin kolikkoja.
 

euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Tippikulhon käytön riski myyjälle piilee tietysti siinä että kassa voi mennä sekaisin. Jos myyjä käyttää tippikolikoita tai omia rahojaan muutaman kerran päivän mittaan eikä muista tai kirjaa ylös näitä tapauksia, niin voi olla että kassa ei täsmää sillä hetkellä kun sen tarvitsee täsmätä.

Siis se 30 senttiähän olis ollu "mun" rahoja siinä vaiheessa jos se myyjä olis siitä kulhosta poiminu ne rahat. Miten se kassa siitä voi mennä sekaisin? Ei kai noita tippirahoja nyt kirjata mihinkään ylös?
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Siis se 30 senttiähän olis ollu "mun" rahoja siinä vaiheessa jos se myyjä olis siitä kulhosta poiminu ne rahat. Miten se kassa siitä voi mennä sekaisin? Ei kai noita tippirahoja nyt kirjata mihinkään ylös?

Ny mää kauheesti ihmettelen, miksi myyjän olisi tullut tipata sinua sillä kolmellakymmenellä sentillä?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Siis se 30 senttiähän olis ollu "mun" rahoja siinä vaiheessa jos se myyjä olis siitä kulhosta poiminu ne rahat. Miten se kassa siitä voi mennä sekaisin? Ei kai noita tippirahoja nyt kirjata mihinkään ylös?
Kassojen ohjeistus voi myös olla, että omien ja tippirahojen sekoittaminen missä tahansa tarkoituksessa kassassa olevien rahojen kanssa on ehdottomasti kiellettyä.

Edit: Kassa voi helposti mennä sekaisin, jos kassan rahoihin sekoitetaan kassakäsittelyyn kuulumatonta rahaa. Jos tällaista tekee useamman kerran päivän mittaan ja on huolimaton, niin tulee vähintään ylimääräistä työtä, melkein turhan takia. Pahempi asia on jos pomoporras tekee tästä numeron.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Hämmennetään tätäkin asiaa vielä sellaisella havainnolla, että monasti näiden tippikulhojen vieressä on lappu, joka sanoo, että "ota tästä, jos tarvitset". Ei kai se silloin ole myyjältä varastamista?

Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että käyn laskemassa etukäteen, paljonko siinä kulhossa on rahaa ja valitsen sen perusteella suklaapatukan hyllystä, jonka maksan kokonaan niillä tippikulhon rahoilla. Olisi vänkää nähdä myyjän ilme siinä tilanteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös