Mainos

Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 902 678
  • 34 594

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Litteä Maanpiiri Facebookista. Toinen hyvä ryhmä miettiä ihmisten älykkyyttä on myös Kemikaalivanahavainnot Suomessa -ryhmä.

Arviolta noin 45 sekuntia selailua riitti. Vaan mistä tietäisimme totuuden. Luen itsekin Fingerporia ja ihmettelen miksi joku jääkiekkojoukkue ei tee maaleja.

Nuo kai tekee samaa omalla tavallaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kiinan väkiluku kasvoi viime vuonna 5,3 miljoonalla henkilöllä, eli lähes samalla määrällä ihmisiä kuin Suomessa on asukkaita.
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Marin Cilic (syntynyt syyskuussa 1988) on nuorin tenniksen miesten Grand Slam-turnauksen voittanut pelaaja. Vuodesta 2004 lähtien 50/60 voittaja on ollut joku kolmikosta Federer, Nadal tai Djokovic. On aika uskomatonta, ettei 90-luvulla syntyneet ole vieläkään onnistuneet voittamaan yhtään turnausta edes vahingossa vaikka konkarit ovat jättäneet Grand Slameja väliin tasaisin väliajoin. Ehkä seuraavalla vuosi kymmenellä neljääkymmentä lähestyvät mestarit malttavat lopettaa nuorempien kiusaamisen
Eikä voita vieläkään. Tutut kaverit taas finaalissa. Muistan kun tästä oli jo monta vuotta sitten keskustelua, että kuka lie ensimmäinen ysäriläinen.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Juicen sanoitukset, laini, säkeistö ja laulu kerrallaan. Kappaleen Lauri Viidan muistomerkki Youtube-kommenteissa joku sanoi Lauri Viidan sairastuneen skitsofreniaan ja biisin sanat alkoivat toimia tämän tiedon myötä ihan eri tavalla, jos siis näin on asian laita.
 
turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Eikä voita vieläkään. Tutut kaverit taas finaalissa. Muistan kun tästä oli jo monta vuotta sitten keskustelua, että kuka lie ensimmäinen ysäriläinen.

Ysäriläiset saivat sentään yhteensä kaksi erää finaalikaksikolta koko turnauksen aikana. Ei ole ihan heti valta vaihtumassa, jos vaan kaverit pysyy terveenä. Finaalista sentään luulisi tulevan mielenkiintoinen.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Juicen sanoitukset, laini, säkeistö ja laulu kerrallaan. Kappaleen Lauri Viidan muistomerkki Youtube-kommenteissa joku sanoi Lauri Viidan sairastuneen skitsofreniaan ja biisin sanat alkoivat toimia tämän tiedon myötä ihan eri tavalla, jos siis näin on asian laita.
Lauri Viitahan oli potilaana Kellokosken mielisairaalassa skitsofrenian takia
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Craig MacTavish on hyökkääjä. Jumalauta montakohan tuhatta tuntia olen pelannut änäreitä 90-luvun alkupuolella, ja silti olisin silmää räpäyttämättä lukinnut että on pakki, ei oljenkorsia. Ehkä mennyt sekaisin Al MacInnisin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Hauskana nippelitietona muuten kyseisestä pelimannista, niin hänhän tunnetusti pelasi koko uransa ilman kypärää. Monet varoittelivat että toi on ihan hullun hommaa, pistä vaan se potta päähän. Peliuralla ei vissiin mitään pahempaa sattunut, mutta kun lopetti ja siirtyi valmennushommiin niin oliko ekassa matsissa kun tuli kiekko puhelimeen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kotkassa on Oispa kaljaa Oy niminen yritys. Ovat ilmeisesti olutravintola.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Avautui että punikkiaktiivi Ilich Ramirez Sanchez, tuttavallisemmin Carlos tai Sakaali, on yhä tämän hiippakunnan jäsen. Nokkii edelleen elinkautista Ranskassa. Eikä ole lusinut kuin reilut 24v. Ajattelin että olisi jo siirtynyt tuonpuoleiseen teroilemaan. Jäänyt pahasti pimentoon kun nämä pahuksen lähi-idän karvaeläimet ovat ruvenneet kekkuloimaan äänekkäämmin ja ottamaan roolia niin ettei kunnon kommaria muista enää kukaan. Vittu.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Oho, @sämpylä89 on hakenut itselleen vapaaehtoisen pelikiellon. Enpä ennen ole tuollaista havainnut... Että itse haetaan pelikieltoa. No hyvää "lomaa" ja toivottavasti se mieli siitä virkistyy vielä.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Enpä ennen ole tuollaista havainnut... Että itse haetaan pelikieltoa.

Muistan tällaisia "vapaaehtoisia pelikieltoja" jonkun takavuosina pyytäneen ja myös saaneen, mutta voin toki muistaa ihan väärinkin. Käytän tilaisuuden kuitenkin hyväksi ja nostan omaa häntääni toteamalla, että itse pyysin edelliskeväänä (vai olikohan sitä edellisenä) kiekkokauden loputtua yksityisviestitse moderaattoreilta, että poistaisivat kirjoitusoikeuteni kesäksi. Antoivat sitten olisiko ollut elokuun loppuun kestäneen pelikiellon.

Olin siinä käsityksessä, että kirjoitusoikeudet voitaisiin ottaa pois ilman pelikieltoa, jolloin mm. haku olisi käytettävissä normaalisti. Ilmeisesti olin väärässä tai sitten pyyntöni käsitellyt moderaattori ymmärsi sen väärin, mene ja tiedä.

Jossain ketjussa joskus yritin perustellakin, että miksi esitin tuollaisen pyynnön. Kiekkoa ei kesällä pelata, eikä palstan kiekkopuolella silloin paljonkaan tapahdu. Vapaan puolella sitten senkin edestä ja rajattomasti vapaa-aikaa omaavana eläkeläisenä sitä tuleekin yleensä kesäisin luettua talvea aktiivisemmin. Sitten kun en kuitenkaan olisi malttanut olla vastaamatta jotain typerää ja/tai sääntöjen vastaista jollekin riemuidiootille tai muulle trollille, niin halusin eliminoida itseltäni mahdollisuuden vastaamiseen. Ja toki kun mahdollisuutta kirjoittamiseen ei ollut, tuli palstalla muutenkin vietettyä tavallista vähemmän aikaa ja haluan ainakin uskoa, että käytin tuon ajan johonkin järkevämpään.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Arviolta 2% jenkeistä uskoo maapallon olevan litteä. Se on n. 6,5milj. ihmistä, jumalauta siellä on enemmän flatardeja kun tällä pallolla on suomalaisia.

Joku mainitsi, että suomenkielelläkin saa lukea näitä sekoiluja. Olikohan se joku faseryhmä vai mikä saitti.

Litteä Maanpiiri Facebookista.

Muistaakseni olen tämän kouvostoliittolaisen bioresonanssihoitajan kansalaisopistoluennon linkannut ennenkin, mutta eihän hyvä huumori kierrättämällä huonommaksi muutu.

linkit: mundoverde.fi ja YouTube.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Robin, ei Batmanin erityinen ystävä vaan se poppari, on tehnyt paluun. Oliko se joskus poissakin? Helvetti noiden roskalehtien "jymy-yllätysten" kanssa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Craig MacTavish on hyökkääjä. Jumalauta montakohan tuhatta tuntia olen pelannut änäreitä 90-luvun alkupuolella, ja silti olisin silmää räpäyttämättä lukinnut että on pakki, ei oljenkorsia. Ehkä mennyt sekaisin Al MacInnisin kanssa.
Craig MacTavish on hyökkääjä. Jumalauta montakohan tuhatta tuntia olen pelannut änäreitä 90-luvun alkupuolella, ja silti olisin silmää räpäyttämättä lukinnut että on pakki, ei oljenkorsia. Ehkä mennyt sekaisin Al MacInnisin kanssa.

Edmonton Oilers, sentteri, viimeinen ilman kypärää pelannut pelaaja.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Robin, ei Batmanin erityinen ystävä vaan se poppari, on tehnyt paluun. Oliko se joskus poissakin? Helvetti noiden roskalehtien "jymy-yllätysten" kanssa.
Eikös hän ollut armeijassa...
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös hän ollut armeijassa...
Niin tosiaan. Minähän näin sen ihan televisiosta.
Selvisi vissiin silti hengissä, vaikka näytti aika pahalta vammalta.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Niin tosiaan. Minähän näin sen ihan televisiosta.
Selvisi vissiin silti hengissä, vaikka näytti aika pahalta vammalta.

Sen verran tuli damagea, että laulukieli vaihtui englanniksi.

Kävi kumminkin armeijan ennen kuin aloittelee kansainvälistä uraansa, vaikka armeijaan X määrä kuukausia tuhlaantuikin ja sinä aikana olisi voinut paiskia töitä ulkomailla. Kelpo poika siis nuoriherra Packalen. Odottelen vain, koska mm. Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesper Kotkaniemi ja Jesse Puljujärvi seuraavat esimerkkiä ja astuvat armeijan harmaisiin tai sivariin. Tokihan heitäkin koskee asevelvollisuus? Vai mahtaako tulla ollijokismaisesti ikävä vamma jalkaan joka estää kasarmilla muutaman kerran käymisen 6kk ajan mutta sallii kymmenen vuoden niveliä ja polvia rajusti rasittavan NHL-kiekkoilun?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vai mahtaako tulla ollijokismaisesti ikävä vamma jalkaan joka estää kasarmilla muutaman kerran käymisen 6kk ajan mutta sallii kymmenen vuoden niveliä ja polvia rajusti rasittavan NHL-kiekkoilun?
Onko tuo Jokisen vapautukseen johtanut terveyshaitta muuten koskaan selvinnyt? Voihan se olla myös sitä että pää on ns. pehmeä tai mistäs sitä tietää jos Jokisella on vaikka diabetes.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös