Arviot perustuvat nykyhetkeen eli suurin osa joukkueista on pelannut yli neljänneksen otteluita.
1. KalPa 9,5
Kajaanin vierailua lukuunottamatta tasaisen vahva alkukausi. Välttyi loukkaantumisilta, kunnes sai iskun heikoimpaan kohtaansa. Sami Salosen on joukkueen tärkein pelaaja, eikä häntä voi korvata. Hyvän joukkueen tavoin on kääntänyt tiukat pelit voitokseen.
Arvio: Salosta kaipaava KalPa tippuu sarjakärjen paikaltaan. Säilyttää silti asemansa ainakin kärkikolmikossa.
2. Jukurit 9
Noussut tasaisesti kärkipaikoille. Takana nyt seitsemän tappiotonta ottelua. Mestishistorian parhaan pelaajan, Petri Lehtosen, loukkaantuminen ei ole ainakaan tuloksellisesti vaikuttanut. Miinuksena kotiottelut, joista pystynyt voittamaan vasta puolet. Vieraissa Jukurit on ollut sarjan paras.
Arvio: Jukureihin odotellaan vielä lisävahvistuksia. Tulee tai ei, niin Jukuri-juna puksuttaa lähiaikoina sarjan piikkipaikalle.
3. KooKoo 9-
KooKoolle on hankala antaa arvosanaa. Pelillisesti ei vielä olla kovin korkealla, mutta tuloksellisesti alkukausi on ollut kiitettävä. Arvosanaa nostaa sekin, että vahva kotijoukkue on saanut pelata vasta viisi kertaa Kouvolassa.
Arvio: KooKoo pitää paikkansa kolmen kärjessä. Alkukauden tehottomasti pelannut hyökkäys on piristynyt viime otteluissa. Joukkue kestää hyvin loukkaantumisia, kunhan ne eivät osu Jaakko Suomalaisen kohdalle.
4. Haukat 9-
Pelannut odotuksiin nähden kiitettävän alkukauden, vaikka sarjataulukko jonkin verran valehteleekin. Haukat on pelannut jo neljätoista ottelua, joista vasta kuudesti vieraissa. Se on merkittävää, koska järvenpääläiset ovat mestiksen heikoin vierasjoukkue. Haukat tekee ja päästää maaleja liukuhihnalta. Pitkässä juoksussa tuolla tyylillä ei yleensä pärjätä.
Arvio: Haukat taistelee tiukasti play off -paikasta. Kevättä ajatellen voittoja on otettava nyt, kun peli kulkee. Jaska Vilen on sarjan kuumin pelaaja ja urakoi hurjia minuutteja. Puolustuksen on tiivistyttävä, koska Vilen ja kumppanit tuskin pelaavat samalla teholla koko kautta.
5. Hokki 8
Hokki punnertaa tasaisessa keskikastissa. Parhaimmillaan voittaa kenet tahansa, helmenä KalPan rusikointi 7-1. Vantaata vastaan tuli vasta ensimmäinen vierasvoitto, joten kajaanilaiset ovat melko riippuvaisia kotikaukalostaan.
Arvio: Piste-erot ovat pieniä joka suuntaan. Hokilla on hyvä hyökkäysmateriaali ja sen avulla pitää paikkansa kahdeksan joukossa. Kärkipään sekoittamiseen eväät eivät kuitenkaan riitä.
6. Hermes 8+
Hermes on paljolti samantyylinen joukkue kuin Hokki. Suurin ero on maalivahtiosastolla. Miika Wiikman on pelannut huikean kauden, ollen alkukaudesta yksi sarjan parhaita maalivahteja. Patrik Friis ja toipuva Vesa Lahtonen varmistavat, ettei Hermeksen menestys ole ainakaan maalivahdeista kiinni.
Arvio: Hermes menee pudotuspeleihin, mutta tuskin pystyy neljän joukkoon. Sijat 5-6 vaikuttavat todennäköisimmiltä.
7. K-Vantaa 7
Aloitti hyvin, sittemmin tökkinyt pahasti. Tulijoita riittää, nyt vuorossa ehkä mielenkiintoisin, entinen KooKoo-vahti Carl Grahn. Vieraissa Vantaa on ollut erityisen kehno. Komeaa Sport-voittoa on seurannut viisi voitotonta vieraskamppailua. Kotona on kulkenut paremmin, mutta sielläkin nyt saldona kaksi peräkkäistä tappiota ennakkoon heikommille joukkueille.
Arvio: Vantaa ei ole menettänyt vielä mitään. Potentiaalia on, ja nousu neljän joukkoon hyvinkin mahdollinen. Lyhyet liigalainat eivät välttämättä paranna tilannetta, mutta Grahnin hankinta oli perusteltu.
8. Salamat 8
Aloittanut suurin piirtein ennakko-odotusten mukaisesti. Muutama yksilö noussut esiin, näkyvimpänä Karo Koivunen, joka johtaa ylivoimaisesti mestiksen syöttöpörssiä. Maalivahti Lundell on ollut odotetun hyvä ja torjunut jo kaksi nollapeliä.
Arvio: Sarjanousijalle tyypilliseen tapaan peli on ailahdellut liikaa. Paikka kahdeksan joukossa on tiukassa, mutta mahdollinen.
9. Sport 6-
Arvosanan pitää noinkin ylhäällä lukuisat loukkaantumiset. Niistä löytyy osaselitys heikkoon alkukauteen. Seitsemän viime pelin saldona vain yksi voitto. Sekin jatkoajalla pohjalle juuttunutta TuToa vastaan. Alkukauden positiivisin pelaaja on ollut Teemu Kuusisto. Sportin tämän kauden hankinta johtaa mestiksen maalitilastoa kymmenellä osumalla.
Arvio: Sportin kannalta huonoa on sekin, että yhdestätoista ottelusta jo seitsemän on pelattu kotikaukalossa. Erot ovat vielä mitättömän pieniä, kärkeenkin. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Sport tulisi kärkiryhmää sotkemaan. Pudotuspeleihin kuitenkin.
10. FPS 7,5
Perinteisesti kovalle kotijoukkueelle alkukausi on ollut erikoinen. Kotona ei kulje lainkaan, mutta vastaavasti vieraissa FPS pelaa kärkijoukkueiden tahtiin. Päästänyt kuudessa vieraspelissä vasta 11 maalia, joka on keskiarvolukuna sarjan pienin.
Arvio: Hyvä vieraspelitaktiikka ei riitä nostamaan joukkuetta pudotuspeleihin. Sinne päästessään voisi olla kyllä yllättävän hankala vastus.
11. TuTo 6+
Kinnunen loistaa maalilla, mutta muuten tasapaksua. Vähiten tehtyjä maaleja/ottelu. Joukkue on epätasainen ja pisteiden teko jää muutaman avainpelaajan harteille. Riutan johdolla avainpelaajienkin on pystyttävä parempaan.
Arvio: Viimeiset ottelut sujuneet paremmin. Kaikki mahdollisuudet kahdeksan joukkoon. Salamat ja Haukat päävastustajia.
12. Ahmat 6,5
Maaliero synkkä -24. Ei ole voittanut vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla. Maalivahtiosastolla pakonkin sanelemaa sekaannusta. Ykkösvahti olisi tärkeä löytää nopeasti. Tehopisteet jakautuvat Ahmoissakin turhan harvoille pelaajille. Lisää vastuuta saanut Janne Lehtinen on ollut mukana melkein joka toisessa Ahmojen tekemässä maalissa.
Arvio: Pasi Järvisen tulo sattui hyvään paikkaan. Vielä kun ykkösvahdin paikka saadaan täytettyä niin Ahmojen paketti alkaisi olla kasassa. Viime viikko näytti, että joukkueella on mahdollisuus nousta jumbopaikalta ylöspäin. Karsintojen välttäminen olisi hyvä suoritus.