Mainos

Artukaisten peltojen isäntä torpassa – Lauridsenin Oliver

  • 35 139
  • 162

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tarkoitin tuolla samaa kuin sinäkin eli taklaus oli niin puhdas kuin nyt vain voi olla noin kahden eri mittaisen/painoisen välillä. Väitän, että vielä esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella jos joku olisi tuon niitannut, niin hetken olisi makoiltu ja puhalleltu ja sitten ylös eikä peliä edes olisi katkaistu.

Nyt ulina alkaa yleisössä välittömästi (katsojatkin vaihtuneet tässä 20 vuodessa) ja tuomareiden on yleisen taklauksiin liittyvän paineen vuoksi melkein pakko laittaa peli poikki ja siitä ei ole enää pitkä matka videoille, kun kapteeni tulee jurputtamaan leukojaan alle sekunnissa.
Näin ajattelinkin. Vielä viime kaudella tuosta olisi tullut 5+20min mutta onneksi saavat tuon nykyään tarkastaa nauhalta.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Eikös peli vihelletty poikki vaan mahdollisen loukkaantumisen takia ja sitten mentiin katsomaan osuiko päähän? Voi olla, että olen väärässä kun Lauridsenkin meni boksiin odottamaan tuomiota.

Jotenkin vaan tilanne näytti siltä, että jos Jukurien kultapotta olisi noussut heti niin peli olisi saanut jatkua. Sen verran toki naama teki tuttavuutta pleksin kanssa ettei ihmekään jos vähän piti keräillä.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Samoin Repo meni Lehtosen taklauksessa jäähyboksiin vaikkei jäähyä tullut. Onko tuo sitten joku virallinen linja?
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Nyt oli isäntä myös Ratamettän torpassa tänään, vaikka ihan hyvin myös Tapparan kanukki (vai jenkki) otti osaa lauantai-illan tansseihin ja antoi kunnon vastuksen. Siinä oli isot miehet asialla ja varmaan tällä osastolla Liigan ykkösnimet.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Nyt oli isäntä myös Ratamettän torpassa tänään, vaikka ihan hyvin myös Tapparan kanukki (vai jenkki) otti osaa lauantai-illan tansseihin ja antoi kunnon vastuksen. Siinä oli isot miehet asialla ja varmaan tällä osastolla Liigan ykkösnimet.
Tämmööset lämmittää jo skidisti nykyaikaan siirtyneen vanhan liiton väkivaltakiekon ystävää.

Iso peukku.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Naurettava sääntö jossa ei spontaaneista tappeluista jaetaan kahden ottelun pelikielto.
Otteluissa ei muutenkaan nykyään tapahdu mitään kun entisaikojen kovaa taklaavia, taitavia kiekonkäsittelijöitä, loistavan laukauksen omaavia maalintekijöitä ja ylipäätään sellaisia värikkäitä persoonia ei juurikaan enää ole.
Liigan sikariporras yrittää väkisin tuhota tämän hienon lajin.
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Nyt kun selvästi on syntymässä eritasoisia jännitteitä mm Nurmea kohtaan, on luojan lykky, että joukkueessa on yksi todellinen Mr. Peacemaker. Tämä torikoukkujen Michael Bolton on rauhanturvaajamme. Giddy up Oliver!
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.

YouTubesta löytyy kyllä todistusaineistoa siitä, että Olli on laittanut kaikenlaista Slavaa nippuun, jos peli on käynyt liian likaiseksi tai jos jotain sikailuja on tehty. Ja kyllä se taisi Witkowskillakin poskipäät punoittaa marraskuussa.
 
Elysée1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura
Nyt kun selvästi on syntymässä eritasoisia jännitteitä mm Nurmea kohtaan, on luojan lykky, että joukkueessa on yksi todellinen Mr. Peacemaker. Tämä torikoukkujen Michael Bolton on rauhanturvaajamme. Giddy up Oliver!
Onneksi.
Tuo hyvän rauhan tuollaisina iltoina nuorelle joukkuelle. Muuten voitaisi paskoa housuun kun on älyvapaita vastustajia.
 
Nyt kun selvästi on syntymässä eritasoisia jännitteitä mm Nurmea kohtaan, on luojan lykky, että joukkueessa on yksi todellinen Mr. Peacemaker. Tämä torikoukkujen Michael Bolton on rauhanturvaajamme. Giddy up Oliver!

Outo lausunto, kun tepsiläisiä hakataan ja telotaan tämän tästä eikä tämä ”Peacemaker” toimi minkäänlaisena pelotteena/pidikkeenä. Yksi sovittu poikapaini Witkowskin kanssa ja se on ollut siinä…

Ei nyt ihan vastaa sitä mitä kaverilta odotettiin. Piti olla pelote joka estää sikailut ja vääntää sikailijoilta pään irti, jos ei pelotevaikututus riitä.
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Outo lausunto, kun tepsiläisiä hakataan ja telotaan tämän tästä eikä tämä ”Peacemaker” toimi minkäänlaisena pelotteena/pidikkeenä. Yksi sovittu poikapaini Witkowskin kanssa ja se on ollut siinä…

Ei nyt ihan vastaa sitä mitä kaverilta odotettiin. Piti olla pelote joka estää sikailut ja vääntää sikailijoilta pään irti, jos ei pelotevaikututus riitä.
Valmennuksella on final cut -oikeus.
 
Outo lausunto, kun tepsiläisiä hakataan ja telotaan tämän tästä eikä tämä ”Peacemaker” toimi minkäänlaisena pelotteena/pidikkeenä. Yksi sovittu poikapaini Witkowskin kanssa ja se on ollut siinä…

Ei nyt ihan vastaa sitä mitä kaverilta odotettiin. Piti olla pelote joka estää sikailut ja vääntää sikailijoilta pään irti, jos ei pelotevaikututus riitä.

Kansainvälisessä mediassa kun tätä Ritchien tapausta on revitelty niin useat kommentit ovat kiinnittäneet huomion Tepsin pelaajien olemattomaan vastareaktioon tilanteessa.

Ollihan ei ollut kentällä, mutta Arell toimi kyllä löysästi.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näissäkin on tietysti kaksi puolta, että toisaalta tottakai pitää omia puolustaa, mutta siitä joutuu todennäköisesti itsekin boksiin. Kyllä mä edelleen luotan Lauridsenin panokseen tällä osastolla.
 
Träppi91

Aivan saatanan sama jos ite joutuu boksiin, mutta kyllä nyt jumalauta pitäisi edes vähän käydä muistuttamassa. Ei en sitä sano, että olisi pitänyt Ritchie noutaa ja lyödä mailalla päähän, mutta tuo reaktio mitä muut kentällä olleet näyttivät... ei mitään Ritchien suuntaan. Ikävä on Monnia ja Talonmiestä näissä tilanteissa.
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Kansainvälisessä mediassa kun tätä Ritchien tapausta on revitelty niin useat kommentit ovat kiinnittäneet huomion Tepsin pelaajien olemattomaan vastareaktioon tilanteessa.

Ollihan ei ollut kentällä, mutta Arell toimi kyllä löysästi.
Eihän tuohon oikein kukaan kerennyt ennen kuin linjuri tuli väliin. Peli oli kuitenkin toisessa päässä. Herttaista ollut lukea Kärppä-fanien kommentit siitä miten Lauridsen pelkäisi Ritchietä. Varmasti lähtisi myllyyn mukaan jos tilaisuus aukeaa. Isompaa ja pelottavampaakin poikaa Olli urallaan kohdannut miehekkäästi.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko

Tässä tilanteessa TPS ei kaipaa yhtään pelikieltoa. Tuomarin olisi pitänyt puuttua tilanteeseen aiemmin, eikä vaan todeta tilannetta vierestä. Richie yritti mielestäni noutaa Nurmea pois pelistä, koska paras pelaaja, ja näin varmistaa voitto Kärpille.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sanotaan että noin viimeisen kuukauden aikana Lauridsen on parantunut peliään mun mielestä entisestään. Ei aiemmin ollut huono mutta oli enemmän vaikeuksissa ajoittain. Nyt tuntuu että tekee kentällä lähes poikkeuksetta oikeita ja ennenkaikkea voittavia juttuja. Taklaa kun on paikka mutta ei hakemalla hae pommeja. Tietää täsmälleen mitä osaa ja mitä ei osaa ja pelaa niiden puitteissa. Vaikka olin alunperin sitä mieltä että en kiinnittäisi häntä ensi kaudeksi niin nyt täytyy sanoa että olen enemmän kuin iloinen jos ja kun mies täällä jatkaa.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Sama juttu myös itsellä alkanut takki kääntyä jatkon kannalle.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ja onneksi taklaa. Meillä on ollut aivan riittämiin niitä kivitalon kokoisia nallekarhuja Savilahdesta, Tuomaisesta ja Malmivaarasta lähtien, jotka muistikuvieni mukaan lähinnä loivat kunniakujaa omalle maalille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös