Mä eMää ihmettelisin, että miksi Pori on niin paha paikka Metsolalle.
Ymmärrän porilaisen legendanarratiivin kuinka Metsola luhistui siitä yhdestä playoff-keväästä ja varsinkin siitä yhdestä maalista niin kovasti, ettei ole vieläkään toipunut, mutta ei oikein mikään tue sitä tarinaa. Sen kevään jälkeen Metsola aloitti kahdella seuraavalla kaudella kaikki Porinkin pelit, yhdessä joutui avauserässä loukkaantuneena vaihtoon kun Tuomas Huhtanen jyräsi yli. Kolmesta muusta tuli kaksi voittoa ja vl-kisatappio. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on hävinnyt joo kahdesti, mutta samaan aikaan muu Tappara on tehnyt niissä kahdessa pelissä yhden maalin. Tuskin Metsolan vika. Ekassa tappiossa meni kaksi maalia. Tänään meni viisi, mutta vain yksi helpohko ja sekin vasta merkityksettömässä vaiheessa matsia.Mää ihmettelisin, että miksi Pori on niin paha paikka Metsolalle.
"Se oli enemmänkin itselleni sellainen muistutus. Olen nyt Ässien pelaaja ja täällä olen saanut hyvän roolin."Mussa itsessäni Kärjen tuulettelu ei herättänyt mitään muuta tunnetta kuin näin jälkikäteen uteliaisuuden, kun SK:ta tilaamattomana näen vain tiiserin "näin Kärki perusteli tempaustaan". Että viitsisikö joku valottaa oliko joku oikea perustelu vai vaan nykymallinen klikkiheräte
Mussa itsessäni Kärjen tuulettelu ei herättänyt mitään muuta tunnetta kuin näin jälkikäteen uteliaisuuden, kun SK:ta tilaamattomana näen vain tiiserin "näin Kärki perusteli tempaustaan". Että viitsisikö joku valottaa oliko joku oikea perustelu vai vaan nykymallinen klikkiheräte?
Aika laadukasta analyysiä, kiitos tuosta @SalmingRaapustin PRO-tason perkuun lupausaltaamme kahdeksanneksi rankatun Kärjen perjantai-illasta Nokia Arenassa Ilvestä vastaan (linkkaus tännekin siltä varalta, ettei joku kiinnostunut lue otteluketjufoorumia): Pe 3.1.2025 Ilves - Ässät
Jäätävä raportti. Tosiaankin pro tasoa ja sen takia mielenkiinnosta kysynkin, lähtikö raportti VGKn toimistolle vai teetkö näitä huvikseen?Raapustin PRO-tason perkuun lupausaltaamme kahdeksanneksi rankatun Kärjen perjantai-illasta Nokia Arenassa Ilvestä vastaan (linkkaus tännekin siltä varalta, ettei joku kiinnostunut lue otteluketjufoorumia): Pe 3.1.2025 Ilves - Ässät
Huvikseni, jotta osaisin arvottaa junioreiden keskinäisen hierarkian entistä tarkemmin (viestin lopussa tuorein ranking). Pyrin jokaiselta varatulta pelaajalta katsomaan ainakin yhden pelin yhtä tiukalla kammalla. Kärjestä materiaalia oli toki jo tallessa rutosti vuodentakaisista U20-kisoista, mutta vain nauhalta nähtynä. Paikan päällä pystyy aina aistimaan enemmän asioita.Jäätävä raportti. Tosiaankin pro tasoa ja sen takia mielenkiinnosta kysynkin, lähtikö raportti VGKn toimistolle vai teetkö näitä huvikseen?
Just näin, pitää nähdä eteepäin. Kesällä voimaa lisää ja kehitystä voi tapahtua nopeastikin.Kärki on pysynyt patapaidassa tehojen suhteen sitkeästi 25 pisteen tahdissa, toki kolikon kääntöpuolena tunnetusti ottaa sitten myös osumaa omiin, kun tehotilasto on -6. Jos nyt vertaa vaikka Määttä +13, Kucerik +12 ja Anttalainen +10 (nämä nyt toki ovat enemmän puolustavia puolustajia kuin Kärki, mutta silti). Ja onhan toki pisteitä jopa menetetty juuri hänen mokiensa takia..
Mutta yhtä kaikki olen kuitenkin kokonaisuutena tyytyväinen jos kerran jatkaa Ässissä, kuten vahvat puheet ovat olleet. Koska kuitenkin tuon ikäisen kaverin kehitys on monesti nopeaa, joten varmastikin on ensi syksynä jo selvästi parempi myös puolustussuuntaan ja PAPP-pelissä mitä nyt on..