Mainos

Arsenal FC 2010-2011 - The Injurylist

  • 162 960
  • 872
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Fabianski on ok kakkosveskaksi ja Mannone on huonoin italialaiskassari ever.

What! Ollaankohan nyt katseltu saman joukkueen pelejä? Nyt sinulla täytyy olla paljon nähtyjä reservipelejä alla tai jotain, sillä ainkaan edustuksenpelejä katsomalla on tuollaisiin johtopäätöksiin vaikeä yhtyä.

Ensinnäkin Fabianski oli tänä vuonna sysipaska, eikä todellakaan ok kakkosveskari. Lähes joka pelissä sattui maaliin johtanut virhe. Paras peli kaverilta taisi olla kotipeli Man Cityä vastaan, tosin Cityllä ei ollut pelissä paikkakaan. Pidin Fabianskia yhteen väliin hyvin lupaavana kassarina, lähinnä Canalin Amsterdamin turnauksen harkkamatsin -Sevillaa vastaan- perusteella. Lukaz esitti aivan häikäiseviä torjuntoja tuossa matsissa ja refleksitorjujana hän on jopa aika hyvä. Etenkin vastaantuloissa tulee järkyttäviä hasardeja ja muutenkin selviä virheitä sattuu aivan liikaa, joten toivon todellakin, ettei puolalainen olisi meidän kakkosena ens vuonna.

Mannone taasen aloitti Standard Liegee vastaan heikohkosti, mutta paransi huomattavasti ja esimerkiksi Fulham ottelussa (tuo jäi mieleen Almunian Barca ottelun kanssa kauden parhaimpina maalivahti otteina Arsulta) mies oli suorastaan loistava. Blackburnia vastaan miehelle sattui heikompi ottelu ja sen jälkeen ei miestä kentällä enää nähty, vaikka Arsu kassareilta nähtiin hyvin vaihtelevia otteita kauden aikana. Tiedän, että useampikin Arsenal-kannattaja oli kanssani samaa mieltä, että Mannone olisi ansainnut enenmän peliaikaa.

Täällä ja monella muullakin foorumilla on Almunia saanut aika paljon kohtuutontakin kritiikkiä. Almunia on hyvä maalivahti kuten sanottua, mutta aivan se viimeinen terä mieheltä puuttuu. Periaatteessa mies on kuin Lehmannin vastakohta, peruskassari, joka ei tee järkyttäviä virheitä paljoa (ok ehkä jokunen nähtiin, muttei kyllä vastaavia kuin Jensillä). Jens oli viimeisen päälle räväkkä ja torjui jääviä gamesavereitä ja teki uhkarohkeita vastaantuloja. Minä en näe, että Arsenal ei voi voittaa mestaruutta niin kauan kuin Almunia on maalissa. Mielestäni joukkueella on polttavimpiakin ongelmia (Songin korvaaja ja topparitilanne) ja jos joukkue muuten vahvistuisi paljon, niin periaatteessa Almuniallakin voisi voittaa mestaruuden. En kuitenkaan lähtisi ensi kauteen Almunialla. Jo Almunian loukkaantumishistoria yhdistettynä heikohkoon kakkoskassari tilanteeseen tekee kestmättömän tilanteen ensi kaudeksi.

Monelta kuitenkin unohtuu, että Arsenalin maalivahdin paikka on periaatteessa yksi Valioliigan paskimmista paikoista maalivahdeille. Tilanteita tulee verrattain harvoin, mutta läpiajoja ja muita huipputilanteita tulee vastustajille paljon enenmän kuin muille kärkijoukkueille.

Siinä mielessä nyt olisi hyvä väli nuorelle maalivahdille, jos Almunia suostuisi jäämään kakkoseksi. Esimerkiksi Joe Hart - Almunia olisi mielestäni varsin hyvä kassarikaksikko ensikaudeksi. Tällä nuorelle ja hyvälle kassarille ei silloin jäisi liian suuria paineita, sillä Almunia olisi kuitenkin kakkoskassarina loistoluokkaa...
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Ajankuluksi pyörittelin tuossa ajatuksia mahdollisista siirroista. Pääpointtina oli Wengerin yleinen tapa tehdä diilejä ja kuinka minimikuluilla se yleensä rakentaa, eli:

Pois:

- Gallas ~£80k/vko
- Senderos ~£30k/vko
- Silvestre ~£30k/vko
- Cesc ~£100k/vko + £30m(+ Marquez)

Sisään:

- 1v jatko Campbell ~£30k/vko
- Marquez ~£50k?/vko
- Gourcuff ~£21.8m ja ~£80k/vko (Gourcuffilla kuulemma €25m buy out clause Bordeauxissa)
- Maalivahtiin jää Cesc kaupasta ~£8m

Tuolla logiikalla olisi Arsenalin kulut noin +/- nollassa verrattuna viime kauteen. Meridan palkka oli aika pieni ja Chamakhin palkaksi on arvioitu ~£50k/vko.

Tämä siis ihan fantasiamanagerointia ja Wengerin nihkeilyn päätelmä.
 

Jne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal FC, Florida Panthers
Ehkä on paikallaan, että hieman tarkennan sanomisiani. Kommenttini Mannonesta tuli aika miettimättömästi, mitä tarkoitin oli, että ainakin itsellän on italialaismaalivahdeista hyvä kuva kaikenkaikkiaan, ja italialaisveskat ulkomaalaisjoukkueissa (italian ulkopuolella) täytyvät olla vahvistuksia. Vitolla ei ole kokemusta juurikaan Italian juniorijoukkueista, eikä ole meidän edustusmiehistössäkään saanut näytönpaikkaa, vielä. Nuori kaveri on kyseessä kuitenkin ja itse haluan pitää joukkueessa, tottakai.

Fabianski oli ok kakkosveska, ottaen huomioon ettei juuri huonommin pelannut kun ykkösveska Almuniakaan (huom. kakkosveskan statuksella, kun pelasi. En väitä että hän pelasi loistavasti!). Loppukauden liigapelit meni pieleen joukkueelta jo siinä vaiheessa kun Fabregas loukkaantui, eikä maaleja tullut. Mielelläni näkisin ensikauden maalivahtien olevan Frey/Schwarzer ja Mannone.

Fabregasin tilanteesta sen verran, että ei kaveria ole järkeä pakottaa Arsenalissa pelaamaan, siinä ei voita kukaan. Mielelläni näkisin Cescin ens kauden jengissä, mutta vain jos mies itse haluaa olla tykkimies. Jos kauppa Barcan kanssa toteutuu, toivon rahoilla hankittavan ainakin keskikentälle kovaluisen, kovuutta jakavan kaverin. On meillä toki jo Song mutta hänellä tuntu olevan loukkaantumisten kanssa ongelmia hieman liikaakin.

Hyökkäys näyttää hyvältä, RvP ja Chamakh. Bendtner ja Vela stunttaa. Arshavinin otteisiin lisää tasaisuutta tai ulos.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Fabianski oli ok kakkosveska, ottaen huomioon ettei juuri huonommin pelannut kun ykkösveska Almuniakaan (huom. kakkosveskan statuksella, kun pelasi. En väitä että hän pelasi loistavasti!). Loppukauden liigapelit meni pieleen joukkueelta jo siinä vaiheessa kun Fabregas loukkaantui, eikä maaleja tullut. Mielelläni näkisin ensikauden maalivahtien olevan Frey/Schwarzer ja Mannone.

En nyt viitsi alkaa kaivelemaan, mutta mielestäni Fabianski pelasi nimenomaan huonosti Almunian ollessa poissa. Esimerkiksi Championsliigan pudotuspeli Portoa vastaan vieraissa oli karmea esimerkki tärkeässä paikassa jäätymisestä. Molemmat pelin maalit menivät miehen piikkiin. Eikä räikeät virheet jääneet todellakaan tuohon otteluun. Mielestäni Fabianskille tuli enenmän selkeitä hazardeja kuin Almunialle (Manuelille meni taasen niitä "ois tonkin voinut ottaa" maaleja), vaikka pelasi vähemmän. Fabianski on periaatteessa hyvä torjuja, mutta räikeitä virheitä sattuu kyllä aivan liikaa.

Fabregasin tilanteesta sen verran, että ei kaveria ole järkeä pakottaa Arsenalissa pelaamaan, siinä ei voita kukaan. Mielelläni näkisin Cescin ens kauden jengissä, mutta vain jos mies itse haluaa olla tykkimies. Jos kauppa Barcan kanssa toteutuu, toivon rahoilla hankittavan ainakin keskikentälle kovaluisen, kovuutta jakavan kaverin. On meillä toki jo Song mutta hänellä tuntu olevan loukkaantumisten kanssa ongelmia hieman liikaakin.

Kyllä periaatteessa ei ole mitään järkeä pitää Cesciä väkisellä seurassa, MUTTA vielä vähemmän järkeä on myydä hänet 30 miljoonalla pois. Kyseessä on pelipaikkansa maailman ehdotonta eliittiä ja kaveri on 23 vuotias. Kyse on nyt periaatteesta, että ei tuollaisella: "En pelaisi muualla kuin Barcelonassa" venkoilulla saa hintaa kutakuinkin puoleen normaalista markkina-arvosta.

Barcelona on yksi syypäistä pelaajien nykyisiin käsittämättömiin siirtosummiin ja nyt Arsenalia yritetään kupata härskillä alihinnalla. 40 miljoonaakin on liian vähän Fabregasista.

30 Miljoonaa Fabregasista olisi niin täydellinen häpäisy ja perseraiskaus, että siihen ei voi suostua missään olosuhteessa (ellei todella jäätäviä jätkiä tule toiseen suuntaan). Henry meni jo sika-alihintaan, mutta nyt täytyy saada kunnon korvaus.

Ronaldosta maksettiin Manulle 80 miljoonaa ja kaveri oli kauppahetkellä vuoden Cesciä vanhempi ja samanlailla Cristianohan halusi myös siirtyä nimenomaan Realiin...
 

HemmoP

Jäsen
Tuosta Cescin diilin pompottelusta, niin jos Cesc on halukas lähtemään niin silloin Arsenalin täytyy myydä hänet eniten tarjoavalle ostajalle. Jos pelaaja kerran haluaa pois on hänen tämä hyväksyttävä tai jäätävä joukkueeseen.
Tuollainen Barca maksaa vain 30miltsii ja that's it diilin voi vetää pöntöstä alas.

Jos taas Barca niin kivenkovaan haluaa Cescin eikä halua maksaa Arsenalille yli tuon, niin Wengerin pitäisi ilmoittaa kenet haluaa ja mistä jengistä ja Barca maksaa kolmannelle osapuolelle fyrkkaa/vaihtopelaajan swapissa.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tuosta Cescin diilin pompottelusta, niin jos Cesc on halukas lähtemään niin silloin Arsenalin täytyy myydä hänet eniten tarjoavalle ostajalle. Jos pelaaja kerran haluaa pois on hänen tämä hyväksyttävä tai jäätävä joukkueeseen.
Tuollainen Barca maksaa vain 30miltsii ja that's it diilin voi vetää pöntöstä alas.

Jos taas Barca niin kivenkovaan haluaa Cescin eikä halua maksaa Arsenalille yli tuon, niin Wengerin pitäisi ilmoittaa kenet haluaa ja mistä jengistä ja Barca maksaa kolmannelle osapuolelle fyrkkaa/vaihtopelaajan swapissa.

Näinhän tämän pitäisi toimia. Kysytään M.Cityltä paljonko maksavat kapteenistamme ja onhan noita muitakin seuroja. Siinä määräytyy markkinahinta, tämä menee muuten aivan pelleilyksi, jos joku pelaaja sanoo, että haluaa siirtyä vain yhteen tiettyyn seuraan ja sinne myös siirryn. Tässä tapauksessa hinta jää tietysti reilusti alle markkinahinnan. Mikäli Wenger hyväksyy jonkun 30-35m€ hinnan, niin silloin voidaan Arsene vetää pöntöstä alas. Gourcuff tai Toure Cescin paikalle, siihen päälle 30-40m€, niin aletaan olla oikealla tasolla. Sillä rahalla saisi jo yhden laatutopparin ja maalivahdin vielä joukkueeseen lisäksi.
 

hwallen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Arsenal
Morjenstarallaa. Taidan tulla nyt näpsäkästi tulla ulos kaapista ja alkaa julkisesti liputtaa Arsenalin puolesta.

Pitää sen kunniaksi yrittää möykätä jotain el Capitaanon tapauksesta. Olen kyllä samaa mieltä, että on totaalisen käsittämätöntä, jos Fabregas lähtee joukkueesta "kusisella" 30M:lla. Siinä olisi sitten tapahtunut radikaaleja virheitä monessa asiassa. Oliko aiempi tarjous Fabregasista 40-50M + Yaya? Jos lopputulos olisi esimerkiksi Yaya + Gourcuff (25M) + 15-25M, niin tuostahan voisi jopa iloita. Vaikka Arsenal häviäisi kaupassa parhaimman pelaajansa, niin nuo lisäykset tasapainottaisivat joukkuetta merkittävästi. Jos jäljelle jäävän rahan voisi sijoittaa vaikka pakettiin, jossa tulisi maalivahti (Lloris/Frey) + pakki tai kaksi, voisi jamittaa voitontanssia ilman huolia. Eikös tammikuun aikana huhuiltu Musleraa Laziosta Arsenalin maalille? Vai oliko se Carrizo?

Onko Arsenaliin huhuiltu keitään erityisiä pakkeja ja onko kenelläkään informaatiota ketkä voisivat olla järjellisesti (ottaen huomioon taitotason ja Wengerin taipumukset) saatavissa? Kenestä saisi tulevan kauden Vermaelenin?

Kaiketi Arsenalin pitää vaatia kunnollista hintaa Fabregasista ja jos Barca alkaa mullikoida, niin aiemmin mainittu kylmä kilpailutus on paikallaan. Eihän siinä ole hirveästi järkeä, että avoimilla markkinoilla mongataan tuollaisilla tekijöillä (pelaaja haluaa vain yhteen joukkueeseen yms.), varsinkin mongaajan ollessa yksi rikkaimmista seuroista.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Kun tätä mouhuamista ja valitusta on tässä jo tovin seurannut niin herää vain kysymys että olisikohan Arsénen sittenkin kannattanut napata aikanaan jonkun muun huippuseuran huippulupaus kuin kovaa kansallistunnetta omaava katalaani La Masian viheriöiltä? FC Barcelona on kuitenkin melkoinen Katalonian symboli sekä eräänlainen katalaaniuden ilmentäjä (siis kaikille niille, jotka eivät ole "erehtyneet" kannattamaan Espanyolia) ja täten myös kovien tunnesiteiden seura. Ei puhuta pelkästään urheiluseurasta vaan huomattavasti suuremmasta asiasta. Täten myös jokaisella katalaanilla, jolla on mahdollisuus pelata Barcassa tämän myös haluavat toteuttaa.

Niin ja tiedän että Ceschin silloisella agentilla Mr. "Assholl" Joseba Díazilla oli merkittävä osa tässä siirtymisessä kuten toisen asiakkaansa Meridankin siirtymisessä Barcasta Arsenaliin.

Mielestäni joku 30+ miljoonaa ja monen vuoden laadukas pelaaminen ovat kuitenkin varsin hyvä korvaus siitä että Arsenal on kasvattanut pojasta miehen. Siis pojan, jonka saivat sinänsä täysin ilmaiseksi. Kaikista parastahan tässä olisikin se että Barca joutuisi maksamaan omasta junioriakatemiastaan lähteneestä ja irti revitystä (tiedostan että myös Cesc näki tämän parhaaksi mahdollisuudeksi kehittyä kun sitä agentin sekä muiden taholta oli toitoteltu riittävästi ja mitä se toki myös oli) kaverista aivan käsittämättömän pinon euroja. Mielestäni on täysin oikeutettua että nyt maksetaan potut pottuina. Sillä jos Cesc todellakin haluaa sitkeästi siirtyä vain ja ainoastaan Barcaan niin kukaan seura ei kyllä tule maksamaan miehestä sellaista hintaa mitä Arsenal haluaisi (tai jos näin tekevät niin siinä tulee sitten loppujen lopuksi takkiin niin että rytisee) ja täten lopulta vaihtoehdoiksi jäävät Barcan tarjoama hinta tai sopimuksen päätyttyä ilmaiseksi jos ei muuten. Toki tämä olisi niin Arsenalin, Barcelonan, jalkapallon kuin ennenkaikkea pelaajan itsensä kannalta se kaikista huonoin skenaario. Toivotaan siis että jokin sopuratkaisu löytyy joko tänä kesänä tai sitten tulevaisuudessa.

Ennen kuin kukaan tulee muistuttamaan että kyllähän Barcakin harrastaa tätä muiden seurojen lahjakkuuksien kalastamista niin se on totta, mutta siksi en olisikaan kovin moralisoivalla ja halveeraavalla linjalla jos vaikkapa Pedro toteaisi että haluaa jatkaa uraansa mukavalla lomasaaralla ja suostuisi siirtymään vain sinne ja täten siirtyisikin selvästi markkinahinnan alle menevällä summalla. Tämän hetken arvo Pedrolle voisi olla ~20 miljoonaa euroa, joten siirtyminen vaikkapa 7 miljoonalla Tenerifeen totta kai vituttaisi, mutta en nyt moralisoisi ja paasaisi elämän vääryydestä kun Barca kuitenkin on kyseisen pelaajan napannut juuri sieltä (kaveri toki halusi aikanaan siirtyä Barcaan paremman tulevaisuuden ajatuksella kuten Cesckin aikanaan siirtyi Arsuun) vaikka onkin kehittänyt puolestaan tässä tapauksessa pojasta miehen kuten Arsenal Ceschin tapauksessa. Tottakai tässä tapauksessa puhutaan niin eri seuroista kuin pelaajastakin, joten siten esimerkki ei ole ihan relevantein mahdollinen, mutta siitä huolimatta.

Loppuun vielä tiedustelisin Arsenal tietäjiltä kun en enää muista vaikka siitä silloin edellisen jatkon aikaan luinkin että milloin tuo Cescin nykyinen soppari päättyikään?
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Loppuun vielä tiedustelisin Arsenal tietäjiltä kun en enää muista vaikka siitä silloin edellisen jatkon aikaan luinkin että milloin tuo Cescin nykyinen soppari päättyikään?

Niin jos en ihan väärin muista, niin vanhan sopparin perään jatkettiin sitä sopimusta, tuliko siitä kahdeksan vuotinen diili silloin 2006, joten eiköhän se sopimus ole vuoteen 2014.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Jos Gourcuff + Toure/Cole olisivat tulossa sisään saa puolestani kapinalliskapteenimme pakata laukut ja palata espanjaan.

Gallas on paikattava ja Cescin tilalle miellään kaksi keskikenttää. Leuka rintaan, uusi maalivahti tålppien väliin ja kohti uusia pettymyksiä.
 

hwallen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Arsenal
Hazard

Onko tämä enne:

Eden Hazard

Perjantaina 4.6.2010 luettu linkin Wikipedian artikkeli alkaa seuraavasti:

"Eden Hazard (born 7 January 1991) is a Belgian football player currently playing for English club Arsenal FC and the Belgium national team."
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tiukkana vain Barcelonan suuntaan oli Cesc sitten katalaani tai ei. Hinta oikealle tasolle tai pelatkoon sitten sopimuksensa loppuun Arsenalissa. Aivan turhaa saivartelua on se, että poika on Barcelonasta lähtöisin. Silti luopuisin entisestä suosikistani ilomielin, heti kun rahapino kasvaa riittäväksi, koskaan yksi pelaaja ei ole seuraa suurempi. Wengerille tulee kiireinen kesäloma.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mää vähän ihmettelen näitä "kapinalliskapteeni" ja "haluaa pois arsusta" -kommentteja. Missään en ole Cescin näin kuullut sanovan, mutta niin se median paskanjauhanta vaan vääristää. Ainoa kommentti on tuo, että "tulevaisuus ei ole omissa käsissäni", "olen Arsenalin mies" ja "keskityn nyt MM-kisoihin."

Älkää nyt dissatko tähän asti Arsulle varsin lojaalin kaverin mainetta mihinkään. Seurapomot ovat ne joita saa haukkua, jos tässä casessa on jotain haukuttavaa. Cesc on vaan yksi, tosin tärkeä, pelinappula isossa paletissa.

Mää kun luulin että se soppari loppuu jo 2011. Lähinnä ajattelin, että odottaa vuosi ja siirtyä sitten ilmatteks, siksi nyt jouduttaisiin pakkoraossa myymään. Mutta eihän tässä ole mikään pakko nöyristellä vielä mihinkään suuntaan. 2014 asti olevasta sopparista saakin sitten tarjota vinon pinon valuuttaa.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
2014 asti olevasta sopparista saakin sitten tarjota vinon pinon valuuttaa.

Joo ja se soppari onkin vuoteen 2015 asti voimassa, joten Barca voi tunkea persiiseen noi £29.2m tarjoukset.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Mää vähän ihmettelen näitä "kapinalliskapteeni" ja "haluaa pois arsusta" -kommentteja. Missään en ole Cescin näin kuullut sanovan, mutta niin se median paskanjauhanta vaan vääristää. Ainoa kommentti on tuo, että "tulevaisuus ei ole omissa käsissäni", "olen Arsenalin mies" ja "keskityn nyt MM-kisoihin."

Älkää nyt dissatko tähän asti Arsulle varsin lojaalin kaverin mainetta mihinkään. Seurapomot ovat ne joita saa haukkua, jos tässä casessa on jotain haukuttavaa. Cesc on vaan yksi, tosin tärkeä, pelinappula isossa paletissa.

Mää kun luulin että se soppari loppuu jo 2011. Lähinnä ajattelin, että odottaa vuosi ja siirtyä sitten ilmatteks, siksi nyt jouduttaisiin pakkoraossa myymään. Mutta eihän tässä ole mikään pakko nöyristellä vielä mihinkään suuntaan. 2014 asti olevasta sopparista saakin sitten tarjota vinon pinon valuuttaa.

Omalta osaltani suurimman antipatiat johtavat kataloniaan ja miehen syntyperään. En tunne vihaa tai muuta katalaaneja kohtaan, mutta en voi sanoa suorastaan pitäväni heistä yhtään enempää kuin lappalaisista tai baskeistakaan. Kansallisvaltio ja nationalismi ovat last seasonia.

Myöskin seison sanojeni takana, vaihtaisin kapteenimmen gourcuff-cole pariin koska tahansa.

Vaihdan putteriini kuukaudeksi ManU gripin elokuussa jossei kapteenimme ole Barcanmies tällöin..
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Enemmän ja vähemmän uskottavia huhuja liikenteessä, mutta Mark Schwarzer voi hyvinkin olla uusi Arsenalin ykkösvahti. Aussilla on vuosi vielä sopimusta jäljellä Fulhamin kanssa ja hinnaksi kokeneelle 37-vuotiaalle kassarille on tulossa noin ~£3-4m.

Tiedän että tämä mahdollinen hankinta aiheuttaa monenlaisia tunteita kannattajien joukoissa, mutta itse ainakin olisin ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Schwarzer on joka tapauksessa parempi maalivahti kuin Almunia tai Fabianski. Ikäähän kaverilla on jo paljon, mutta kyllähän esmes VdS on näyttänyt ManUn tolppien välissä, että ikä on vain numeroita. Pari vuotta voisi Schwarzer torjua ykkösenä ja sitten vain Puolan ihmemies uudeksi ykköseksi(Szczesny).
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Schwarzer on joka tapauksessa parempi maalivahti kuin Almunia tai Fabianski. Ikäähän kaverilla on jo paljon, mutta kyllähän esmes VdS on näyttänyt ManUn tolppien välissä, että ikä on vain numeroita. Pari vuotta voisi Schwarzer torjua ykkösenä ja sitten vain Puolan ihmemies uudeksi ykköseksi(Szczesny).

Pieni pettymys Scwarzer olisi, mutta Meikun sanoin, parempi vaihtoehto kuin Almunia/ Fabianski. Joe Colen huhutaan siirtyvän nyt jo varmasti Arsenaliin MM-kisojen jälkeen ilmaiseksi, joten aika tyypillinen Wengerin hankinta, jos olisi vielä jostain muualta kuin Briteistä. Ihan kelpo vahvistus.
 

RedSox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC, Ottawa Senators, Boston RedSox, SaiPa
Ensinnäkin kiitos palstakirjoittajille hyvästä keskustelusta edellisen kauden tiimoilta.

Pari vuotta voisi Schwarzer torjua ykkösenä ja sitten vain Puolan ihmemies uudeksi ykköseksi(Szczesny).

Tähän se mestaruus edellisenä kautena kaatui (tai ainakin on voitu jossitella kaatuvan). Täysin samaa mieltä Meikun kanssa tulevaisuuden maalivahtinäkymistä.

Tälle kaudelle olisi nimenomaan tärkeää tuopuolustuskuvioiden selvittäminen sekä Cescin pysyminen, jotta kahta isoa ongelmaa ei tarvitsisi samaan aikaan ratkaista. Cesc voidaan päästää Barcelonaan, kun Ramsey alkaa olla valmis hänen paikalleen. Tai ainakin ensi kausi olisi hyvä, että Cesc pelaisi vielä Arsenalissa, jotta saisi paremman kuvan, onko Ramseystä korvaajaksi vai joudutaanko muualta hankkimaan pelinpyörittäjä.

Onko Cesc muuten missään sanonut, että ei voisi pelata ensi kaudella Arsenalissa. Tietääkseni ei. Sitä tuskin kukaan kieltää, että Fabregasista olisi mukava pelata Barcelonassa. Vaikea on kuitenkin kuvitella, että pelaaja, joka on toistuvasti ilmaissut viihtyvänsä seurassa ja kaupungissa, yhtäkkiä kieltäytyisi edustamasta seuraa. Tämä vuoksi Barcelonan 30M £ tarjoukset ovat naurettavia. Mikä ihmeen pakko-hyväksyä-tarjous-juttu se on, jos Cesc on Barcelonan mukaan 30M £ arvoinen. Harvemmin ostaja määrää tuotteen hinnan. Toisaalta, mitä alennusta Arsenalin pitäisi Barcelonalle antaa siitä syystä, että Fabregas on katalonialainen. Päinvastoin hänestähän pitäisi maksaa ylihintaa, ovathan englantilaisetkin maksaneet ylihintaa oman maan pelaajistaan.

Jostain on jäänyt mieleen sellainen kommentti, että Wenger haluaisi tehdä pelaajakaupat ennen MM-kisoja, koska muutaman kisapelin perusteella pelaaja voi olla hetkellisesti huippuiskussa, mutta todellinen taso selviää vain pitkän scouttaamisen perusteella. Hetkellinen menestyminen taas nosta pelaajan hintaa. Joka tapauksessa aika alkaa käydä vähiin ennen kisojen alkamista ja puolustus on edelleen kysymysmerkki.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Toivottavasti MM-kisoista ei tule jotain toista Arshavinin kaltaista tähdenlentoa joka ylihintaan poimitaan Arsenaliin floppaamaan...

Onko Arshavin flopannut? Onko Arshavin tähdenlento? Kaveri joka on ollut yli 5-vuotta Venäjän maajoukkueen ja Venäjän liigan parhaita pelaajia. Sekä ollut Euro-otteluissa lähes aina erinomainen, kun Zenit niissä pelasi.

Oli tuo ironiaa tai ei, niin kertoohan tuo ainakin tavallaan sen, että moni ei kovin paljoa sen oman seuransa ja/tai liigansa(useimmiten Valioliigan) ulkopuolelta mitään seuraa/tiedä.

Ja kyllä tuolla summalla löytyisi pari pätevää vahvistusta, mutta eri asia tahtooko Wenger käyttää läheskään koko summaa...
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Onko Arshavin flopannut? On ja ei. Todellinen tuuliviiri. Ei haittaisi yhtään allekirjoittanutta, jos myytäisiin pois hyvällä hinnalla.

£60m olisi jo hyvä summa Cescistä. Sillä se Gourcuff & Joe Cole ja loput vaikka Emiratesin velkojen lyhennykseen.

Niin ja 2 topparia ja mokke vielä, joten ei se £60m riitäkkään velkojen lyhennykseen.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Onko Arshavin flopannut? On ja ei. Todellinen tuuliviiri

Niin, tämän olisi luullut olevan Arsenalissa jo tiedossa kun kaveri ostettiin. Kai siellä nyt on resursseja scoutata sen verran enemmän kaveria, että nähdään juuri se tason heittely ottelusta toiseen. Jos kaverin taso heitteli viimeiset 10-vuotta Venäjällä, niin tuskin se Englannissakaan muuttuu sellaiseksi että kaveri pelaa jokaisen ottelun yhtä hyvin kuin parhaimmillaan(tai edes lähes). Ihmettelen siis jos joku oikeasti odotti että kaveri pelaisi kokoajan hyvin ja sen perusteella toteaa että kaveri on flopannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös