Harmittaahan se Kiviharjun lähtö itseänikin, ei sitä käy kieltäminen. Helposti tunnekuohuissa tekisi mieli huutaa Juudasta, petturia ja ties mitä, mutta kun tällä palstalla kovin aniharva - itseni mukaanlukien - on lopulta tietoinen kaikesta siitä, mikä ajoi Kiviharjun siirtymään HIFK:hon. Jokainen voi anonyyminä heittää palstalla asiantuntevia lausuntoja ja esittää tietävänsä asioiden oikean puolen, mutta sen mitä itse olen tässä runsaan 15 vuoden palstataipaleella oppinut, niin ne kaikkein asiantuntevimmat kaverit ovat yleensä, jotka "puhuvat" vähiten. Ne ovat (yleensä) niitä, jotka korvaavat määrän laadulla. Täten ei paljoa jaksa korviaan höräytellä tiettyjen nimimerkkien analyyseille siitä kuinka taas on TPS ryssinyt asiat tai kuinka Kiviharju on kokovartalokyrpä.
Jos nyt ihan puhtaasti mietin järjen kanssa ja koitan itse asettua Kiviharjun asemaan, niin oliko Ahokkaan alaisuudessa hänellä aidon oikeasti mahdollisuuksia lyödä läpi - Nimenomaan kiekollisessa roolissa? Ahokkaan pelitapa oli tunnetusti todella puolustusvoittoinen ja kaudella 21/22 se tuotti tulosta, mutta olihan se joitain yksittäisiä väläytyksiä ja Black Cock -ketjua lukuunottamatta usein todella väsyttävää, hermoja raastavaa ja epämiellyttävää kiekkoa - Katsojan näkökulmasta. Omalla tavallaan tuottoisaa tuolla ensimmäisellä kaudella, mutta silti myös kaikkea noita.
Kuluneella kaudella esimerkiksi 60 runkosarjaottelusta 18 kertaa mentiin jatkoajalle. Siis melkein kolmasosassa kaikista otteluista. Niitä kuuluisia yhden maalin pelejä oli näiden lisäksi 16 kappaletta. Plus tietenkin kaikki kolme tämän kauden pudotuspeliä. Yhteensä siis kauden 63 ottelusta 37 matsia päättyi yhden maalin eroon loppulukemissa. Uskallan sokeasti väittää, että se on aivan poikkeuksellisen iso lukema, mutta kuvastaa hyvin juurikin sitä TPS:n perisyntiä, joka sitä vaivasi Ahokkaan aikana: Maalin-kahden johto ja siitä puolustustaistelua viimeiset 40 minuuttia tai vastavuoroisesti vastustaja parin maalin karkumatkalle ja sitten vasta viimeisessä erässä aletaan pelaamaan ja päästään maalin päähän. Juu olihan siellä jokunen tilastonrikkojakin joukossa, jolloin joko otettiin ns. huolella kuivana kakkoseen tai vastavuoroisesti järjestettiin itse maali-iloittelu.
Edelliskaudella TPS:n paras pistemies teki 39 tehopistettä runkosarjassa, päättyneellä kaudella 29 tehopistettä. Tilastoknoppina, että se on pienin pistemäärä, jolla on irronnut joukkueen parhaan pistemiehen palkinto koko Liigahistorian aikana. Jopa surullisenkuuluisien tyhjennysmyyntikausien ja HeikkiLeime-MiikaElomo-Mestaruuskrapulakausien aikana pelaajistostamme löytyi runsaampaa pisteidentekokykyä.
En nyt ota kantaa siihen mitä on ja mitä ei ole TPS:n kulisseissa tapahtunut Ahokkaan aikana, koska en sitä faktana tiedä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että päävalmentaja antaa ne kasvot joukkueen pelitavalle - halusi hän sitä tai ei. Tai olipa siellä kulisseissa sitten sutinaa taikka sitten ei. Ja näiden yllä olevien tilastojen sekä julkisuudessa esitettyjen lausuntojen / havaintojen perusteella ei ole kovinkaan vaikeaa uskoa, että jos pelaaja haluaa oikeasti lyödä kiekollisesti läpi, niin Ahokkaan puolustustaistelu ei välttämättä ole se ensimmäinen, eikä edes toinen vaihtoehto. Huomasihan sen viime kaudella esimerkiksi Juraj Slafkovskynkin kohdalla, että joku siinä pelissä mätti seurajoukkueessa eikä päässyt pelaamaan sitä omaa peliään, jota vastavuoroisesti sai pelata maajoukkueessa - Tuloksellisin seurauksin. Kun pelin pääfokus on siinä, että puolustetaan joukkueena ja siitä tiukasta pelitavasta ei saa lipsua, niin siinä tapetaan tehokkaasti pelaajien luovuutta. Vahvimmat pelaajat, kuten vaikkapa Pärssinen, sieltä pystyvät toki nousemaan vastuunkantajan rooliin, mutta nuorelle, joka vasta on päässyt pelaamaan miesten pelejä, se on aika tekemätön paikka.
Tämä kaikki ei tee Ahokkaasta huonoa valmentajaa - Niin ei tätä tekstiä pidä käsittää. Ahokas on valmentajana erinomainen ja hänen pelitapansa sopii kyllä Liigaan, jossa muutenkin tunnutaan ihannoivan enemmän puolustavaa viisikkopelaamista kuin raikasta hyökkäysiloittelua. Enemmänkin näen tässä kohtaa ongelmaksi muodostuneen sen, että TPS ei lopulta saanut kasattua sellaista nippua, jolla oltaisiin voitu menestyä, MUTTA myös sen, että Ahokas piti itsepintaisesti liikaa kiinni tuosta pelitavastaan siinä määrin, että oikein kukaan ei tuntunut saavan erivapauksia. Tästä voisi kirjoittaa pitkät pätkät, mutta todettakoon, että esimerkiksi Ruotsissa yksi junnujen huipputuotannon salaisuuksista on se, että nuorten annetaan olla nuoria ja tehdä virheitä kentällä ilman pelkoa siitä, että siitä heilahtaisi seuraavassa vaihdossa koirankoppi. Suomessa näin ei valitettavasti useinkaan ole ja hyvin usein täällä lähdetään pelaajia läksyttämään ennemmin kepin, kuin porkkanan kanssa.
Jos ja kun Kiviharjun tavoitteena on olla se tuleva ykkösvaraus NHL:ssä (uskokaa tai älkää, myös se varausnumero merkkaa pelaajille jotain hyvin usein.), niin ensi kaudella on saatava aikaan tulosta. Kiviharjun tehdessä omat ratkaisunsa (= huhujen tullessa ilmi), oli vielä ilmoilla tieto siitä, että Ahokas jatkaa Palloseuran päävalmentajana. Se ei tee mielestäni pelaajasta kuitenkaan Juudasta tai maanpetturia, että hän on ajatellut tässä kohtaa parhaaksi omalle uralleen vaihtaa maisemaa. Fakta on kuitenkin se, että jokainen meistä - Niin jääkiekkoilijat kuin me kirjoittajatkin - elämme täällä vain kerran ja mahdollisuus sille ammattilaisurallekkin on lopulta varsin lyhytaikainen hetki elämässä. Jos pelaaja itse päättää, että näkee "naapuriin" siirtymisen parempana paikka kehittyä pelaajana, niin ei siinä auta sitten jäädä surkuttelemaan. JOS lähdön syyt ovat johtuneet esimerkiksi yllä mainitsemistani asioista, on paikallaan tehdä jonkinlaista analyysiä seuran sisällä ja tutkiskella asioita siihen malliin, että seuraavan huippulupauksen kohdalla ei käy sama homma. Tai oikeastaan se analyysin ja itsetutkiskelun paikka on joka tapauksessa, koska vaikka Kiviharjun kaltaiset huipputalentit viettävätkin vain pienen osan urastaan kasvattajaseuransa listoilla, ovat ne kuitenkin seuran imagon ja vetovoimaisuuden kannalta tärkeässä asemassa. On ihan turha väittää etteikö Kiviharjun valintaan olisi esimerkiksi vaikuttanut se, että HIFK on tuottanut maailmalle ehkäpä kaikkien aikojen parhaan suomalaispuolustajan. Tottakai se vaikuttaa valintaan ja koska Kiviharju haluaa olla nimenomaan kiekollinen puolustaja, niin tottakai ne katseet kohdistuvat silloin tuollaisiin asioihin.
Kiviharjulla ei kuitenkaan ollut voimassa olevaa sopimusta enää Palloseuran kanssa, joten mitään sopimusrikkomuksia ei tapahtunut (vrt. Scott Pooley & Lukko). Hän ei myöskään ole siirtynyt paikallisvastustajan riveihin (jota meillä ei Liigassa edes ole), joka voitaisiin myös tulkita jonkinnäköiseksi häväistykseksi joissain piireissä (vrt. HIFK - Jokerit). Kiviharju ei tiettävästi myöskään ole lytännyt Palloseuraa millään lailla julkisuudessa tai kussut ns. muroihin tai polttanut siltoja. Mielestäni hän on hoitanut lähtönsä lopulta varsin tyylikkäästi.
TPS on antanut Kiviharjulle varmasti paljon arvokasta oppia, mutta ei se tarkoita sitä, että Kiviharju olisi jotenkin velkavankeudessa Palloseuralle. Ja onhan pelaaja itsekkin antanut seuralle oman panoksensa myötä paljon. Ja antaa vastaisuudessakin, sillä vaikka siirto HIFKiin tapahtuisikin, on herran kasvattajaseura nyt ja tulevaisuudessa nimenomaan TPS ja esimerkiksi kasvattajakorvauksia kilahtaa aikanaan tilille. Ennen kaikkea kuitenkin Kiviharju tuo nimenä tulevaisuudessakin positiivista julkisuutta Turun Palloseuralle ja viestii pelaajille siitä, että meillä osataan jalostaa junioreita hyvin.
Se, että kuinka tyylikästä on huudella mustavalkosydämestä tässä asianyhteydessä on asia erikseen. En minä sitä epäile, etteikö Kiviharjulla olisi mustavalkosydäntä olemassa - Aivan varmasti on. Eikä sitä sydäntä poista se, että pelaa muualla. Kuten jo sanoin: Jos on asettanut tiukat tavoitteet omalle uralleen, niin sitten pitää edetä omien suunnitelmiensa mukaisesti.
Ja vaikka täällä nyt ilmeisesti luullaan, että HIFK olisi jotenkin huono vaihtoehto siirtyä puolustajalle, niin eihän se nyt sitä ole kuitenkaan. Heiskanen, Otto Salin, Kasper Kotkansalo tai muista nuorista esimerkiksi Aleksanteri Kaskimäki ja Anton Lundell. Kyllä ne sielläkin osaa pelaajia jalostaa ja omaavat rautaista ammattitaitoa sekä asiantuntevuutta. Ja ei, tässä ei ollut tarkoitus vähätellä mitenkään meidän omaa pelaajatuotantoamme, vaan tuoda esille se fakta, että myös IFK:sta on pelaajan mahdollisuus nousta parrasvaloihin.
Loppuun vielä totean itsekkäästi, että vaikka Kiviharjun lähtö harmittaakin, niin sen verran kovaa on kuitenkin myös meikäläisellä rakkaan maajoukkueemme edesottamukset, että mitään pahaa en Kiviharjulle toivo, vaan pikemminkin toivon hänestä saatavan todellisen takakenttien taiturin myös maajoukkueelle pitkäksi aikaa. Ei Miro Heiskanen meikäläisen kirjoissa ollut viime kevään MM-kisoissa tai kultajuhlissa mikään HIFK-Miro vaan meidän-Miro. Ja harva se aamu NHL-tuloksia katsellessa ainakin itsessä herää suunnaton ilo aina kun suomalaiset siellä onnistuvat - Kuten Heiskanen niin useasti tällä kaudella esimerkiksi. Toivon kovin, että jonain päivänä saa todistaa sitä, että Kiviharju painaa tarunhohtoisessa kovia tehoja ja kerää arvostusta - Vaikka se ei silloin Palloseuraa koskisikaan.
Kiitos ja anteeksi heille, jotka vuodatukseni jaksoivat lukea. Toivottavasti viestini tarkoitus välittyi edes jollekkin. Rauhaa ja rakkautta.