Heitetääs vähän omaakin lusikkaan soppaan jälleen.
Atun eka kausi alkoi vaatimattomasti joulun tienoilla toimi hyvinkin, mutta ihan loppukautta kohti taas pelistä katosi punainen lanka ja tuloksellisesti sukellettiin loppukaudesta, silloin onneksi myös muut alla olevat joukkueet pelasivat huonosti ja pisteet riittivät poffeihin.
Viime kauden ihan alku oli hyvä, jopa todella hyvä, mutta Ässillä oli loistavia yksilöitä, jotka toivat pisteitä kun vastustajien pelikään ei ihan uomissa. Sitten taas alkoi suvanto vaihe ja joulun tienoilla taas pätkä parempaa kunnes maajoukkuetauolla alkoi taas sukellus.
Eli aika tavalla samoja uomia kaksi kautta menty, poislukien viime kauden alku.
Kaikilla joukkueilla tulee aaltoliikettä kauden aikana, mutta jotenkin vaan tuntuu, että Atulla ne aallot ovat lähempänä maininkeja ja kausi jakautuu kolmeen osaan.
Alkuun harjoitellaan monien juorujen mukaan kovaa ja ketjuja pyöritellään.
Joulun tietämillä peli asettuu näennäisesti tuloksellisesti uomiinsa, peli ei ole kaunista, mutta kun jalat aukeavat ja peruspeli on kunnossa on pisteitä mahdollista kerätä.
Sitten loppukaudella kun muut saavat hierottua ne särmät pois kulmistaan, niin jäädään taas jalkoihin koska pelitapa ei ole pitkällä tähtäimellä voittavaa.
Kuten
peterra ylempänä kirjoittaa, Atu ei ole valmentaja joka osaa hieroa niitä kulmia pois tai hakea kilpailuetua jostain pelitavallisista asioista.
Atun vahvuus ja heikkous on siinä, että hän laittaa joukkueen perusasit kuntoon ja niistä tärkeimpänä on oman maalin suojeleminen. (paitsi eilinen)
Sen jälkeen keskiössä on enemmän tai vähemmän joukkueen sitouttaminen pelitapaan, eli käytännössä piiskaaminen siihen vaatimustasoon ja työmoraaliin, jota tuon pelitavan muuttaminen tuloksellisesti hyväksi vaatii.
No miksi se on heikkous, puhtaasti siitä syystä, että altavastaaja/puolustuspään taistelu vaatii henkisesti todella paljon ja 60 pelin runkosarjaan mahtuu aika monta viikko peliä tai reissua, joihin joukkueen psyykkaaminen ei ole helppoa.
Huonompaa putkea on vaikea katkaista, kun pelin toimivuus nivoutuu vahvasti henkiseen puoleen, eikä pelitapaan jonka toteuttaminen tuottaa tulosta huonompanakin päivänä.
Toisaalta taas hyvänä päivänä pystytään taistelemaan tasapäisesti mitä vaan jengiä vastaan.
Olen sitä mieltä, että vaatii työntekijöiltä aika kovan työmoraalin, jotta puolustustaistelusta pystyy ammentamaan pitkään runkosarjaan riittävästi motivaatiota, jotta pystyttäisiin paljoakaan nyt nähtyä tasaisemmin suorittamaan koko kausi.
Toisaalta hyvänä puolena, jos päästään poffeihin, niin siellä lyhyemmällä tähtäimellä hyvä flow voi kantaa.
Muutamassa pelissä nähtiin pakeilta parempaa kiekollisempaa peliä kuin kahtena aiempana vuonna, mutta saa nähdä näkyykö sitä vielä runkosarjassa.
Pakisto ei mielestäni ole juuri tuollaiseen asemasotaan paras mahdollinen vaihtoehto ja toiveissa onkin, että Atun pelisapluuna tulee tämän kauden osalta olemaan erilainen tai ainakin näyttämään erilaiselta kuin aiemmin nähty.
Uskon, että Turusen rooli on merkittävä siinä, että hänen tehtävänsä on saada joukke fyysisesti sellaiseen kuntoon, että luistin liikkuu huonompanakin päivänä, mutta en tiedä onko materiaali siihenkään ihan optimaalinen.
Vielä ei heitetä kirvesta kaivoon, vaan yritetään olla toiveikkaita sen suhteen, että Atukin voisi vielä jonkun ässän hihastaan kaivaa.
