Ehkä tämän kauden osalta valmennuksessa korostui valmennuksen osaaminen nimenomaan henkisellä puolella, koska sitä luontaista tsemppiä ei sieltä yleisöstä tullut ja siitä syystä valmentajat jotka ovat parempia sillä puolella ovat voineet joukkueitaan pystyä paremmin valmistelemaan peleihin ja yleisesti työmotivaatioon ja tavoiteellisuuteen.
Näähän on osin pseudotiedettä ja keittiöpsykologiaa, tietämättä faktoja kauden sisältä.
Mutta kyllä tässä on pyöritellyt mielessään miltä Selinin valmennustiimi on näyttäytynyt joukkueen edessä määreillä johtajuus, auktoriteetti, lataaminen. Onko päivittäinen vaatimustaso, energiat ja pelin sisäänajon jänne kestäneet? Jos eivät niin mikseivät ole?
Viime kaudella oli hyvin matalan profiilin joukkue, oli ollu vaisu edelliskausi tmv., oli helposti johdettavissa. Joukkue sitoutettiin ja ryhmäytettiin melko tappavan harmaalla, mutta kuitenkin kurinalasella tavalla, jossa peli ja kiekollisuus alkoivat näyttää pilkahduksia vuodenvaihteessa.
Nyt oli seuralla hankintakiellot ja toisenlainen strategia rakentaa joukkuetta. Monasti todettu, ettei valmentajan työtä tehty helpoksi. Mutta. Voidaan mennä jo alkukauteen, kun sisään tuli Borgman ja Kotkaniemi. Jo tuolloin tähän sarjaan kovatasoinen ruotsalaispuolustaja sai huseerata kiekon ja pelitavan suhteen miten tahansa. Samaten Kotkaniemestä saatiin hyvää irti vasta viimesimmissä peleissä, käytyään täydellisen turhautumiskuopan pohjalla.
Miten johdetaan peliä/yksilöitä, peluutetaan jne. Se on kuitenkin valmennuksen tehtäviä ja valintoja. Loppuko tuolloin jo kyvyt, hauis ja visio sen suhteen, miten pidetään peli ja tällaset korkean profiilin maailmankansalaiset hyppysissään. Joukkueen osana, iso kokonaisuus huomioiden.
Toki, tuo oli haastava ja vaativa tapa rakentaa kautta, joukkuetta. Siltikin, ihmisjohtamisen, pelin systemaattisen sisäänajon ja tietyn auktoriteetin yläpuolelle täytyy nostaa kysymysmerkkejä. Että miten se peli saatiin niin usein näyttämään niin vaikealta, vaikka viime kaudeltakin oli ukkoa edelleen mukana.