Mainos

Ari-Pekka Selin Ässien päävalmentajana

  • 314 656
  • 1 925

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olen monta kertaa kuullut, että Atu Seliinin joukkueet on "parhaimmillaan keväällä".
En sitä oikein missään kohtaa ymmärtänyt, kun ei Atun joukkueet ole kuitenkaan ikinä juurikaan menestynyt. Viime kauden Ässäjoukkueen osalta voin tuon allekirjoittaa oikeastaan aika helpostikin, runkosarja oli todella nousujohteinen.

Nyt sitä jotenkin lapsenomaisesti uskoo, että tällä kaudella tehdään samoin.

Ennen kautta Seppo Vihelä sanoi Ässien mission olevan nousta fysiikalta aivan Liigan huipulle ja nyt tuossa vuoden vaihteen tienoilla, kun Pata podisee Podcastissa tuosta asiasta puhuttiin, niin sai kyllä vaikutelman, että tuo joukkue on mennyt aivan todella paljon fyysisesti eteenpäin. Fysiikkakoutsi mainitsi myös tuon mistä jo tuolla toisessa ketjussakin mainitsin, että jopa pelien kustannuksella tehdään nyt fysiikkaharjoitteita ja jotenkin kun tuota Ässien peliä vertaa vaikka mainitsemani Saipan pelaamiseen, niin kyllä olisi aika helppo uskoa,että Ässien kuntohuipput on kyllä jossain kohtaa tulevaisuudessa eikä niinkään tässä hetkessä.
Tämä herättää kaksi kysymystä:

1. Onko Selinin joukkueet sitten koskaan pärjänneet niin hyvin että olisivat päässeet sinne playoffiin? Jos runkosarjassa ei kulje voi playoffpaikka olla tiukassa tai sitten tulla heti kovin mahdollinen vastus.

2. Miten helvetin surkealla tasolla tuo kunto sitten oikein oli, koska Ässät on kyllä edelleen lähes jokaista vastustajaa takana fysiikassa.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Tämä herättää kaksi kysymystä:

1. Onko Selinin joukkueet sitten koskaan pärjänneet niin hyvin että olisivat päässeet sinne playoffiin? Jos runkosarjassa ei kulje voi playoffpaikka olla tiukassa tai sitten tulla heti kovin mahdollinen vastus.

2. Miten helvetin surkealla tasolla tuo kunto sitten oikein oli, koska Ässät on kyllä edelleen lähes jokaista vastustajaa takana fysiikassa.

Vastaan myöhemmin paremmalla ajalla :)
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tämä herättää kaksi kysymystä:

1. Onko Selinin joukkueet sitten koskaan pärjänneet niin hyvin että olisivat päässeet sinne playoffiin? Jos runkosarjassa ei kulje voi playoffpaikka olla tiukassa tai sitten tulla heti kovin mahdollinen vastus.

01-02 vei Ilveksen puolivälieriin.
02-03 sai kenkää Ilveksestä
03-04 ja 04-05 valmensi SaPKon Suomi-sarjassa sijoille 6 ja 8
08-09 vei SaiPan pudotuspeleihin (Play-Out)
12-13 vei HPK:n puolivälieriin
15-16 vei TPS:n puolivälieriin
16-17 vei TPS:n puolivälieriin
17-18 vei HIFK:n pronssiotteluun
18-19 sai kenkää HIFK:sta
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Aiemmin joku kyseli et koska Raato on viimeksi valmentanut yhtään missään? Nyt ainakin lähtee valmentamaan HK Olimpija Ljublijanaa Alps Hockey Liigaan. Seura on hallitseva Slovenian ja Alps HL:n mestari (kun 2020 sarja jäi kesken eikä mestaruuksia jaettu)
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämän hetken Liigassa sijoilla 2. Ja 4. olevat joukkueet. Nuoret ja nälkäiset valmentajat jotka omaavat hyvän osaamisen nykykiekon vaatimuksiin, henkilö valmentamisen sekä nuorten pelaajien kanssakäymisen. Materiaaleiltaan ollut/on siellä Ässien haarukoissa. Että jätetään jatkossa ne Raadot ja Tamit muille ja tähdätään sinne tulevaisuuteen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
No pestataan sit Härtsy junior valmetajaks ja ihmetellään et miksi hommat menee taas kerran reisille vaikka puikoissa on "nuori ja nälkäinen ja eteenpäin menevä" valmentaja.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä hirttäydytään vanhoihin mielikuviin, Jere Härkälällä on jo toistakymmentä vuotta valmentajakokemusta eri tasoilla. Liigassa on päävalmentajia paljon ohkaisemmillakin meriiteillä. Ei, tämä ei ole kannanotto Ässien seuraavasta valmentajasta.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Isossa kuvassa näkisin asian niin, että Selin on ylimenokauden valmentaja. "Katastrofin" jälkeen tarvittiin kokenutta ja kovanahkaista valmentajaa rakentamaan uusia systeemejä kehitysjohtajan ja valmennustiimin kanssa. Siihen on sitten uuden valmentajan helppo tulla valmiiseen pöytään.

Selinin avuna on aina ollut jääräpäisyys tietyissä asioissa ja juuri nyt on vaikea kuvitella jonkin ajan tuulia taistelevan tuuliviirin pärjäävän Ässien peräsimessä. Tämä aina ärsyttävästi maireasti hymyilevä Niemelä on nyt mallivalmentaja ja mainostaa tuota positiivisuutta ja mikäs on mainostaessa kun joukkue nyt pärjää. Ahokas on toinen valmentaja, joka on nyt niin jumalattoman etevä että. Kuitenkin molempia on haukuttu kuin vierasta sikaa ei vielä niin kovin kauan sitten, Pelicansiahan mm ennustettiin yleisesti sarjan hännille kausiennakoissa. Niin ne "varmat" mielipiteet muuttuvat tuulen mukana ihan yhtä "varmoiksi" joskin täysin päinvastaisiksi mielipiteiksi.

Minulla ei ole mitään ehdokasta Ässien seuraavaksi valmentajaksi. Kunhan nyt selvittäisiin tästä korona-ajasta ensin hengissä.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Ei ole sattumaa, että juuri Ahokkaan ja Niemelän joukkueet pärjäävät. Molemmat ovat työnäytteensä antaneet jo aiemmin ja valmentaneet nuoret mm-kultaan. He ovat liigadebyyteissään onnistuneet tekemään aika keskinkertaisen pelaajamateriaalin omaavista joukkueista liigan kärkipään sakkeja. Mikä tärkeintä niin molemmilla heti ensimmäinen kausi on ollut menestys eikä ole tarvittu mitään sisäänajoja.

Härkälässä en näe lainkaan samanlaista potentiaalia kuin esimerkiksi Ahokkaassa ja Niemelässä. Näytöt ovat vielä kovin ohukaisia ja kun ei ole auktoriteettiakaan, niin mestis on toistaiseksi se hänelle sopiva sarjataso.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Tämä herättää kaksi kysymystä:

1. Onko Selinin joukkueet sitten koskaan pärjänneet niin hyvin että olisivat päässeet sinne playoffiin? Jos runkosarjassa ei kulje voi playoffpaikka olla tiukassa tai sitten tulla heti kovin mahdollinen vastus.

2. Miten helvetin surkealla tasolla tuo kunto sitten oikein oli, koska Ässät on kyllä edelleen lähes jokaista vastustajaa takana fysiikassa.

Kohta 1. Nojoo ihan itse saat kyllä etsiä internetistä Selinin joukkueiden menestyksen ja San Jose Shark #50 niitä jo tuossa luettelinkin. Säälipaikoilta menestyminen Liigan historiaa peilaten taitaa olla aika tekemätön paikka, mutta kausi on vielä kesken ja varmasti ei olla sarjataulukossa siellä missä halutaan, en minä oikein muuta tuohon osaa lisätä. Koronakautena toki kotietu ei välttämättä merkitse juurikaan.

Kohta 2. Jos luit tuon minun aiemmant tekstini ja ilmeisesti luit kun kommentoit sitä, niin siinä kyllä yritin lähinnä kertoa siitä,että joukkue tuskin on niin huonossa kunnossa miltä peli jäällä täällä hetkellä näyttää, toki voin olla väärässäkin.

Halusin ehdottomasti pitkän tekstini herättävän keskustelua, mutta tuo ei minulle kyllä mene läpi että ilman mitään perusteluja sanot että "Ässät on kyllä edelleen lähes jokaista vastustajaa takana fysiikassa." Voitko avata tätä asiaa?

Mikael Kotkaniemi sanoi aikoinaan julkisesti "kohua herättäneen" kommentin jotain siihen suuntaan, että fysiikkavalmentaminen ei ole ydinfysiikkaa, mutta kyllä se sitä taitaa nimenomaan olla ja mainitsemasi fysiikka koostuu aika monesta osa-alueesta, voi olla, että menee minun osalta vähän saivarteluksi, mutta kerro nyt toki mitä tiedät ässien fysiikasta suhteessa muihin.

Ja siis Seppo Vihelä nimenomaan sanoi, että pelaajiston fysiikka on mennyt valtavasti eteenpäin, eli käytännössä taitaa tarkoittaa n. puolentoista vuoden periodia?
Toivottavasti se saadaan tämän kauden aikana vielä näkymään pelaajien esityksissä kaukalossa hyvän liikkeen ja kamppailuvoiman osalta.
 

Nigi

Jäsen
Tää kausi nyt pakostikin vedetään Atun alaisuudessa, mutta toivottavasti ei enää ensikautta. Joku muu koutsi olisi hyvä tuoda sisään... ei tuossa tekemisessä ole pitkään aikaan ollut mitään järkeä ja joukkue ei ole Atun näpeissä.

Ohi ketjun aiheesta, mutta ei toi kapteenikaan taida ihan asian tasalla olla. Ei ole todennäköisesti auktoriteettia johtaa joukkoja edestä. Enkä kyllä ihmettele yhtään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tällä kertaa ei Atun tarvinnut ottaa aikalisää ensimmäisten erien aikana, toivottavasti selvitään ilman peli loppuun asti
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kehut silloin kun ne kuuluvat. Olen arvostelllut paljon Ässien pelaamista ja valmennushan se silloin joutuu tarkasteluun. Valmistautuminen oli nyt kunnossa ja ylivoimaan on saatu se yksi nyrkki joka pelaa siellä isot minuutit ja onnistumisia tulee. Omassa päässä asiat ei ole vielä kunnossa vaan "pappi" pitää saada parempaan kondikseen. Nyt tulee usein melkoista sekoilua. Se kun saadaan paremmaksi niin hyökkäys paranee tuosta entisestään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jumaliste, nyt kehua kun paikka on. Välitön reagointi toisen erän löysäilyyn aikalisällä, hyvä!

Atullahan tuntuu nimenomaan olevan aikalisän käyttämisen kynnys todella alhaalla, onhan se nähty koko kauden mittaan. Aikalisät viuhuvat sellaiseen tahtiin, että tukka lähtee..

Atu myös vanhana konnana sanoi heti oikein, että tietysti numerot eivät vastanneet pelin kuvaa, kiistatta ne mairittelevat Ässiä. Toisaalta tietysti tuollainen kliininen tappamisen meininki on aina hyvä. Silti toisessa erässä Jukurit pyöritti ainakin kolme minuuttia Ässien päädyssä niin, ettei pata saanut edes kiekkoa pois. Mutta toki muutoin tällaiset murskajaiset ovat sen verran yksittäistapauksia, että paljon tästä on hyvää mukaanotettavaa viikonloppuun. Katselin juuri aiemmin ennen tätäkin peliä, että maalintekohan ei ole ollut murheenkryyni tällä kaudella. Nyt sitten Atun ja kumppanien homma olisi löytää vastaus siihen, miksi vastustaja saa aina niin helposti hirveän myllyn pyörimään Ässien alueella, tänään oli tosiaan oikein räikeä esimerkki siitä
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Seliniä ei tarvitse vielä pariin viikkoon katsella Ässien penkin takana. Saa Arvonen vetää vt. päävalmentajan tontilla 2vk karanteenin ajan
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilmeisesti ei, Tepsi taisi jo ilmoittaa että Nurmi on seuraavat 2vk karanteenissa.
Ok. Mää muistelisin, että jossain aiemmissakin tapauksissa olis ilmotettu alkuun, että 2vk karanteeni, mutta sitten sieltä on päästy pois jossain 5-6 päivää, kun on annettu kaksi negatiivista testiä.

E: Tuo on varmaankin koskenut jotain matkustuksista seurannutta omaehtoista karanteenia. Tällänen viranomaisen määräämä karanteeni altistuneesta on varmaankin vähän eri. THL sivuilla sanotaan näin:
"Virallinen karanteeni on tartuntatautilääkärin viranomaispäätös. Tartuntatautilääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Jos kyseessä on Covid-19-tauti, karanteenin pituus on yleensä 14 päivää. Virallista karanteenia ei voi lyhentää koronatesteillä."

Eli kuulostaa minusta sille, että se on nyt 2vk....
 

Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,
Ok. Mää muistelisin, että jossain aiemmissakin tapauksissa olis ilmotettu alkuun, että 2vk karanteeni, mutta sitten sieltä on päästy pois jossain 5-6 päivää, kun on annettu kaksi negatiivista testiä.

E: Tuo on varmaankin koskenut jotain matkustuksista seurannutta omaehtoista karanteenia. Tällänen viranomaisen määräämä karanteeni altistuneesta on varmaankin vähän eri. THL sivuilla sanotaan näin:
"Virallinen karanteeni on tartuntatautilääkärin viranomaispäätös. Tartuntatautilääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Jos kyseessä on Covid-19-tauti, karanteenin pituus on yleensä 14 päivää. Virallista karanteenia ei voi lyhentää koronatesteillä."

Eli kuulostaa minusta sille, että se on nyt 2vk....
Eikös se 14 vrk karanteeni pudotettu THLn toimesta 10 vrk. No mutta on pitkä aika kuitenkin. Tod näk Selin joutuu sen lusimaan, ei auta vaikka kuinka olisi istunut bussin etupenkillä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikös se 14 vrk karanteeni pudotettu THLn toimesta 10 vrk.

14pv on jo useampi Liigaseura ilmoittanut niin siihen täytyy uskoa myös Ässien Selinin ja Tiivolan kohdalla
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös