Tepa,
heti kättelyssä täytyy todeta, ettei meillä näytä olevan ns. suurista linjoista minkäänlaisia erimielisyyksiä. Olet näet aiemmin tässä ketjussa todennut mm:
”Kirjoituksillani ei ole tarkoitus mollata myöskään Jortikkaa valmentajana, minusta päin vastoin hän olisi myös loistava valmentaja jaj valinta maajoukkue valmentajaksikkin.”
”Kyllä molemmat valmentajat on ammatti miehiä ja toivottaisin heidät koska tahansa tervetulleksi takaisin Kärppiin.”
Molemmat ylläolevat kohdat vastaavat hyvin pitkälti myös omia näkemyksiäni. Pidän arvossa sekä Hannu Jortikkaa että Hannu Aravirtaa ja näkisin mielelläni myös viimeksi mainitun oman suosikkijoukkueeni peräsimessä (missä luultavasti eroan TPS:n kannattajien valtavirrasta).
Tästäkin huolimatta on todettava, että et selvästikään suhtaudu Jortikkaan ja Aravirtaan tasapuolisesti. Sen lisäksi, että monet yksityiskohdat ovat kirjoituksissasi vääriä, suorittamasi vertailu vaikuttaa melkoisen tarkoitushakuiselta: jätät joko tarkoituksella tai tietämättömyyttäsi mainitsematta sellaisia Jortikan saavutuksia, jotka kuitenkin noteeraat Aravirran uralta. Esimerkkinä, mainitset Aravirran onnistumiseksi Koivun ja Selänteen ynnä jyppiläisten pörssilukemat, mutta et viittaa mitenkään Kallio-Rintanen-Nurminen (tai Mäkelä-Keskinen-Vuori, tai Jalonen-Javanainen-Vilander) –kolmikon saldoihin Jortikan alaisuudessa.
Tähän ketjuun kirjoittamissasi viesteissä on niin paljon kommentoitavaa, että vastaan kohta kohdalta.
”Mikä erottaa Hannujen Aravirta ja Jortikka Jokerit toisistaan? Eikö Jortikalla ole huippu juniori ainesta? Entäpä rahaa rakentaa joukkuetta.”
- Jokereiden joukkueet olivat Aravirran valmennusvuosina 1994-96 materiaaliltaan aivan eri luokkaa kuin Jokereiden viime kautinen kokoonpano suhteessa kilpailijoiden vastaaviin. Jos Jortsua ja Araa haluaa verrata, perusteena ei ainakaan toistaiseksi kannata käyttää menestymistä Jokereissa. Moneen otteeseen mainitsemasi kausi 1991-92 on huomattavasti parempi vertailukohta, puhumattakaan kauden 1988-89 loppuotteluista, joissa Jyppiä valmentanut Aravirta julisti Jortikan TPS:lle sodan – ja hävisi.
”Jortikka valitteli Peltosen menetystä Jokereissa, mutta Aravirta menetti mm. Selänteen.”
- Selänteen viimeinen kausi Jokereissa oli 1991-92, Aravirta tuli Jokereiden valmentajaksi kesken kautta 1993-94. Minun on kyllä vähän vaikea ymmärtää, miten Aran voi tuolla perusteella tulkita menettäneen Selänteen.
”Miten kävi Aravirran seuraajille? Sakari Pietilä kenkää, Alpo Suhonen kenkää, Curt Lundmark sai valmentaa kauden loppuun ja saavutti kultaa.”
- Alpo Suhonen oli Aravirran edeltäjä, ei seuraaja.
Tästä teemasta voi Jortikan osalta todeta, että kovia joukkueita oli kyllä Turussa nähty ennenkin, mutta vasta Jortsun tulo puikkoihin kaudeksi 1988-89 päätti 13 vuoden kullattoman kauden. Jortikan seuraajista Jursinov menestyi ihan hyvin, Jalonen ei ihan niin hyvin…
TPS on voittanut kymmenen Suomen mestaruutta. Jortikka on valmentanut niistä kuusi. Jortikan viimeisimmän Turun –periodin tuloksena TPS on edelleen 2000-luvun menestynein SM-liigaseura, mutta mestaruutta ei ole Jortsun lähdettyä kyetty voittamaan.
”Sitten oli pitkään ongelmia kunnes Westerlund-Summanen astui ruoriin, jotka saavuttivat yhden kullan ja sitten pari epäonnistumista.”
- Westerlund-Summanen –parin paras saavutus Jokereissa oli hopea, kullan Summanen valmensi yksinään.
”Aravirran paras pistemies Juha Riihijärvi tuli joukkueseen suoraan 1-divarista jaj Kärpistä, kun Jortikan Mäkelä ja Virta olivat NHL:stä tulleita miehiä.”
- Kumpi Virta nyt on kyseessä, Hannu vai Pekka? Ensiksi mainittu ainakin palasi NHL:stä jo 80-luvun puolella.
”Jortikan kolmosessa viiletti Zemlidka-Tumjenev-Mikkolainen, joista Mikkolainen tuossa vaiheessa oli pelannut nipun maaotteluita ties kuinka monin kertainen mestari.”
- ”Tumjenev” sai pakata laukkunsa muistaakseni jo joulutauolla ja ”Zemlidka” taas saapui joukkueeseen vasta kevään korvalla, joten herrat eivät pahemmin kolmosessa keskenään viilettäneet.
”Millloin Jortikka on valmentanut materilaalillisesti heikon joukkueen menestykseen?”
- Pyydän, että määrittelet tarkemmin, mitä tarkoitat materiaalisesti (tms.) heikolla joukkueella ja menestyksellä. Omana näkemykseni voin kertoa, etten todellakaan pysty näkemään Jypin joukkuetta 91-92 materiaalisesti heikkona. Muistelen lukeneeni jonkun Jypin seurajohtajan todenneen, että ”se oli liian kallis joukkue jäämään hopealle” tjsp.
Esittämälläsi kysymyksellä yritetään tavallisesti vihjata, ettei Jortikka olisi menestynyt kuin Turussa. Siltä varalta voin käydä listaa läpi jo valmiiksi. HPK:n Jortsu nosti liigaan 1988 ja viisi vuotta myöhemmin valmensi hämeenlinnalaiset hopealle. Välierissä kaatui tuolloin Aravirran luotsaama Jyp… kyllähän Kerhon pelaajamateriaali oli 1992-93 varsin kovaa luokkaa, mutta toisaalta Jortsun edeltäjällä eli Samu Kuitusella oli muistaakseni melko pitkälti sama runko käytössään, menestys vain oli huomattavasti vaatimattomampaa. Jortsun seuraajaksi valittu Pentti Matikainen ei saanut Kerhoa edes pudotuspeleihin.
En tunne jääkiekon lähihistoriaa riittävästi, että osaisin sanoa mitään HPK:n nousujoukkueen -88 materiaalista verrattuna muihin silloisiin divarijengeihin. Puhumattakaan Kärppien A-nuorten suomenmestarijoukkueesta tai Suomen nuorten maailmanmestarijoukkueesta 1987, joiden puikoissa Jortikka huseerasi.
”Suomen kokoisella maalla ei vain ole varaa Turunen lähtee asenteeseen, jollei naama miellytä vaan Koivut ja Selänteet täytyy ottaa joukkueseen ja heidän pyöriä siellä pistepörssin TOP kympissä, kuten Aran aikana kävi.”
- Turunen verrattuna Koivuun ja Selänteeseen. Legendaarista. Tämä pitäisi ilmeisesti tulkita siten, että Jortsu olisi maajoukkuevalmentajana jättänyt Sakun ja Teemun rannalle ja vastaavasti Aran alaisuudessa Turunenkin olisi ollut arvokisojen pistepörssin top-kympissä.
Keväällä 2000 Aravirralla oli varaa jättää pois MM-kisajoukkueesta Kai Nurminen, joka oli voittanut SM-liigassa runkosarjan pistepörssin, maalipörssin ja pudotuspelien pistepörssin. Usko tai älä, myös Aravirta on valmis jättämään joukkueesta rannalle pelaajia, jotka pelillisten taitojensa puolesta sinne mahtuisivat. Päävalmentaja tekee mieleisensä ratkaisut ja sillä hyvä, oli syynä sitten pärstäkerroin tai jokin muu. Sinänsä Kaitsun tiputtaminen joukkueesta oli huvittavaa, kun muistaa etteivät kaikki kisajoukkueeseen valitut pelaajat sitten pysyneetkään tuon kevään MM-kisoissa ruodussa.
En usko, että kovin moni liigavalmentaja olisi viime kauden Turusta valmennettuaan tarjonnut tälle jatkopahvia. On turha etsiä syitä henkilökemioista (ei Jortikka kenenkään kanssa tule toimeen muutenkaan), jos peliesitykset ovat perseestä. Kannattaa kysyä Jokereiden kannattajilta, jäivätkö he itkemään Turusen perään.
”Miten kummassa Aran ykkösviisikon miehet näyttää niin usein niin huipuilta? Miten Jortikan NHL-vahvistus Mikko Mäkelä ei jäänyt ollenkaan mieleen?”
- Mäkelä voitti Jortikan alaisuudessa pelatessaan liigan pistepörssin. Ei jäänyt sinulle mieleen? Selvä.
Miksei Aravirran viimekautinen ”NHL-vahvistus” Timo Pärssinen jäänyt mulle ollenkaan mieleen? Selkeä todiste Jortsun paremmuudesta Araan verrattuna…
Voin vielä lisätä, että Aran ykkösviisikon miehet eivät näyttäneet huipuilta ainakaan keväällä 1995, jolloin Ara peluutti loppuotteluissa sitkeästi Otakar Janeckyn ketjua Saku Koivun johtamaa Tepsin ykköstä vastaan. Janeckyn tehot finaaleissa olivat muistaakseni 0+0…
”Väittämsimpä, että olisi Aravirta vienyt Jortikan TPS:n mestaruuteen.”
- Todennäköisesti olisikin, ainakin kerran tai kaksi. Mutta ei taatusti kuutta kertaa.
***
Hannu Aravirta on kiistatta menestynein valmentaja Suomen maajoukkueen peräsimessä. Hannu Jortikka on kiistatta menestynein valmentaja SM-liigassa. Molempien näytöt ovat omalla sarallaan vertaansa vailla. Se, kumpaa arvostaa enemmän, on sikäli makuasia: toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Toki voidaan todeta, että Aravirran ura liigassa on vakuuttavampi kuin Jortikalla maajoukkueessa, vaikkei Jortsukaan mikään untuvikko noissa kuvioissa ole. Ja toisaalta Jortikan kykyjä A-maajoukkueen päävalmentajana emme ole ainakaan toistaiseksi päässeet näkemään.
Oma näkemykseni Aravirran maajoukkueurasta on pitkälti samanlainen kuin Kapulaisella. Naganon olympiapronssi 1998 ja MM-hopea samana keväänä lähes yksinomaan Euroopasta kootulla joukkueella olivat erinomaisia saavutuksia. Samoin esim. Salt Lake Cityn kisoissa Suomi pisti varsin kiitettävästi suuremmille kampoihin, vaikka (silloin) ainut kansainvälisen tason sentterimme Koivu oli sivussa: Venäjä voitettiin 3-1 ja tulevalle olympiavoittaja Kanadalle tiputtiin maalilla. Tapahtuiko tämä Aravirran ansiosta vai hänestä huolimatta, sitä voi joku olosuhteita paremmin tunteva arvioida. Huhujen mukaan kun skismaa olisi tuolloinkin ollut melkoisesti eikä Aravirran yhteistyö NHL-ammattilaisten kanssa olisi koskaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Koivun ja Selänteen pörssilukemat ovat tietysti näyttöä vastakkaiseen suuntaan.
Vakuuttavasta mitaliputkesta huolimatta Aravirran kaudesta maajoukkueen peräsimessä olisi voinut jäädä huomattavasti parempikin maku. Ara oli joukkueen puikoissa yksinkertaisesti liian kauan: viimeistään kevään 2001 jälkeen vetovastuuta olisi mielestäni pitänyt vaihtaa. Tuona keväänä vakuutuin itse siitä, ettei MM-kultaa Aravirran johdolla saavuteta ja samalla kiinnostukseni koko turnausta kohtaan vajosi pikkuhiljaa pohjalukemiin. Tällä oli tietysti muitakin syitä kuin maajoukkueen päävalmentaja, mutta ”pilipaliturnaus kerran vuodessa, aina samat naamat eikä ikinä voiteta” –fiilis tuskin olisi kehittynyt yhtä vahvaksi, mikäli penkin taakse olisi jo kolme vuotta sitten astunut joku muu. Tämä siis vain ja ainoastaan omana näkemyksenäni, ei minään yleispätevänä argumenttina Aran hyvyydestä tai huonoudesta.
Joka tapauksessa Aravirran viimeisinä maajoukkuevuosina trendi oli MM-kisojen osalta hyvin selkeästi laskeva: 2001 menetettiin kahden maalin johto loppuottelussa, 2002 kolmen maalin johto pronssiottelussa ja 2003 neljän maalin johto puolivälierässä. Ara oli puikoissa niin pitkään – seitsemät MM-kisat ja kahdet olympialaiset – että kultaa olisi pitänyt tulla ainakin kerran. Nimim. Muksu on tuonut tässä asiayhteydessä ansiokkaasti esiin, että jääkiekossa on oikeasti vain seitsemän maata (USA, Kanada, Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tsekki, Slovakia), joilla on realistiset mahdollisuudet voittaa maailmanmestaruus (tai olympiakulta). Näissä olosuhteissa kullan pitäisi jo tilastollisestikin tulla seitsemän vuoden välein – eikä useampi kerta sijoilla 2-4 ole mitenkään erityisen kova meriitti. Joku voisi tähän lisätä, että vain voittajat muistetaan.
Aravirran suurimpana heikkoutena pitäisin määrätynlaista itsepäisyyttä, tai pikemminkin jääräpäisyyttä. Tämä on näkynyt omiin alkuperäisiin systeemeihin ja huippupelaajiin luottamisena vielä siinäkin vaiheessa kun kaikki muut (ihan oikeasti: kaikki muut) jo huomaavat, että laiva on ajautumassa tukevasti karille ja kapteeni hakkaa päätään kiviseinään. Tästä selkeänä esimerkkinä on jo mainitsemani Otakar Janeckyn kentän peluutus ”koivuja” vastaan keväällä 1995 tai maajoukkueessa kaksissa MM-kisoissa (1999 ja 2000) Ari Sulanderin seisottaminen maalinsuulla vielä siinäkin vaiheessa, kun kiekot upposivat jo siniviivan takaakin. Samoin en pystynyt koskaan ymmärtämään Peltonen-Koivu-Selänne –ketjun kokoamista yhä uudestaan ja uudestaan: jo ensimmäisen kerran eli Naganon kisoissa tuon kolmikon nimet nähtyäni olin varma, ettei ketju voi toimia, eihän siinä kukaan tee likaista työtä. Eikä se toiminut: Naganossa avauspeli päättyi 0-3 –tappioon Tsekille, minkä jälkeen Peltosen tilalle vaihdettiin Jere Lehtinen; tuloksen muistanee jokainen. MM-kisoissa -99 homma ei toiminut, jolloin Peltosen paikalle otettiin Marko Tuomainen: ja taas Koivu ja Selänne pääsivät kartuttamaan kuuluisia teholukemiaan. Kolmas kerta toden sanoi runsas vuosi takaperin, jolloin itse asiassa homma toimi jo jossain määrin, mikäli vertailukohtana käytetään aiempia yrityksiä. Uskoisin kuitenkin, että ykkösketju olisi toiminut huomattavasti paremmin, mikäli tutkaparin kolmanneksi pyöräksi olisi taaskin vaihdettu joku muu kuin Peltonen. Toisaalta tehoja söi tuolloin myös Koivun väsymys. En kykene noteeraamaan ketjun esitystä Ruotsi –ottelussa, koska olen yrittänyt unohtaa sen…
Itse olen pitänyt Aravirtaa ensisijaisesti kovan tason liigavalmentajana, vaikka TPS:n kannattajien keskuudessa miehen kurssi ei liene koskaan ollut kovin korkealla – johtuen kai niistä parista vanhasta sodanjulistuksesta, jotka kyllä molemmilla kerroilla päättyivät Aran joukkueen tappioon. Kuten todettu, näkisin Aravirran Tepsin puikoissa varsin mielelläni, mikäli selkeästi parempaa vaihtoehtoa (omassa rankingissani lähinnä Jortikka) ei olisi tarjolla. Olisi mielenkiintoista nähdä, kokisiko Ara tämän skenaarion toteutuessa TPS-fanien silmissä samanlaisen arvonnousun kuin hän on HIFK-pestinsä myötä punapaitojen kannattajakunnan keskuudessa saavuttanut.