Antti Raanta Ässien maalille

  • 124 193
  • 403

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Tämä pitää täysin paikkansa. Kun otteet jatkuvat samanlaisina, tulee EHT-kutsukin saletisti ja sen jälkeen lienee mahdoton pitää Porissa ensi kaudella?

Kyllä Antti on täysin pidettävissä mikäli ajoissa ollaan liikkeellä. Antti on saanut Porissa sen mitä on tullut hakemaankin. Päässyt urallaan eteenpäin ja on menestystä tavoittelevan joukkueen ykkösmaalivahti. Liigassa on vapautumussa tasan kaksi paikkaa mitkä voisi Anttia enemmän houkutella kuin jatko Ässissä, eli Jokerit ja Kärpät. Tosin Karhunen voi hyvinkin olla Kärppien ykkönen ensi kaudella ja miksei sekin olisi mahdollista että Jokerit pitää Kilpeläisen.

Ennen Joulua nimi on kuitenkin saatava paperiin, vaikka sitten vain yhden vuoden, mutta kunhan se nimi löytyy sopimuspaperista.
 
Starstruck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hei kaverit, muistakaa nyt sen erään nimeltämainitsemattoman viisaan sana!!!
Sehän oli jotain tyyliin: "Raanta ei ole voittava maalivahti, playoffeissa tulee noutaja puolivälierissä". Tämä siis niiden parin 2-1 hävityn pelin jälkeen.

Näistä kumpikaan ei tietenkään mennyt millään tapaa mennyt Raannan piikkiin. Jos kuudessakymmenessä minuutissa kiekkoa ei saada rysään kuin kerran, on vika hiukan muualla kuin omassa maalivahtipelissä.

En osaa myöskään laskea kahta muuta Raannan tappiota täysin hänen piikkiinsä. Jokereita vastaan Raanta päästi kolme maalia, mutta jo laukaisutilastoa vilkaistessa tämä ei ole mikään ihme. Ne olivat Jokereille 65-30(!), molemmilla n. 2/3-osaa maalia kohti.

Kärpät-pelin hän toki olisi voinut voittaa parilla loppupuolen pelastuksella, mutta kenttäpelaajien tuki oli myös melkoista.

Tottakai maalivahdin pyrkimys on pitää nolla ja playoffeissa maalimäärät ovat vähäisempiä, mutta alle kahden keskiarvon runkosarjassa pitävä (puhumattakaan torjuntaprosentista) maalivahti harvemmin romahtaa tosipelien koittaessa. Tällainen vaatii koko joukkueen totaalisen kipsin, enkä usko että tämä tulee toistumaan keväällä 2013.
 
Hei kaverit, muistakaa nyt sen erään nimeltämainitsemattoman viisaan sana!!!
Sehän oli jotain tyyliin: "Raanta ei ole voittava maalivahti, playoffeissa tulee noutaja puolivälierissä". Tämä siis niiden parin 2-1 hävityn pelin jälkeen.
Ja veto on edelleen tarjolla samasta aiheesta. Näillä molareilla ei mennä puolivälieriä pidemmälle.

Jatkosopimuksen suhteen pitäisi huomioida myös Jussi Rynnäksen sopimuksen päättyvän tähän kauteen.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja veto on edelleen tarjolla samasta aiheesta. Näillä molareilla ei mennä puolivälieriä pidemmälle.

Tuskin. Miten määrittelet sen, että voi panna häviön maalivahdin piikkiin? Esim. hävittiinkö Kilpeläisen takia poffeissa Blegille?

JYP:ä vastaan kolmessa matsissa vain yksi maali ja yhdessä kolme, oliko nämä tappiot veskarista johtuvia eli olisiko pitänyt maalivahtien pitää kolme nollaa?

Kyllä ne ongelmat on iiihan muualla kuin veskareissa jos/kun poffeihin päästään.
 
Starstruck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja veto on edelleen tarjolla samasta aiheesta. Näillä molareilla ei mennä puolivälieriä pidemmälle.

Jatkosopimuksen suhteen pitäisi huomioida myös Jussi Rynnäksen sopimuksen päättyvän tähän kauteen.
Rynnäkseen tuskin Padan rahat riittävät. Sama koskee Raantaa, mikäli menestystä tällä kaudella tulee.

Jos menestystä ei tule, ongelma ei ole maalivahd(e)issa. En jaksa uskoa tähän hetkeäkään. Kenttäpelaajien otteet ovat ollet huomattavasti ailahtelevempia kuin Raannalla putkien välissä. Jos johonkin, niin maalinteko- ja asenneongelmiin Ässien tie katkeaa puolivälierävaiheessa. Toivotaan, että näiden asioiden osalta suoritustaso pysyisi jatkossa korkeana enemmän kuin yhden pelin aina silloin tällöin.
 
Esim. hävittiinkö Kilpeläisen takia poffeissa Blegille?
Ei pelkästään. Ässien jo ennakkoon vastustajia heikompi materiaali edellyttäisi voitto maalivahtipelissä. Sekä Blues- että JYP-sarjoissa Ässät hävisi myös maalivahtien taiston selvästi.

Starstruck kirjoitti:
Rynnäkseen tuskin Padan rahat riittävät.
Miksei? Kolme kautta AHL:ssä ei vielä merkittävästi nosta miehen markkina-arvoa.
 
Fubar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei pelkästään. Ässien jo ennakkoon vastustajia heikompi materiaali edellyttäisi voitto maalivahtipelissä. Sekä Blues- että JYP-sarjoissa Ässät hävisi myös maalivahtien taiston selvästi.

Raanta johtaa liigaa torjuntaprosenttitilastossa yli prosentin erolla seuraavaan. Valittaminen on verissä näköjään.
 
Starstruck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksei? Kolme kautta AHL:ssä ei vielä merkittävästi nosta miehen markkina-arvoa.
Siksi, että KHL on olemassa ja jo liigassakin on Rynnäkselle muita ottajia. Tuntuu siltä että samaan aikaan et muista, kuinka hyvä maalivahti on kyseessä ja silti haluaisit hänen tulevan Ässiin?
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja veto on edelleen tarjolla samasta aiheesta. Näillä molareilla ei mennä puolivälieriä pidemmälle.

Jatkosopimuksen suhteen pitäisi huomioida myös Jussi Rynnäksen sopimuksen päättyvän tähän kauteen.

Tässä on juurikin se, mitä mieltä itsekin olen kokonaisuudessaan. JR on kyllä vielä maalivahti verrattuna useimpiin liigavahteihin tänä vuonna. Toivottavasti Jussi saa sopparin taalakaukaloihin ens vuodeks, mut jos ei nii viikset kasvuun ja takas Isoonmäkeen.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Joukkuepeli kuntoon ekana, katotaan sitten mihin maalivahtipeli riittää. Toki, Jussi Rynnäs parhaimmillaan saattas antaa mahdollisuuden seisomalla päällänsäkin, mutta tässä on jo jalkeilla kaikkien aikojen kalleinta joukkuetta. Täys mahdottomuus alkaa kirkastamaan B+ osastoa A-luokkaan. Kyllä mulla ainakin löytyy luottoa Raantaan, kuhan joukkue edessäkin tiivistää peliään.

Ei oo Raanta iällä pilattu ja takana vasta viisi pelattua playoff-matsia. Uskotaan kehitykseen. Ei Porissa toki helppo ole puolivälieriä pidemmälle päästäkään. Viimesen 20 v. aikana siihen ovat kyenneet Takko x3 ja Riksman.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Siksi, että KHL on olemassa ja jo liigassakin on Rynnäkselle muita ottajia. Tuntuu siltä että samaan aikaan et muista, kuinka hyvä maalivahti on kyseessä ja silti haluaisit hänen tulevan Ässiin?

Mä pitäisin kyllä mieluummin Raannan, kuin ottaisin Jussin takaisin. Raannan jatko siis ykkösprioriteetti, jos ei natsaa, niin sitten näitä muita. Toki tämä on pelkkä mutu ja mielipide.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Nopeasti tarttee kuitenkin toimia ettei jouduta lähtemään ensi kauteen Kekillä ja Tolvasella. Eiköhän Järvenpäällekin ottajia löydy, kun taso on kuitenkin tiedossa. Jotain outoa on tapahtunut viime kesänä, kun pelit ovat olleet ihan onnettomia tänä talvena. Raanta on onneksi säilyttänyt tasonsa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
93,88% on aivan jäätävä luku vaikka kausi ei joukkueelta lähtenyt mitenkään loistavasti liikkeelle. Joka pelissä Raanta on tarjonnut voiton avaimet, joskus ollaan käytetty, joskus ei.

Ei voi sanoa että tuo lukema on aivan jäätävä vaikka kausi ei ole alkanut joukkueelta kovinkaan kaksisesti, vaan nimenomaan siksi se on aivan jäätävä. Antti on tällä hetkellä omassa sarjassaan liigavahtien joukossa, täysin eri aaltopituudella kuin muut. En vaihtaisi yhteenkään toiseen liigavahtiin, en edes esimerkiksi Tarkkiin..

Ellei tule jotain aivan infernaalista romahdusta, niin EHT-kutsu lienee tosiaan selviö
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...En vaihtaisi yhteenkään toiseen liigavahtiin, en edes esimerkiksi Tarkkiin...

Tämä on muuten sillä tavalla hauskasti totta, asiaa miettiessäni totesin itsekin, etten kehenkään liigaassa pelaavaan veskariin vaihtaisi. Raanta on mielestäni liigan top3- veskari heittämällä, ehkä jopa paras.

Seuraavan kauden kuviosta vielä sen verran, että realismia Ässien kokoisessa seurassa on myös se, että Antti lähtee, Järvenpäästä ykkönen ja uutta nuorta kaveria kakkosmokeksi kehittymään. Ikävää tuo Antin lähtö toki olisi, mutta ei mielestäni mikään katastrofi. Juha on hyvä veskari.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eiköhän Järvenpäällekin ottajia löydy, kun taso on kuitenkin tiedossa.

Ottajia voi olla mutta vain 2.veskan tonttia on tarjolla. Järvenpäällä on hyviä pelejä ja sitten ei-niin-hyviä pelejä. Kaveri tarvitsee vielä paljon tasaisuutta (ja pelejä alle) että voi edes haaveilla SM-liigassa ykkösmaalivahdin tontista.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ottajia voi olla mutta vain 2.veskan tonttia on tarjolla. Järvenpäällä on hyviä pelejä ja sitten ei-niin-hyviä pelejä. Kaveri tarvitsee vielä paljon tasaisuutta (ja pelejä alle) että voi edes haaveilla SM-liigassa ykkösmaalivahdin tontista.
Kakkosveskan tonttia tarkoitinkin, mutta Juha on kyllä pelannut aikaisemmilla kausilla melko tasaisesti. Järkkäri on kuitenkin sellainen veskari jolla kuitenkin on potentiaalia nousta ykköseksi. Uskoisin että ainakin Kerhoon kelpaa (sattuneesta syystä) tasavahvaksi veskariksi ensi kaudeksi jos Ässissä ei jatka.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kakkosveskan tonttia tarkoitinkin, mutta Juha on kyllä pelannut aikaisemmilla kausilla melko tasaisesti. Järkkäri on kuitenkin sellainen veskari jolla kuitenkin on potentiaalia nousta ykköseksi. Uskoisin että ainakin Kerhoon kelpaa (sattuneesta syystä) tasavahvaksi veskariksi ensi kaudeksi jos Ässissä ei jatka.

Jos/kun Raanta lähtee niin Järkkäri kelpaa ensi kaudeksi 2.vahdiksi Ässiin. Jos siis ei halua lähteä katselemaan esimerkiksi juurikin mainittua Hämeenlinnaa. Missään nimessä en usko,että mikään joukkue kaappaa Järvenpäätä Ässiltä. Ykkösveska ensi kaudella tarvitsee kuitenkin olla hieman varmempi kaveri, tuttuina Ässävahteina Raanta tai Rynnäs kelpaa minulle.
 
Kiekkovelho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voi tuntua hieman saivartelulta, mutta ensimmäiset kolmisen viikkoa Raanta ei pelannut niin hyvin kuin sen jälkeen ja nyt. Ei ollut huono, muttei myöskään oikein hyvä.
Muistan niitä pelejä kun ässät pelasi muuten hyvin, mutta vastustajan maalivahti oli tärkeissä peleissä hitusen verran parempi ja varmempi ja sitä kautta ottivat voiton.
Ei pelkästään Raannan syy, mutta jos olisi nykyisessä vedossa ollut silloin, olisi ässillä ehkä pisteitä enemmän.

Mutta nyt hän on viime ajat oikein hyvin pelannut ja voittojakin alkaa tulemaan, ainakin jos on hänestä kiinni.
 
kalma

Aloitti kauden nollapelillä ja mielestäni jatkanut jäätävää peliään siitä asti. Tottakai 100% on parempi kuin vajaa 94 mutta se olisi sitten jo tosiaan saivartelua.
Sitten kun todistat sanasi näyttämällä yhdenkin pelin missä Ässät on tehnyt enemmän kuin 1-2 maalia ja Antti päästänyt edes puolittain helppoja tai hävinnyt maalivahtien taiston niin selkeästi ettei joukkueella ole ollut mahdollisuutta voittaa, voin myöntää että Ässillä voisi olla enemmän pisteitä. Ässillä voisi ehkä olla enemmän pinnoja jos Raanta olisi pelannut kaikki pelit, itse en kyllä usko tähänkään.

Ässät on Järvenpään takia menettänyt pari hassua pojoa ja hyökkäyksen takia varmaan parikymmentä pistettä ja sitten jollain on pokkaa sanoa että Raannan takia on mennyt vituiksi.
Voi jeesus mitä touhua.

edit. katselin tuossa alkukauden maalikoosteita ja tuloksia ja ymmärsin ettei Järvenpäänkään takia ole hävitty pisteitä. Kärppä-peli oli niin munatonta ettei siinä pari helppoa mitään enää vaikuttanut.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekkovelho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tarkoitus oli sanoa, että jos vertaa kokonaisuutena hänen ensimmäisiä viikkoja ja viimeisiä viikkoja, niissä on pieni ero viime viikkojen hyväksi, jolloin hän on ollut vielä parempi. Yleistuntuma ollut se, että on parantanut peliään ja nyt on viime pelit ollut omalla tasollaan.

Ja ei ole ollut kummankaan maalivahdin, etenkään Raannan syytä mikään hävitty peli, etenkin kun ässät on pelannut viisi peliä tekemällä vain yhden maalin ja yhden pelin tekemättä maaliakaan. Mutta etenkin niissä tiukoissa, vähämaalisissa peleissä, joissa voittaja tekee kaksi maalia, maalivahdin on oltava virheetön. Niissä tapauksissa virheettömämmän maalivahdin joukkue usein ottaa voiton.
Jos miettii hifk peliä porissa, Raanta olisi voinut ifk:n ensimmäisen maalin torjua, koska se oli täysin torjuttavissa ja sen merkitys oli lopulta suuri kun peli päättyi 1-2. Veikkaisin että nykykunnossa ei olisi mennyt sisään. Siinä pelissä Ortio oli se hieman varmempi maalivahti ja ifk otti voiton, vaikka ässien olisikin pitänyt itse tehdä se kaksi kolme maalia peliotteisiin nähden.
Sekin on selvää että joskus helpohkoja menee. Tarkoitus ei ole syyttää Raantaa siis tappioista, mutta mielestäni hän on nostanut tasoaan ja ollut varmempi viime peleissä. Asiat voi kuitenkin nähdä eri tavoilla, itse näen sen näin.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Antille jatkosopimus NYT. Jos XHL (X=N or K) vie, niin ei ilmaiseksi.

Eiköhän se kutsu Euro Hockey Tourille tule tällä menolla.
 
shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Ei taida Järkkärille paljoa peliaikaa tulla tällä kaudella jos Raannan otteet jatkuu samana.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Eiköhän Ortio tai MVP-Vehanen oo jo eellä... Antti ei kato pelaa Helsingissä.

Veikkaan, että Nielseninkin kutsu on lähempänä kuin Raannan. Ja siinä sentään täytyisi vaihtaa ensin kansallisuuttakin. Periaatteessa olisi hienoa, jos Raanta pääsisi kokeilemaan, mutta toisaalta eipä kuormitu, loukkaannu tai imaise nolosti kuin Kilpeläinen debyytissään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös