Mainos

Antti Pennaselle kenkää ennakoivasti

  • 36 275
  • 186

#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eihän Pennasta voi enää ottaa tosissaan maajoukkueen päävalmentajan paikalla. Selitykset vievät vaan syvemmälle.

Olisi vain heti alkuun sanonut, että vitutti siinä hetkessä niin paljon. Perään vaikka pieni katuminen, naureskelu ja rehellinen kunnianosoitus vastustajan valmentajalle.

Pennanen ei ensimmäisen mokansa jälkeen tuota paikkaa käyttänyt vaan teki perään toisen mokan, kun alkoi valehtelemaan medialle. Sitten vielä paljasti valehtelunsa uusilla valheilla. Eikö sieltä taustajoukoista tullut mitään kohuviestintäapua?

Pennanen suli kyllä aivan täysin paineisiinsa. Tämä alkoi jo hyvissä ajoin runkosarjan aikana. Alkoi jauhamaan Torontosta, fanien uhkailusta ja hirveistä paineista. Ei aiheuttanut tällä nillittämisellään muuta kuin paineita ja epäluottamusta joukkueelleen ja itselleen. Loppuun vielä nämä nolot tapahtumat. Lisäksi haastattelussa ylimielisenä antoi ilmi, että on liian hyvä ja Liigaan tuskin enää tulee. Ei mitään kunnioitusta seuraa ja sen faneja kohtaan.

Miksi muuten Pennanen miettii ennen peliä, että miten tappion hetkellä poistuu pukukoppiin? Oliko luotto omaan tekemiseen noin huono.

Tämä on sellainen farssi, että Jääkiekkoliitolla on iso miettimisen paikka.
 

Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hienosti lähtee Pendon juna liikkeelle maajoukkuekoutsina. Pennanen on kuin nurkkaan ajettu poliitikko, jonka ahdinko vain syvenee toistuvien hätävaleiden myötä.

Mut hei, ei nyt tehdä rohkeaa ratkaisua ja vaihdeta sitä parempaan heti alkuunsa. Katsellaan ensin miten päin persettä se saa Leijonia johdettua ja tapettua orastavan voittamisen kulttuurin a la Marjukka. Toimitaan sitten myöhemmin kun savet on jo housussa. Maltti on valttia, hiljaa hyvä tulee, ja mitä näitä nyt on..
 

Karmea Kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ässät
Vittu mitä paskaa, Antti Pennanen.

- Antti on huolissaan katsomossa olevien lapsiensa turvallisuudesta, joten jäälle menon sijaan lähti pukukoppiin.
- Antti haluaa pelin jälkeen keskustelun keskiityvän joukkueisiin. Ratkaisu. Aiheuttaa oman kättelygatensa. Ihan yleismaailmallinen juttu urheilussa, että epäurheilijamainen käytös nousee framille.
- Antti mokaa kättelyt. Ratkaisu. Valehtelu.
- Valehtelu aiheuttaa keskustelua. Ratkaisu. Uusi, jos ei suoraan vale, vahvasti osatotuuden puolelle menevä selitys, kuten tänään kuultiin.

Pää ei kestänyt nyt lainkaan Ilveksen odotuksia. Miten majussa kun julkinen paine on ihan toista luokkaa mm-kisojen, olympialaisten ja parhaat vs parhaat turnauksen myötä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
No periaattessa mutta ei se siltikään hyvältä näytä jos tossa kohtaa jo lähtee luikkimaan,
kun ne paineet on kymmenenkertaiset maajoukkueessa.
Niimpä.

Olisipa siis vaan ollut arvojensa mukainen ja rehellinen jo alusta saakka niin olisi kenties liitossakin tajuttu hetimmiten kuinka syvälle paskaan tuli käsi työnnettyä ja annettu ennenaikaiset fudut !
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jumalauta tämä on vitsi tämä jätkä saatana.

Eihän kukaan enää muistanut koko Pennasta tai että kättelikö hän, joten "nyt kun keskustelu on mennyt tähän, niin joudun asiaa avaamaan" selitys ei mene läpi mitenkään.
Ja jos aiot valehdella, niin varmista nyt edes että vale on sellainen ettet jää siitä vartissa kiinni. Valehtelun kultainen sääntö muutenkin on valehdella niin vähän kuin mahdollista, sitä tässä ei nyt noudatettu.

EI vaadi kovin kummoista serlokkia päättelemään, että Pennasta vitutti mennä jäälle buuattavaksi ja päätti sitten olla menemättä. Nolo homma, mutta nolompiakin on, varsinkin tämä selittely. Eihän tämä todellakaan hyvää kuvaa anna Pennasen kyvystä käsitellä tunteita, pettymyksiä ja tosiasioita.
 
Heti pelin jälkeen syynä poistumiselle oli siis se, että tapa kätellä vastustajaa ei ollut tiedossa (ilmiselvä valhe). Ja silloin ei ollut tiedossa, että olisi ollut mitään uhkaavaa.

Ja nyt viikkoja myöhemmin syynä olikin nimenomaan uhkaava tilanne, josta siis ei vielä pelin jälkeenkään ollut tietoinen.

Turhaan tässä Pennanen yrittää venkoilla tapahtunutta miksikään muuksi kuin mitä se oli.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Antti Pennanen pyrkii näemmä tekemään kaikkensa sen eteen, että saa sabotoitua Antti Pennasta A-maajoukkueen päävalmentajana. Sen suurempia johtopäätöksiä en lähde tekemään tästä koko kättelykohusta liittyen Pennasen taitoihin päävalmentajana, mutta ei tämä paranna hänen mainettaan.

Tietenkin Pennasta vitutti, kun suurena ennakkosuosikkina sarjaan lähtenyt Ilves hävisi selvin lukemin. Se on normaalia eikä häntä voi tunteistaan syyttää. Typerintä tässä oli antaa tunteiden viedä liian vahvasti ja tämän jälkeen kertoa typerä valhe ja vielä tämän jälkeen nostaa asia uudelleen esille todennäköisen valheen kera.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
No periaattessa mutta ei se siltikään hyvältä näytä jos tossa kohtaa jo lähtee luikkimaan,
kun ne paineet on kymmenenkertaiset maajoukkueessa.
Oma mielipide on se, että Ilveksessä paineet oli kovemmat kuin maajoukkueessa tulee olemaan. Ilveksen mestaruusjahti on niin kaukaa, Pennasen viimeinen kausi ja joukkueeseen oli panostettu. Maajoukkueessa on perinteisesti puolivälierän voitolla saatu jo ok tulos, jolla valmentaja voi mennä buuaamatta kotiin.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rehellisyys olisi niin paljon helpompaa, mutta Pennanen päätti keksiä tyhmiä valheita. Nyt hänet muistetaan ainakin hetken aikaa jätkänä, joka keksii tyhmiä valheita.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oma mielipide on se, että Ilveksessä paineet oli kovemmat kuin maajoukkueessa tulee olemaan. Ilveksen mestaruusjahti on niin kaukaa, Pennasen viimeinen kausi ja joukkueeseen oli panostettu. Maajoukkueessa on perinteisesti puolivälierän voitolla saatu jo ok tulos, jolla valmentaja voi mennä buuaamatta kotiin.

Samaa mieltä paineista. Tämä mun ajatus ei nyt yksi yhteen tähän sovi, mutta Pennanen - Ilves - maajoukkue -kolmiosta on monasti tullut mieleen mitä Stubb lausahti pääministerin hommasta. Että se on sairasta miten moni vain toivoi, että hän epäonnistuisi. Presidentin homma on varmasti helpompi, koska kaikki toivovat että hän onnistuu. Jotain samaa on tässä.
 
Oma mielipide on se, että Ilveksessä paineet oli kovemmat kuin maajoukkueessa tulee olemaan. Ilveksen mestaruusjahti on niin kaukaa, Pennasen viimeinen kausi ja joukkueeseen oli panostettu.

Suuri yleisö ei tiedä milloin Ilves on viimeksi voittanut eikä sitä varsinkaan kiinnosta.

Suurta yleisöä kiinnostaa maajoukkue.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ajattelin, että tällainen ketju kannattaisi avata ja sitten opinkin että melkein kuukauden päivät on jo ollut olemassa tämä ketju.

Minusta voisi surutta jo erottaa kun ei kerran pysy totuudessa ja suusta lentää vain sammakoita.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
"Lyhyesti" Pennasesta. Olikohan 16-17 kaudella, kun tykästyin HPK:n silloiseen pelityyliin. Itselläni kotimaisen jääkiekon seuraaminen oli silloin(kin) aika heikonlaista, mutta jotenkin tuli fiilis, että kyseessä voisi olla ihan oikea "valmentajatimantti". 17-18 kaudesta ei suurempia muistikuvia ole, mutta tekstitv-scouttaamisen perusteella ei mennyt ihan nappiin. Kevät 2019 olikin sitten ihan nappionnistuminen kaikin tavoin. Muistan vieläkin, kun radiosta kuuntelin seiskapeliä 4.5 ja Nenonen upotti Kärpät. Huusin spontaanisti riemusta yksin kotona, vaikka HPK:n peliä en ole koskaan tainnut livenä nähdä. Kaikki tähdet olivat kohdallaan ja totesin silloin, että Jalosen seuraaja on selvillä. Nuorten kanssakin menestys oli ihan hyvää, ottaen huomioon ikäluokan laadun. Ilvespestin piti olla se viimeinen silaus tälle "kuningastielle" JJ:n saappaisiin.

Itse en ala Ilveksen kautta tai kausia arvioimaan sen enempää, sillä varmasti kaikki tietävät, että tuolla joukkueella olisi ainakin finaaliin asti pitänyt päästä. Totean vaan sen, että tuskin huono puolitoistavuotinen on sinällään tehnyt Pennasesta jotenkin epäpätevää valmentajaa maajoukkueeseen. On kuitenkin mietittävä, onko hän juuri tähän hetkeen paras vaihtoehto Leijonien penkin päähän. Hänellä on ensi vuonna ja seuraavanakin käytettävissään nimellisesti ehkä kaikkien aikojen maajoukkue. Toivon todella, että hän onnistuisi. Tällä hetkellä vaan hieman epäilyttää.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Suuri yleisö ei tiedä milloin Ilves on viimeksi voittanut eikä sitä varsinkaan kiinnosta.

Suurta yleisöä kiinnostaa maajoukkue.

Tästä olen samaa mieltä, mutta tämä "suuri yleisö" ei ole mitenkään niin fanaattinen kuin ilveskannattajat ovat omistaan. Seurajoukkueessa ollaan niin lähellä kannattajia koko kausi, että paine syntyy siellä eri tavalla verrattuna siihen, jos maajoukkue pelaa jossain Saksassa MM-kisoja. Toki maajoukkueessakin tulee alkulohkon Ranska-tappiosta ihan kunnolla kuraa kuten Marjamäelle tuli aikanaan. Mutta se krittiikki on kauempana. Ei ihan iholla.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tästä olen samaa mieltä, mutta tämä "suuri yleisö" ei ole mitenkään niin fanaattinen kuin ilveskannattajat ovat omistaan. Seurajoukkueessa ollaan niin lähellä kannattajia koko kausi, että paine syntyy siellä eri tavalla verrattuna siihen, jos maajoukkue pelaa jossain Saksassa MM-kisoja. Toki maajoukkueessakin tulee alkulohkon Ranska-tappiosta ihan kunnolla kuraa kuten Marjamäelle tuli aikanaan. Mutta se krittiikki on kauempana. Ei ihan iholla.

Niin joo. Kättelyt ja kommentit huhtikuussa ei välttämättä piirry niille valtaville massoille samalla tavalla mitä intensiivisemmin lajia seuraaville tai kiekkotoimittajille.

Vertaisin ontuvasti siihen miten hc-seuraajat ja politiikan toimijat asioita pureskelevat.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Peltonen ja Niemelä tossa käveli vastaan just ja pyysivät tulla kertomaan, että josko voitaisiin keskittyä ny vaan iloisiin ja positiivisiin asioihin. Tosi ikävää tällainen negatiivisten asioiden kaivelu, vaikka kuinka joku olisikin puhunut liibalaaba-palturia kirkkain silmin ja työntänyt bussin alle virkavallan ja Ilveksen lisäksi myös omat lapset.

Posin kautta ja kohti maajoukkueen pestiä!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Nyky-Jalosella tuskin on valtaisasti vaikeuksia fokusoitua omaan hommaansa. On muutama maili jo mittarissa.

Sitten toisaalta, merkittävänä kiekkoinfluensserina, kaikkien aikojen valmentajana ja Pennasen ohella toisena joka on toimittanut Hämeenlinnaan Liigamestaruuden voi käväistä mielessä, että

"vittu, Pendo! You had one job. Porteista sisään ja Leijonat haltuun tyylikkäästi. Pitääkö mun viimesten arvokisojeni kynnyksellä ryhtyä vielä nuoriso-ohjaajaksi tai lapsenvahdiksi?"
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuntuu siltä että Pennanen tarvitsisi itse oman ammattikuntansa edustajan apua ja mielellään ennenkuin seuraava työtehtävä alkaa.

Jonkinlaisia massiivisia vaikeuksia käsitellä pettymyksiä näyttäisi Pennasella olevan, ja se manifestoituu nyt nähtynä käytöksenä.
 

hege

Jäsen
Itse en ihan vielä heittäisi Pendoa pois vaan antaisin hetken aikaa käsitellä Ilves-pestin tuloksia.
Parhaassa tapauksessa sieltä tulee juuri sopiva annos nöyryyttä ja viisautta mikä auttaa häntä kehittämään itseään ja omaa toimintaa tulevaisuudessa jos pystyy vain tunnistamaan mikä toimi ja mikä epäonnistui. Ehkä se oman tekemisen analysointi ja paineen (menestymis) alla toimiminen on niitä keskeisiä kehittymisen kohteita ja sitten yrittää löytää tiimiin sellaisia kavereita jotka sekä tukevat häntä että osaavat myös tarvittaesssa kysyä "oletko nyt miettinyt loppuun asti?"
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös