Antti Pennanen HPK:n päävalmentajana

  • 157 178
  • 437

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Nimenomaan. On ollut Saloa ja Tiilikaista, mutta ne eivät kelpaa vaikka näytöt ihan pirun hienot junnuista. Ulkopuolisen pitäisi olla aivan selkeästi parempi, jos/kun sille tielle mennään. Eipä ne aiemmatkaan joukkueet rosteriltaan ihan huikeita olleet, mutta niin vain herrat saivat kaivettua potentiaalin irti.
Tässä pitää kuitenkin muistaa se, että Pennanen palkattiin myös muuttamaan HPK:n pelillinen identiteetti ja urheilupuoli tiettyyn muottiin joka kantaa hänen jälkeenkin. Omien sanojensa mukaan Salo ja Tiilikainen "ajattelevat erilailla" jääkiekosta ja siitä kuinka sitä pitää pelata kuin mitä Pennanen. Jos Nieminen edustaa enemmän Pendolaista tyyliä ja sitä tyyliä mitä halutaan jatkaa ja kylvää pidemmälle niin kyllä Nieminen on looginen ja ymmärrettävä valinta.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Onko nyt siis täysin poissuljettua, että tulevaisuudessa Nieminen toimisi vaikkapa Tiilikaisen aisaparin?

Noh, katsellaan nyt ensi kausi ennen kuin masennutaan. Tai edes tämä kausi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Turha tässä nyt on Salon tai Tiilikaisen perään haikailla, pitkän pätkän olisivat saaneet A:ssa olla, jotta tämä siirto olisi heille tullut. Pennanen oli huikea haku, joten Salon tai Tiilikaisen nosto ei tuolloin ollut ajankohtainen ja heidän uraa ajatellen ihan looginen ”polku” tuo lähtö muihin joukkueisiin.

Niemisestä vielä paha sanoa mitään, ei oikein tietoa miten ajattelee. Toki ilmeisesti samaan suuntaan kuin Pennanen, joka oikein hyvä juttu.

Turunen ehkä olisi Pikkaraisen papereissa, mutta toivottavasti jatkaisi vielä täällä, kyllä siellä osaamista on fysiikkapuolella paljon. Lisäksi ulkoinen olemus on niin julma, että ei siinä junnut paljoa kyseenalaista mennäänkö kolme kierrosta vai viisi kun tuolla naamalla ohje kerrotaan.

Edit: ja tokihan ilmeisesti siis on jatkamassa.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Onko nyt siis täysin poissuljettua, että tulevaisuudessa Nieminen toimisi vaikkapa Tiilikaisen aisaparin?

Ei tietenkään. Eikös Tiilikaisen soppari ulkomailla pääty myös ensi kauden jälkeen. Eli hänkin on yksi potentiaalinen ehdokas.

Lainaus Tiilikaisen haastattelusta viime kesältä:

"Mutta miksi Tiilikainen sitten lähtee Hämeenlinnasta? Tiilikaisen, Raidan sekä Salon poistuminen kuitenkin vie samalla useamman lahjakkaan valmentajan pois HPK-perheestä.

Kokiko kolmikko että tie ylöspäin on tukossa?

– Ei se siitä välttämättä johtunut. On totta, että jossain vaiheessa on konkretisoitunut tavoite olla jonain päivänä liigavalmentajana ja tämä pesti on otollinen mahdollisuus myös kehittyä sitä tavoitetta silmällä pitäen, Tiilikainen sanoo.

– Tärkeintä on nyt kehittyä ammatillisesti ja ihmisenä uudessa maailmassa. Olen kiitollinen ajastani Hämeenlinnassa, joka valmisti tähän pisteeseen.

Kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittaneen Tiilikaisen sopimuksessa on pykälä palata Suomeen vuoden kuluttua. Myös HPK:n päävalmentaja Antti Pennasen nykyinen sopimus päättyy ensi keväänä.

– Se ei ollut mikään syy tälle pykälälle, mutta se oli yksi ehtoni neuvotteluissa, Tiilikainen toteaa."

Linkki juttuun: HPK:n U20-joukkueen menestysluotsi Matti Tiilikainen ison haasteen edessä Saksassa – "Teki mieli heittää itsensä syvään veteen" – Hämeen Sanomat
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK:n valmennustiimi uudistuu ensi kaudeksi – Juuso Nieminen nousee liigajoukkueen apuvalmentajaksi – Hämeen Sanomat

Nieminen Pendon avuksi ensi kaudella. Vähän haiskahtaa siltä, että Nieminen hyppää Pennasen saappaisiin ensi kauden jälkeen.

Mä näin tässä nyt isoimpana uutisena kuitenkin sen, että Turunen siirtyy päätoimiseksi fysiikkavalmentajaksi ja valmennustiimi kokonaisuudessaan kasvaa yhdellä työntekijällä. Tällä kaudella on kiistatta saatu hyötyä hyvästä fysiikkaharjoittelusta. Joukkue on selvästi paremmassa kunnossa, jaksaa polkea pelistä toiseen, eikä loukkaantumisia juuri tule.

Se on siis selvä satsaus (myös rahallinen) valmennukseen kokonaisuutena, mikä on taas jostain muualta pois, jos ei tulot kasva. Tässä kohtaa ei ainakaan olisi ollut kannattavaa vetää ensi kaudeksi mukaan jotain vielä lupaavampaa ja kalliimpaa nimeä valmennukseen, vaan sikäli mikäli Pennanen poistuu reilun vuoden päästä kaupungista, niin Nieminen voi olla osaltaan viemässä sitä Pendon perintöä eteenpäin, ihan tässä samaisessa kakkosvalmentajan roolissa. Tuskin se nyt poissuljettua on, että se olisi sitten vaikka Salo tai Tiilikainen, mutta näissä ratkaisee monesti myös ajoitus. Ketä tulee olemaan vapaana silloin, kun uutta päävalmentajaa tarvitaan.

Mutta tulevaisuushan sen sitten näyttää, miten tämä tästä etenee.
 
OPEX

Tuntematta kumpaakaan sen enempää, ihan mutuna ottaisin Tiilikaisen Niemisen sijaan. Perusteluja ei löydy jos joku niitä kaipaa :-)
 
MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Eipä noita valmentajaratkaisuja onneksi mutulla tehtäne. Kerholla on nyt aidosti aika hyväkin paikka arvioida valmennusta kaudelle 2020-21 ja siitä eteenpäin. Luulenpa, että Pennasen jälkeen HPK -valmennuksessa on joko kombo Tillikainen-Nieminen-Turunen-Miettinen-Lehtola tai sitten vastaava Olli Salon komennossa. Ilves -leirissä uumoillaan, että päävalmentajana heillä Kiven jälkeen olisi Jouko Myrrä, haluaako Salo jäädä hänen kakkosekseen, mikäli näin?

Juuso Niemistä pidetään käsittääkseni valtakunnallisestikin suuressa arvossa, TPS:ssä hän ajautui jonkin verran sivuraiteille, toki oma osansa oli tuolloin myös hänen omalla motivoitumisellaan. Mielestäni hyvä, että uutta näkemystä ja uusia tuulia on saatu organisaatioon hieman ulkoakin. Eikös se vieläpä niin ollut, että Pennanen ja Nieminen tuntevat entuudestaan melko hyvin toisensa? Yhtä kaikki, nyt on hyvä mahdollisuus stabiloida tilanne ja vakauttaa HPK:n pelillinen jatkumo Pennasen luomalle pohjalle. Toivolan rooli on tietysti tärkeä siinä, että urheilustrategia pysyy jatkossakin omana, modernina ja halutunlaisena.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Mielenkiinnosta kysyn, kuka tämä Tillikainen on?
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mielenkiinnosta kysyn, kuka tämä Tillikainen on?
Oikeastiko näät vaivaa tulla kyselemään yhden kirjaimen kirjoitusvirheen perään?

Pennasen Antti, Kerhon peräsimestä maajoukkueen ruoriin.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Oikeastiko näät vaivaa tulla kyselemään yhden kirjaimen kirjoitusvirheen perään?

Pennasen Antti, Kerhon peräsimestä maajoukkueen ruoriin.

Nyt otit herneen nenään aivan suotta. En ole siis ikinä kuullut Kerhon yhteydessä nimeä Tillikainen/Tiilikainen tms., koska en Kerhon kannattaja tai aktiivinen seuraaja ole. Itse olen ajatellut juuri Niemistä HPK:n seuraavana luotsina, joten siksi tämä hänen edelleen nostettu ja itselleni tuntematon nimi alkoi kiinnostaa.

Pahoittelut kyselystä, osoitetaan kyssärit jatkossa vähemmän herkkähipiäisille ;)
 
HPK:n U20-joukkueen menestysluotsi Matti Tiilikainen ison haasteen edessä Saksassa – "Teki mieli heittää itsensä syvään veteen"

Tuossa juttu Tiilikaisesta.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Nyt otit herneen nenään aivan suotta. En ole siis ikinä kuullut Kerhon yhteydessä nimeä Tillikainen/Tiilikainen tms., koska en Kerhon kannattaja tai aktiivinen seuraaja ole. Itse olen ajatellut juuri Niemistä HPK:n seuraavana luotsina, joten siksi tämä hänen edelleen nostettu ja itselleni tuntematon nimi alkoi kiinnostaa.

Pahoittelut kyselystä, osoitetaan kyssärit jatkossa vähemmän herkkähipiäisille ;)
Joo. Olen ymmärtänyt tilanteen väärin ja reagoinut typerästi. Pahoitteluni siitä.

Sori OT.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Tämä koirankoppielämä alkaa kyllä mennä multa yli hilseen. Meillä on tältä kaudelta Slovakian maajoukkuepuolustaja, josta ei olla saatu mitään irti. Herra on ollut toki huono, mutta tuolla statuksella ei ihan täysi paska voi olla. Mitä on mennyt väärin? Tänään vajaa neljä minuuttia jääaikaa ja tuppia puremaan, kun kiekko sattui pomppaamaan lavan yli. Mitä helvettiä? Kaikki kunnia Jukureille, mutta nämä olosi niitä matseja, joissa a) pitäisi saada leputettua kärkiäijiä b) pitäisi yrittää kaivaa Brejcakin potentiaalia esiin vaikka väkisin, kun kerran ei myytyäkään saatu.

Toinen, vielä käsittämättömämpi tapaus, on Kuusisto. Taklasiko se liikaa vai miksi vitussa sitä pyöritellään pitkin mestistä ja junnuja vailla peliaikaa Liigassa? Samaan aikaan raijataan jotain kännisiä oikein rahalla tekemään ei mitään. Kai siellä bussikuskikin on ennen kehissä kun Kuusisto. Onko hymyily, taklaaminen ja vastustajalle puhuminen oikeasti noin paha punainen vaate meidän valmentajalle, että omaan silmääni hyvistä näytöistä huolimatta, liigasopparilla palkittua kaveria kyykytetään kyykyttämisen ilosta?

Olisi jännä saada jotain perusteluita näiden päätösten tekemiselle.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
@Läskisalo avautumiseen ei voi muuta kuin yhtyä. Olen yksi palstan vähiten Brejcakia fanittava kaveri ja silti täytyy ihmetellä kaverin peliaikaa. Helvetin kovalla asenteella pelaa parit minuuttinsa, mutta taidan silti Slovakkiin enemmän luottaa kuin Almarin, kun pleijareissa aletaan vääntämään.

Toinen on tosiaan Kuusisto. Tänäänkin raiattiin Seppälä mukaan ja vaikka Erkkaa pidänkin kovempana lupauksena, niin näen että Kuusistolla olisi tällä hetkellä enemmän annettavaa alakenttien energiapommina.

Olisi tosiaan kiva kuulla että miksi ja miten.
 
Ralph

Jäsen
Nää fyysiset kookkaat peruspakit on jännä sivu Pennasen tarinaa Kerhossa. Sellaisia Pennanen selvästi haluaa. Kolmen vuoden aikana on ollut Shvalev, O'Brien, Stehlik, Karjalainen ja Brejcak. Mutta sitten hän ei niitä kuitenkaan peluuta. Kaikki ovat viettäneet aikaa penkillä seiskapakkina ja terveenä katsomossa. O'Brien sai parhaimmillaan isosti peliaikaa, mutta pitkään kesti saada mies edes kokoonpanoon. Karjalainen on ollut jengissä pidempään, mutta ei hänenkään peliaikansa päätä huimaa.

Mikä tässä on nyt se juju? Onko scouttaus pettänyt, eikö olekaan oikeantyylisiä kavereita? Vai haluaako Pennanen nämä pelaajat vain peluuttaakseen niitä tiettyinä hetkinä? En ole mitään sellaista vastustajaa tai hetkeä nähnyt, milloin Pennanen juuri olisi näihin luottanut.
 
ouzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei se Anttikaan vissiin kaikessa ole täydellinen. "Huhupuheilla höpisen" eli ei ole linkkiä laittaa uutiseen..:)
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nää fyysiset kookkaat peruspakit on jännä sivu Pennasen tarinaa Kerhossa. Sellaisia Pennanen selvästi haluaa. Kolmen vuoden aikana on ollut Shvalev, O'Brien, Stehlik, Karjalainen ja Brejcak. Mutta sitten hän ei niitä kuitenkaan peluuta. Kaikki ovat viettäneet aikaa penkillä seiskapakkina ja terveenä katsomossa. O'Brien sai parhaimmillaan isosti peliaikaa, mutta pitkään kesti saada mies edes kokoonpanoon. Karjalainen on ollut jengissä pidempään, mutta ei hänenkään peliaikansa päätä huimaa.

Mikä tässä on nyt se juju? Onko scouttaus pettänyt, eikö olekaan oikeantyylisiä kavereita? Vai haluaako Pennanen nämä pelaajat vain peluuttaakseen niitä tiettyinä hetkinä? En ole mitään sellaista vastustajaa tai hetkeä nähnyt, milloin Pennanen juuri olisi näihin luottanut.
Totta kyllä tämä. Vaihdetaan kuitenkin mainitsemasi Shvalevin tilalle Tulupov, jonka pienen peliajan taisi selittää uran päättänyt nilkkavamma. Stehlik oli heikohko. O’Brien sopivasti huonokuntoinen mutta loistavalla pelisilmällä ja sijoittumisella varustettu pakki. Karjalaisen otteet riittäisivät mielestäni isompiinkin minuutteihin. Karjikselle tehtiin Pennasen aikana jatkosopimus, joten luulisi hänen olevan Pennasen mieleen.

Muistaakseni Pendo joskus antoi hieman ymmärtää, että myös ikään kuin sellaisia mysöämis-roolin jätkiä on hyvä olla joukkueessa ja näin on ollutkin. Hyvä niin.
 
Ralph

Jäsen
Vaihdetaan kuitenkin mainitsemasi Shvalevin tilalle Tulupov, jonka pienen peliajan taisi selittää uran päättänyt nilkkavamma.
Ei helvetti, sehän oli Tulupov eikä toinen venäläislegenda Shvalev. Kiitos korjauksesta, en tiedä miten Shvalev pyörii yhä mielessä, vaikka tämän legendan vierailusta on jo kahdeksan vuotta.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Toivottavasti pendolla on suunnitelmissa ottaa Kuusisto pleijareihin mukaan sillä sielä tarvitaan yks höpöttelijä ja ikiliikkuja.

Mukava nähdä saako brenkku enemmän peliaikaa kun pleijarit alkaa vai mennäänkö parilla minuutilla. Jos tarkoitus antaa enemmän niin kannattais alkaa peliaikaa jo lisäilemään eikä ihmetellä kun ei pääsekkään peliin mukaan
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pennanen kouluttaa Brejcakista maailman ensimmäistä virheettömästi pelaavaa puolustajaa - nyt ei ole vielä päästy erääkään, mutta aikaa on! Kohta varmaan julkaistaan jatkosopimus! Yllättävän positiivisesti Jan kuitenkin esiintyy kaukalossa esim. pelien päätytyä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös