Voi voi Anttia
Hylkäsi sitten joukkueensa, tämä on kuin ryssän armeijan upseeri, takaa uhkailemalla johdettu ja ensimmäisenä lukitaan itse karkuun. Pendon olisi pitänyt johtajana kätellä vastustaja kuten kunnioittavaan käytökseen kuuluu, j asuoraselkäisesti kuunnella hetki sitä vihellyskonserttia, ansaittua se oli. Siinä olisi ollut se kasvun ja opin paikka. Nyt Antti päätti luikkia karkuun vaikeaa tilannetta ja vielä selittelee kun jäi kiinni housut nilkoissa.
Se oli varmasti Pendon viimeinen liigapeli, nyt yritetään maajoukkueessa, josta tulee nopeasti kenkää kun kerran paineensietokykyä ja johtamistaito on tällä tasolla. Sitten hän voikin siirtyä psykologin hommiin, ei ole paineita menestyä eikä kukaan odota miehen olevan johtaja, saa rauhassa käpertyä villatakissaan tutkija kammioon ja eristäytyä pahasta maailmasta.
Mitään hyvää sanottavaa tästä ei jäänyt. Kuten aiemmin todettua, emme jää kaipaamaan