Mainos

Antti Mäkinen

  • 1 498 955
  • 4 743

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kaikki olkoon Mäkisestä mitä mieltä tykkää, mutta kyllähän Maikkarin versio Waheeb on kaukana perässä, ja todella jopa unettava kuunneltava NHL primetimessä.
Itse taas päinvastaista mieltä. Toki toka erä oli melkoista läpsyttelyä yli 10min. joten ihan sama vaikka siellä olisi ollut itse Mertsi selostamassa.

Ja sen haluaisin vielä kuulla ennen miehen eläkkeelle jäämistä, Mertsi selostamassa änäriä mitä inhoaa yli kaiken. Maikkari, tehkää tämä palvelus!!
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Entinen kiekkolupaus Antti Mäkinen on uusi Leijonat-ääni – kertoo nyt, mitä ajattelee Antero Mertarannasta

Siellä entinen kiekkolupaus ja nykyinen leijonaääni pääsee taas kertomaan muutamaan kertaan kerrottuja juttuja kiekkourastaan ja selostusuran alusta.

Voi hyvää päivää. Mikään ei miestä hetkauta, mutta kuitenkin tätäkin ketjua päivittäin lukee.

Ja autokaupan LIIKEJOHTAJAKIN vielä.
Tässä maassa on aika pitkä liuta näitä kiekkolupauksia, jotka ovat A- ja B-junnuissa (tai nykyään U18/U20) pelanneet erittäin hyvinkin, mutta ura on päättynyt syystä tai toisesta. En nyt ihan suoraan Mäkistä kiekkolupaukseksi kirjaisi, mutta ehkä olen väärässä. Hän ei tainnut kuitenkaan koskaan maajoukkuepaitaa päälleen sovittaa? Noilla maajoukkueen "junnuleireillä" alueittain porukkaa aikalailla on ravannut.

Jotenkin omaan korvaan eniten karahtaa aina tämä Mäkisen oman hännän nostelu:
"Olin kiekollinen pakki, joka piti fyysisestä pelistä. Uskallan muistaa, että tein kiekon kanssa hyviä ratkaisuja, jotka sitten tuottivat joukkueelle Suomen mestaruuksia ja nostivat minut maajoukkuerinkiin, Mäkinen arvioi."
 

rpeez

Jäsen
Entinen kiekkolupaus Antti Mäkinen on uusi Leijonat-ääni – kertoo nyt, mitä ajattelee Antero Mertarannasta

Siellä entinen kiekkolupaus ja nykyinen leijonaääni pääsee taas kertomaan muutamaan kertaan kerrottuja juttuja kiekkourastaan ja selostusuran alusta.

Voi hyvää päivää. Mikään ei miestä hetkauta, mutta kuitenkin tätäkin ketjua päivittäin lukee.

Ja autokaupan LIIKEJOHTAJAKIN vielä.

Mäkisestä voi olla montaa mieltä ja häntä voi kritisoida, mutta näin sivuhuomiona tuo artikkeli on hyvä pläjäys hänen taustoistaan.

Esimerkiksi minä olen kuunnellut Mäkistä monta kertaa mutten ollut tietoinen hänen taustoistaan. Ei ole kiinnostanut tarpeeksi, tuossa on hyvä kooste.

Syväkyykyt isoilla painoilla huonolla tekniikalla ja selkä paskaksi on kyllä hyvä olla kaikkien tiedostaa. Itse painin alaselkä ongelmien kanssa kanssa nyt vanhana gubbena, kyykyt ja maastavedot voi unohtaa. Siis yrittänyt aloittaa niitä. Ei vaan onnistu. Pakko tehdä jotain yhden jalan reisiä.
 

msg

Jäsen
Mitään kansallista leijonaääntä Antista tuskin tulee, kun Antsa Ammattitaidoton hoitaa tuulipukujen ilmaispelit?
Eli kritiikin, jota AVM osaa toistetusti ottaa vastaan, määrä tuskin on mikään suuri. Samat Viaplayn tilaajathan siellä leijonien peliä katsovat ja suuret massat tuskin tarjouksesta huolimatta tilaavat kolmenkympin maksukanavaa kuukaudeksi.
 
Samat Viaplayn tilaajathan siellä leijonien peliä katsovat ja suuret massat tuskin tarjouksesta huolimatta tilaavat kolmenkympin maksukanavaa kuukaudeksi.

Ja varmaan osa Viaplayn nykyisistä asiakkaista katsovat Suomen pelit silti maikkarilta.

MM-kisat on Viaplaylta tietysti iso näytön paikka ja Mäkisen kertoman mukaan tähän on valmistauduttu huolella ja tuote näyttää hyvältä. Noh, saa nähdä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
”Jos pysyn terveenä, onnistun kyllä MM-kisoissa”

Pitäiskö jonkun kertoa Antille, että hänet on valittu sinne selostamaan eikä pelaamaan?
Tämä kieltämättä hymähdytti, aika vahvaa Cheek-henkistä paatosta vailla mitään itseironiaa havaittavissa kuten Mäkisen jutuissa yleensäkin. Elämä olisi varmasti vähän helpompaa kun ei tarvitsisi olla kokoajan todistelemassa ääneen muille ja itselleen asiantuntevuuttaan ja ammattitaitoaan, kyllä ne sieltä läpi tulevat ihan itsestään jos teet vaan duunisi hyvin.

Toivottavasti Antti osaa nauttia alkavasta MM-urakasta puristamatta mailaa liikaa eikä ole ihan noin veitsenterällä mitä juttu antaa ymmärtää. Selostaahan Mäkinen kyllä osaa, kunhan nyt malttaisi keskittyä vain siihen eikä miettisi liikaa noita kaikenmaailman ulkopuolisia asioita ja vertauksia. Mertaranta ja kumppanit ovat yleensä osanneet jättää ne muiden hommaksi, joka on varmasti oman mielenterveydenkin kannalta fiksumpaa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Onko ensi talven 4nations- höntsä Viasatin heiniä? Ja jos on, niin saako ilmaiskanavillakin nauttia Mäkisen selostuksista keskellä yötä helmikuussa?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jotenkin omaan korvaan eniten karahtaa aina tämä Mäkisen oman hännän nostelu:
"Olin kiekollinen pakki, joka piti fyysisestä pelistä. Uskallan muistaa, että tein kiekon kanssa hyviä ratkaisuja, jotka sitten tuottivat joukkueelle Suomen mestaruuksia ja nostivat minut maajoukkuerinkiin, Mäkinen arvioi."

Oliko ainoa mestaruus tuolta U18-sarjasta kaudelta 95-96 ja silloin Antti pelasi pudotuspeleissä viisi ottelua 0+0 tehoilla? Tämän lisäksi pudotuspeleissä U20-sarjassa neljä peliä samoilla tehoilla kaudella 97-98 ja silloin pronssia. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee..
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Tämä kieltämättä hymähdytti, aika vahvaa Cheek-henkistä paatosta vailla mitään itseironiaa havaittavissa kuten Mäkisen jutuissa yleensäkin. Elämä olisi varmasti vähän helpompaa kun ei tarvitsisi olla kokoajan todistelemassa ääneen muille ja itselleen asiantuntevuuttaan ja ammattitaitoaan, kyllä ne sieltä läpi tulevat ihan itsestään jos teet vaan duunisi hyvin.

Toivottavasti Antti osaa nauttia alkavasta MM-urakasta puristamatta mailaa liikaa eikä ole ihan noin veitsenterällä mitä juttu antaa ymmärtää. Selostaahan Mäkinen kyllä osaa, kunhan nyt malttaisi keskittyä vain siihen eikä miettisi liikaa noita kaikenmaailman ulkopuolisia asioita ja vertauksia. Mertaranta ja kumppanit ovat yleensä osanneet jättää ne muiden hommaksi, joka on varmasti oman mielenterveydenkin kannalta fiksumpaa.

Tämähän se olisi toiveissa Mäkisen selostuksissa, että keskittyisi siihen omaan tehtäväänsä. Tuntuu vaan olevan mielestään liian etevä tehtävään ja hoitaa asiantuntija roolinkin samalla. Selostajana todella hyvä, kun malttaa jättää pätemisen ja kirkumisen pois. Mielenkiintoista nähdä miten tässä suoriutuu, varovaisen toiveikas olen että onnistuu hyvin. Antsan aika alkaa väkisinkin olemaan ohitse.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Itselleni nämä mm-kisat ovat joka kevät aika iso juttu. En suhtaudu liian vakavasti mutta tykkään seurata ja lyödä siinä sivussa pieniä vetoja pelien sisälle.

Mäkiseen liittyen toivon eniten, että kun tulee noita heikompien joukkueiden pelejä niin keskittyisi silti selostamaan peliä eikä naureskelemaan sille kuinka tämä ei näytä "NHL tason peliltä".

Ehkä tämän kautta melkeimpä saa tämän viestin parhaalla tavalla Antille itselleen.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tämähän toki koskee kaikkia turnauksen pelejä, ei pelkästään heikompien maiden.
Kyllä joo, mutta uskon hänen pysyvän aika nöyränä kun nämä isommat maat pelaa. Mutta olisi rasittava kuunnella jossain Norja-Tanska pelissä naureskelua pelaajille. En tosin usko, että hän niitä pelejä edes selostaa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko ainoa mestaruus tuolta U18-sarjasta kaudelta 95-96 ja silloin Antti pelasi pudotuspeleissä viisi ottelua 0+0 tehoilla? Tämän lisäksi pudotuspeleissä U20-sarjassa neljä peliä samoilla tehoilla kaudella 97-98 ja silloin pronssia. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee..

Eihän ne Taminkaan muistot aina oikein pidä paikkaansa. Katsotaan muutaman kymmenen vuoden päästä mitä legendaa Antilta sitten tulee
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän ne Taminkaan muistot aina oikein pidä paikkaansa. Katsotaan muutaman kymmenen vuoden päästä mitä legendaa Antilta sitten tulee
Muistelee 40 vuoden päästä joskus päälle 80-vuotiaana voittaneensa 2010-20-luvuilla kymmenkunta mestaruutta Tapparassa näiden Saravojen, Lehteröiden, Savinaisten ja muiden veljien kanssa.

Mutta joo, pysy Antti nöyränä, hyvää duunia teet ja nimenomaan unohda se loputon todistelun tarve ketä tunnet ja mitä kaikkea olet tehnyt ja osaat.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Hieno päivä meille kaikille kun päästään seuraamaan Antti Mäkistä kun hän toteuttaa pitkäaikasta unelmaansa. Sivutuotteena joku Suomen jääkiekko peli.
Noh noh. Eipä nyt lynkata Anttia ennen ensimmäistäkään MM-ottelua. Itse aion antaa miehelle mahdollisuuden.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Itse ainakin mielenkiinnolla kuuntelen MM-kisoja Mäkisen selostamana. Kaikki kunnia Mertsille, mutta ihan virkistävää saada vaihteeksi jotain (MM-kisoissa) uutta. Mertsin läpät vanheni v. 2013.
 

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Selostaahan Mäkinen kyllä osaa, kunhan nyt malttaisi keskittyä vain siihen eikä miettisi liikaa noita kaikenmaailman ulkopuolisia asioita ja vertauksia.
Toivottavasti nyt ainakin pitää sen Twitterin kiinni kisojen ajan. Tai jos se on mahdotonta, niin ei kesken pelien triggeröidy trollien löylystä. Ainakin tähän asti tuntunut olevan heikkous pitää puhelin lukossa kesken työpäivän.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Hyvin toimii Mäkisen selostus asiantuntijoineen. Aivan loistavaa vrt Mertaranta. Studio tönkkö, mutta ei Mäkisen vika.

Ei mitään valittamista Mäkisen selostuksesta. Tehnyt juuri sitä mitä pitääkin ja selostanut ammattitaidolla. Sinivalkoiset lasit löytyy, mutta osasi myös kummastella maalin hylkäämistä ihan perustellusti.
Hyvä tästä tulee!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös