Anton Lundell – saapunut jäädäkseen

  • 87 253
  • 342

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Minulla on sellainen mielikuva, että Selke vaatii suht pitkän uran. Jotta Lundell voittaisi Selken tällä kaudella, tuntuu, että hänen pitää pelata aika helvetisti parempi kausi kuin esim. Barkov viime kaudella.

Tämä siis nimenomaan "mitä vaadittaisiin"-aspektilla eikä minään ennustuksena.

[OFFTOPIC] Ei se sinänsä pitkää uraa vaadi, Selkeä vaan pidetään "mainepalkintona". Eli tarvii muutama vuosi operoida Selke-tasolla ennenkuin palkinnon voi saada. Sama koskee esim. Norrista. Toki ei sekään aina pidä paikkaansa kuten esim. Fox osoittaa. Vaikkapa Vezina on paljon helpompi jakaa statsien perusteella. Oikeastaan suurin osa palkinnoista tuntuu olevan monesti arvalla valittuja. Conn Smythe ollut monena vuonna hyvin "kyseenalainen" jne.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lundellin sisääntulo tuntuu toimivan hyvin niin Lundellin itsensä kuin Florida Panthersinkin kannalta. Alkukauden otanta on edelleen äärimmäisen lyhyt, mutta kieltämättä sitäkin vakuuttavampi. Ei niinkään ne pisteet, vaan se kokonaisvaltainen tekeminen, jonka osa pisteet toki ovat. Q on nuoreen mieheen luottanut alusta asti ja Lundell on vastannut huutoon. Äärimmäisen vahvaa, kypsää tekemistä pitkin kenttää. Aika näyttää, miten Lundell jaksaa pitkän kauden. Ei se yllätys olisi, jos 82 ottelun runkosarjan raskaus jossain vaiheessa alkaa näkymään tulokkaassa. Siitä huolimatta tämä alku lupaa todella hyvää, kun Lundell on selvästi valmis pelaamaan alusta asti.

Lundellin etuna Panthersissa on se, että herra pääsee kuitenkin pelaamaan verrattain paineetta. Toki hypeä oli ja hypekone lisää kierroksia koko ajan, mutta ei Lundell ole niitä Panthersin ykkösheppoja vielä tällä kaudella. Kyllä siellä edelleen Sasha on senttereistä se kaveri, jonka harteille raskaimmat minuutit kasataan. Hyökkäyssuuntaan katseet kääntyvät Sashan lisäksi ensisijaisesti Huberdeauhun. Lundell on enemmän sitä syvyyttä tuovaa osaamista vielä tällä kaudella. Panthersin leveydestä johtuen siellä on kuitenkin viereen tarjolla äärimmäisen vahvaa pelimiestä, joten mahdollisuudet tuloksen tekoonkin ovat alusta asti. Mentorointi on kohdallaan, kun ympäriltä löytyy kokemusta ja taitoa vaikka kuinka paljon, niin kaukaloon kuin sen ulkopuolellekin.

Toisaalta Lundellin "valmius" antaa Panthersille jotain enemmän. Siitä ei kovin montaa kautta ole, kun Panthers oli täysin Barkovin tekemisten varassa Barkovin pelatessa oikeastaan kaikki mahdolliset tilanteet. Nyt ensin Bennettin, nyttemmin myös Lundellin avulla Panthers kykenee rakentamaan kolme ketjua, jotka voivat jakaa vastuuta myös tuloksenteosta, mutta joita voidaan myös johdon varjeluun käyttää. Verhaeghe - Barkov, Huberdeau - Bennett sekä Lundell - Reinhart ovat varsin pätevät kaksikot, joiden ympärille voidaan ketjuja rakentaa. Eikä se nelonenkaan toivottomaksi jää.

Selket, Calderit ja olympiapaikka ovat liian aikaista spekulointia. Mutta jo nyt voidaan todeta, että Lundell on poikkeuksellisen NHL-valmis tulokas heti ensimmäisistä peleistään lähtien. Herra on oikeasti esiintynyt edukseen osana varsin laadukasta Panthers-hyökkäystä. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Henkilökohtaiset palkinnot sikseen, mutta jos kaverin tekeminen on jo nyt "Barkovesqueta" niin se tietää kyllä hyvää panttereille. Tässähän pitää hypätä Floridan bandwagoniin ja alkaa seuraamaan matseja. Florida vs Carolina Tampereelle kiitos :P
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jatkoaika 2021, NYT SE HYMY PERSEESEEN, ei tilaa huumorille!!

Ei kai kukaan nyt helewetti oikeesti ole Selkeä Länki Jr’lle ehdottamassa? Kieli poskessa heitellään, kun kaveri on aloittanut tosi hienosti… Calder Trophy sen sijaan on noilla otteilla jopa todennäköinen, mutta palataan tähänkin sitten vähän vakavammin tammikuussa, jookos?
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Eihän pelaajaa voi koosteesta paljon arvioida, mutta laitetaan yksi hetki viime yöltä, kun ehkä NHL:n puhutuimman pakin lavasta karkasi kiekko.



Näppärästi nappas, tuli magic man mieleen, mutta pakko silti vähän himmailla.
En nyt varsinaisesti tiedä miten noi säännöt menee, mutta näyttää lyövän hanskoihin, näänkö vaan omiani?
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
On huikee äijä
 

Liitteet

  • 07F27511-8080-4BEB-9118-BD66F1828EBD.jpeg
    07F27511-8080-4BEB-9118-BD66F1828EBD.jpeg
    297,9 KB · kertaa luettu: 405

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Hienoa peliä poika pelaa, Erittäin isoa peukkua. Oli vähän odotuksiakin kun niin kypsää peliä esitti majossa(IFK pelejä en nähnyt)

Kävi onni kun Panthers varasi <---> kävi onni Panthersilla kun saivan Antonin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Harmi ettei tullut pelattua vuoden tulokas vetoon. Kertoimet oli ennen kauden alkua pilvissä, prkl. Tällä hetkellä olen oikeastaan 100% varma että voittaa sen, jos ei loukkaannu. Olihan siinä toki epävarmuustekijöitä, esim. kun sairastaa koronan, ei tiedä missä kunnossa tullaan takaisin. Nyt on helppo todeta ettei jäänyt jälkivaikutuksia.

Ja Detroitin Moritz Seider yhtä varma kakkonen, mutta hyökki näissä yleensä vie voiton.

Ylikylän jätkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Harmi ettei tullut pelattua vuoden tulokas vetoon. Kertoimet oli ennen kauden alkua pilvissä, prkl. Tällä hetkellä olen oikeastaan 100% varma että voittaa sen, jos ei loukkaannu.

Onhan sen kerroin edelleen varsin pelattava. Noin 16 kerroin Lundellin Calder-voitolle tälläkin hetkellä vähän palveluntarjoajasta riippuen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Onhan sen kerroin edelleen varsin pelattava. Noin 16 kerroin Lundellin Calder-voitolle tälläkin hetkellä vähän palveluntarjoajasta riippuen.

On se vieläkin aika kaukana, kirjaimellisesti pitkän ajan päässä. Mut jos tämän tason säilyttää niin hyvä.

Kukahan mahtaa olla pahin haastaja, vissiin Seider tai Columbuksen Sillinger tulee mieleen mut jäljempi tuskin.

Hyvä asenne Lundyllä kans
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kävi onni kun Panthers varasi <---> kävi onni Panthersilla kun saivan Antonin.

Ei käynyt onni, kävi vain viisaus ja noin 7 organisaatiota oli tyhmiä.

Onhan sen kerroin edelleen varsin pelattava. Noin 16 kerroin Lundellin Calder-voitolle tälläkin hetkellä vähän palveluntarjoajasta riippuen.

Mistäpäin löytyy?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten voi yksinkertaisen nimen lausumisen vetää noin vituiksi kuin nuo selostajat noissa klipeissä koko ajan? Ottaisivat selvää, tuleva Calder- ja Selke-voittaja sentään.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Joo, suorastaan rakastan Lundellia mutta on tää kovaa ja raadollista puuhaa nuorelle pelaajalle snadeine odotuksineen kun Selkeä jo sovitellaan kainaloon muutaman NHL-pelin jälkeen!

Mutta fantastiselta näyttää alku kun miettii mitä vuodet tuovat vielä tullessaan!

Musta tuntuu, että suurin osa tässä on ollut huumoria, mutta totuus on se, että Lundellin pelityyli on sellainen, että jos kaikki menee enemmän kuin hyvin ainakin seuraavat 4-5 vuotta, niin hänen pelityylillään Selke jos toinenkin voi tippua syliin tuolloin ja tulevaisuudessa.

En muista enää mitä olen kirjoittanut Barkovista tuon ikäisenä ja itseasiassa jo nuorempanakin, mutta jos en ole kirjoittanut niin muistan kyllä miettineeni, että tuossa pojassa on ainekset Selke -palkintoon ja paljon muuhunkin.

Lundellissa on niin paljon samaa kuin Barkovissa ja olen aika varma, että sekä Lundell ja Barkov myös tietää tämän.
 

JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei kai siinä, kävi koko illan voittamassa puhtaasti aloituksen Mäkkärin ketjua vastaan ja onnistuivat kerta toisensa jälkeen lyömään paineen Coloradon päähän. Anton pelaa kuin kärkisentteri.

Ne jotka peliä katsoivat, niin onko tosiaan niin että Lundellia on peluutettu ihan huoletta vastustajan kärkiketjuja vastaan?

En siis ole pelejä nähnyt, niin tässä on vähän koosteiden varassa. Tuossa tyhjään maaliin johtaneessa tilanteessa näytti että siellä ei ollut ykköskenttä Coloradolla jäällä, ja ajattelin että Barkov on ollut siinä ensin jäällä heitä vastaan. Mutta tietysti jo ihan tilastojenkin valossa Lundellin startti on kyllä poikkeuksellinen sentterin vaativalla pelipaikalla. Noin iso peliaika, oman pään aloitukset ja av-vastuu kertoo kyllä poikkeuksellisesta luottamuksesta valmennukselta. Muutenkin tuntuu että aika ja paikka oli nyt täydellinen läpimurrolle, varmasti on tällä hetkellä hyvä ympäristö Lundellille aloittaa ura, ja Panthers ei varmaan voisi olla tyytyväisempi varaukseensa. Siinä on kyllä hyvä rakentaa menestyvää joukkuetta ja laajemminkin tervettä menestyskulttuuria seuraan, kun kärkisenttereinä on Barkov/Lundell tyyppiset pelaajat ja ihmiset.
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ne jotka peliä katsoivat, niin onko tosiaan niin että Lundellia on peluutettu ihan huoletta vastustajan kärkiketjuja vastaan?
Ei välttämättä jatkuvasti tarkoituksella peluutettu, mutta huoletta kyllä.
Useita aloituksia puolustuspäässä Coloradon ykköstä vastaan. Osa tosin pitkän kiekon jälkeisiä.
-h-
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ne jotka peliä katsoivat, niin onko tosiaan niin että Lundellia on peluutettu ihan huoletta vastustajan kärkiketjuja vastaan?

En siis ole pelejä nähnyt, niin tässä on vähän koosteiden varassa. Tuossa tyhjään maaliin johtaneessa tilanteessa näytti että siellä ei ollut ykköskenttä Coloradolla jäällä, ja ajattelin että Barkov on ollut siinä ensin jäällä heitä vastaan. Mutta tietysti jo ihan tilastojenkin valossa Lundellin startti on kyllä poikkeuksellinen sentterin vaativalla pelipaikalla. Noin iso peliaika, oman pään aloitukset ja av-vastuu kertoo kyllä poikkeuksellisesta luottamuksesta valmennukselta. Muutenkin tuntuu että aika ja paikka oli nyt täydellinen läpimurrolle, varmasti on tällä hetkellä hyvä ympäristö Lundellille aloittaa ura, ja Panthers ei varmaan voisi olla tyytyväisempi varaukseensa. Siinä on kyllä hyvä rakentaa menestyvää joukkuetta ja laajemminkin tervettä menestyskulttuuria seuraan, kun kärkisenttereinä on Barkov/Lundell tyyppiset pelaajat ja ihmiset.
On ottanut aloituksia mitkä aiempina kausina Barkov ottaa aina.

Herrasta näyttää tällä tahdilla tulevan parhaimmillaan vähän kuin uus Toews tai jopa Bergeron.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ne jotka peliä katsoivat, niin onko tosiaan niin että Lundellia on peluutettu ihan huoletta vastustajan kärkiketjuja vastaan?
Täältä näkee keitä vastaan Anton Lundell on pelannut eniten.

Kyllä siellä aika huoletta on peluutettu vastustajan kärkiketjuja vastaan. Tai ainakaan ei voi puhua mistään suojatuista minuuteista.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Täältä näkee keitä vastaan Anton Lundell on pelannut eniten.

Kyllä siellä aika huoletta on peluutettu vastustajan kärkiketjuja vastaan. Tai ainakaan ei voi puhua mistään suojatuista minuuteista.
Niin, ehkä se paras termi juurikin Antonin kohdalla on, ettei ole pelannut mitään ”suojattuja minuutteja” vaan päässyt ihan kunnon venäläiseen uimakouluun, syvä pää & kylmä vesi, pää edellä ja silleen…
 

JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Meinaakko että jauhan paskaa

No ei kyllä ollut mitään tällaista agendaa taustalla. Ihan mielenkiinnosta kyselin näkemyksiä, hieman aiempiinkin peleihin peilaten. Mutta kiitos, varsinkin asiallisista analyyseista, kaikille vastanneille. Hyvä poika Lundell oli jo liigassa ja ilmeisesti on pystynyt siirtämään pelinsä ongelmitta nhl:ään.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
On tää kyllä hauska, ettei upsidea nähty draftin aikaan. Nyt kun Lundelli pelaa jo kuin Barkov näiden muutaman ottelun ajan, niin miten tuota potentiaalia ei voinut nähdä? Kunhan saa vaan laukauksen kuntoon / lähtemään nopeammin, niin on tuossa pirun kova aihio olla uusi Kopitar / Barkov-lite. Tuskin siis kausi ongelmitta menee ja kuka tietää seuraavasta kaudesta, mutta varmaan nyt kaikki näkee sen potentiaalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös