Laganiere on muuten tehnyt farmissa kahdella viime kaudella pisteitä paremmalla tahdilla kuin Borna Rendulic parhaimmillaan.
Puhtaasti tilastojen valossa yllättävän kova hankinta Ässiltä.
Juu, sama havainto tehty, Makkosen ja Hupin sekoitus pelityyliltään. Senttereissä melkoisia honkkeleita, kolme aika samantyylistä hujoppia.Youtube tiesi kertoa tämmöistä miehen edesottamuksista:
Antoine Laganiere 2012-2013 NCAA Highlights - YouTube
Makkosmaista preesensiä jäällä, ainakin ulottuvuutta riittää...
Kovat on odotukset ainakin meikäläisellä, mutta eihän näistä tiedä. Jos liike on liigassa samanlaista tasoon verrattuna kuin tuossa yliopistopätkästä, niin Niskalasta ainakin menee ohi oikeelta ja vasemmalta. Vaan eihän näistä tiedä, katellaan nyt miten kaveri viihtyy marraskuussa jossain tuulikylässä manuaalivaihteisen tojotan kanssa.
Lähtökohtaisesti diggaan, tervetuloa Poriin Anttoni.
Ei tunnu kätisyyksillä olevan mitään merkitystä Ahon joukkueissa. Ihan sama minkä puolisella mailalla pelaa.Leftin mailasta iso miinus. Eipä ole liikaa raitin kavereita patapakassa.
Nopeella aikataululla Korppi sai miehen hankittua Salmisen jälkeen. Toivotaan, että mies lunastaa odotukset ja Korpisalo saa uuden aulan hattuun. Taas hyvä syy mennä katsomaan viimeistä harkkamatsia, jotenkin nämä "tuntemattomat" äijät on alkavan kauden suola ja näitä odottaa innolla. Hienoa!
Sulka tai tervaa tästä taitaa mennä Takon hattuun? Kaiketi scouttauksen takana juurkin Kari Takko.
Minusta näitä on aina turha spekuloida että kuka scouttasi ja kenelle kuuluu sulka; Korpisalo on kuitenkin se, joka tekee ne päätökset.
SK:ssa oli ainakin maininta, että Laganiere hankittiin nimenomaan Takon skouttauksen avulla.Minusta näitä on aina turha spekuloida että kuka scouttasi ja kenelle kuuluu sulka; Korpisalo on kuitenkin se, joka tekee ne päätökset.
SK:ssa oli ainakin maininta, että Laganiere hankittiin nimenomaan Takon skouttauksen avulla.
Niin, kyllähän se sopimuksen aikaansaaminen on varmastikin se työläin homma.Niin, Takko on Ässien pelaajakoordinaattori jonka hänen tehtävä on scoutata pelaajia. Kaikki kunnia hänelle mutta ei mitään myöskään Korpilta pois sillä pelaajan löytäminen ja tämän taustojen selvittäminen on vasta toinen puoli hankintaa.
Jos on huono luistelija, niin iso kaukalo on varmasti vaikea. Kyseessä ilmeisesti hyvin liikkuva kaveri, joten sellaista pelkoa ei luulisi olevan.
Niin, kyllähän se sopimuksen aikaansaaminen on varmastikin se työläin homma.
"27-vuotias kiekkoilija oli Ässiltä varsinainen täsmähankinta. Hyökkääjä paljastaa, että Ässien lisäksi hänen perässään oli kaksi muutakin seuraa: SaiPa ja saksalainen Straubing Tigers."
Täällä vinkujaosasto on toistuvasti vinkunut Saipan skouttausosaamisen perään, nyt napattiin Saipan skouttaama jätkä, eli ei voi olla huono negasiivenkään mielestä.
Porilaisten naisten kannalta kyllä harmi että mies on mitä ilmeisimmin varattu, kaverihan on kuin jostain shampoomainoksesta.
Uusi Stafford? Foliohatut ja jodisuola toivottavasti jo hommattu :(.Kiekkoareena.fi kirjoitti:"Päässä humisee."
Porilaisten naisten kannalta kyllä harmi että mies on mitä ilmeisimmin varattu, kaverihan on kuin jostain shampoomainoksesta.