Antin kanssa Saksaan? MM-Karsinta 2006-ketju

  • 108 104
  • 1 082
Viestin lähetti Center#30
Nyt puhtaan täyttä asiaa. Kyllä ehdottomasti nyt käytettävistä olevista kärkimiehistä Shefki on paras vaihtoehto tulevaan Tsekki-peliin. Eihän Kuqia taidoissa voida verrata esim. Forsselliin, mutta ainakin itselle on jäänyt mielikuva todellisesta taistelijasta ja loppuun asti tilanteisiin menevästä "jyrästä". Ja se asenne, millä kaveri jatkuvasti hakeutuu maalintekopaikkoihin ja vastustajan häiritsemisiin.

Vaikea on arvailla, millä taktiikalla sitten Muuris-Ana tulevaan koitokseen lähtee. Luultavasti yhdellä kärjellä pelaaminen on se todennäköisin vaihtoehto ja silloin toivottavasti siinä roolissa nähdään Kuqi. Toisena vaihtoehtona olisi tietysti peluuttaa sekä Kuqia että Johanssonia kärjessä. Siinä tapauksessa kuitenkin jää liian heikko miehitys keskikentälle ja Tsekin tasoinen joukkue kyllä helposti käyttää tilan ja tilanteen hyväkseen.

Jos itse olisin Muurisen saappaissa, voisin lähteä seuraavanlaisella kokoonpanolla liikkeelle

------------------------Kuqi----------------------

------------------Litti----------------------------

Kolkka------Riihilahti------Lagerblom------Eremenko

Pasanen-------Hyypiä-------Tihinen-------Kopteff

------------------------Niemi---------------------


Tuohon kun olisi saanut Forsselin, Tainion ja Väyrysen mukaan, olisi voinut haaveilla jopa pisteen viemistä Tsekeiltä. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta....

Tuo vastaa aika pitkälle sitä kokoonpanoa, jota itekkin olen kaavaillut. Tinttiä ei missään nimessä saa päästää kentälle, sitä ei kestä edes kattoa.

Baros ei ole Liverpoolissa saannut viime aikoina mistään paikoista sisään, saa nähä miten äijän käy nyt. Jotenkin sitä osaa kuvitella Suomen puolustuksen kurjat virheet jo etukäteen, mutta toivotaan että ainakin piste irtoaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Center#30
Jos itse olisin Muurisen saappaissa, voisin lähteä seuraavanlaisella kokoonpanolla liikkeelle

------------------------Kuqi----------------------

------------------Litti----------------------------

Kolkka------Riihilahti------Lagerblom------Eremenko

Pasanen-------Hyypiä-------Tihinen-------Kopteff

------------------------Niemi---------------------


Tuohon kun olisi saanut Forsselin, Tainion ja Väyrysen mukaan, olisi voinut haaveilla jopa pisteen viemistä Tsekeiltä. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta....

Onko nuo laidat nyt ihan varmasti noinpäin. Umpivasuri Kopteff oikealaitapakki? Samaan aikaan kun oikeajalkainen Pasanen vasemmalla.
 

Heathen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Viestin lähetti eagle
Onko nuo laidat nyt ihan varmasti noinpäin. Umpivasuri Kopteff oikealaitapakki? Samaan aikaan kun oikeajalkainen Pasanen vasemmalla.

Sitähän minäkin tässä pähkäilin. Pasanen reilusti siis oikeaan laitaan ja Kopteff vaikka vaihtoon.

Sen lisäksi näkisin Eremenkon oikeassa laidassa vähän riskinä. Laitalinkeille tulee lauantaina todella kiire ja siinä vaaditaan vahvaa kahden suunnan liikkumista. Eremenko ei tästä meitin rosterista taida olla se vahvin rouhija. Vahvoilla ja erityisesti liikkuvilla laitalinkeillä otetaan pois Tsekkien tilaa ja pakeilla sumputetaan reilusti keskelle. Siinä voi sitten takatukat ihmetellä kun tilaa ei löydy.

Pienellä varauksella vaihtaisin Lagerblomin (vaikka yleensä pelannut vasenta laitaa) ja Eremenkon paikkoja. Riihilahti pakkien päälle pelaamaan omaa rooliaan ja Eremenko rinnalle vapaampaan rooliin. Toinen juttu onkin sitten taas se, onko keskikenttä liian "ahdas" Litille ja Eremenkolle pyörittämään peliä? Uskoisin, että ei.

Maalissa antaisin myös mahdollisuuden Jääskeläiselle. Jässi on pelannut hyviä pelejä Valioliigassa ja on tällä hetkellä se Suomen "kuuma" maalivahti. Korjatkaa, jos olen väärässä mutta eikö Niemi ole juuri toipunut jostain vammasta (käsi tms.) ja pelejäkään ei taida olla montaa alla?

Ja ai niin, meinas melkein vasen pakki unohtua. Äh, menee liian vaikeeks. Kuivasto? Vaihtoehdoista ei todellakaan ole runsauden pulaa. Vai jätetäänkö pakki pois ja pelataan yhden miehen vajaalla? Ettei menis peli ihan yksipuoliseksi... hymiöitä
 

Center#30

Jäsen
Suosikkijoukkue
CAR, FLA, Suomen maajoukkue(et)
Viestin lähetti eagle
Onko nuo laidat nyt ihan varmasti noinpäin. Umpivasuri Kopteff oikealaitapakki? Samaan aikaan kun oikeajalkainen Pasanen vasemmalla.

Joo itsekin huomasin saman nyt kun tarkemmin ehdottamaani kokoonpanoa katsoin. Eli tottakai Kopteff siirretään vasemmalle ja vastaavasti Pasanen oikealle. Näin alkujaankin kaavailin, jotenkin tuli tuohon ehdotettua väärinpäin.

Tietysti noista laitapaikoista voidaan muodostaa montakin eri vaihtoehtoa. Esimerkiksi nostetaan hyypiän rinnalle Kuivasto toppariksi ja Tihinen siirretään Kopteffin paikalle laitaan. Tai vaihtoehtoisesti Nurmela lasketaan pakin tontille laitaan, jolloin puolustuslinja olisi Pasanen-Hyypiä-Tihinen-Nurmela (Tosin tässä Pasaselle jää vasen laita).

Samoin keskikentän koostumus voi olla toista, mitä alkujaan ehdotin. Yllätyskorttina Wissin nostaminen Riihilahden rinnalle jolloin Lagerblomille jäisi vaihtomiehen rooli. Tämä näin Muurista tuntien ehkä se todennäköisin vaihtoehto. Itse toki mielummin Lagerin avauksessa näkisin.

Eli kaiken kaikkiaan "varmoja" aloituskokoonpanon äijiä lienee Litti, Riihilahti, Kolkka, Hyypiä, Tihinen, Pasanen ja Niemi. Muista paikoista sitten kai päivän kunnon mukaan koostumusta täydennetään. Ja edelleen Muurista tuntien lienee Nurmelalla paikka aloituksessa, pienellä varauksella Johansson.

Paljon helpompi olisi varmaan myös Muurisella tuon kokoonpanon muodostaminen, mikäli olisi Tainio ja Väyrynen käytettävissä keskikentällä (puhumattakaan Forssellista kärjen osalta). Nyt mukana olevasta miehistöstä voidaan todellakin muodostaa useita, toimivia kokoonpanoja ja sen suhteen myös Antilla on vaativa ja haastava lähteä aloitusta nimeämään.

Edit: Ja lisätään vielä todennäköinen Suomen avaus kokoonpano. Näin, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa...

------------------Johansson------------------

------------------Litti-------------------------

Kolkka-------Riihilahti-------Wiss-------Eremenko

Pasanen------Hyypiä------Tihinen------Nurmela

------------------Niemi-------------------------
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Noista laidoista kun nyt ollut puhetta, niin vasemmalta taitaa Tsekeillä noustakkin sitten yksi tämän hetken kuumimmista kavereista. Ainakin siirtomarkkinoilla kova kuolaus on kaverin perässä. Ja ei kyseessä ei ole Pavel Nedved valeasussa, vaan Marek Jankulovski. Kaveri oli jo EM-kisoissa erinomainen ja Udinesessa on pelannut itseään aivan liigaan eliittiin vasemmalla laidalla. Monipuolisempi, vähän hitaampi(ja huonomman vedon omaava), mutta huomattavasti varmempi ja vahvempi versio Roberto Carlosista. Tämä siis olettaen ettei Jankulovski oli saanut jotain tälliä ja ole poissa(en ole tämmöistä lukenut, mutta mahdollista on).
 

Ju$$i

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämä siis olettaen ettei Jankulovski oli saanut jotain tälliä ja ole poissa

Valitettavasti ei ole. Tai ainakin jollain futissivulla (oisko ollut soccernet...en muista) näin juuri Tsekin kokoonpanon jossa Jankulovski oli mukana, mutta Poborskya en huomannut. Saattaa toki olla että katsoin huonosti, mutta eletään toivossa.

EDIT: Pientä helpotusta, Koller on loukkaantunut fifaworldcup.com:in mukaan eikä pelaa!
 
Viimeksi muokattu:

Ju$$i

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin, matsin alkuun 5 tuntia joten jatketaan vielä vähän spekulointia.

Eli Koller saattaa ehkä sittenkin pelata ja Poborsky todellakin on mukana.

Jääskeläinen pelaa Suomella maalissa. Sanotaan että siinä taas yksi takaisku. Huippuvireinen Niemi on edelleen mielestäni maailman top 5 - veskari. Toinen PAHA takaisku on Lagerin loukkaantuminen viimeistelytreeneissä. Nyt varmaan oikeasti Wiss aloittaa...ei prkl sentään. Tai sitten Nurmela, jolloinka Ere aloittais puolustavana keskikenttänä.

Ajattelin tuossa että minkä takia Pasasta ei voisi kokeilla Riihilahden vierellä keskikentän pohjalla? Sitten vaikka se Nure oikeaks pakiks ja Eremenko hyökkäävämpää rooliin laidalle. Mielestäni tarvitsemme kuitenkin kaksi kovaa pelin rikkojaa keskelle kenttää ja Eremenko luovana pelaajana ei välttämättä siinä roolissa olisi parhaimmillaan.
 

Heathen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Viestin lähetti Ju$$i
No niin, matsin alkuun 5 tuntia joten jatketaan vielä vähän spekulointia.

Eli Koller saattaa ehkä sittenkin pelata ja Poborsky todellakin on mukana.

Jääskeläinen pelaa Suomella maalissa. Sanotaan että siinä taas yksi takaisku. Huippuvireinen Niemi on edelleen mielestäni maailman top 5 - veskari. Toinen PAHA takaisku on Lagerin loukkaantuminen viimeistelytreeneissä. Nyt varmaan oikeasti Wiss aloittaa...ei prkl sentään. Tai sitten Nurmela, jolloinka Ere aloittais puolustavana keskikenttänä.

Ajattelin tuossa että minkä takia Pasasta ei voisi kokeilla Riihilahden vierellä keskikentän pohjalla? Sitten vaikka se Nure oikeaks pakiks ja Eremenko hyökkäävämpää rooliin laidalle. Mielestäni tarvitsemme kuitenkin kaksi kovaa pelin rikkojaa keskelle kenttää ja Eremenko luovana pelaajana ei välttämättä siinä roolissa olisi parhaimmillaan.

Lagerblomin loukkaantuminen oli kyllä tosi paha takaisku, joka pistää hiukan mietityttämään. Todennäköisesti oikeassa laidassa viilettää siis Nurmela, jota olisin mieluummin katsonut vaihtomiehistössä.

Hyvä pointti sinänsä Ju$$ilta, että voitaisiin kokeilla Pasasta keskikentän pohjalla rikkomassa ja sumputtamassa, mutta siihenhän se sitten jäisikin. Meillä olisi kaksi puolustavaa keskikenttää ja sen jälkeen aukko tyhjää ja sitten Litti. Laitalinkkien peliin kun ei se itse pelin rakentaminen kuulu. eli mun mielestä edelleen Eremenko keskellä selvällä roolituksella, jossa Riihilahti lakaisee ja Eremenko rakentaa peliä. Tällä tavalla olisi edes jotain saumoja saada ihan järkevän näköisiä hyökkäyskuvioita aikaiseksi sen sijaan, että puretaan paniikissä 90 minuuttia ja toivotaan että Shefki sattuis olemaan vaikka paikalla kun pallo sinne toiseen päähän suuntaa.

Kopteff vasemmassa laidassa on kyllä Muuriselta aivan uskomaton veto. Siinä onkin kai Suomen heikoin lenkki. Toivottavasti Tsekit ei lue Jatkoaikaa...

Jässi maalilla on mun mielestä oikea ratkaisu. Niinkuin eilen mainitsin, niin Niemen pelikunto on pieni arvoitus ja Jässi on pelannut hyviä pelejä Valioliigassa. En tiedä, mistä johtuu, että Jääskeläinen näyttäisi olevan Suomessa erittäin aliarvostettu pelaaja mutta Boltonin pelejä Valioliigassa katsoneena arvostaisin Jässin jopa korkeammalle kuin Niemen. No, mielipiteitähän on tunnetusti monia.

Todennäköinen aloituskokoonpano näyttäisi olevan Ylen Teksti-TV:n mukaan siis seuraavanlainen:

----------------Jääskeläinen-------------------

Pasanen----Tihinen----Hyypiä---------Kopteff

----------------------------Riihilahti-----------

Nurmela---------Eremenko---------------Kolkka

-----------------------Litmanen---------------

-----------------Kuqi---------------------------

Jos ei nyt ihan selvä 5-3-2 ole kyseessä niin ei voida kai 4-4-2 puhua. Roolituksella muodostelma olis siis enemmänkin 4-1-3-2.

Äh, turha tätä on enää spekuloida. Eiköhän pelata jo!
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Kolkka ehti näyttää lahjansa (tai lahjattomuutensa) kentän molemmissa päissä lyhyen ajan sisään. :center: Me on hävitty tää peli...

Edit: tanan typot
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Viestin lähetti Master Chief
Kolkka ehti näyttää lahjansa (tai lahjattomuutensa) kentän molemmissa piässä lyhyen ajan sisään. :center: Me on hävitty tää peli...

Eipä ole Kopteffkaan vakuuttanut. Eikä Riihilahti. Eikä Litti. Eikä Jääskeläinen. Eikä Kuqi. Eikä Hyypiä. Eikä Nurmela. Eikä Tihinen. Eikä Emämursu. Taululla 7-0 kun päättyy. Mennäänkö sinne Saksaan sitten autolautalla vai vuokrataanko lentokone?
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Viestin lähetti Saipa#88
Että, Miskei Antti voinu olla maalissa?

Siskei, että mursu on mureena. Ai tätä riemua.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jeremenko kehiin!
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Eiköhän Suomi pelaa ihan sillä omalla tasollaan. Sääli, että paras maalipaikka taisi siunaantua juuri Kolkalle; sen laukauksen minäkin olisin todennäköisesti liimannut. Aika huikea ero on maalintekotaidossa näiden kahden joukkueen välillä. Löytyykö kannatusta ehdotukselleni: vaihto Kolkka -> Jr.?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä. Aaaaanntttttiii, Aaaaannntttiii! Vittu jos ne perkeleet ei nyt tajua sitä paskaa potkia pois, sehän vie kaikki rahatkin palloliitolta! Shefki oli hyvä, romuluisen pelaajan pitäisi vetää täysiä kärkkäri eikä mitään littimäistä zippiä! Kolkka ulos ja Ere tilalle vai onko se Jere..Kopteff kans veks, vaikka Niemi sen tilalle.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti mikkoz
Jeremenko kehiin!

Kyllä. Mitä Muurinen meinaa nyt, kun ei ole enää mitään hävittävää. Hyökkäykseen lisää voimaa pienen riskinkin uhalla. Kolkka oli ensimmäsen maalin aikana väärässä paikassa väärään aikaa. Ei kait tarkoituksena ole, että hän pelaa alimpana miehenä tälläisissä tilanteissa. Muutenkaan Kolkka ei ole vakuuttanut eikä käyttänyt parasta asettaan eli nopeutta. Jääskeläisen olisi pitänyt ns. varautua tulevaan tilanteeseen ja vaikka Ilola kumarsinkin, niin veska meni Jääskeläisen piikkiin.
Tsekkien peli on ollut aikamoinen pettymys. Barosta otettiin kyllä muutaman kerran väärin, mutta kyllä kaveri osaa myös filmata ja tehdä pikku kolhuista suuria numeroita. Riihilahti taas tekee vähän joka asiasta suuren numeron ja suu käy kuin papupata. Jäitä hattuun hänelle.
Kyllähän joukkue huutaa Forsselia kärkeen tekemään tuhoja Litin syötöistä. Jeremenko on joka tapauksessa laitettava nyt kehiin ja yrittämään ratkaisuja Litin syötöistä.
 

Saipa#88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa,Fc Lahti,Boston Bruins, Crystal Palace,Lecce
Viestin lähetti Designer
Eiköhän Suomi pelaa ihan sillä omalla tasollaan. Sääli, että paras maalipaikka taisi siunaantua juuri Kolkalle; sen laukauksen minäkin olisin todennäköisesti liimannut. Aika huikea ero on maalintekotaidossa näiden kahden joukkueen välillä. Löytyykö kannatusta ehdotukselleni: vaihto Kolkka -> Jr.?
Ehei, enemmän hyökkäystä vaan! parempi vaihtoehto olisi Ilola-Ere ja Kopteff-Tintti
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Suomelle riitti 45min siihen että pelin voitto annettiin vastustajalle. On se kummallista että peli on täysin muuten omassa hallinnassa, mutta kaksi virhettä jonkalaisiin yleensä syyllistyvät 11-vuotiaat ratkaisevat pelin heti.

Kolkka alkaa olemaan katottu kortti maajoukkueessa. Kehitystä ei ole tapahtunut mihinkään suuntaan enää vuosiin. Jääskeläisestä ei kyllä saada koskaan Niemen veroista maalivahtia. Aina on se yksi helppo ainakin päästettävä.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Litmasen todella mahtava kavennusmaali. Pelissä ollaan taas mukana.
 

Saipa#88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa,Fc Lahti,Boston Bruins, Crystal Palace,Lecce
3-1 Maali oli kiekko.tk tyylinen one-timmer. Koptefille keskaria jos oltaisiin Futisfoorumilla.

kolkka-ere
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Litmanen näytti, että kai se on vanhan miehen tehtävä jotain, kun kerran nuoremmista ei siihen ole. Tovi tämän jälkeen puolustus näytti toimimisen mallia. Siellä hölkkäiltiin rivissä suunnilleen sinnepäin, kun kaksi valkopaitaa pääsi kenenkään häiritsemättä Jääskeläistä vastaan. Aika legendaarinen maali.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis ei helvetti tuota puolustusta, tshekit vain juoksevat Suomen puolustuksen läpi. Pasanen oli toista metriä tuota maalintekijää edellä, mutta päästi hänet 2-0 hyökkäykseen Rosickyn kanssa. Ja tuloksena oli maali! Eikö meillä ole yhtään parempia laitapakkeja, heti kun topparit ovat ylhäällä alkaa omissa soida! Loppukarsinnoissa voidaankin sitten ajaa uusia laitapakkeja sisään, nämä miehet on nähty!

Oli hieno maali Litmaselta, mutta se ei paljon auta.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Sami Hyypiältä hieno kavennusmaali.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös