grhm.. Meselle sopparia kouraan!
Nyt puhuttiinkin kärkirooleista. Tosin Meskasen pelissä on alkanut lepattaa toivon liekki. Jospa se siitä vielä lähtee.
grhm.. Meselle sopparia kouraan!
Varmasti parempi kuin keskellä pelanneet laitahyökkääjät tai Rautanen, mutta viime kauden otannalla - toki aika pienellä - O'Leary ei ole erityisen hyvä aloittaja. Puolustusalueella voitti kuitenkin liki puolet, eli olisihan sekin parannusta nykytilanteeseen.O'Leary auttanee tähän jonkin verran, mutta edelleen odotan Tillulta Najmanin korvaajaa.
Mäntykivi siellä ylivoimalla aloittaa silti vaikka Tillu hommaisi kenet. Sinänsä huono esimerkki, vaikka muuten oikeassa olet.Toista kautta putkeen aloittaminen on Ilveksessä retuperällä. Edelliset neljä peliä -42 aloituksissa. Kaksi sitä ennen (Jukurit, KalPa) +6.
O'Leary auttanee tähän jonkin verran, mutta edelleen odotan Tillulta Najmanin korvaajaa.
Pelin virtaus jää vajaaksi ja esimerkiksi jokainen ylivoima aloitettiin purkukiekolla.
Mäntykivi hyökkäysalueella 54.4 %, joten ei se ehkä ylivoimallakaan ihan aina aloitusta häviä.Mäntykivi siellä ylivoimalla aloittaa silti vaikka Tillu hommaisi kenet. Sinänsä huono esimerkki, vaikka muuten oikeassa olet.
Tänään mm. Björkqvistin aloitustilasto oli 0%. Tuosta nyt ei ainakaan voi huonommaksi mennä.Varmasti parempi kuin keskellä pelanneet laitahyökkääjät tai Rautanen, mutta viime kauden otannalla - toki aika pienellä - O'Leary ei ole erityisen hyvä aloittaja. Puolustusalueella voitti kuitenkin liki puolet, eli olisihan sekin parannusta nykytilanteeseen.
Nyt puhuttiinkin kärkirooleista. Tosin Meskasen pelissä on alkanut lepattaa toivon liekki. Jospa se siitä vielä lähtee.
Ei ole kovin realistisia nimiä nuo ensi kaudeksi. Jätkät on siinä vaiheessa uraansa, että pelipaikat löytyy paremmin maksavista sarjoista. Rajala poikkeus, hänet olisi hieno nähdä Ilveksessä päättämässä uransa 2026-27 kaudesta alkaen.Joitain kotiutettavia nimiä on : Toni Rajala (2026), Joona Koppanen, Otto Koivula, Oskari Laaksonen ja Lassi Thomson. Kovin montaa Ilves-kasvattia ei edes pelaa maailmalla. NhL-pelaajista on turha haaveilla.
Näillä kaikilla taso on sellainen, että ovat pelillisiä vahvistuksia, joten otetaan jos saadaan. Mites sitten tällaiset nimet kuin Eero Savilahti, Juho Liuksiala, Teemu Lepaus ja Joose Antonen joilla on paljon kokemusta Ilveksen junioripelaajina ja jonkin verran myös Liigasta. Pitäisikö arvostaa historia pelitaitoja korkeammalle, että saadaan "omia poikia kotiutettua"?Joitain kotiutettavia nimiä on : Toni Rajala (2026), Joona Koppanen, Otto Koivula, Oskari Laaksonen ja Lassi Thomson. Kovin montaa Ilves-kasvattia ei edes pelaa maailmalla. NhL-pelaajista on turha haaveilla.