Pyysin erästä toimittajakaveriani tutustumaan tuohon Sihvosen tekstiin ja arvioimaan sitä asiantuntijan näkökulmasta. Kyseessä on toimittaja, jolla on ollut yliopistossa tiedotusoppi pääaineenaan. Seuraavan lainatun tekstin sain äsken emailina ja julkaisen sen nyt hänen luvallaan. Seuraava lainausmerkein rajattu teksti on siis ammattilaisen, ei siis minun käsialaa.
"Journalismin tehtävä on tarkastella asioita ja ilmiöitä mahdollisimman objektiivisesti ja kriittisesti. Mikään asia ei saa olla niin tabu, ettei media voisi sitä ottaa hampaisiinsa, jos aihetta on. Siinä mielessä kilpailevien lehtienkään jutut eivät ole kielletty aihepiiri.
Tämän jälkeen päästään aihepiiriin, joka on ongelmallisempi. Mediatutkijat ovat 90-luvulta lähtien olleet huolissaan siitä, että lehdet kirjoittavat juttuja yhä useammin toisille lehdille. Lievemmissä muodoissaan tämä tarkoittaa sitä, että lehdet käyttävät sellaista kieltä tai kirjoittavat sellaisia asioita, joiden ymmärtäminen vaatii sen, että lukija tietää asiasta yhtä paljon kuin siitä kirjoittava toimittaja. Sellaiset lukijat ovat kuitenkin vähemmistönä lukijakunnassa.
Pahimmillaan "lehdet kirjoittavat lehdille" -ilmiö näkyy silloin, jos lehdet alkavat käydä suoranaista vuoropuhelua keskenään. Eli esim. lehti 1 kirjoittaa jutun, jossa se kertoo uutisen. Lehti 2 tietää, ettei asia mene ihan niin kuin lehti 1 on kertonut ja julkaisee seuraavana päivänä jutun, jolla se pyrkii kumoamaan lehti 1:n edellisen päivän jutun. Seuraavana päivänä taas lehti 1 tekee jutun, jossa se puolustelee toissapäiväistä uutistaan esittämällä faktat, joiden pohjalta uutinen on tehty. Tämän kaltaisista medioiden vuoropuheluista tekee ongelmallisen se, että niissä lukija - se kenelle lehteä tehdään - unohdetaan kokonaan. Toimittajat kyllä tietävät missä mennään ja keskittyvät nokittelemaan toisilleen. Lukija kuitenkin ymmärtää koko juttusarjan vain, jos hän on lukenut kaikki tuohon vuoropuheluun liittyvät jutut. Suurin osa lukijoista ei kuitenkaan ole niin hardcore-lukijoita, että lukisivat kaikista lehdistä kiekkojutut joka päivä. Mediatutkijoiden mielestä lehdet ovat tasaisesti vuosien aikana etääntyneet rivilukijoista. Ilmiö on alkanut jo siinä, kun monet maakuntalehdet siirsivät toimituksensa ydinkeskustasta laitakaupungille. Muutton myötä päättyi kansan parissa kävelleiden ns. toritoimittajien aika ja juttuja alettiin ideoida enemmän toimituksissa ja tehdä puhelimitse kuin hakea aiheet ihmisten keskellä liikkumalla ja tehdä haastattelut kasvotusten.
Jos media haluaa kirjoittaa toisesta mediasta, on siihenkin helpot ja hyväksyttävät keinonsa. Samasta aiheesta on helppo kirjoittaa toisesta näkökulmasta ilman että keskittyy jutussa haukkumaan nimeltä toista mediaa. Jos toimittajan mielestä joku kilpailevan lehden juttu on virheellinen, ei hänen tehtävänsä missään tilanteessa ole lähteä kirjoittamaan asiasta oikaisua. Sääntö on aina se, että virheen tehnyt media on itse vastuussa juttujensa oikaisemisesta. Virheestä kärsinyt taho on myös oikeutettu vaatimaan oikaisua, jos kokee asian sitä vaativan.
Sihvosen tuorein palsta on malliesimerkki huonosta urheilujournalismista, sillä kahdella sivullaan hän syyllistyy useisiin pahoihin virheisiin. "Anteeksi, olen jääkiekkotoimittaja" -kolumnissaan hän keskittyy nimeltä haukkumaan kilpailevan lehden toimittajaa. Haukkujen kohteeksi on joutunut toimittaja, joka ei ole niitä ansainnut. Hän on pikemminkin ansioitunut saamalla avoimen haastattelun Janne Niinimaalta, joka aikaisemmin oli vaiennut World Cupin aikaisista tapahtumista. Sihvonen perusteli haukkunsa sillä, että toimittaja esittelee jutussa vain Niinimaan version tapahtumista. Jos kyseessä on Janne Niinimaan haastattelu, niin tuntuisi oudolta, että Niinimaa keskittyisi puhumaan Summasen versiosta. Sihvosen kolumni ei tarjonnut hänen edustamansa lehden lukijoille mitään uutta. Lukijat lukevat hänen palstaansa, koska ovat kiinnostuneita jääkiekosta. Ei lukijoita kiinnosta se, mitä mieltä Sihvonen on yksittäisestä kilpailevan lehden toimittajasta. Sihvonen olisikin vienyt jääkiekkokeskustelua paremmin eteenpäin, jos olisi käyttänyt kolumnilleen uhratun palstatilan sille, että olisi tehnyt jatkojutun haukkumaansa Janne Niinimaa -juttuun.
Yhtä pahasti metsään menee Sihvonen laittaessaan palstalleen oikaisun toisen lehden jutusta. Sen paikka kun ei olisi ollut Sihvosen palstalla eikä koko urheilulehdessä. Jääkiekkopiireissä pelaajia kehoitetaan käyttämään omia vahvuuksiaan. Fyysiseltä rymistelijäpakilta ei odoteta pelinrakennusta, eikä pienikokoisen mailataiturin pidä ottaa goonin roolia. Sihvonen voisi siis keskittyä omiin vahvuuksiinsa. Kyllä hän tietää paljon kiekosta ja pelaajista, joten kirjoittaisi niistä. Nyt hän uhrasi puolet viikottaisista kahdesta sivustaan muiden lehtien käsittelyyn. Siinä Sihvonen menee heikoille jäille, koska nähdyn perusteella hänen journalistinen tietämyksenä on heikoilla kantimilla. Raimo Summanen perusteli Niinimaan hyllyttämistä sillä, että Janne ei pelannut joukkueelle, eikä pelannut omaa peruspeliään, vaan yritti juttuja, joita ei osannut. Onko Sihvonen syyllistymässä samaan virheeseen kuin Niinimaa?"
