Tässä joulun alla on taas ollut monessakin mediassa esillä kysymys siitä, pitääkö lasten antaa uskoa joulupukkiin, vaiko kertoa sen olevan tarua. Esimerkiksi viime NYT-liitteessä oli yleisönosastopalstalla jonkun naikkosen vuodatus liittyen lehden juttuun. Hän ei kuulemma suostu lapsille valehtelemaan. Ja joulupukkihan ei ole totta.
Jokseenkin tekopyhältä tuntui tuo vuodatus. Vai pitäisikö uskoa, että kyseinen nainen kertoo aina vain ja ainoastaan totuuden lapsilleen?
Perheen rakas koira on kuollut. Kolmevuotias tulee itku silmässä kysymään.
- Äiti, pääseekö Rekku taivaaseen?
- Ehei Liisa hyvä. Isä hautasi Rekun juuri tuonne takapihalle. Madot ja muut loiset nakertavat sitten sen mullan sekaan kunhan sen ruho on mädäntynyt.
Jokseenkin mielenkiintoisia aiheita voivat totuudenkertojalle olla myös muut kuolema- ja jumala-aiheiset keskustelut. Varsinkaan jos ja kun kirjeen kirjoittaja ei tehnyt mitään eroa lapsen iän suhteen. Olisikohan sittenkin niin, että hänenkin mielestään valheilla on eroja?
Mutta takaisin aiheeseen. Itse uskoi joulupukkiin varmaan kuusi-seitsemänvuotiaaksi - tosin osittain skeptisesti. Olinhan jonkun tutun pukin tunnistanutkin. Ja ollut äitin mukana ostelemassa joka joulu lahjoja siskoilleni; pukilla kun oli niin kiire... Varmaan kyselinkin, että onko sitä pukkia olemassa. Homma jätettiin varmaan silleen auki, ettei vanhemmat vannoneet sen olemassaoloa, mutteivät kieltäneetkään. Kaikki jäi siis sen varaan halusiko itse uskoa. Ennen kouluunmenoa varmistivat sitten.
Tuskin ainakaan mun psyykkeelle moisesta huijauksesta harmia oli. Olisinkohan jo seuraavana vuonna halunnut itse esittää pukkia.
Eli siis. Ainakin mun mielestäni jokaiselta pitäisi löytyä sen verran lapsenmielisyyttä, että antaa lasten uskoa poroihin, tonttuihin ja muihin hengen nostattajiin.
Jokseenkin tekopyhältä tuntui tuo vuodatus. Vai pitäisikö uskoa, että kyseinen nainen kertoo aina vain ja ainoastaan totuuden lapsilleen?
Perheen rakas koira on kuollut. Kolmevuotias tulee itku silmässä kysymään.
- Äiti, pääseekö Rekku taivaaseen?
- Ehei Liisa hyvä. Isä hautasi Rekun juuri tuonne takapihalle. Madot ja muut loiset nakertavat sitten sen mullan sekaan kunhan sen ruho on mädäntynyt.
Jokseenkin mielenkiintoisia aiheita voivat totuudenkertojalle olla myös muut kuolema- ja jumala-aiheiset keskustelut. Varsinkaan jos ja kun kirjeen kirjoittaja ei tehnyt mitään eroa lapsen iän suhteen. Olisikohan sittenkin niin, että hänenkin mielestään valheilla on eroja?
Mutta takaisin aiheeseen. Itse uskoi joulupukkiin varmaan kuusi-seitsemänvuotiaaksi - tosin osittain skeptisesti. Olinhan jonkun tutun pukin tunnistanutkin. Ja ollut äitin mukana ostelemassa joka joulu lahjoja siskoilleni; pukilla kun oli niin kiire... Varmaan kyselinkin, että onko sitä pukkia olemassa. Homma jätettiin varmaan silleen auki, ettei vanhemmat vannoneet sen olemassaoloa, mutteivät kieltäneetkään. Kaikki jäi siis sen varaan halusiko itse uskoa. Ennen kouluunmenoa varmistivat sitten.
Tuskin ainakaan mun psyykkeelle moisesta huijauksesta harmia oli. Olisinkohan jo seuraavana vuonna halunnut itse esittää pukkia.
Eli siis. Ainakin mun mielestäni jokaiselta pitäisi löytyä sen verran lapsenmielisyyttä, että antaa lasten uskoa poroihin, tonttuihin ja muihin hengen nostattajiin.