Minulla oli onni tutustua appivanhempiini jo ennen kuin hurmasin heidän keskimmäisen tyttärensä. Mitään varsinaista ensivisiittiä ei siis tarvinnut kokea, kun kaveerasimme parikymppisinä samoissa porukoissa vaimoni kanssa ja tästä syystä vierailin usein nykyisessä anoppilassani sopivan huomaamatta, muiden seassa. No, tajusihan ne toki aikanaan, että aloimme viihtyä yhä enemmän kahdestaan ja siitä sitten sujuvasti tai vähemmän sujuvasti aloimme seurustella. Suurimman jännityksen sain kuitenkin vältettyä, kun porukat olivat tuttuja.
Appivanhempani ovat varsinaisia kansakunnan tukipilareita ja mallikansalaisia. Elämään mahtuu jos jonkinlaista vastuuta vapaaehtoistyöstä sijaisvanhemmuuteen. Appi on rakentanut ison okt:n omin käsin ja remontoi parhaillaan lapsuuden maisemissaan kesämökistä läpi vuoden asuttavaa, aikovat muuttaa sinne kai muutaman vuoden sisällä. Ahkera, avulias ja lämminsydäminen mies noin pääpiirteissään. Samalla aaltopituudella emme silti ole läheskään aina. Hänen huumorinsa on hyvin lämmintä, hivenen pappamaista silmäniskemistä, mulla puolestaan sarkasmin ja synkkien sävyjen värittämää. Appi on small talkin mestari ja sosiaalisesti hyvin kyvykäs, minä puolestaan mietiskelen ja maistelen asioita mielelläni omissa oloissani. Sukupolvien eroa korostaa konkreettisesti se, että minä en rakenna taloja ja hän taas selviää hädin tuskin laskun maksusta tietokoneen kanssa.
Anoppini on enemmän meikäläisen tyylinen. Hän viljelee aika tummaa huumoria ja viihtyy mielummin perhepiirissä kuin huomion keskipisteenä. Kiinnostus historiaan on myös jonkinlainen yhdistävä tekijä, ja jouluisin rehellisesti sanottuna jopa jännitän hiukan, mitä hän on vävylleen keksinyt. Hopeamarkka 1800-luvulta ja osuvat kirjat ovat olleet oikein hienoja lahjoja.
Jollain tapaa uskallan olla oma itseni enemmän anopin seurassa, vaikka omat särmänsä hänessäkin on. Tulen molempien kanssa oikein hyvin toimeen ja juttuun, mutta kai meitä apen kanssa vaivaa jokin molemminpuoleinen liika kunnioitus ja jäykistely toisiamme kohtaan. Anopin kanssa tätä ei juurikaan ole, vaan uskallan sanoa mielipiteeni liki sellaisenaan. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että anopillani on varsin terävä äly ja pidän siitä, että pääsen haastamaan itseäni hänen kanssaan, kun apen kanssa keskustelut liikkuvat yleensä varsin käytännöllisten asioiden ympärillä.
Olen oppinut appivanhemmiltani paljon, ja vaikka olemme appeni kanssa persoonina varsin erilaisia, olen hyvin tyytyväinen appivanhempiimme. On ollut hienoa huomata, että appiukko on pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, ettei hänen tapansa hoitaa perhettä ja elatusta ole se ainoa oikea, ja että vävyn retale on aikuinen mies huolimatta joistan lapsellisista harrastuksistaan. Hyviä tyyppejä niin appi kuin anoppikin. Ja molempien suvutkin vähintään siedettäviä, kun olen jättänyt suosiolla pienimmät sukujuhlat kiertämättä suvuissa, jotka juhlistavat suurin piirtein kaikkea mahdollista.