Anaheim Ducks 2021–2022

  • 40 104
  • 197

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Anaheim Ducks 2021-2022

Ankkojen kausi on ollut päätöksessään jo hyvän aikaa ja onkin korkea aika avata uusi ketju Anaheim Ducksia varten.

Kesäkaudella on ehtinyt tapahtua paljonkin eli kirjoitellaanpa niistä muutama sananen:

Laajennusdraftissa menetettiin siis puolustaja Haydn Fleury. Omasta mielestäni tässä Seattle poimi hyvän pelaajan ja olisin mielelläni nähnyt Fleuryn vielä jatkossakin ankkapaidassa. No, näihin puolustaja menetyksiin on vähän jo tottunut viime vuosina eli ei sinäänsä mitään uutta sillä rintamalla. Fleuryn otanta toki oli ankoissa pieni, mutta jatkohaaveita häneen olin kohdistanut. Eiköhän puhkea kukkaan siellä Krakenin paidassa.

---

Varsinaisessa draftissa ankkojen vuoro oli heti kärkeen kolmantena ja sieltä napattiin pelaaja nimeltään Mason McTavish.
McTavish ei itselläni ollut siinä listalla kovin korkealla, mitä olin toivonut ankkojen varaavan, mutta en kyllä yllättynyt tästä niin paljoakaan. Varsin Murrayn näköinen varaus niin hyvässä kuin pahassa. En sano, että McTavish olisi heti alkuun floppivaraus ja hauku tätä hukatuksi valinnaksi. Kuitenkin lähitulevaisuudessa on muistissa varaukset Nick Ritchie ja Max Jones, joiden pelaajaprofiili on McTavishin kanssa melkolailla samaa kastia. Tästäkö sitten tulee Ritchie/Jones 3.0? Vähän jännittää, mitä tästä prospektista kehittynee vuosien saatossa. Pidän peukut pystyssä, että McTavish on oikea powerforward sen sijaan, että valuu kolmoskentän rouhijaksi. Varsinkin, kun on tällä hetkellä sellainen kutina, ettei McTavish ole jälkeenpäinkään draftin kolmanneksi paras pelaaja ja monia nimiä tulee menemään hänen ohitse. Jos nyt sanotaan vuorostaan jotain positiivistä tästä pickistä, niin kyllähän tämän tyyppinen hyökkääjä on paperilla oikeanlainen palanen tuohon Zegrasin, Comtoisin ja Drysdalen kanssa pelaamaan.

Tervetuloa taloon McTavish!

Muuta varaukset:
#34 Olen Zellweger (D)
#66 Sasha Pastujov (F)
#76 Tyson Hinds (D)
#98 Josh Lopina (F)
#130 Sean Tschigerl (F)
#148 Gage Alexander (G)
#162 Kyle KUKKONEN (F)

Joku taisinkin tuossa edellisessä kausiketjussa mainita, että Zellwegerin varaus tuli ehkä pienenä yllätyksenä ja sitä mieltä minäkin olen. Ei siis missään negatiivisessä mielessä, vaan oikeastaan tästä olen ihan positiivisin mielin. Zellweger edustaa aika vahvasti tätä nykyaikaista NHL puolustajaa hyvällä luistelullaan, joka tykkää olla kiekollisena apuna. Pienenä puolustajana hänelle luodaan tyypillinen kysymysmerkki siihen, että miten tulee fyysisyyden kanssa pärjäämään NHL:ssä. Potentiaalia on olla köyhän miehen Heiskanen.

Sasha Pastujov. Tästä pitää kyllä antaa pientä piiskaa muiden joukkueiden niskaan, että nukkuivat tämän ohi. Ei siis mikään huippulupaus, mutta odotin Pastujovin menevän aikaisemmin. Kolmannella kierroksella ankat nappasivat potentiaalisen pelaajan USA:n juniorituotannosta. Tykkään jotenkin todella paljon tästä valinnasta.

Hinds, Lopina, Tschigerl ja Alexander ovat itselleni sen verran tuntemattomia nimiä, etten viitsi ottaa heihin mitään mielipidettä, mutta heistä kuulisin todella mielelläni jotain, jos vain jotain juttua löytyy. Tosiaan ei tuosta Kukkosestakaan ole mitään tarkkaa sanottavaa, mutta nimi ei ole mitenkään uusi. Jo viime syksynä oli pakko laittaa miehen nimi mieleen, koska onhan nimi sentään Kukkonen. Kukkonen ei ole koko kautena ollut mitenkään korkealla scouttien papereissa, enkä usko hänellä olevan tulevaisuudessa mitään tekemistä NHL jääkiekon kanssa. Hauska prospekti jokatapauksessa, jos pääsee haistelemaan korkeampia portteja.

---

Joukkueen sopimustilanne (Cupfriendly).

Hyökkääjät:

Henrique, Adam $5,825,000
Silfverberg, Jakob $5,250,000
Rakell, Rickard $3,789,444
Milano, Sonny $1,700,000
Grant, Derek $1,500,000
Terry, Troy $1,450,000
Deslauriers, Nicolas $1,000,000
Volkov, Alexander $925,000
Zegras, Trevor $925,000
Kindopp, Bryce $925,000
Perreault, Jacob $894,167
Tracey, Brayden $863,333
Groulx, Benoit-Olivier $822,500
Badini, Jack $805,000
Golod, Maxim $793,333
Carrick, Sam $750,000
Lettieri, Vinni $750,000

RFA:na ovat Steel, Jones, Comtois ja Lundeström. UFA:na ovat kapteeni Getzlaf ja Rowney, Heinen, Agozzino, De Leo, Poturalski.

Puolustajat:

Fowler, Cam $6,500,000
Lindholm, Hampus $5,205,556
Manson, Josh $4,100,000
Shattenkirk, Kevin $3,900,000
Larsson, Jacob $1,200,000
Curran, Kodie $1,000,000
Drysdale, Jamie $925,000
Benoit, Simon $809,166
Guhle, Brendan $800,000
Drew, Hunter $793,333
Andersson, Axel $772,500
Carrick, Trevor $750,000

UFA:na Andy Welinski ja RFA:na Josh Mahura.

Maalivahdit:

Gibson, John $6,400,000
Stolarz, Anthony $950,000
Dostal, Lukas $822,500
Durny, Roman $807,500
Eriksson Ek, Olle $773,889


Tuleva kausi on pitkästä aikaa jotenkin mielenkiintoinen. Mitään contender joukkuetta tuosta ei vieläkään todellakaan saa, mutta mielestäni tämä kausi on tietynlainen suunnannäyttäjä. Eakinsin kädenjäljen pitää näkyä kuin myös nuorten pelaajien täytyy ottaa kehitystä eteenpäin, oikeasti. Yksinkertaisesti sanottuna: Ankkojen pitää olla tosissaan otettava joukkue, eikä illasta toiseen haahuileva sekasikiö.
Getzlafilla ei ole vielä sopimusta, mutta vahvasti uskon hänen vielä jatkavan yhden kauden ankkapaidassa. Jokatapauksessa, uusi aikakausi on todellakin alkamassa Getzlafin suunnitelmista huolimatta. Eiköhän hän viimeistään trade deadlinellä siirry vielä tavoittelemaan kannua.

Ketjuja on toistaiseksi vähän vaikea hahmotella, koska tässä on vielä muuttujia matkassa, mutta katsotaan jos tässä hetken ajan päästä ollaan viisaampia kokoonpanon suhteen.

Hyviä kesäpäiviä kaikille!
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Upeaa, että laitoit uuden ketjun tulille. Hyvä aloitus. Olin kanssa itse kirjoitellut draftista Anaheimin näkökulmasta, mutta ehdit ensin julkaisemaan. No laitan tähän omat mietteeni perään. Aika paljon samoja ajatuksia kuin sinulla.

1. kierros: Mason McTavish – Kovuutta ja maalintekovoimaa. Kiistanalainen varaus näin korkealla varausvuorolla. Murrayn mukaan he näkivät, että varattavissa oli 6-8 pelaajaa, joilla oli samanlainen potentiaali. McTavishin valintaan vaikutti hänen kovuutensa, mikä ei ole ehkä se paras syy ottaa pelaaja. McTavishia on verrattu Ryan O’Reillyyn ja Brayden Schenniin, koska hän on hyvä kahteen suuntaan ja pelaa aina täysillä. Iso positiivinen puoli on hänen laukauksensa, sillä Anaheim tarvitsee maalintekotaitoja. McTavishin tulee vielä kehittää luisteluaan ja hioa peliään kasvaakseen hyväksi NHL-pelaajaksi. En ole varma, onko hänen potentiaalinsa hirveän korkea, mutta uskoisin hänestä kuitenkin kasvavan NHL-pelaaja ja jos hänestä saadaan hyvä kahdensuunnan sentteri kakkosketjuun, niin se olisi jo hyväksyttävä lopputulos. Kaikki sen päälle on extraa.

2. kierros: Olen Zellweger – Hyvin liikkuva hyökkääväpuolustaja. Kevään mittaan listauksissa noussut puolustaja on hieman pienikokoinen puolustajaksi, mutta hän vastaa haasteisiin hyvällä peliälyllä ja luistelullaan. Zellweger oli yksi draftin nuorimpia pelaajia ja olisiko ollut vain viikon päässä, että hän olisi ollut vasta ensi vuonna varattavissa. Hän täyttää 18 vuotta vasta syyskuussa ja voi vielä toivoa, että hän kasvaisi sentin tai kaksi. Lisäksi hänen tulee hankkia massaa, jotta hän voi taistella isompien pelaajien kanssa, kun ei pysty luistelulla voittamaan heitä. Hyvä puoli on, että massan hankkiminen on helppoa ja näen Zellwegerin yrittävän murtautumista NHL-kokoonpanoon parin vuoden päästä.

3. kierros: Sasha Pastujov – Taitava laituri, joka osaa syöttää ja laukoa. Ennustettiin parhaimmillaan menevän ykköskierroksen loppupuolella, joten siihen nähden Anaheimin paras varaus tänä vuonna. Pastujov osaa hidastaa peliä, suojata kiekkoa ja syöttää tilaisuuden tullen. Hänellä on myös hyvä laukaus. Vähän kuin Zegrasin laituriversio. Isoin heikkous Pastujovin pelissä on hänen luistelunsa, mikä vaatii kehitystä, jotta hänestä voi kasvaa tekijämies. Erittäin kiinnostava pelaaja, josta on mahdollista tulla varausvuoden ryöstö.

3. kierros: Tyson Hinds – Iso puolustava puolustaja, jolta löytyy myös taitoa hyökkäyssuuntaan. Anaheim treidasi ensi vuoden varauksen saadakseen Hindsin, mikä kertoo, että organisaatio oli hyvin kiinnostunut hänestä. Anaheimin innokkuus varata Hinds herättää odotuksia ja ehkä hänestä saadaan kasvatettua seuraava Josh Manson. Kiinnostava pelaaja, josta voisi parhaimmillaan kehittyä toisen pakkiparin pelaaja.

4. kierros: Josh Lopina – Yli-ikäinen iso sentteri, joka tykkää seistä vastustajan maalin edessä. Osaa myös puolustaa. Hänen pitää parantaa luisteluaan, mikäli mielii NHL:ssä pelata. Alaketjujen sentteri parhaimmillaan NHL-tasolla, sillä hänellä ei ole suurta hyökkäyspotentiaalia.

5. kierros: Sean Tschigerl – Työteliäs laituri, jolta löytyy myös taitoa hyökkäyssuuntaan. Tschigerl oli parhaimmillaan sijoitettu toiselle kierrokselle useammassakin listauksessa. Jostain syystä tippui vitoskierrokselle asti. Tschigerl vaikuttaa olevan ideaali alaketjujen pelaaja, sillä hän blokkaa vetoja ja taistelee kiekosta sekä pystyy iskemään maaleja vastaiskuista. Hänen pitää kehittyä kokonaisvaltaisesti kasvaakseen NHL-pelaajaksi.

5. kierros: Gage Alexander – Valtava maalivahti. Veskojen varaus on aina arpapeliä. Anaheimin prospektiosasto kaipasi maalivahtia ja nyt semmoinen varattiin. Anaheimin maalivahtivalmentaja oli sanonut positiivisia kommentteja Alexanderista, joten uskoa potentiaaliin löytyy. En osaa arvioida maalivahteja, näyttää ihan hyvin pelanneen WHL:ssä viime kaudella ja toivottavasti kehitys jatkuu.

6. kierros: Kyle Kukkonen – Taitava, pienikokoinen sentteri. Kukkonen oli lähin suomalaisvaraus Anaheimiin sitten Nättisen. Hän on hyvä kiekonkäsittelijä, hyvä aloituksissa ja pelaa hyvin kahteen suuntaan ja luisteleekin vielä hyvin. Kokonsa takia hänen tulee hankkia massaa pärjätäkseen. Alaketjujen sentteri parhaimmillaan NHL:ssä.

Siinäpä Anaheimin valinnat koottuna. Tänä vuonna haaviin tarttui vain pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Pastujov, Lopina ja Kukkonen ovat jenkkejä ja muut ovat kanadalaisia. Viime vuonna Anaheim uskalsi varata venäläisen, itävaltalaisen ja ruotsalaisen. Ehkä tänä vuonna otettiin paikallisia, koska eurooppalaisia oli vaikeampi tarkkailla pandemian takia. Joskin McTavish pelasi kautensa Sveitsissä, joten voi olla, että tuolla ei ollut niin paljoa merkitystä. Varaukset voisi pitkälti jaotella isoihin ja koviin sekä pieniin ja taitaviin. Isoja ja kovia valintoja olivat McTavish, Hinds ja Lopina. Taitavia valintoja Zellweger, Pastujov ja Kukkonen. Sitten Tschigerl oli työmiesvaraus ja Alexander maalivahti.

Varaustilaisuudesta jäi ihan hyvä fiilis. Ei nyt mikään erityinen voittajaolo ole, mikä ehkä johtuu siitä, että tätä vuotta on pidetty hieman normaalia heikompana. Se voi tietenkin osoittautua vääräksi ja varmasti useampi kova pelimies nousee esille tästäkin porukasta. Eniten huolettaa, että menikö McTavishin varaus oikein. Noin aikaisin kun varaa, niin on parasta ottaa se oikea ukko. Pastujovin tippuminen kolmoskierrokselle oli se positiivisin yllätys, kun miettii hänen potentiaaliaan. Hyvä, että hankkivat maalivahdin, koska semmoiselle alkoi olla tarvetta. Zellweger ja Hinds herättävät puolustajina odotuksia, kun olivat Anaheimin varauksia. Pakkien löytämisen tämä organisaatio osaa. Kun taas kiekkokausi lähtee käyntiin, niin saadaan parempi ymmärrys näistä pelaajista.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Hienoa, että @Oskar teki uuden kauden ketjun!

3. kierros: Sasha Pastujov – Taitava laituri, joka osaa syöttää ja laukoa. Ennustettiin parhaimmillaan menevän ykköskierroksen loppupuolella, joten siihen nähden Anaheimin paras varaus tänä vuonna. Pastujov osaa hidastaa peliä, suojata kiekkoa ja syöttää tilaisuuden tullen. Hänellä on myös hyvä laukaus. Vähän kuin Zegrasin laituriversio. Isoin heikkous Pastujovin pelissä on hänen luistelunsa, mikä vaatii kehitystä, jotta hänestä voi kasvaa tekijämies. Erittäin kiinnostava pelaaja, josta on mahdollista tulla varausvuoden ryöstö.

Itselle tuosta Pastujovin varauksesta tuli heti mieleeni, että tuuri kävi kun hän tippui noin alas. Maddenhan myönsi, että olivat yllättyneitä kun Pastujov tippui noin alas ja olivat yrittäneet treidata hieman aiemmin tuota kolmannen kiekan vuoroa ylöspäin saman tyyliseen pelaajaan.

Tottakai kaveri tuskin tulee tekemään debyyttiään vasta kuin joskus kahden- kolmen vuoden päästä korkeintaan. Ongelmat ovat luistelun puolella, kuten oikeastaan joka puolella saa lukea Pastujovista. Jos kolmoskierroksen pickillä varatusta pelaajasta koskaan voi olla innoissaan, niin tässä on pelaaja jota pitää seurata tarkasti tulevien kausien aikana. Vahinko/tuuri varaus muiden takia kuten Zegraskin kyseessä siis.

McTavishin varauksesta tulee mieleen tietysti Ritchie ja Jones. Ja en edelleenkään ole tyytyväinen #3 varausvuoroon, mutta aika näyttää ja toivottavasti tämä arpa voittaa...Todennäköisyys #3 varausvuoron saamiseen tulevaisuudessa ei ole korkea. Vaikka toivonkin, että ensi vuoden draftissa ollaan mukana siellä vielä. Eakinsin jatkaessa todennäköisyydet ovat toki hyvät.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
McTavishin varauksesta tulee mieleen tietysti Ritchie ja Jones. Ja en edelleenkään ole tyytyväinen #3 varausvuoroon, mutta aika näyttää ja toivottavasti tämä arpa voittaa...Todennäköisyys #3 varausvuoron saamiseen tulevaisuudessa ei ole korkea. Vaikka toivonkin, että ensi vuoden draftissa ollaan mukana siellä vielä. Eakinsin jatkaessa todennäköisyydet ovat toki hyvät.

Ensi kauden sijoitusta on kyllä vaikea arvioida. Toisaalta Eakins jatkaa ja rosteriin ei ole luvassa hirveän isoja muutoksia, toisaalta siellä on nyt uusia apuvalmentajia ja nuoret pelaajat ottanevat askelia eteenpäin kehityksessään. Lisäksi divisioona on heikompi ja Anaheim kohtaa kosolti muita huonoja joukkueita. Sanoisin, että ensi kaudella kisa pohjalle on aika kova ja ollakseen paskin joukkue, niin pitää oikeasti olla todella huono. Buffalo on syöksykierteessä, Columbus aloittaa uudelleenrakentamisen, Vancouver ja Calgary miettivät mitä tekevät, San Jose ei ole kovin hyvä, Kings on uudelleenrakennuksessa, Seattle ei vaikuta kovin vahvalta, Arizona keräilee muiden jätteitä, Detroit tuskin on paljoa parempi... Siinä on monta hyvää ehdokasta pohjalle. Veikkaisin, että Anaheim pääsee varailemaan sijoilla 5.-8. riippuen toki lottotuurista. Olisi kiva, että Anaheim vaihteeksi nousisi sijoissa eikä laskisi.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Getzlafille odotettu one more year, arvoltaan 4,5miljoonaa.

Ehkä pikkasen iso palkkapussi, kun en ole itse laisinkaan varma, että pysyykö tuloskenttien mukana enää ollenkaan. Mutta mutta, on minusta vielä mukavaa nähdä Getzlaf kentällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hyvä, että tälle hommalle saatiin näinkin aikaisin ratkaisu eikä tarvinnut odottaa johonkin syyskuuhun tietoa. Summa on minusta hyvä, Anaheim ei kumminkaan ole tällä kaudella lähelläkään palkkakattoa, niin voi seuralegendalle heittää rahaa. Tuskin tuo on keneltäkään muulta pois, ainakaan markkinoiden avautumisen myötä huomaa, ettei joukkue tavoittele mitään kummempaa ensi kaudella.

Jotain huhua on ollut Henrique kauppaamisesta. Henriquekin olisi sille avoin. En tiedä kuka hänet haluaisi tuolla sopimuksella. Varmaan toiseen suuntaan tulisi joku toinen maisemanvaihtaja.

Jos vielä miettii pelaajamarkkinoita, niin varmaan Murray tekee jonkun liikkeen tässä. Pakisto kaipaisi Larssonin korvaajaa. Joku semmoinen, jonka voi laittaa Shattenkirkin vahdiksi. Kannattaisiko Gudbranson hankkia takaisin? Pelasi hyvin Fowlerin kanssa. Sitten voisi laittaa Lindholmin Drysdalen mentoriksi ja Mansonin Shattenkirkin pariksi. Markkinoilla ei ole nyt mitään kovin erityistä tarjolla. Ehkä Murray hakee kotiin takaisin Vatasen tai Ritchien? Jälkimmäisen kohdalla kuulema kysyntää on, joten tuskin tulee. Vatanen olisi hyvin murraymäinen liike.

Liike tai pari nähdään vielä, mutta muuten tuo joukkue on varmaan aika valmis ensi kauden taaperrukseen.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Hakanpää olisi edelleen vapaana? Ottaisin hänet ehdottomasti takaisin.

Niin ja olisihan siellä vielä Perry. Voimakaksikko vielä kerran yhteen ja kauden päätteeksi paidat kattoon?
No ei kai sentään. Ei Perrylle ole enää roolia tuohon kokoonpanoon ja eiköhän kärky contendereista sitä sopparia.

Tuosta tuli mieleen, että eihän ole mikään mahdottomuus nähdä Getziä ja Perryä vielä yhdessä, jos deadlinella Getzille tulee lähtö kannu jahtiin. Olisihan se hienoa, mutta samaan aikaan jotenkin absurdia olisi nähdä heidät jossain tampan kolmoskentässä stanley cup finaaleissa.

Edit. Tajusin muuten vasta nyt, että kuinka kauan Getzlaf on ankkoja palvellut. Ensimmäiset vaihdot tulivat aikana, kun nimi oli vielä Mighty Ducks Of Anaheim. Getzlaf on joukkueen aito original Mighty Duck. Aika menee pirun nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Peukkua Getzlafin jatkolle. Kuitenkin kuten yllä sanottiin, kokoonpanon viimeinen Mighty Duck.
Sieluni kyllä itkee verta, kun Cogliano signasi särkien mukaan. Olisi nyt edes "kotiin" palannut.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hakanpää olisi edelleen vapaana? Ottaisin hänet ehdottomasti takaisin.

Niin ja olisihan siellä vielä Perry. Voimakaksikko vielä kerran yhteen ja kauden päätteeksi paidat kattoon?
No ei kai sentään. Ei Perrylle ole enää roolia tuohon kokoonpanoon ja eiköhän kärky contendereista sitä sopparia.

Tuosta tuli mieleen, että eihän ole mikään mahdottomuus nähdä Getziä ja Perryä vielä yhdessä, jos deadlinella Getzille tulee lähtö kannu jahtiin. Olisihan se hienoa, mutta samaan aikaan jotenkin absurdia olisi nähdä heidät jossain tampan kolmoskentässä stanley cup finaaleissa.

Edit. Tajusin muuten vasta nyt, että kuinka kauan Getzlaf on ankkoja palvellut. Ensimmäiset vaihdot tulivat aikana, kun nimi oli vielä Mighty Ducks Of Anaheim. Getzlaf on joukkueen aito original Mighty Duck. Aika menee pirun nopeasti.

Hurjaa, että hän on vain kuusi pistettä Teemua jäljessä Ankkojen kaikkien aikojen pistepörssissä. Teemu teki tuhojaan 90-luvulla varsinkin Kariyan kanssa ja silti Getzlaf menee kohta ohi. Selänne tietenkin teki tehoja myös muissa joukkueissa ja Getzlaf ei tule olemaan lähelläkään Teemun koko uran pisteitä. On kumminkin hienoa, että Getzlaf menee Anaheimin tilastossa kärkeen ja laittaa ennätyksen uusiksi.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Getzlafille odotettu one more year, arvoltaan 4,5miljoonaa.

Ehkä pikkasen iso palkkapussi, kun en ole itse laisinkaan varma, että pysyykö tuloskenttien mukana enää ollenkaan. Mutta mutta, on minusta vielä mukavaa nähdä Getzlaf kentällä.

Palkalla ei ole väliä tässä tapauksessa. Getz on original Duck. Vaikka Teemu ja Kariya ovat oikeutetusti saaneet paitansa kattoon, niin Getzlaf on itselleni siltikin se the Duck. Teemun ja Kariyan takia aloin kuitenkin seuraamaan koko seuraa alunperin, mutta
tämä tsn:n juttu kertoo kaiken Getzlafista oikeastaan lyhykäisyydessään: Ryan Getzlaf Anaheim Ducks - TSN.ca
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sangen hiljaista on ollut Ankkalammella pelaajamarkkinoiden avautumisen jälkeen. Getzlafin jatkosopimuksen lisäksi Murray hankki Brogan Raffertyn, Danny O'Reganin, Greg Paterynin ja Buddy Robinsonin. Rafferty and Pateryn olivat niminä jotenkin tuttuja. Molemmat ovat pakkeja. Hyökkääjät O'Regan ja Robinson eivät olleet tuttuja nimiä. Nämä kaverit ovat selvästi AHL-hankintoja. Raffertyllä ja Paterynillä on pienet mahdollisuudet päästä NHL-joukkueen mukaan, jos tulee puolustukseen paljon loukkaantumisia. Uskon, että kumpikin saa tulevalla kaudella pari peliä alle.

Yritin pyöritellä jotain kokoonpanoa kasaan:

Comtois-Zegras-Terry
Volkov-Henrique-Silfverberg
Rakell-Lundeström-Getzlaf
Jones-Grant-Steel
Deslauriers, Milano

Lindholm-Manson
Fowler-Drysdale
Larsson-Shattenkirk
Mahura

Gibson
Stolarz

Joo-o... Pari vahvistusta tarvittaisiin. Pakistoon ensinnäkin joku puolustava puolustaja, joka korvaisi Larssonin samantien. Gudbranson on vielä vapaana ja tuli toimeen Fowlerin kanssa niin miksei vaikka häntä. Tässä käy taas niin, että Lindholmia ja Mansonia peluutetaan ihan vitusti ja sitten jompi kumpi loukkaantuu ja sitten ihmetellään, kun puolustus vuotaa ja Gibson ei torju joka pelissä 40+ laukausta.

Hyökkäys on ihan arvoitus ja yritin miettiä vähän uudestaan noita ketjuja. Tuo ns. ykkösketju ja pikemminkin Comtois-Zegras -kaksikko lienee semmoinen kiveen hakattu parivaljakko, jota ei kannata rikkoa. Terrykin taisi toimia noiden kahden kanssa, jos oikein muistan. Mietin, että tuo kakkosketju olisi semmoinen, joka pelaisi vastustajan parhaita vastaan. Siitä löytyy myös taitoa jonkin verran tehdä pisteitä. Volkov on minusta potentiaalinen, sillä hän teki jopa 8 pistettä 18 pelissä Anaheimissa. Ikää on vasta 24-vuotta, niin löytyisikö vielä uusi taso hänen peliinsä? Paljon riippuu sitten Silfverbergin terveydestä ja milloin hän palaa kokoonpanoon, että onko hänestä hyötyä. Murrayn mukaan olisi hyvässä kunnossa, en usko ennen kuin näen.

Kolmosketju olisi vähän joka paikan höylä. Getzlaf ja Rakell ovat toimineet hyvin yhdessä ja Lundeström tekee hyvin töitä kaivaen kiekkoa ja puolustaen. Toivottavasti Getzlaf jaksaa vielä vääntää edes 40 pisteen arvoisesti. Nelosketju on mitä on. Keissit Jones ja Steel turhauttavat, kun kumpikaan ei voi tarjota ihan hirveästi ja nyt olisi viimein aika näyttää jotain. Toivottavasti Grant pelaa ensi kaudella paremmin, koska häneltä voi odottaa tunnollista tekemistä ja hieman pisteitäkin.

Onko Milano tervehtynyt kauden alkuun mennessä ja onko hänestä mitään iloa? Siinä on pieni mahdollisuus, että hänestä olisi jotain iloa, kun hän oli aika hyvä toissa kaudella. Deslauriers todennäköisesti pelaa enemmän kuin hänen pitäisi. Odotan myös, että McTavish saa muutaman pelin alle kauden alussa, koska on todennäköisesti fyysisesti kykeneväinen pelaamaan jo NHL:ssä. En haluaisi häntä kuitenkaan vielä pitää kokoonpanossa sen pidempään, antaa kehittyä rauhassa.

Tässä on ollut huhua Henriquen ja Deslauriersin kauppaamisista. Jos Henrique menee, niin tilalle tarvittaan joku toinen tuomaan kokemusta ja johtajuutta. Hänestä tuskin saadaan hirveästi kaupassa vastinetta ja ehkä Anaheim joutuu pidättämään palkkaakin. Saa nähdä onnistuuko Murray loihtimaan jotakin. En alkaisi antamaan mitään kylkiäisiä, jotta hänestä pääsee eroon, koska hän on kuitenkin hyödyllinen pelaaja. Palkkaa tulee vähän liikaa ja sopimus on liian pitkä, mutta kun rahaa on käytettävissä, niin ei ole varsinaisesti mitään painetta ulostaa hänen sopimusta. Jos Deslauriers menee, niin kuka nyrkkisankari tulee tilalle? Murray yleensä haluaa semmoisen vai hoitaako Robinson sitä puolta? En kyllä pelaajasta tiedä hirveästi kuin, että hän on iso, joten oletan hänen olevan kovempi pelaaja.

Vaikka nuoret vähän kasvaisivat ja kehittyisivät tulevalla kaudella, niin ei tuolla kokoonpanolla pitkälle mennä. Tässä nyt odotetaan Murrayn liikkeitä, joissa tunnetusti menee aikansa. Jotain treidiä sieltä on tulossa ja sopimuksia. Kunhan tulisi nyt jotain oikeita NHL-pelaajia. Valitettavasti markkinat alkavat olla kuivuneet, niin ei sieltä mitään hirveän käänteentekevää pelaajaa ole tulossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Hiljaista tosiaan on ollut, eikä oikeastaan hirveästi ole mitään huhuja tullut vastaan. Kun heittää googleen "anaheim ducks rumors", niin aika hiljaista on sillä rintamalla. Toki uusia hankintoja olivat nuo AHL-jyrät, mutta ei mitään konkreettisia peliliikkeitä ole nähty. Joukkue on täynnä kakkos/kolmosketjun kamaa tällä hetkellä höystettynä tähtimaalivahdilla.
Realistisesti toki pitää ajatella ja vaikeaahan on tuota rosteria lähteä ainakaan parantelemaan. Kauppatavaraa oikeastaan olisi puoli joukkuetta, mutta ongelma on kauppatavaran surkeus ja voittavia treidejä on hankala suorittaa. En usko mullistaviin signauksiin tällä offseasonilla, katsotaan tarkemmin sitten trade deadlinella, jos alkaisi jotain tapahtua. Tai ei sitä koskaan voi tietää, että minkälaisia kaneja on taikurin hatussa. Positiivinen yllätys se vain olisi, jos sieltä vaikka Larsson kaupan yhteydessä saataisiin jotain hyödyllistä. Irtoisikohan Philadelphiasta jokin pakkiprospekti, kun puolustus alkaa olemaan siellä aika täynnä? Jacob Larsson <-> Cameron York
York on Anaheimin poikia ja häntä voisi kosiskella kotikaupunkiin pelailemaan. Oli jo silloin draftin aikaan kovasti spekulaation kohteena, mutta silloin ankat skippasivat oman pojan ja nappasivat Zegrasin. Jälkeenpäin toki ihan oikea ratkaisu.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Steelille ja Lundeströmille vuoden jatkopahvit arvoltaan 874,125$.

Eli eipä mitään mullistavaa, tuollaiset todella no brainer laput kouraan. Mielestäni tässä on myös pieni signaali toimiston puolelta, että nyt vuodessa pitää tapahtua jotain ja ensi kesänä sitten katsotaan sopimuksasioita uudelleen. Siellä on vielä Comtois ja Jones ilman lappua, mutta eiköhän sieltäkin kohta semmoiset molemmat saa. Comtoisille uskoisin saavan pidemmän kiinnityksen kuin yhden kauden.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Steelille ja Lundeströmille vuoden jatkopahvit arvoltaan 874,125$.

Eli eipä mitään mullistavaa, tuollaiset todella no brainer laput kouraan. Mielestäni tässä on myös pieni signaali toimiston puolelta, että nyt vuodessa pitää tapahtua jotain ja ensi kesänä sitten katsotaan sopimuksasioita uudelleen. Siellä on vielä Comtois ja Jones ilman lappua, mutta eiköhän sieltäkin kohta semmoiset molemmat saa. Comtoisille uskoisin saavan pidemmän kiinnityksen kuin yhden kauden.

Molemmat ovat tuommoisia näytönpaikkasopimuksia. Jos ensi kaudella syntyy tulosta, niin vuoden päästä voi pyytää isompaa sopimusta. Mielestäni hyvät sopimukset siinä mielessä, että ensinnäkin ovat halpoja ja toisekseen, noiden pitäisi kannustaa pelaajia tekemään parhaansa, jotta ensi sopimus olisi isompi ja pidempi.

Steeliltä nyt toivoisin sitä isompaa läpimurtoa. 2018-2019 kauden lopussa näytti ihan hyvältä ja sen jälkeen on odotettu, että lähtisikö homma käyntiin. Ei ole oikein lähtenyt. Tuleva kausi on hänelle oikeasti tärkeä näytönpaikka, koska kohta sieltä (toivottavasti) alkaa tulla nuorta pelaajaa jengiin ja mahdollisesti Steelin ohitse. Hän ei tällä hetkellä tarjoa ihan hirveästi ja hän on mielestäni ensimmäisiä ukkoja, jotka istuu, jos halutaan kokeilla muita vaihtoehtoja. Ei tee tarpeeksi pisteitä ollakseen oikeutettu paikkaan kärkiketjuissa ja ei ole kovin kummoinen puolustavassa roolissa ollakseen ideaali alempiin ketjuihin. Anaheimin kolmos- ja nelosketjussa pelaaminen tarkoittaa sitä, ettei pisteitä kauheasti tule, niin sieltä on vaikea nostaa itseään ylemmäs.

Steel tarvitsisi jonkun joka pystyy tekemään maaleja hänen syötöistään eikä semmoisia ole oikein tarjolla Anaheimissa. Steelin pitää alkaa antamaan semmoisia syöttöjä, että nelosketjun puukädetkin saa kiekot sisään. Tai sitten, jos pääsisi ylivoimaan ja ylivoima paranisi uuden valmennuksen myötä. Aika paljon jossittelua. Toivon, että homma lähtisi käyntiin, koska Steel on juuri semmoinen pelaaja, jolla on tuota hyökkäyspotentiaalia ja joka Anaheimista lähtiessä sitten varmasti löisi itsensä läpi toisessa jengissä, jossa on parempi joukkue ympärillä.

Lundeström tulee parhaimmillaankin olemaan alaketjujen mies, koska en ainakaan itse usko, että hän saisi pistetehtailuaan semmoiselle tasolle, että hän pääsisi tehoketjuihin. Hän ei ole ollut mikään pistetehtailija millään tasolla (no okei, viime kaudella 11 pistettä kahdessatoista Allsvenskan pelissä). Se ei kuitenkaan haittaa, koska häntä voi peluuttaa puolustavammassa roolissa ja pyrkisin kasvattamaan hänestä kolmosketjun sentterin tai laiturin. Luistelee hyvin ja pystyy suojaamaan ja kaivamaan kiekkoja kokonsa ansiosta, mikä on hyödyllistä. Toki voi olla, että tuonne löydetään jossain vaiheessa tilalle alaketjun pelaajia, jotka tekee myös pisteitä puolustuspelaamisen lisäksi. No en ainakaan heti odottaisi semmoista käännettä.
 
Itselle tuosta Pastujovin varauksesta tuli heti mieleeni, että tuuri kävi kun hän tippui noin alas. Maddenhan myönsi, että olivat yllättyneitä kun Pastujov tippui noin alas ja olivat yrittäneet treidata hieman aiemmin tuota kolmannen kiekan vuoroa ylöspäin saman tyyliseen pelaajaan.

Minulle tulee Pastujovista mieleen tuo erään scoutin hänestä tokaisema lausahdus: “He’s the kind of guy you put on your list, but you hope someone else takes him.”

Tuo oli napattu siis Athleticin jutusta, jossa Pronman oli haastatellut NHL-seurojen scoutteja ennen draftia. Eli hyvä pelaaja, mutta ei meille. Sinänsä ei yllätä, että valui alaspäin varsinaisessa draftissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Comtoisille 2 vuoden lappu kouraan arvoltaan 2,037,500$ per kausi.

Ehkä yllättävän lyhyt sopimus? Odottelin 3-4 vuotta.
Tärkeä kiinnitys kuitenkin. Parin vuoden päästä sitten isompaa sopimusta allekirjoittamaan, toivottavasti.

Ja kappas, sieltä on tullut myös Jonesin sopimus:

Jones 3vuotta/1,295,00$ aav

Tämä sitten taas yllättävän pitkä sopimus mielestäni. Jones ei kuitenkaan ole mitenkään tärkeämpi palanen kuin Comtois. Helppo lappu toki treidata muualle tuolla summalla, jos ei miellytä. Riskitön, mutta pitkä.

Edit. Jonesin sopimus.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Comtoisille 2 vuoden lappu kouraan arvoltaan 2,037,500$ per kausi.

Ehkä yllättävän lyhyt sopimus? Odottelin 3-4 vuotta.
Tärkeä kiinnitys kuitenkin. Parin vuoden päästä sitten isompaa sopimusta allekirjoittamaan, toivottavasti.

Ja kappas, sieltä on tullut myös Jonesin sopimus:

Jones 3vuotta/1,295,00$ aav

Tämä sitten taas yllättävän pitkä sopimus mielestäni. Jones ei kuitenkaan ole mitenkään tärkeämpi palanen kuin Comtois. Helppo lappu toki treidata muualle tuolla summalla, jos ei miellytä. Riskitön, mutta pitkä.

Edit. Jonesin sopimus.

Comtois lyö vetoa itsensä puolesta. Seuraavat kaksi kautta Zegrasin vieressä ja kahden vuoden päästä kädet ojosso pyytämään palkankorotusta. Yllättävän heikko jatkosopimus Murrayltä, joka on hoitanut nämä RFA-pelaajien jatkosopimukset yleensä todella hyvin. Voi olla, että Comtois agentteineen on pysynyt tiukkana asian suhteen eikä Murraylle jäänyt vaihtoehtoja. No kyllähän sitä läpimurtoa toivoo eikä nousevat palkkapyynnöt kahden vuoden päästä vaikeuta tilannetta merkittävästi ellei joukkue tee jotain todella tyhmiä hankintoja. Fowlerin sopimus on semmoinen, mikä saattaa kaduttaa jossain välissä. Alusta alkaen se on tuntunut liialta, kun kyseessä on "vain" Fowler.

Samalla muuten ilmoitettiin Jonesin jatkosopimus (3v. 1 295k per vuosi yksisuuntainen) ja Mahuran jatkosopimus (2v. 750k per vuosi, kaksisuuntainen). Vaikka Jonesin sopimus ei olekaan kallis, niin yli milli ei-niin-ihmeelliselle kolmos-nelosketjun pelaajalle. Toivottavasti hänkin menisi eteenpäin, jotta edes pystyisi pitämään sen pelipaikan siellä bottom kutosessa.

Nyt kun tarvittavat jatkosopimukset on tehty, niin aikooko Murray viimein hankkia vahvistuksia joukkueeseen, ettei tarvitse täysin susille heittää ankanpoikasia?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Sellaista huhua on nyt liikkunut internetissä pari päivää, että Pastujov olisi kohta allekirjoittamassa sopimusta. Tämä siis tarkoittaisi myös sitä, että Pastujov skippaa Notre Damen yliopiston ja aloittaisi kauden sen sijaan OHL:ssä.

En kyllä pane pahakseni, jos Pastujovin kanssa sopimus syntyy jo nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sellaista huhua on nyt liikkunut internetissä pari päivää, että Pastujov olisi kohta allekirjoittamassa sopimusta. Tämä siis tarkoittaisi myös sitä, että Pastujov skippaa Notre Damen yliopiston ja aloittaisi kauden sen sijaan OHL:ssä.

En kyllä pane pahakseni, jos Pastujovin kanssa sopimus syntyy jo nyt.

Pastujov, McTavish ja Zellweger saivat sopimukset eli kaikki kolme ensimmäistä varausta ovat nyt virallisesti Anaheimin miehiä.

Voisitko nyt Murray katsoa niitä mahdollisia vahvistuksia kokoonpanoon?
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Adam Henriquesta on ollut kiinnostusta Krakenin ja Starsin suunnalta. Jos on siis yhtä instagramtiliä uskominen.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Adam Henriquesta on ollut kiinnostusta Krakenin ja Starsin suunnalta. Jos on siis yhtä instagramtiliä uskominen.

Hassua, jos Henrique kiinnostaa Krakenia, kun kuukausi sitten olisivat saaneet ilmaiseksi. Ehkä haluavat palkanpidätystä sitten. Ainakin Dallasin osalta pitäisi palkkaa pidättää tai ottaa joku huono sopimus takaisin. En näe yhtään mitään mahdollisuuksia treidata Dallasin kanssa, kun Murray ei varmasti ota mitään Seguinia pyörimään ja hän kun sanoi haluavansa nuorta pelaajaa takaisinpäin. Enkä kyllä keksi, mitä Krakenin suunnalta Anaheim voisi haluta, mistä Seattle olisi valmis luopumaan. Ehkä Haydn Fleury tuleekin paluupostissa? Se ei taida kyllä olla mahdollista laajennusdraftisääntöjen mukaan.

En nyt muutenkaan odota mitään hirveää saalista Henriquesta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kauden alussa häntä ei mahdollisesti enää Anaheimissa nähdä.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Ainakin Dallasin osalta pitäisi palkkaa pidättää tai ottaa joku huono sopimus takaisin. En näe yhtään mitään mahdollisuuksia treidata Dallasin kanssa, kun Murray ei varmasti ota mitään Seguinia pyörimään ja hän kun sanoi haluavansa nuorta pelaajaa takaisinpäin.

En nyt muutenkaan odota mitään hirveää saalista Henriquesta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kauden alussa häntä ei mahdollisesti enää Anaheimissa nähdä.

Nyt joku roti näihin tarinoihin. Seguinilla on ensinnäkin sopimuksessaan NMC. Toiseksi Seguin ei ole mikään cap dumppi ja kolmanneksi ilman siirronestävää pykälääkään Stars ei vaihtaisi Seguinia Henriqueen. Henrique läpäisi viime kaudella waiveritkin, joten hinta tuskin on korkea.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Nyt joku roti näihin tarinoihin. Seguinilla on ensinnäkin sopimuksessaan NMC. Toiseksi Seguin ei ole mikään cap dumppi ja kolmanneksi ilman siirronestävää pykälääkään Stars ei vaihtaisi Seguinia Henriqueen. Henrique läpäisi viime kaudella waiveritkin, joten hinta tuskin on korkea.

No onkos se NMC jotekin niin paha pykälä, että sen poistamista pelaajien osalta ei ole nähty aiemminkin? Henrique kelvannee usko pois tuolla sopparillaan paljon mielummin kuin joku Seguin. Henrique sentään omaa vitusti halvemman sopparin verrattuna Seguiniin. Henriquella myös NMC, toki taitaa olla 10 joukkueen osalta minne haluaa siirtyä. Anaheimin ei kannata vaihtaa tuota Seguinin sopparia missään nimessä pelkästään Henriquehen. Kärsikööt Stars tuosta sopimuksesta loppuun asti jos siitä ei haluta maksaa kunnon hintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
No onkos se NMC jotekin niin paha pykälä, että sen poistamista pelaajien osalta ei ole nähty aiemminkin? Henrique kelvannee usko pois tuolla sopparillaan paljon mielummin kuin joku Seguin. Henrique sentään omaa vitusti halvemman sopparin verrattuna Seguiniin. Henriquella myös NMC, toki taitaa olla 10 joukkueen osalta minne haluaa siirtyä. Anaheimin ei kannata vaihtaa tuota Seguinin sopparia missään nimessä pelkästään Henriquehen. Kärsikööt Stars tuosta sopimuksesta loppuun asti jos siitä ei haluta maksaa kunnon hintaa.

Se on varmaa, että Seguin ei luovu NMC:sta Ducksin kohdalla. Henriquella on M-NTC, jolla hän voi torpata 10 joukkueeseen mahdollisen treidin.

Tosissaanko nyt haastelet, että Dallasin pitäisi laittaa jotain Seguinin kylkeen, jos Henriquen haluaisi hankkia? Todellisuudessahan Ducks joutuu pidättämään Henriquen palkasta, jotta saisi hänet kaupattua ja vastine olisi jotain ihan muuta kuin Tyler Seguin.

Tuosta vielä nuo Henriquen sopimuksen detailit: Adam Henrique Contract, Cap Hit, Salary and Stats - CapFriendly - NHL Salary Caps
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös