Anaheim Ducks 2013–2014

  • 443 226
  • 860

Vilttimies#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim
Teukka pelasi pirteästi ja yritystä oli, kuten aiemminkin ja Beleskeylle tarjoili muutaman hienon maalipaikan. Silmään pisti kuitenkin kiekkojen menetyksien ja harhasyöttöjen suuri määrä, sillä se ei ole Teukalle tyypillistä. Kunhan saa onnistumisia ja sitä kautta itseluottamuksen nousuun, niin varmaan tämäkin asia korjaantuu.

Silfverbergin loukkaantumisen myötä katosi samalla Teemun tehot. Toivottavasti Jakobin paluu on jo lähellä, sillä alkukaudesta Silfverberg-Perrault-Selänne toimi erinomaisesti. Ykkösketjun peli on kyllä nautittavaa katsottavaa, kun kaverit ovat ilmiliekeissä. Vataselta myös ehjä peli ja selostajatkin sen noteerasivat.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Calgarya vastaan vakuuttava 5-2 -voitto, joka oli sellainen tulos johon Ducksin tuleekin pystyä näitä heikompia joukkueita vastaan. Andersenille helpompi paluu NHL:n puolelle. Ykkösketju oli ihan pitelemätön, mutta pitää muistaa että Flamesin puolustus ei ole muutenkaan vahvimmasta päästä, ja nyt heiltä puuttui sekä Giordano että Wideman. Calgary ei vieläkään pystynyt murtamaan Honda Centerin kirousta. Tällä kaudella he eivät enää tule Anaheimiin pelaamaan, joten Ducksin voittoputki Calgarya vastaan kotihallissaan tulee nyt venymään vuosikymmenen mittaiseksi (!). 18 voittoa putkeen taitaa olla tämänhetkinen lukema.

- Saku palasi kokoonpanoon ja Boudreau laittoi viisaasti vanhan kunnon kolmosketjun kasaan. Tuloksena pari maalia ja Sakulle pari syöttöä. Toivotaan että Sakun paluu vie taakkaa pois muiden harteilta.

- Etem ja DSP tosiaan laitettiin hetkeksi Norfolkiin. En tiedä ansaitsivatko oikeasti farmikomennusta, mutta ehkä tällä enimmäkseen yritetään herätellä joukkuetta. Uskon että kyseiset kaverit ovat melko pian takaisin änärin puolella.

- Nelosketju oli yllämainittujen pelaajien puuttumisen myötä muotoa Palmieri-Bonino-Jackman. Palmieri sai todella epäonnisesti osuman päähänsä jonkin Flamesin pelaajista luisteltua vahingossa häntä päin kun Palmieri oli juuri kaatunut taklauksen vuoksi. Toivottasti on kunnossa, olisihan se nyt jo ihan naurettavaa, että yhden aivotärähdyspotilaan palatessa toinen lähtisi tilalle... Ducks on muuten liigan eniten otteluita per pelaaja missannut joukkue.

- Beleskey pelasi erittäin hyvän ja aktiivisen pelin, joskin olisi voinut ihan jo Teemunkin vuoksi pistää sisään edes yhden noista kolmesta maalipaikasta, jotka Teemu hänelle järjesti. Jos on Teemulla vaikeaa, niin on myös hänen sentterillään Perreaultilla: viimeiseen 10 peliin yksi piste. Edellisestä maalista 30 päivää.

- Bonino sai 3-vuotisen jatkon ja onhan tuo ihan uskomattoman hyvä sopimus. Hyvin on pullat uunissa tulevina vuosina, kun on esim. Bonino ja Palmieri molemmat sidottu kolmeksi vuodeksi, Bonino alle kahden miljoonan ja KP alle puolentoista. Boninoa voisi kokeilla Teemun vierellä vaihteeksi?

- Jatkosopimuksista puheenollen, jokohan Pennerille on tarjottu jatkoa? Tämän pitäisi olla sekä Ducksille että Pennerille ihan täysi no-brainer. Ainoa kysymys on hintalapun suuruus. Voi olla että Penner jatkaa takuuvarmasti, mutta tekee sopimuksen vasta kauden jälkeen/loppupuolella, kun on saanut antaa kunnon näytöt. Varmasti hakee monivuotista sopimusta. Tällä hetkellä hän nimittäin pelaa uransa parasta jääkiekkoa ja on ihan yhtä kova tekemään pisteitä kuin ketjukaverinsa Getzlaf ja Perry.

- Erikoistilannepelaaminen oli taas hyvää. Alivoima oli hyvää siksi, että sitä ei ollut sekuntiakaan. Ylivoimalla Ducks onnistui kertaalleen neljästä yrittämästä, ja lähetyksen aikana selostajat mainitsivat Ducksin ylivoimaprosentin viimeiseltä tusinalta peliltä olevan 33%. Aletaan olla siellä normitasolla ja uskon, että kauden päätyttyä Ducksin ylivoima on jälleen kerran liigan parhaimmistoa.

Selänne pelasi aikalailla kuten aiemmin tällä ja viime kaudella: nopeus itsessään riittää, viimeistely ontuu, menettää kiekkoja tumpeloimalla ja häviää muutenkin useimmat kaksinkamppailut mutta antaa välillä hyviä syöttöä, joista kaverit ei viimeistele. Viime pelissä lämäsi kerran tolppaan, eli taas oli lähellä. Eihän Teemu ole ollut enää hetkeen mikään maalintekijä. Kaudella 2011-2012 hän oli vielä hyvä, ja silloinkin pelinteko oli isompi osa hänen hyvyyttään kuin viimeistely.
Aamen tälle. Selänne on perinteisesti mielletty puhtaaksi snaipperiksi ja sen takia suurin osa Ducksia seuraavista, pelkkien tilastojen varassa olevista faneista edelleenkin olettaa asian olevan näin. No, ei ole. Ei ole ollut vähään aikaan. Jos se perinteinen tekstiteeveen Selänne -tilasto oli se 2+1, niin nykyään pitäisi enemmänkin odottaa 1+2. Vähentynyt ylivoima-aika tietysti vaikuttaa myös maalimääriin.

Silmään pisti kuitenkin kiekkojen menetyksien ja harhasyöttöjen suuri määrä, sillä se ei ole Teukalle tyypillistä.
Pakko kyllä olla tästä eri mieltä. Etenkin kiekonmenetykset ovat olleet Teemun erikoisosaamista viime vuosina. Tällä hetkellä tietysti vielä enemmän kuin yleensä kun itseluottamus on hakusessa. Harhasyötöt voivat tosin kyllä olla puuttuvien kemioiden syytä. Toista se oli meininki kun dinosaurusketju Blake-Koivu-Selänne pelasi vielä yhdessä. Toivotaan tosiaan, että Silfverbergin paluu (johon, saatana, voi olla vielä kuukausi) nostaa kakkosketjun sille tasolle, millä se kauden alussa oli.

------------

Otteluohjelmassa on seuraavana vuorossa Sharks, Kings, Blackhawks ja Blues. Näistä Sharksia ja Bluesia vastaan pelataan back-to-back -pelien jälkimmäinen. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin ottaen huomioon tämänhetkisen loukkaantumistilanteen etenkin puolustuksessa, niin noista peleistä saattaa ihan hyvin tulla kaikista turpaan. Eikä se edes olisi mikään iso häpeä, Boudreau itse pitää noita liigan neljänä parhaimpana joukkueena. Jos noista peleistä voitettaisiin edes kaksi, niin se olisi todella positiivinen merkki tällä kokoonpanolla.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Pari muuta huomiota, jotka tulivat mieleen.

Taannoin treidattu Peter Holland on nyt pelannut viisi peliä Maple Leafsissa. Enää 20 peliä, niin Ducks saa ensi kesänä draftiin Torontolta kolmoskierroksen varauksen sijaan kakkoskierroksen varausvuoron. Jos Toronto jatkaa samaan tahtiin (ja Holland pelaa), olisi tuo varausvuoro siinä 45. varauksen hujakoilla.

Bobby Ryanin treidissä Ottawalta saatu ykköskierroksen varaus taas voi osoittautua todelliseksi kultakimpaleeksi. Jos Ottawa jatkaisi koko kauden nykyisellä voittoprosentilla, olisi tuo varaus peräti seitsemäs koko draftissa. Sen lisäksi (korjatkaa jos olen väärässä) pickillä olisi 4,7% mahdollisuus draftiloton voittoon eli koko draftin ykkösvaraukseen. Tuon lisäksi Ducksilla on tietysti oma varauksensa. Ihan varmasti Ducks yrittää vähintäänkin omalla varauksellaan käydä kauppaa ennen trade deadlinea ja hankkia sen avulla vahvistuksia. Ja jos Anaheimissa aiotaan tosissaan taistella kannusta, niin en ihmettelisi vaikka tuo Ottawankin pick treidattaisiin. Eli kun Ducksilla on potentiaalisesti neljä varausta ensi draftin top 60:ssä, sekä kauppatavaraa sekä hyökkääjien että puolustajien muodossa (ehkäpä myös maalivahdin), niin ei se ainakaan jää resursseista kiinni. Puolustajiahan meillä on liikaa sitten kun kaikki tervehtyvät, samoin hyökkääjiä. Palkkakatossakin on deadlinen tienoilla tällä menoa tilaa yli 5 miljoonaa. Mieleen muistuu GM Murrayn kommentti parin vuoden takaa, että jossain vaiheessa Ducksin on hankittava joku Niedermayerin kaltainen pelaaja. Voi olla että tuijotan liikaa tuohon yhteen kommenttiin, mutta kyllä silti itsekin näkisin Ducksin olevan yhtä sellaista todellista ykköspuolustajaa vailla, jos oikeasti aiotaan keväällä mennä pitkälle. Fowler ei sitä ole vielä, eikä Beauchemin ole mikään Weber/Suter. Tälläkin rosterilla varmasti on potentiaalia, mutta riittääkö nykyinen puolustus, kun playoffeissa saattaa tulla vastaan jotain Malkineja, Crosbyjä tai Stamkoseja? Tai voihan sen kääntää toisin päinkin, Bostonille ei riittänyt puoli tuntia illassa pelaava Chara.

Ducks on pystynyt viime vuosina varaamaan lukuisia pelaajia, jotka ovat jo osa joukkuetta. Ja vain kerran meillä on ollut yksi oikeasti korkea varaus (2012, Lindholm, #6). Joten tästä voidaan päätellä, että Ducksilla on varaa treidata vähintäänkin toinen ykköskierroksen varauksistaan. Ja kun Teemu vetelee viimeistä kauttaan ja Saku ehkä myös (eivätkä Souray, Beauchemin ja kumppanitkaan nuorene), niin ehkä olisi fiksumpaa tehdä joukkueeseen vahvistus ennen playoffeja, eikä vasta draftiviikonloppuna. Ja ilmeisesti tuleva drafti ei ole niin kovatasoinen, kuin tämä edellinen.

Mitäs mieltä palstalaiset ovat, kannattaisiko Ducksin hommata vuokrapelaaja pelkästään playoffeihin, joka tulisi halvemmaksi, vai pitäisikö hankkia todellinen ykköspakki, joka tulisi kalliimmaksi, mutta jolla olisi vielä vuosia sopimuksessaan jäljellä? Vai näettekö edes ykköspuolustajan olevan Ducksin toivelistalla #1? Onko kakkossentteri isompi ongelma?

Minusta nyt on rakenneltu tarpeeksi tulevaisuutta varten, ja olisi aika muuttaa kurssi kunnolla kohti mestaruutta. Jos Ducks pystyisi ihan näin hypoteettisesti hankkimaan jonkun Shea Weberin tai vastaavan, niin se olisi selkeä viesti kaikille pelaajille niin Ducksin organisaatiossa kuin kesän vapaille agenteillekin, että Anaheimiin kannattaa nyt tulla, jos haluaa voittaa. Itse olisin valmis luopumaan välittömästi yhdestä maalivahdeistamme, molemmista ensi kesän ykkösvarauksista, jostain paremmasta prospektistamme, plus tietysti Sbisasta, jos takaisin päin tulisi todellinen ykköspuolustaja jolla on vielä vuosia sopimuksessa jäljellä. En tiedä keneen tuollainen paketti riittäisi, mutta vuokrapelaajan varmasti saisi halvemmallakin.
 

wazuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Slovakia
Ite tykkään pakkitilanteesta. En näe #1 pakin hankintaa välttämättömänä. Luotto on kova nykyisiin jannuihin. Toki jos joku erittäin kova olisi mahdollinen saada niin miksei mutta eipä ole mitään toivelistaa. Jonku Robidaksen olisin voinu ottaa varmuudeksi, tuskin olisi maksanut paljoa. Ehkä Girardi tosin häntä en ole nähnyt kovinkaan paljoa. Sentteritki on ok, Grabon oisin halunnut jo offseasonilla joten kelpaisi vieläkin. Enemmänkin haluaisin jonkun kovan luokan laiturin tyylii Jagr, Vanek, Gaborik. Tosin miten toi roster limit toimii deadlinellä? Pitääkö rosteriin tehdä tilaa ennen treidejä vai voiko uudet hankinnat ottaa suoraan jos capissa on vaan tilaa? Sbisa ja Souray on ulostettava viimeistään kesällä, siitäkin maksaisin vaan halukkaalle. Ja tekeekö tuo Souray muutenkin minkään hankinnan tekemisen milten mahdottomaksi? Vaikka käyttäisi koko LTIR:n nyt niin silti tarvii tehdä sille tilaa sittekun tulee takasin? Vaikkei olisi pelaamassakaan? Vai voiko LTIR tilaa käyttää vielä loukkaantumisen jälkeen? Saako sitä siis ns varastoon?
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Mitäs mieltä palstalaiset ovat, kannattaisiko Ducksin hommata vuokrapelaaja pelkästään playoffeihin, joka tulisi halvemmaksi, vai pitäisikö hankkia todellinen ykköspakki, joka tulisi kalliimmaksi, mutta jolla olisi vielä vuosia sopimuksessaan jäljellä? Vai näettekö edes ykköspuolustajan olevan Ducksin toivelistalla #1? Onko kakkossentteri isompi ongelma?

Ilman muuta todellinen ykköspakki ja mielellään useamman vuoden sopimuksella. Vuokrapelaajia tulevaisuuden kustannuksella en itse haluaisi nähdä koska en kuitenkaan ihan näe, että tällä kaudella cup olisi kovinkaan realistinen.

Toki jos sieltä saadaan joku TOP2 pakki jostain luovuttaneesta joukkueesta vaihdossa Sbisaan ja tilanne on helmikuussa yhtä herkullinen kuin nyt niin mikä ettei. Mitään todellista talenttia tai ykkösrundin pickejä en kuitenkaan lähtisi yhden kevään pelaajaan todellakaan laittamaan tällä kaudella.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Vai voiko LTIR tilaa käyttää vielä loukkaantumisen jälkeen? Saako sitä siis ns varastoon?
Ei tietenkään. Joukkue saa LTIR-hyvitystä ainoastaan pelaajan ollessa LTIR:llä ja joukkueen ollessa palkkakaton yli. Ja hyvitystä tulee aina vain sen verran kuin ollaan palkkakaton yli. Joukkue käyttää siis joka tapauksessa cappiin asti.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mitäs mieltä palstalaiset ovat, kannattaisiko Ducksin hommata vuokrapelaaja pelkästään playoffeihin, joka tulisi halvemmaksi, vai pitäisikö hankkia todellinen ykköspakki, joka tulisi kalliimmaksi, mutta jolla olisi vielä vuosia sopimuksessaan jäljellä? Vai näettekö edes ykköspuolustajan olevan Ducksin toivelistalla #1? Onko kakkossentteri isompi ongelma?
Sulta on tullut hyvää pohdiskelua. Mäkin olen ykköspakin kannalla. Fowler jatkaa kehittymistään lupaavasti, mutta kyllähän kunnon ykköspakki tekisi hyvää sekä pelillisesti että vetovoiman kannalta, kuten totesitkin.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Puolustukseen kaivataan semmoista oikeaa ykköspakkiparin tason kaveria. Toisaalta mitäs järkevää meillä on vaihdossa antaa? Muuta kuin Sbisa siis. Maalivahtia ei varmasti kaupata niin kauan kuin Fasth jatkaa tolla loukkaantumisherkkyydellä. Toki varausvuoron, jos toisenkin voi laittaa menosuuntaan.
 

Viipastu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ladotaanpa tähän sitten omia ajatuksia pakeista ja niiden tulevaisuudesta.

Minusta tulevaisuus on kolmikossa Beauchemin-Fowler-Lindholm, josta voi rakentaa kokonaisuuksia pitkällä tähtäimellä. Saikulla nyt oleva Souray toimii seuraavat kaksi vuotta aika lailla siinä neljäntenä pyöränä ja minusta hänet tulisi korvata vahvalla joka paikan peruspakilla kahden vuoden kuluessa.

Erikoismiehet Lovejoy ja Allen ottavat puolustavan puolustajan roolit.

Vatanen ja Sbisa täyttää poppariosaston/syvyyspakiston paikat ja pelaavat loukkaantumisten sattuessa.
 

bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Minusta tulevaisuus on kolmikossa Beauchemin-Fowler-Lindholm, josta voi rakentaa kokonaisuuksia pitkällä tähtäimellä.

Tulevaisuutta näistä nimistä mielestäni edustaa ainoastaan Hampus ja
Beauchemin.

Heittäkää vaan kivillä mutta joku tossa Fowlerin habituksessa on että en usko hänestä kasvasvavan tulevaisuuden suurpelaajaa.
Puuttuu nk.tappamisen meininki, pelaamisessa on aina välillä sellasta kananmunat taskussa hiihtelyä ja born to be mild tussuttamista.

Hyvä pelaaja toki mutta ei mikään Hall of fame saaga ole mielestäni menossa.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Sharksilta turpaan rankkareilla 4-3. Paljon hyvää, paljon huonoa. Sharks oli suurimman osan pelistä hallitseva osapuoli ja Ducksin oli tosi vaikea saada peliään toimimaan kun Sharks painoi päälle jatkuvasti. Erityisesti omalta alueelta lähteminen oli todella vaikeaa Sharksin karvauspelin takia, ehkä myös puolustajien tason vuoksi. Alex Grant pelasi Yonkmanin tilalla ja paljon ei hänen pelistään mieleen jäänyt, paitsi että teki uransa ensimäisen maalin ja aloitti Ducksin kirin kolmannessa erässä. Yksi piste oli ansaittu, mutta Sharks kyllä enemmän ansaitsi voiton ja täydet pisteet. Hieno paluu kuitenkin Ducksilta 1-3 tilanteesta jatkoajalle, jossa Ducksin alivoima kesti hienosti. Alivoima on nyt tappanut kohta 20 jäähyä putkeen. Vähän jossiteltavaa kuitenkin jäi, koska peli olisi voinut mennä ihan toisella tavalla jos pari tilannetta olisi päättynyt toisin. Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti Hillerin seikkailut omalla alueella, jossa hän lahjoitti Sharksille yhden maalin. Muuten pelasi sellaisen ihan okei -pelin. Toinen oli sitten Ducksin pyöritys Sharksin maalilla, jossa Fowler oli hiipinyt takakulmalle ja tyhjä maali edessä, mutta laittaa kiekon takatolppaan. Siitä kiekko Perryn lapaan, ja hän laittaa sen suoraan Niemen hanskaan.

- Ykkösketju oli totutusti erittäin hyvä, mutta Sharks ei antanut heille yhtään tilaa. Jotkut joukkueet jäävät tämän ketjun jyrän alle, jotkut toiset kuten Sharks taas osaa pelata heitä vastaan. Huomasin että ykkösketjun ei missään vaiheessa annettu syöttää pakeille viivaan, vaan aina Sharks yritti pakottaa Getzlafin ja kumppanit syöttämään takaisin kulmiin ja maalin taakse.

- Alemmista ketjuista edukseen esiintyivät Nick Bonino ja Daniel Winnik. Bonino otti pari tärkeää aloitusta ja saikin kaksi syöttöpistettä. Winnik taas näyttää paljon paremmalta, kun nelosketjun sentterin rooli vaihtui paljon tutumpaan kolmosen vasempaan laitaan.

- Puolustuksessa Fowler ja Lovejoy pelasivat ihan älyttömiä minuutteja. Lovejoy pelasi hänelle todella suuret minuutit, 26:06. Fowler taas rehki jatkoajan ansiosta peräti 32:33. Isoista minuuteista ja vastustajan kovuudesta huolimatta molemmat +1. Tässä alkaa pikkuhiljaa taas syttymään Loverboylle, teki myös ensimmäisen maalinsa Ducks -paidassa. Ja vaikkei tilanne, jossa vakiopakeista on neljä sivussa ole mitenkään ideaali, niin hienoa silti nähdä Fowlerin ottavan joukkueen ykköspakin roolia.

- Kertoo paljon Ducksin puolustuksen tämänhetkisestä tasosta, kun jäähyä on samaan aikaan tappamassa Lindholm (19v) ja Vatanen (22v).


Ilman muuta todellinen ykköspakki ja mielellään useamman vuoden sopimuksella. Vuokrapelaajia tulevaisuuden kustannuksella en itse haluaisi nähdä koska en kuitenkaan ihan näe, että tällä kaudella cup olisi kovinkaan realistinen.

Itsekin uskon, että Ducks on 1-2 vuoden päässä todellisesta contenderista. Silloin meidän nuoret kaverit Etem, Palmieri, Bonino, Fowler, Lindholm ja DSP ovat vähän kokeneempia, mutta silti vielä kuitenkin halvoilla sopimuksilla Fowleria lukuunottamatta. Uskoisin silti Ducksin haluavan ottaa kaiken irti meidän suomalaisveteraaneista tänä keväänä, koska kyllä he molemmat tulevat olemaan paremmassa iskussa keväällä, kuin mitä he tähän mennessä ovat olleet. Niin usein se menee niin, että kun vain pääsee playoffeihin asti, niin sitten on mikä vain mahdollista.

Ykköspakista kun oli puhe, niin kyllähän se niin on että niitä on todella vaikeaa saada muuten kuin itse kehittämällä. Pitää olla aika poikkeuksellinen tilanne, että todellinen ykköspakki on saatavilla treidillä (Pronger), tai sitten joutuu tarjouskilpailuun vapaasta agentista. Itse näkisin, että meillä on onneksi kaksi kaveria, joilla on potentiaalia olla jonain päivänä ykköspakki ja he ovat Fowler ja Lindholm. Molemmat ovat tosin vielä vuosien päässä.
 

QuackQuack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Ducks d'Anaheim, Nick Bonino 2009-2014
Ykköspakista kun oli puhe, niin kyllähän se niin on että niitä on todella vaikeaa saada muuten kuin itse kehittämällä. Pitää olla aika poikkeuksellinen tilanne, että todellinen ykköspakki on saatavilla treidillä (Pronger), tai sitten joutuu tarjouskilpailuun vapaasta agentista. Itse näkisin, että meillä on onneksi kaksi kaveria, joilla on potentiaalia olla jonain päivänä ykköspakki ja he ovat Fowler ja Lindholm. Molemmat ovat tosin vielä vuosien päässä.

Mahtavaa kuulla kerrankin Fowlerista jotain positiivista näin isolla skaalalla. Ducksien mediaa ja fanien mietteitä paljon seuranneena olen kyllä huomannut, miten paljon kuraa Cam on saanut niskaansa. Maaginen tulokaskausi nostatti odotuksia korkealle, ja ehkä vähän turhaankin. Kyseessä oli kuitenkin tuolloin vielä teini-ikäinen kaveri, eikä semmoisesta voi odottaa mitään sateentekijää, varsinkaan pakista.

Onhan se kyllä ollut fatka, että Fowler on aiheuttanut paljon harmaita hiuksia ja kynsienpurentaa Ducks-fanien keskuudessa, mutta mitä hän nyt tarvitsee on aikaa. Fowler on hyvänen aika 22, ei häntä vielä voida torpata. Toki muhkea soppari kasvattaa odotuksia. Tällä kaudella sen verran mitä pelejä olen katsonut, niin vaaramomentteja omalla alueella on pariin viime kauteen verraten vähemmän ja hyökkäyspäässä on kulkenut varsinkin Sourayn poissaolon seurauksena tulleen peliajan kasvun johdosta. Sbisa vaikka on persoonana ihan mahtava, on kenties jäänyt vähän jälkeen. Hänkin on vielä kehittymässä ja en näe syytä miksi hänkään ei voisi lunastaa paikkaa joukkueen tulevaisuudessa.

Vielä tästä puolustuksen tulevaisuudesta... Runko on erittäin nuori ja hyviä nuoria pakkeja löytyy sen verran paljon sekä pelaavassa miehistössä, että prospecteina, että vahvasti uskon edes yhden kehittyvän ihan kovaksi keitetyksi top2 pakiksi. Jollakulla voisi olla "varaa" jopa flopata. Ja tarvitseeko joukkue edes vesitiivistä puolustusta, jos John Gibson pakkien lisäksi nousee odotetulle tasolleen?

Kunnon top2 pakki siksi aikaa, että nuoret puolustajat saisivat kokemusta alle todellakin kelpaisi, mutta sitäkin ilman voidaan menestyä...ehkä. Katsotaan nyt miten nuoret pakkimme jaksavat kevään lähestyessä ja sitten voidaan katsoa uudestaan. Katselimpa vähän, että ensi kesän FA Frenzy ei sisällä kovin montaa markkinoille mahdollisesti joutuvaa huippupakkia. Mitään Boylea tai Zidlickyä en mielelläni ankoissa näkisi.
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Fowlerin peliä helpottaisi ja parantaisi varmasti kun saisi rinnalleen oikeasti edes tuon top4 tason kaverin. Lovejoy nakkasi tärkeän maalin viime yönä mutta samalla haparoi kyllä kiekon kanssa joka puolella kenttää. Kaverilla lienee änärin huonoin silmä-käsi koordinaatio.

Mutta ehdottomasti pelannut viimeajat todella hyvällä tasolla. Komppaan silti bob barnesia tässä ja toivon, että Camille hankitaan a-luokan pakkipari tulevaisuudessa joiden vahvuudet täydentäisivät toisiaan ja kaikki potentiaali saataisiin irti. Helpommin sanottu kuin tehty mutta ennen tuota hankintaa en usko, että cuppia nostellaan.
 

wazuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Slovakia
Lovejoy on toisena liigan 5v5 päästetyissä maaleissa. TOP4 kavereita lienee takana noin 120. Onko Fowlerista tullut jumala yhdessä kaudessa vai oisko Lovejoyn pelissäki sitä hyvää niin paljon et sattuu vaan kulkemaan? Yks kovimpia pareja koko liigassa muttei sekään kelpaa. Ei vissiin sais mennä yhtään omiin ja maaleja pitäis tehä ainaki joka pelissä? Ite toivon että Lovejoy pysyy Fowlerin rinnalla vielä vuosia. Huikee kaveri ja tuonu Fowlerista ennenkaikkea varmuutta esiin.
 

Gretzky99

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL:n suomalaiset
Kings - Ducks 3-2 RL

Toinen rankkaritappio perään. Taisi mennä 9. pariin (?) asti ennen kuin King ratkaisi vieraille kaksi pistettä. Olisin niin toivonut, että Teemu olisi pystynyt ratkaisemaan pelin ankoille. Piti oikein nousta sohvalta ylös, kun #8 luisteli keskiympyrään. Varsinaisella peliajallakin ainakin yksi hyvä paikka oli mutta NHL-debyytin tehnyt Martin Jones oli parempi. Mutta kuten Teemukin sanoi, ei tuossa tilanteessa voi muuta kuin jatkaa yrittämistä. Kyllä se vielä menee.

Hilleriltä loistopeli, 49 torjuntaa! Harmittavasti pomppi tuo kunkkujen 2-2 osuma. Mutta enemmän niitä pelastuksia mahtui joukkoon. Getzlaf puolestaan näytti muille mallia, miten oma virhe korjataan. Aluksi harhasyöttö suoraan Carterin lapaan, tuloksena maali. Alle minuutti myöhemmin Lindholmin hyvästä laukauksesta tulleesta reboundista kapteeni pistää tasoituksen. Myös Perryn 2-1 yv-osuma oli näyttävä!

Loukkaantumistuvalta paluun teki Allen, joka pelasi odotetusti Vatasen kanssa. Ei jäänyt kaksikko millään tavalla mieleen, hyvässä eikä pahassa. Kuten jo monesti todettu, Vatasen kohdalla tehopisteet ovat tärkeä mittari. YV-aikakin on jäänyt vähemmälle Getzlafin ja Fowlerin toimiessa viivamiehinä.

Btw... Mitä mieltä muuten olette noista Stadium Series pelipaidoista? Ilmeisesti ovat ensi kaudella ankkojen ns. kolmannet paidat.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Hyvä peli Ducksilta Kingsiä vastaan, joka on viime aikoina ollut todella kovassa iskussa. Ei ole yhtään häpeä ottaa rankkaritappiota tässä vaiheessa, kun sairastupa on mitä on. Ylivoimalla oli tarjolla kaksi pistettä ja nolla Kingsille, mutta Ducks ei saanut maalia kolmannen erän lopussa. Myös jatkoajalla oli ihan hyvät mahikset voittaa peli, mutta Kingsin alivoima kesti.

- Getzlafilta ehkä kauden paras peli. Ei pisteiden valossa, mutta oli kyllä sellainen kokonaisvaltainen esitys että ei hetkeen ole tuollaista näkynyt. Ei sillä että olisi pelannut huonosti viime aikoina, kaverihan on 11 pelin pisteputkessa sen lisäksi että on tehnyt kolmanneksi eniten pisteitä koko liigassa. Tässä pelissä tuli ensin yksi moka joka johti Kingsin avausmaaliin, mutta seuraavassa vaihdossa Getzlaf kuittasi tuon ja teki itse maalin. Läpi pelin loistavaa alivoimatyöskentelyä muutaman purun muodossa ja keskialueella kiekonriistoja, joissa hän on varmaan liigan parhaita. Ja on muuten sellaisen 40 maalin tahdissa tällä hetkellä. Nyt on kasassa 14 häkkiä ja oma ennätys (25) lähenee uhkaavasti. Eipä tarvii enää miettiä, että kannattiko miestä signata kahdeksaksi vuodeksi tuolla summalla. Joka dollarin arvoinen.

- Eikä se Perrykään kovin kaukana perässä tule. Yli piste per peli tähän asti ja liigassa kolmonen tehdyissä maaleissa (16). Yhtä lailla osoittanut olevansa jatkosopimuksen arvoinen. Tuohon kun lisätään Penner vaatimattomalla piste per peli -tahdilla ja +17:llä, niin kasassa on liigan paras ketju.

- Teemulta pitkästä aikaa pirteä peli. Tässä alkaa joka kerta toivomaan, että Selänteen syötettyä kiekon joku laittaa sen sisään, että saisi edes kakkossyöttöpisteen. Olisi ollut nannaa jos olisi saanut edes rankkareilla maalin. Peliaikaa ei taaskaan tullut kuin 12 minuuttia ja onhan se ikävää katsoa, kun pisteitä ei vaan tule vaikka yritystä olisi. Ehkä tässä on kuitenkin myös kolikon kääntöpuoli, että eipähän ainakaan ole ihan puhki sitten kun keväällä alkavat tosipelit. Ducks -fanina myös tavallaan toivoisi, että Selänne jättäisi olympialaiset väliin, vaikka ilman muuta se kirpaisee sitten maajoukkuetta kannattaessa.

- Koivuhan vissiin jossain antoi ymmärtää, että pitää katsoa kuinka paljon puhtia on sitten helmikuussa vielä jäljellä, eli kyllä se parin viikon tauko näköjään veteraanipelaajia houkuttelee. Ducksillahan on talvella sellainen jakso, että aikavälillä 26.1. - 11.3. ei ole kuin yksi ainoa vieraspeli. Ehkäpä virtaa sitten riittää sekä olympialaisiin, että pitkään kevääseen. Eipähän ainakaan pitäisi esim. Sheldon Sourayn olla liian väsynyt, kun on vasta tammikuun alusta palailemassa kokonpanoon ja melkein heti tulee puolentoista kuukauden lähes katkeamaton kotiputki.

- Allen palasi kehiin, eikä erottunut juuri merkittävällä tavalla. Toivotaan että pysyy nyt ehjänä, ettei tarvi ihan AHL-pakeilla lähteä Blackhawksia ja Bluesia vastaan.

- Lindholm pelasi erittäin hyvän pelin. On se ihailtavaa katsottavaa, kun lähestulkoon joka kerta tekee oikean päätöksen kiekon kanssa.

- Hiller tosiaan torjui 49 laukausta ja pelasi huikean pelin. Tuohon päälle vielä 8 rankkaritorjuntaa, ja silti pelin ykköstähtenä on Jeff Carter tehoilla 1+0. Wtf?


Lovejoy on toisena liigan 5v5 päästetyissä maaleissa. TOP4 kavereita lienee takana noin 120. Onko Fowlerista tullut jumala yhdessä kaudessa vai oisko Lovejoyn pelissäki sitä hyvää niin paljon et sattuu vaan kulkemaan? Yks kovimpia pareja koko liigassa muttei sekään kelpaa. Ei vissiin sais mennä yhtään omiin ja maaleja pitäis tehä ainaki joka pelissä? Ite toivon että Lovejoy pysyy Fowlerin rinnalla vielä vuosia. Huikee kaveri ja tuonu Fowlerista ennenkaikkea varmuutta esiin.

Jes! Joku muukin on huomannut Loverboyn tasonnoston. Ihan liian vähän tulee hänelle kiitosta, kun lähtökohtaisesti on joukkueen 5/6 -pakki eikä mikään pistenikkari. Alkukaudesta kauhisteltiin Fowler-Lovejoy -pakkiparia, nyt se on meidän puolustuksen kantava voima. Ehdottomasti yksi syy Fowlerin hyviin otteisiin on juurikin Lovejoy, jonka kanssa kemiat toimii paremmin kuin esim. Beaucheminin kanssa koskaan. Tällä kaudella noin puolissa pelaamistaan peleistä on pelannut yli 20 minuuttia.

Lovejoyn tilastot Ducks -uralta:

2012-2013 32 GP 0+10=10 +6 29 PIM
2013-2014 28 GP 1+4=5 +9 8 PIM

Niin ja niistä Stadium -sarjan pelipaidoista en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta ilmeisesti Ducksilla on suunnitelmissa ottaa tämä nykyinen kolmospaita ihan vakituiseksi kotipaidaksi ensi kaudella, ja Stadium -paidasta taas tulisi se kolmospaita.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Harmittava matsi, koska tämä olisi ollut varsinaisella peliajalla voitettavissa. Hiller pelasi mahtavasti, mutta miehen perisynti eli yksi helppo maali ottelua kohden jatkuu edelleen. Ja en nyt väitä, että Andersen olisi tästä matsista voiton napannut (varsinkin kun miehellä on olematon pelituntuma), mutta aina tommoisen älyttömän lepsun maalin jälkeen on melkeinpä pakko alkaa jossittelemaan.

Tässä joukkueessa on monta positiivista palasta parhaina esimerkkeinä Penner ja Lovejoy, jotka ovat löytäneet uuden tason. Lovejoy on pelannut aivan mahtavasti ja Penner on syttynyt taas pelaamaan, kun pääsi vanhojen kaverustensa viereen.
 

QuackQuack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Ducks d'Anaheim, Nick Bonino 2009-2014
Btw... Mitä mieltä muuten olette noista Stadium Series pelipaidoista? Ilmeisesti ovat ensi kaudella ankkojen ns. kolmannet paidat.

Näin esteettisiin asioihin paljon huomioita kiinnittävänä ihmisenä isketään vähän viiltävää analyysiä... Joo siis ensinäkin jos nykyiset kolmospaidat lakkautetaan kokonaan käytöstä, niin olen pettynyt! Aivan törkeän hienot simppeliydeltään ja väriskeemoiltaan! Päihittää Stadium Series -pelipaidat mennen tullen.

Näissä ulkoilmaotteluissa käytetyt paidat ovat lähes aina erottuneet edukseen olemalla yhdistys vintagea ja nykypäivää. Vaikka oltiinkin sen yhden ottelun ajan jälleen kerran wanha kunnon Mighty Ducks, mielestäni oltaisiin voitu läväyttää joko tämä mahtava entinen ankkalogo tai turkoosin ja liilan väriskeemat; miksi ei peräti molempia?

Anyway, noi nyt on mitä on ja oranssi on yksi suosikkiväreistäni, mutta koko paita pelkkää oranssia? Hmmm, mikäköhän toinen NHL-joukkue tulee mieleen? Elikkäs mustaa, valkoista ja/tai kultaa olisi voitu käyttää enemmän tekemällä vaikka lisää raitoja. Oranssi ei vain sovi ankkojen pääväriksi. Onneksi keskelle paitaa lätkäistiin Ducksien logo eikä sitä tavallisten pelipaitojen 'Anaheim Ducks' -tekstiä. Ei mitään katastrofaalista, mutta paljon parempaan olisi ollut rahkeita! No mitäs väliä paidoilla on, kunhan vain päästään näkemään loistava ulkoilmamatsi!
 
Viimeksi muokattu:

wazuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Slovakia
En tajua noita ketjuvalintoja. Beleskey ollut ihan pirteä ja pistetään Jackmanin kaveriksi? Palmieri ihan paska ja luullaan että Perreault tai Teemu siitä mitään hyötyisi? Eivät tainneet saada yhtä laukasta aikaan koko pelissä kun taas nelonen oli ihan pirteä, jopa Jackman. Taisi Teemu saada muutaman vaihdon Jackmanin tilalla jossain vaiheessa ja sitä ketjua voisi kokeillakkin jatkossakin. Siis Boninon ja Beleskeyn kanssa.

Allenin takaisintulo kyllä nosti heti molempien alempien parien tasoa ja mukava nähdä että Fistric ollut ok molempien junnujen kanssa.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
jos nykyiset kolmospaidat lakkautetaan kokonaan käytöstä, niin olen pettynyt! Aivan törkeän hienot simppeliydeltään ja väriskeemoiltaan! Päivittää Stadium Series -pelipaidat mennen tullen.
Hyviä uutisia sulle: niistä on siis ilmeisesti tulossa vakituinen kotipaita.

En tajua noita ketjuvalintoja. Beleskey ollut ihan pirteä ja pistetään Jackmanin kaveriksi? Palmieri ihan paska ja luullaan että Perreault tai Teemu siitä mitään hyötyisi? Eivät tainneet saada yhtä laukasta aikaan koko pelissä kun taas nelonen oli ihan pirteä, jopa Jackman. Taisi Teemu saada muutaman vaihdon Jackmanin tilalla jossain vaiheessa ja sitä ketjua voisi kokeillakkin jatkossakin. Siis Boninon ja Beleskeyn kanssa
Niillä ketjuvalinnoilla nyt ei ole niin suurta merkitystä, kuin joissain muissa joukkueissa. Boudreun tyyliin kuuluu ketjujen sekoittaminen silloin kun peli ei suju, tai vaikka sujuisikin. Aika rasittavaa se minustakin on, mutta se on Boudreaun tyyli. Valmentajana BB:llä on kyky nähdä, kuka pelaajista on hyvässä lennossa ja kuka ei, ja paremmin esiintyvät pelaajat saavat sitten enemmän peliaikaa ja heitä nostetaan ylempiin ketjuihin kesken pelin.

Viime aikoina ainoat jotka ovat pysyneet samoina, ovat olleet ykkösketju ja loput sentterit. Ja senttereistäkin Boninoa on vähän vaikea sanoa nelossentteriksi vaikka näennäisesti se hänen tonttinsa on ollutkin, koska hän pelaa sekä ykkösylivoimassa että alivoimia. Nyt tosin Bonino tullee ottamaan kakkossentterin paikan, kun Perreault missaa ainakin seuraavat kaksi peliä. Kuulemma sama vaiva ollut jo pitempään, joten ehkä siinä on syy Perreaultin pisteettömyyteen. Tai toivotaan että loukkaantuminen on se syy, koska sen muutaman viikon kun Perreault oli hyvässä lennossa, niin meillä oli ihan varteenotettava kakkossentteri ja pelit sujuivat.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
6.12.2013 Anaheim @ Chicago: 3-2 SO

17 Penner - 15 Getzlaf - 10 Perry
65 Etem - 13 Bonino - 8 Selänne
34 Winnik - 11 Koivu - 7 Cogliano
21 Palmieri - 20 Steckel - 39 Beleskey

4 Fowler - 6 Lovejoy
55 Allen - 45 Vatanen
28 Fistric - 47 Lindholm

1 Hiller 23/25 - 92,0%
(31 Andersen)

Ducksin pisteputki jatkui, kun joukkue haki Chicagosta kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen. Vieraat karkasivat kahdesti johtoon varsinaisella peliajalla, mutta isännät kirivät tasoihin molemmilla kerroilla. Avausmaalin jälkeinen johto kesti vain 45 sekuntia ennen takaiskua. Ducksin huikea selvitettyjen alivoimien putki katkesi myös 26 alivoiman jälkeen, kun Allenin ottaman 27. jäähyn lopulla Hawks onnistui tekemään ylivoimamaalin toisessa erässä. Kolmannessa erässä ei nähty maaleja. Fistric teki jatkoajalla maalin, jonka tuomarit hylkäsivät kyseenalaisesti maalivahdinhäirinnän vuoksi. Tilanteessa Seabrook kuitenkin työnsi selkeästi Koivun Raannan syliin ja maali olisikin pitänyt hyväksyä. Lopulta sekä Bonino että Palmieri onnistuivat voittomaalikilpailussa ja kun kotijoukkueelta onnistui vain Toews, niin Ducks ei tarvinnut enempää yrittäjiäkään.

Ducks nousi voitolla divisioonansa jaetulle kärkipaikalle Sharksin kanssa, joka tosin on pelannut kaksi peliä vähemmän. Konferenssia ja liigaa johtava Blackhawks on myös vain kahden pisteen päässä yhtä monta ottelua pelanneena.

Joukkue pelaa tänään jo uudestaan St. Louis'ssa ja palaa maanantaiksi Anaheimiin isännöimään Islandersia. Ensi viikolla joukkueella on kolme kotipeliä ennen neljän ottelun vieraskiertuetta itäisen konferenssin joukkueita vastaan.
 
Getzlafilla kohtalainen 13 ottelun pisteputki menossa, jonka aikana tehot 10+10.
15 viime pelissä 11+12=23. (Vähän toista kun Selänteellä.)

p.s. Perry onnistunut maalinteossa kuudessa ottelussa seitsemästä.
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Getzlafin ja Perryn dominointia on ollut ilo seurata. Hienoa, että kapteeni aikuistui ja alkoi kantamaan sitä vastuuta oikein kunnolla. Hart-materiaalia tällä hetkellä omasta mielestäni.

Tänä iltana sitten vastassa on Islanders, joka on pelannut erittäin heikosti jo pidemmän aikaa. Pakkovoiton paikka mielestäni tämä on meille, koska noille idän heikkopusseille ei ole varaa menettää pisteitä.
 

Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Getzlafin ja Perryn dominointia on ollut ilo seurata. Hienoa, että kapteeni aikuistui ja alkoi kantamaan sitä vastuuta oikein kunnolla. Hart-materiaalia tällä hetkellä omasta mielestäni.

Samaa mieltä kanssasi.

Minun mielestäni Getzlafin muutos alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun Boudreau alkoi valmentajaksi. Tiedä sitten, oliko valmentajalla osuutta tähän paljonkin. Monet varmaankin muistaa Selänteen kommentointia Getzlafin treenaamisesta (NHL:n supertähti lopetti lorvailun | m.iltalehti.fi)

Aivan uskomatonta pelaamista illasta toiseen. Ehdottomasti hart materiaalia, kuten sanoit.
Ei ole tietoakaan siitä hitaasti/laiskasti tilanteisiin menneestä miehestä. Välillä oli uskomattomia vähähdyksiä pelissä, mutta esim nimeäminen kapteeniksi aikoinaan mietitytti suuresti. Nyt jälkeenpäin nähtynä se oli todellakin ainoa oikea vaihtoehto.

Tällä kaudella mahdollisesti rikkoutuu myös tuo 91 pinnaa, joka on Getzlafin henk. koht piste-ennätys (25+66) kaudelta 08-09.

Perryn tahti yleensä kiihtyy loppukaudesta, joten 50 maalin kausi ja kisa rocket richardista on realistinen. Ovechkin on vaan niin uskomaton maalintekijä, että hopeallekaan jäänti ei olisi huonosti.

Sharks-Kings-Blackhawks-Blues sarjasta jäi posiitiivinen kuva joukkueesta. Tällä hetkellä joukkue on kyllä aika täysin pisteiden osalta ykkösketjun varassa, mikä on vaarallista. Siihen muutosta niin pitkälle mennään!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös