Ilmoitukset

Nimimerkki MENTALSPORT on viikon sivussa viestien heikon kieliasun vuoksi.

Nimimerkki Lähemäen Dynamo on passitettu pariksi viikoksi rauhoittumaan, sillä keskustelun sijaan hän on keskittynyt jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja provosointiin.

Nimimerkit heavy ja Kari Runk ovat saaneet viikon pelikiellon "Ampumavälikohtauksia maailmalla"-ketjun lainauksista, joissa vääristeltiin viestin alkuperäistä sanomaa.

Sulje ilmoitus

Ampumahiihtokausi 2018–2019

Viestiketju osiossa 'Muu urheilu' , aloittajana Biath, 10.11.2018 klo 09.51.

  1. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Ampumahiihtäjät antavat näyttöjä valmentajille ja itselleen lumileireillä ja kisoissa. Rullakisojen ja ensimmäisten lumikisojen perusteella voi päätellä jotain tulevasta kaudesta.

    Isoin uutinen tulevalle kaudelle lie ollut Dahlmeierin sairastuminen, tai oikeastaan jonkinlainen ylikunto, joka hänellä ilmenee sairastumisena. Nyt jo treenaa varovasti, mutta tuskin Pokljkassa on vielä kunnossa, jos edes starttaa.

    Oloksella on jo hiihdetty ja ammuttu. Kaksi kisaa takana, joissa näkyy jotain tulevasta. Mari ja Kaisa eivät kohdanneet, joten hiihdon vertailu on hankalaa. Ensimmäinen kisa oli paljon hitaampi kaikilla, joten aikojen vertailukaan ei auta. Mutta se on mielestäni nähtävissä, että Kaisan hiihto ei ole lähelläkään parasta. Voisi laskea, että minuutti-puolitoista hitaammin mennään pikamatkalla kuin huipussa. Jenny Fellman jäi melko vähän - alle minuutin - hiihdossa. Tosin Jenny on varmasti kehittynyt hurjasti viime vuodesta. Käsittääkseni ahvenanmaalainen tyttö muutti Östersundiin, jotta voi harjoitella kunnolla. Mari Eder voitti rutiinilla toisen kisan, kolmella sakolla ja kohtuuhiihdolla. Keli oli lähes tyyni, joten kolme sakkoa on liikaa. Yleensäkin Oloksella ammuttiin huonosti, paitsi Kaisa, joka ampui nollat. Ehkä ammunta on mennyt eteenpäin ja hiihto taakse. Venla Lehtonen on kovan paikan edessä. Jos kehitys jatkuu samaa vauhtia, tulevana talvena pitäisi olla pisteillä joka kisassa. Nyt ei oikein ole nähtävissä kuin ehkä harjoitusjumi. Naiset kuitenkin ovat iskemässä hyvällä porukalla, jos Kaisalla suksi kulkisi ja Marilla osuisi paremmin. Koko Oloksen kisoissa ei ollut kuin yksi nolla-ammunta, miehet mukaanlukien.

    Miehissä masentaa ammunnan taso. Hirveitä sakkomääriä helpoissa oloissa. Hiidensalo, Seppälä ja parhaimmillaan Tuukka Invenius hiihtävät samoille minuuteille, mutta missä mennään kansainvälisesti? Ensi viikon Kontiolahden kisat näyttävät ehkä lisää
     
  2. Hiihtofani Jäsen

    Iltalehti uutisoi: Kaisa Mäkäräisellä väkevä kauden aloitus.

    Iltalehden oman uskottavuuden kannalta ei kannattaisi tällaisia uutisia hirveästi tuottaa tosin eihän Iltalehdellä muutenkaan mitään uskottavuutta löydy.

    Jos Mäkäräinen voittaa jonkun Fellmanin(joka ei ole edes kansallisen tason ampumahiihtäjä) vain minuutilla ja 40 sekunilla ja siitä huolimatta, että Fellman ampui 2 hutia Mäkäräisen nollaa vastaan niin se ei ole mielestäni kauhean väkevä suoritus. Mäkäräinen hiihti siis vain n. 50s nopeampaa 8,4km matkalla, sillä yhteen hutiin meni n. 25s. Vertailun vuoksi Mari Ederillä oli nopeampi kokonaisaika pari päivää myöhemmin, vaikka Eder ampui 3 hutia. Mäkäräinen luultavasti vain harjoitteli ampumista ja hiihdot meni surffaillen, sillä Eder hiihtoi huomattavasti kovempaa.
     
  3. benicio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lainaus:
    Mitä tämä tarkoittaa? Jos kuuluu maajoukkueeseen niin ei ole edes kansallisen tason ampumahiihtäjä?
     
  4. erku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Mäkäräinen oli tänään mukana maastohiihdon puolella vapaan kympin kisassa Oloksella. Kaisa oli neljäs ja tappiota voittaja Nepryaevaan tuli noin 40 sekuntia. Nepryaeva ei missään nimessä ole vapaan normaalimatkoilla parhaimmillaan, joten siinä mielessä tämäkin tulos antaa osviittaa siitä, että Mäkäräisen hiihtokunto on tuntuvasti heikompi kuin mihin on totuttu. Jos ajatellaan, että Kaisa oli parhaimmillaan sellainen sijojen 8-15 hiihtäjä maastohiihdon vapaalla, niin tuolla tämän päivän vedolla tuskin olisi mc-pisteitä kertynyt.
     
  5. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    OlympiaCast: Mari Eder

    Syventävää ja taustoittavaa keskustelua; Mari Eder Mika Poutalan haastateltavana. Kesto 45min.
     
  6. Hiihtofani Jäsen

    Lainaus:
    Kyllä se Mäkäräisen hiihtokunto on totutun normaalia, mutta se ei vaan maastohiihtäjiä vastaan riitä. Hän jäi Sandra Ringwaldille 10s, joka oli olympialaisissa 26.
     
  7. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    29.4s Suomi karkumatkalla kolmososuuden alkaessa. Mitenköhän tämä vielä päättyy...
     
  8. Gust Jäsen

    Hyvältähän Kaisan meno näytti, vaikka vaikeuksia on harjoituskaudella ollutkin. Myös Marilta ehjä kauden aloitus. Tästä on hyvä lähteä kohti ensimmäistä henkilökohtaista matkaa.
     
  9. Barnes Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Leijonamiehistö
    Mäkäräiseltä hyvä näyttö kisakunnosta. Ammunta oli hyvä ja hiihtovauhti vahvalla tasolla, kun Herrmannkin jäi parikymmentä sekuntia suksella Mäkäräiselle. Ederin suoritus oli itselleni valtaisa yllätys, kun varapatruunoja ei mennytkään kuin yksi kappale ja Suomi tuli hänen jäljiltään kärjessä ekaan vaihtoon.

    Kaisa on valmis puolustamaan maailmancupin voittoaan, se voitaneen sanoa jo nyt. Tietysti on annettava aikaa Kuzminalle ja Norjan sprinttihiihdoissa väläytelleelle Eckhoffille näyttää iskunsa.

    Seppälälle hyvää oppia lähteä selvässä kärjessä. Luotan nimittäin siihen, että Seppälä nostaa tasoaan viime kaudesta ja pääsee useammankin kerran taistelemaan hyvistä sijoituksista. Silloin jalkojen (ja pään) pitää kestää.
     
  10. sorza Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
    Lainaus:
    Onhan se parempi tuossa paikassa nähdä se sulaminen taistellessa mahdollisesta podiumpaikasta. Sinänsä sulaminen vaikutti viestin luonteen takia pahemmalta, kun varatkin meni ohi.

    Sinänsä Suomelta hyvä suoritus sijoituksellisesti. Eipä tarvitse pitkälle menneisyyteen katsoa, kun Suomi tarvitsi yhden hyvän ja kolme täydellistä suoritusta taistellakseen paikasta 10 joukossa ja nyt parhaaseen tulokseen riitti yksi hyvä, yksi todella hyvä ja kaksi hieman heikompaa suoritusta. Kai tuota jollain tavalla voi pitää mittarina, että taso on mennyt ainakin näennäesesti eteenpäin.
     
  11. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Päällimmäisenä jäi mieleen normimatkoilta Kaisan eka makuu ja Venla Lehtosen nollat. Olen joskus aiemminkin kommentoinut ensimmäisen makuun outoja pummeja, mutta ei kai koskaan neljää. Kohdistuksen ja ensimmäisen ampumapaikan Kaisa ampuu eri tavalla, tai jotain muuta virhettä siellä tapahtuu. Uskomattomin selitys olisi, ettei kohdistus päättyisi kasaan keskelle, vaan tehtäisi napsut arviosta viimeiseen kasaan. No ei varmaan, mutta miksi tämä toistuu? Asentovirhe tai valaistuksen lukuvirhe, tuulta kun ei ollut. Monet muutkin kyllä teki korjauksia. Kaksi napsua on niin vähän (puoli senttiä), ettei se selitä toisen makuun nollia, ainakaan kokonaan. Positiivista tässä on se, että ammunta on hyvää, jos tähtäimet on kohdallaan suhteessa asentoon ja laukaisuun - siis ei tärise; siitä osoituksena nollat muilta paikoilta. Paradoksaalisesti voisi arvioida, että ammunta saattaa olla parasta, mitä hänellä on ollut. Aika näyttää. Hiihdossa ei paljon valittamista tässä vaiheessa kautta. Jotenkin tuntuu, että Suomen huolto onnistuu nyt paremmin kuin aiemmin. Muutoksiahan on tullut porukkaan.

    Venla Lehtosella on hyvä asenne ja luonne kilpailuun. Hiihto ei ole huonoa, vaikka nyt jäikin paljon kärkeen. Seppälän tapainen lahjakkuus.

    Hojnisz ei loppujen lopuksi ole niin suuri yllättäjä kakkoseksi, kuin Davidova kolmoseksi. Hän oli todella kova rullakisoissa kesän lopussa. Dzhima pärjää pitkällä matkalla kun ammunta ratkaisee, mutta jää pikamatkoilla yleensä.
     
  12. DAF Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
    Jos haluaa ajatella optimistisesti voi ajatella, että ammunta on parasta nyt Mäkäräisellä. Sitten hieman pessimistisemmin voi ajatella hänen haastattelunsa kautta, jossa aika voimakkaasti korosti että tehdään hyvä harjoitus. Paineet jäivät ekaan paikkaan ja nollat sitten tuli lopuista. Ei sekään ihan ensimmäinen kerta ole hänellä kun käy niin.

    Ihmettelin myös vähän Hojniszin pitämistä jonain superyllätyksenä, kun Oikarinen moista hoki. Ollut kuitenkin monta kautta mukana ja kymppisakkiin sijoja on ennenkin normimatkalta. Ja olympialaisten kutossija.
     
  13. Hiihtofani Jäsen

    Venla Lehtonen kisan positiivinen suomalainen suorittaja. Nollat tauluun ja muutama mc:n piste kotiin. Lehtonen on täysin päinvastainen tapaus kuin Mäkäräinen. Vahvuudet löytyvät ammunnasta ja pään kestosta tiukoissa paikoissa - suoritukset tuppaa paranemaan arvokisoissa. Hiihtovauhti on vielä liian hidasta. Siinä kun petraa hieman, tulee hänestä Suomen ykkös ampumahiihtäjä.

    Jenny Fellman oli koko kisan viimeinen. Paskaa ammuntaa ja paskaa hiihtovauhtia. Kilpailee täysin väärässä sarjassa.
     
  14. erku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Lainaus:
    No kaikki järkisyyt puoltavat kyllä sitä tulkintaa, että Tero Seppälä on selvästi kovempi lahjakkuus kuin Lehtonen. Tai ainakin, jos arvioidaan sitä kautta, kumpi voi joskus saavuttaa huippumenestystä maailmancupissa tai arvokisoissa. Ampumahiihdossa kaikkein tärkein osa-alue nuorella urheilijalla on hiihtovauhti ja Seppälällä se kestää vertailun ikätovereihin maailmalla. Venlä Lehtosta taas on vaikeaa pitää kansainvälisen tason lahjakkuutena, kun huomioi, millä tasolla ikätoverit Hanna Öberg, Lisa Vittozzi tai Lena Häcki urheilevat. Saati, jos ottaa huomioon Venlaa vuotta nuoremman Justine Braisazin tai kaksi vuotta nuoremman Marketa Davydovan.
     
  15. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Jos poistetaan sakot niin Fellman jäi kolme sekuntia Venla Lehtoselle. Eli vauhti on sama mutta ammunnassa oli massiivinen ero.
     
  16. DAF Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
    Lainaus:
    Itse asiassa Fellman hiihti 13 sekuntia Lehtosta nopeammin.
     
  17. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Juu en katsonut hiihtovauhteja vaan nappasin sakkominuutit pois loppuajasta. Oli riittävän suuntaa-antavaa tässä niin en jaksanut enempää tutkailla.

    Matkaa on paljon mutta en vielä debytanttia ekan kisan perusteella dumaa. 10 sakkoa on paljon mutta joskus tulee huonoja kisoja ja eka kerta voi jännittää. Jos pikakisan saldo on "vain" kaksi-kolme sakkoa niin kaukana ollaan toki yhä mutta ihan eri tilanteessa kuitenkin.
     
  18. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Lainaus:
    Kirjoitin "Seppälän tapainen lahjakkuus"; ilmaisu ei pidä sisällään järjestystä, kumpi on lahjakkaampi. Lahjakkuus ei yleensä olekaan yksiselitteisesti mitattavissa, vaan on hyvin subjektiivinen määritelmä siitä, mihin henkilö on ehkä kykenevä tulevaisuudessa. Jos halutaan järjestys - kuka on parempi tai paras - meillä on kilpailut, sekunnit ja sijoitukset, joihin viittaatkin.
     
  19. Byvajet Jäsen

    Fourcade on joko sairas tai sitten kunnonajoitus on täydellisesti pielessä. Kun jää voittajasta reilusti yli minuutin samoilla sakoilla ja sijoitus on 23. yhdellä sakolla, niin kaukana ollaan parhaasta.

    Minulle sopisi, että joku muukin veisi välillä, mutta onhan tuo mielenkiintoinen tilanne.
     
  20. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Nyt on löydetty syy Kaisan makuupummmeihin.
    "– Asentovirhe todennäköisesti vaikutti eniten. Ensimmäisen laukaus osui, vähän oikealle, sitten latausliike ja oikea kyynärpää luisti pikkuisen. Asento levisi aavistuksen verran, alkoi pikkuisen kaatumaan oikealle. Ei mitenkään isosti, mutta joskus se pienikin ratkaisee, Papinsaari kertoi perjantaina." Mäkäräisen normaalimatkan katastrofin todennäköisin syy selvisi – perjantai käytettiin korjaukseen

    Tai niin luullaan. Asento on ollut oikelle kallellaan ensimmäisen laukauksen jälkeen, ja tietysti ase myös. Sitten on tehty päätelmä, että osumat ovat siksi olleet oikealla. Mutta jos ase käännetään kallelleen oikealle, osumat ovat vasemmalla, koska tähtäinkuva siirtyy täplän oikealle puolelle ja ampuja korjaa tähtäinkuvan keskelle, siis vähän vasemmalle, ja osumat tulevat vasemmalle. En tiedä onko toimittaja siteerannut valmentajaa väärin, mutta logiikka ei päde kirjoitetulla tavalla. Jos taas ampuja ampuu kohdistuksen ase kallellaan - niin jotkut tekevät - aseen pitää olla täsmälleen samalla tavalla kallellaan kisassa, jotta osumat ovat keskellä. Kaisalla ase on tähän asti ollut suorassa, tai ainakin on pitänyt olla. Hämmentävää uutisointia; herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

    Edit. Varmasti jotain on sotkettu uutisoinnissa, koska ei valmentaja voi noin erehtyä.
     
    Viimeksi muokattu: 07.12.2018 klo 20.01
  21. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Muista ettei patruunan lentorata ole suora vaan nouseva tiettyyn pisteeseen asti kunnes alkaa laskea. Jos ase on kallellaan nousu tapahtuukin kallistuman suuntaan mutta lasku ei palaa keskelle vaan pysyy kallistuman suunnassa. Tai siis tähtäimet ja piippuhan eivät osoita samaan suuntaan koska ovat eri korkeudella ja tavoite on toki että määrätyllä etäisyydellä osuma on tähtäimien kohdalla eikä näiden korkeuseron mukaiset sentit sen alapuolella.
     
  22. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Lainaus:
    Itseasiassa luodin lentorata on laskeva heti kun se piipunsuun jättää, mutta nouseva suhteessa tähtäinlinjaan ja kohtaa tähtäinlinjan kohdistuspisteessä. Mutta kiinnitit huomion oikeaan asiaan.

    Kun mietin asiaa vielä tarkemmin, tajusin, että aseen kallistus vaikuttaa ennen kohdistuspistettä osumapisteeseen väittämälläni tavalla, siis ase oikealle ja osumat vasemmalle, kohdistuspisteen jälkeen osumat siirtyvät oikalle. Tietysti virhettä tulee myös korkeussuunnassa, mutta ei siitä tässä enempää. Kaisan tapauksessa saattaa olla kyse siitä, että silmä ei keskitä diopterin renkaita, jos asento lipsahtaa ja ase kallistuu, vaan ammunta jatkuu ensimmäisen laukauksen tuntumalla. Se selittäisi tämän tapauksen.
     
  23. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Totta, väärin muotoiltu. Tarkoitin luonnollisesti että luodin lentoradan lakikotkeus on tähtäinlinjaa ylempänä.

    Näissä tosiaan on niin monta vaikuttavaa asiaa että lopputulos voi muuttua monella tavalla riippuen miten ampujan silmä toimii asennon muuttuessa. Mutta kunhan löysivät ongelman niin toivottavasti tilanne on parempi tänään.
     
  24. Kovy Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Onko täällä pistetty merkille tuo Johannes Bön uskomaton hiihtovauhti? Viime kaudella jo pystyi ajoittain päihittämään Fourcaden hiihtovauhdissa ja sama näyttää jatkuvan. Luulen, että tämä voi olla Johanneksen kausi.
     
  25. Biath Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kontiolahden Urheilijat
    Lainaus:
    Kyllä on. Ei tuollainen ero hetkessä muutu, vaan J. Bö ottaa ison kasan pisteitä ennen kuin muut pääsevät vauhtiin, jos pääsevät. Aikaisempia kausia kun muistelen, Johannes Bö on jossain vaiheessa aina menettänyt hyvän ammuntansa. Se voi käydä tälläkin kaudella.