Mainos

Ammattituomareita ottelukohtaisella 0,50 Eurolla

  • 16 518
  • 58

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ammattituomareista on puhuttu vuositolkulla, ja HIFK-Jokerit ottelusarja on viimeistään todistanut tarpeellisuuden saada myös tuomareista ammattilaisia. On nurinkurista, että ammattipelaajat ja katsojat joutuvat kärsimään amatöörituomarien toiminnasta.

Ammattituomarointi on aina todettu liigan puolelta mahdottomaksi rahasyistä.

Ehdotan, että ensi kaudeksi otetaan käytäntöön menetelmä jossa lisätään kaikkiin ottelulippuihin Euro 0,50 jonka kukin joukkue tilittää suoraan SM-liigalle, ja jonka sm-liiga sitoutuu käyttämään vain ja ainoastaan tuomareiden palkkaamiseen, kehittämiseen ja kouluttamiseen. Tällaisella menetelmällä saisimme n. 2.500 Euroa / ottelu LISÄRAHAA nykyiseen verrattuna tuomaritoimintaan.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tarvittava tuomarimäärä lienee jossain 35 tuomarin paikkeilla, jotta täydellä liigakierroksella piisaa seeproja joka otteluun. Yhden palkoillisen kustannukset voi karkeasti laskea olevan 50 k€/vuosi, joten rahaa pitää saada kasaan 1750000 vuositasolla. Tämä jaettuna vuosittaisella 420 liigaottelulla tekee n. 4200 €/peli eli n. 1 € / katsoja.

Minusta ammattilaistuomarijärjestelmä olisi kokeilemisen arvoinen juttu. Vaikka 5 vuoden testijaksolla ensin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ammattituomarointi on aina todettu liigan puolelta mahdottomaksi rahasyistä.

Rahanpuute on pelkkä tekosyy. Tuomareille ei tarvitse maksaa samoja palkkoja kuin pelaajille joten jos seuroilla olisi poliittista tahtoa, voisi jokainen seura laittaa yhteiseen rahastoon summan jolla kiinnitettäisiin yksi tuomarinelikko. Ongelmana on ettei pelin laatu tahdo kiinnostaa oikein ketään vaan se paljonko pelistä voidaan repiä rahaa.

Ehdotettu 0,50 voisi olla toimivakin juttu, siinä vaan saattaisi yleisö nousta vastarintaan.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno idea. Euro lipun hintaan lisää ja tietoisuus ihmisille siitä että tämä ylimääräinen euro menee suoraan tuomareille ja tuomaritoiminnan kehitykseen tuskin jättäisi ketään tulematta otteluun. Saisivat tuomaritkin oikeasti keskittyä pelkästään jääkiekkoon, se ei voisi ainakaan huonontaa tilannetta. Ja toki me saataisiin hyvällä omallatunnolla huutaa nuijaa kerran niiden palkkakin maksettaisiin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo kai sen Järvelän klaanin voisi heittää ihan ensi alkuun huseeraamasta sieltä. Voisi raitapaidoillakin motivaatio parantua.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Euro lipun hintaan lisää ja tietoisuus ihmisille siitä että tämä ylimääräinen euro menee suoraan tuomareille ja tuomaritoiminnan kehitykseen tuskin jättäisi ketään tulematta otteluun.

Porissa kyllä jäisi, mutta eipä aloiteta siitä nyt.

Joka tapauksessa ammattituomarisysteemi nostaisi väistämättä piiparoinnin tasoa, varsinkin arkipeleissä joissa jätkät viheltää työpäivän päälle. Ei se mitään herkkua ole ja tuloksenhan näkee usein tuomioissa.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kannatettava ajatus vaikkakin vaikea toteuttaa. Mäkelä kerran ammattilaisuutta kokeili, mutta silloin homma kaatui siihen ettei ollut tarpeeksi pelejä/töitä. Tuo ongelma lienee nyt pois, mutta sitten palataan siihen suurimpaan ongelmaan.

Liigan tuomarit ovat melkein poikkeuksetta siviilipuolella korkeasti koulutettuja ja luonnollisesti parhaassa työiässä. Muistan vuosien takaa yhden sisäisen kartoituksen, jossa mahdollista ammattilaisuutta kyseltiin silloisilta huipputuomareilta. Kiinnostus oli todella laimeaa. Palkalla hommaa voi kompensoida, mutta alle 50-60 tuhatta tuskin kukaan tuomari hommaa edes harkitsee.

Oikea lääkekin on tiedossa, arvostuksen nostaminen. Jos tuomaritoiminta nähtäisiin kuin pelaajien toiminta niin mukaan saataisiin todella motivoituneita ja kehittymään pyrkiviä kavereita. Tällä nykyisellä meiningillä tuo on utopiaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Liigan tuomarit ovat melkein poikkeuksetta siviilipuolella korkeasti koulutettuja ja luonnollisesti parhaassa työiässä.

Pitää paikkansa. Niinpä ammattituomarijärjestelmän piiriin kannattaisikin houkutella vielä enemmän ex - pelaajia jotka haluavat jatkaa lajin parissa ja joilla välttämättä ei ole mitään koulutusta. Enkä tarkoita ex - pelaajilla vain uransa lopettaneita raakkeja vaan ihan nuoriakin kavereita joiden ura on loppunut vaikka A - junnihin tai pariin ekaan kauteen liigassa. Porissa on jälkeen mainitusta ainakin yksi esimerkki, Samuli Niskanen, tällä kaudella liigassa linjamiehenä.

Pelaajayhdistys hoi, projektia pystyyn.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelaajayhdistys hoi, projektia pystyyn.
Hyvä näkökohta Vellihousulta. Tähän pieni lohdutuksen sana, tuollainen projekti on ollut olemassa ainakin 10 vuotta ja käsittääkseni jatkuu edelleen. Ainakin Etelä-Suomessa homma on käytännön tasolla toiminut niin, että esim. ex-liigapelaajat saavat mentorin/tukihenkilön ja aloittavat suoraan jostakin C tai B sm-sarjan tasolta.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ehdotettu 0,50 voisi olla toimivakin juttu, siinä vaan saattaisi yleisö nousta vastarintaan.

Jos on 3markasta kiinni niin saavat jättää kyllä tulematta ihan rauhassa. Onko tuo 50senttiä riittävä? Kyllähän tuon voisi tuplatakin. Erittäin upea idea, harmi etten keksinyt sitä itse:)

Asia mihin haluaisin ehdottomasti puuttua on tuo lippupalvelun riistosomimus ainakin KalPan kanssa. Netistä ostettaessa yhdelle lipulle kertyy ylimääräistä hintaa n. 4euroa ja lippupisteestäkin 2e/lippu (myös hallilta ja KalPan omista myyntipisteistä). Eikö seurat voisi perustaa vaikka yhdessä verkkokaupan, jossa kaikkien joukkueiden lipunmyynti hoidettaisiin?
 
Viimeksi muokattu:
Enkä tarkoita ex - pelaajilla vain uransa lopettaneita raakkeja vaan ihan nuoriakin kavereita joiden ura on loppunut vaikka A - junnihin tai pariin ekaan kauteen liigassa.

Tämä on muuten paras idea asian tiimoilta vähään aikaan.

Tosin nuoruus ei välttämättä ole hommassa eduksi, joten potentiaalisia tuomareita voisi kalastella myös Liigan ja Mestiksen rajoilla keikkuvista pelaajista, tai kokeneemmista Mestis-jyristä. Kaikissa näissä tapauksissa palkkaodotukset ovat kohtuulliset. Linjamiehet voisivat jatkaa amatöörimeiningillä ja tehtävä olisikin selkeä näytönpaikka matkalla ammattipäätuomariksi.

Palkkojen lisäksi kulupuolelle tulee kohtalaisesti kilometrikorvauksia.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Tosin nuoruus ei välttämättä ole hommassa eduksi, joten potentiaalisia tuomareita voisi kalastella myös Liigan ja Mestiksen rajoilla keikkuvista pelaajista, tai kokeneemmista Mestis-jyristä. Kaikissa näissä tapauksissa palkkaodotukset ovat kohtuulliset.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt tätä pakkomiellettä palkata vanhoja pelureita tuomareiksi. Ok, jos sillä pidetään yksi Japa Levonen poissa alkoholismista, niin onhan siinä tuo pointti, mutta tuomareina nämä eivät ole kyllä tippaakaan parempia, kuin ns. pitemmän kaavan kautta tulleet tuomarit. Henrikson, Toivola, Laaksonen, Levonen jne. Samaa scheissea kuin muutkin sillä erotuksella, että liigatuomarin paikka on annettu hopealautasella, eikä asian eteen ole tarvinut tehdä sen kummempia ponnisteluja(aloittaa junnumatseista ja edetä Suomi-sarjan yms kautta ylöspäin). Tokihan noista vanhoista pelureista löytyy hyviäkin tuomareita, kuten vaikkapa Boman, mutta isossa kuvassa tämä kokeilu ei ole mikään success ollut, vaikka pelaajat jotain Japan pilli taskuun -linjaa hehkuttavatkin.
 

scholl

Jäsen
Ammattituomareista on puhuttu vuositolkulla, ja HIFK-Jokerit ottelusarja on viimeistään todistanut tarpeellisuuden saada myös tuomareista ammattilaisia. On nurinkurista, että ammattipelaajat ja katsojat joutuvat kärsimään amatöörituomarien toiminnasta.

Eilen ajattelin ihan samaa. Jokainen näki varmaan, että oli epärehelliset tuomarit. Vituttaa ihan suunnattomasti noi vanhat amatöörisäännöt, jossa tuomareille ei saa maksaa rahaa. Ei ole mitään järkeä siinä, että saavat ehkä pari koria kaljaa ja Mamma Rosan lahjakortin. Niille pitäisi maksaa liigasta joku kuukausipalkka, jotta epärehellisyys saataisiin kytketyksi. Kannattajana ottaa suunnattomasti päähän mennä hallille, jos tulee sellainen tunne, että siinä taas "yoben veljekset" ovat päättäneet ennen ottelua, mikä on lopputulos. Ei se saa olla noin.
 

janbo

Jäsen
Olisiko täysin mahdoton ajatus, että ammattituomarin paitaan ilmestyisi mainos? Mainoseuroilla saataisiin pienennettyä sitä summaa, joka jäisi katsojien maksettavaksi. Ammattituomareilla pitäisi olla myös selkeä ja mahdollisimman objektiivinen arviointijärjestelmä, jonka perusteella maksettaisiin hyvistä suorituksista (kuukauden tuomari, vuoden tuomari) tavoiteltavan arvoisia rahabonuksia.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Asia mihin haluaisin ehdottomasti puuttua on tuo lippupalvelun riistosomimus ainakin KalPan kanssa. Netistä ostettaessa yhdelle lipulle kertyy ylimääräistä hintaa n. 4euroa ja lippupisteestäkin 2e/lippu (myös hallilta ja KalPan omista myyntipisteistä). Eikö seurat voisi perustaa vaikka yhdessä verkkokaupan, jossa kaikkien joukkueiden lipunmyynti hoidettaisiin?

Menee vähän offtopic, mutta jos pelkkä verkkokauppa riittäisi, selvästi halvempaan provisioon tyytyvä kilpaileva lipunmyyntipalvelu olisi perustettu aikoja sitten. Lippupalvelun laaja myyntipisteverkosto on se vahvuus, joka tekee Lippupalvelun kanssa kilpailemisen hankalaksi.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Olisiko täysin mahdoton ajatus, että ammattituomarin paitaan ilmestyisi mainos? Mainoseuroilla saataisiin pienennettyä sitä summaa, joka jäisi katsojien maksettavaksi. Ammattituomareilla pitäisi olla myös selkeä ja mahdollisimman objektiivinen arviointijärjestelmä, jonka perusteella maksettaisiin hyvistä suorituksista (kuukauden tuomari, vuoden tuomari) tavoiteltavan arvoisia rahabonuksia.

Onhan niitä mainoksia jo nyttenkin. http://www.ksml.fi/multimedia/dynamic/00015/5562097_jpg_15853a1.jpg
Mutta itse olen ehdottomasti ketjun aloittajan idean kannalla. Ja tuo seurojen yhteinen lippupalvelu kuulostaa myös erittäin hienolta idealta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos maksaa 2€ per lippu lisää niin päästäänkö eroon Arto I. Järvelästä samalla?

Liigan erotuomaritoiminnan suurin ongelma on tuo epäpätevä tunari joka osoittaa tietämättömyytensä lähes joka kerta kun vertaa tapauksia NHL:n vastaaviin.

Miksei SM-liiga palkkaa NHL:n ns. ylijäämätuomareita liigaan? Opettaisi samalla vähän paikallisille pienimunaisille wannabe-kesäkessuille jotain kommunikoinnista, auktoriteetista ja ns. game managementista.
 

scholl

Jäsen
Miksi ottelussa muka tarvitaa 2 päätuomaria? Futiksessakin on vain 1 ja se riittää. Eikö voisi olla 1 päätuomari ja linjamiehillä liput, jotka ne nostavat pystyyn, jos näkevät jotain epäilyttävää? Sen jälkeen voitaisiin pitää neuvottelu päätuomarin kanssa. Säästettäisiin heti 50% päätuomarikustannuksista, eikä tarvitsisi olla huonoja tai epärehellisiä tuomareita sen takia, kun eivät tienaa rahaa.

Ei tuomareiden tarvitse olla korkeasti koulutettuja eikä entisiä pelaajia. Kyllä lätkän parissa on sellaisiakin tyyppejä, joiden omat kyvyt eivät riitä pelaajana (kuten aiemmin yllä jokunen kirjoittaja mainitsi) ja joilla ei ole kykyjä myöskään akateemiselle uralle, mutta joilla on kuitenkin vahva osaaminen lajista. Tilannetta voidaan verrata selostamiseen: on niitä, jotka osaavat pelin ja on mertarantoja.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mielestäni esimerkiksi 40k olisi aivan riittävä palkka ainakin alkuun. Siihen sitten vaikka lisiä sen mukaan miten pelit sujuu jatkossa.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni esimerkiksi 40k olisi aivan riittävä palkka ainakin alkuun. Siihen sitten vaikka lisiä sen mukaan miten pelit sujuu jatkossa.

Eikö ottelupalkkio nyt ole suunnilleen 400 Euroa + matkakulut. Jos dumaa kolme ottelua viikossa se on n. 5.500 * kauden 8 kk:ta eli n. 45.000,-. Palkaa pitää maksaa myös ajalta jolloin ei ole pelejä, jota homma toimisi. Silloin ollaan nykyisellä tasolla jo yli 60.000,-. Täyspalkkalaisena pitää vaatia tuomarointia myös muissa kuin SM-liigassa, jotta olisi riittävästi duunia. Eli ottelukohtainen palkkio laskisi, mutta kokonaispalkka olisi turvattu myös loma-aikana.

Veikkaan, että joku 70.000 + auto alkaisi olla kiinnostava liksa.
 

scholl

Jäsen
Veikkaan, että joku 70.000 + auto alkaisi olla kiinnostava liksa.

Ei voi pitää paikkansa. Arvilindit tienaavat 40000-60000e. Eli jos on tyyliin paras ja suosituin uutislukija niin tienaa joku 60 tonnia niin sitä voidaan ihan täysin verrata tuomarointeihin. Uutistenlukijoilla on usein yliopistokoulutus ja isoissa maissa he tienaavat miljoonia, mutta Suomessa tuo on käypä palkka. Duunia tehdään muun kuin rahan takia. Niinpä joku 40000-60000e on ihan maksimi, mitä kannattaa maksaa. Kyllä silläkin palkalla saa tuomareita. Olennaista on juuri se, mitä sanoit siitä, että pitää olla ympärivuotinen kuukausipalkka ja tuomarin ammatin pitää siinä tilanteessa olla arvostettu, johon halutaan pyrkiä. Samoin eläke-edut ja koko systeemi pitää olla mietitty. Ongelma voi olla nimittäin se, että mitä tehdä niille, jotka eivät enää ikänsä puolesta pysty tuomaroimaan.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Veikkaan, että joku 70.000 + auto alkaisi olla kiinnostava liksa.

Aivan liian kova palkka. Ei sinne tarvitse mitään koulutettuja tyyppejä pyytääkään, vaan aivan yhtä hyvin noita voi viheltää ihan lukio/amis pohjalta. Sieltä vaan systeemin kautta nostaisi tarvittavan määrän dumareita rinkiin ja niitä sitten koulutettaisiin työn ohessa entistä rautaisemmiksi ammattilaisiksi. Ei tuo pelien viheltäminen mitään rakettitiedettä ole, vaan hyvä pelisilmä riittää jo pitkälle. Japa Levonenhan ei esimerkiksi edes tiennyt kaikkia merkkejä aloittaessaan viheltämisen, joten jos tällaisia tahvoja pidetään tämän hetken parhaina dumareina, niin ei se vaatimustaso voi kovinkaan korkea olla.
 

scholl

Jäsen
Aivan liian kova palkka. Ei sinne tarvitse mitään koulutettuja tyyppejä pyytääkään, vaan aivan yhtä hyvin noita voi viheltää ihan lukio/amis pohjalta. Sieltä vaan systeemin kautta nostaisi tarvittavan määrän dumareita rinkiin ja niitä sitten koulutettaisiin työn ohessa entistä rautaisemmiksi ammattilaisiksi. Ei tuo pelien viheltäminen mitään rakettitiedettä ole, vaan hyvä pelisilmä riittää jo pitkälle. Japa Levonenhan ei esimerkiksi edes tiennyt kaikkia merkkejä aloittaessaan viheltämisen, joten jos tällaisia tahvoja pidetään tämän hetken parhaina dumareina, niin ei se vaatimustaso voi kovinkaan korkea olla.


Nimenomaan. Haetaan ne vaikka Virosta. Pääasia, että heitä kiinnostaa oppia laji ja se, että heillä olisi jonkinlainen ammattiylpeys. Nykyisethän tuomarit eivät tosiaan ymmärrä välttämättä riittävästi lätkästä.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Älkää unohtako työnantajakuluja. Niiden kanssa tuo 40k tuomarille tekee jo sen 70k kuluja.

Sent from my GT-I9000 using Tapatalk
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Veikkaan, että joku 70.000 + auto alkaisi olla kiinnostava liksa.

Olisi varmasti kiinnostava mutta kuitenkin jo yli keskivertopelaajan ansion eli on siihen nähden liikaa. Pelaajat sen show:n kuitenkin tekevät ja sitä pitäisi kunnioittaa. Ehdotettu 40k olisi mielestäni riittävä perusliksa 10 kuukauden työstä ja siihen ehkä lisälisiä sun muita kun vuosia kertyy mittariin.

OT: Nimimerkki KPL:lla tuntuu olevan jotain Japa Levosta vastaan, mutta kyllä pelaajien arvostuskin mielestäni jostakin kertoo. Ainakin Japalla on yksi ominaisuus jota ei saavuteta millään rahalla tai koulutuksella ja se on pelimiehen luonne. Pelaajien ääntä pitäisi muutenkin kuulla näissä asioissa enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös