Saat uskoa mitä haluat Maple Leaf, jos olet noin vahva uskossasi niin siitä vaan.
Niin ja ihan tiedoksi, tiedän varsin hyvin ketä Dollar-Wirtz ja Bob Pulford ovat, jos yrität päästä 'briljeeraamaan' huimalla Chicago-tietoudellasi niin joudut etsimään jonkun toisen 'uhrin'.
Smith joutui laittamaan koko arvovaltansa peliin saadakseen Suhosen Chicagoon, Wirtz oli varsin skeptinen Alpon suhteen ja Pulford suorastaan vastusti sitä.
Pulford ei päättänyt siitä ketä peluutetaan ja ketä ei, siitä olivat vastuussa Suhonen ja Smith eli vastuun Mironovin peluuttamisesta kantoi pääasiallisesti Suhonen. Muu pelaajisto Amonten johdolla protestoi tätä useampaan otteeseen koska Mironov oli laiska, ylipainoinen ja täysin ilman motivaatiota, mutta turhaan, Alpo jatkoi Bobon peluuttamista.
Nämä kaikki ovat olleet lehtien palstoilla usein ja tästä syystä myös fanifoorumeilla aktiivisia topikkeja. Sen sijaan että yrität päteä jollain perustiedolla voit varmasti yrittää perustella vastaväitteesi tyhjänpäiväisen lässytyksen sijaan.
Tässä muuten viestini yhdestä naapuriketjusta, aiheena tietysti Alpo.
-------------
Alpo oli Torontossa kakkosena Pat Quinnin alaisuudessa. Alpo veti treenit ja rakenteli hyökkäyskuviot, Quinn piti huolta siitä ettei kukaan alkanut leijumaan tai hyppimään oman joukkueen silmille. Eli kärjistettynä Alpo vastasi pelaamisesta teknisellä puolella, Quinn henkisellä puolella. Tuloksena oli helvetin iloista hyökkäävää peliä pelaava Leafs joka menestyi suhteellisen hyvin, samalla joukkue oli myös fyysisesti kova eli Quinn käytti kovuutta osana menestyvää pelityyliä. Monet pelaajat kuten mm. Sundin kehuivat julkisesti Apea hyökkäävästä ja luovasta pelityylistä ja tämä hämäsi monen luulemaan että Alposta tulisi myös hyvä pääkoutsi. Quinn piti huolen siitä että Sundin sai pyöritellä Alpon kuvioita rauhassa, jos Sundinia tai muita staroja rapattiin liikaa niin herrat Domi, King ja McAllister olivat kentällä seuraavassa vaihdossa.
Chicagossa tuli sitten esiin Alpon suurimmat ongelmat päävalmentajana, pelaajat eivät olleet vastuussa peliesityksistään ja Alpo sai muun joukkueen vihat niskoilleen kun peluutti jatkuvasti B. Mironovia vaikka mies oli säälittävän huonossa kunnossa, teki jatkuvasti virheitä ja muutenkin pelasi surkeasti, silti penkki ei kutsunut. Lisäksi joukkuetta (ja faneja) kampesi Alpon 'käännetään toinen poski' -tyyli eli joukkueen kovaa osastoa (Downey, Probert, Vandenbusche) ei käytetty ja Chicagon tähdet kuten Amonte ja Zhamnov olivat jatkuvasti ottavana osapuolena vastustajan kourissa.
Eli teknisesti kaikki oli hyvin mutta tämä toinen puolikas valmennuksesta eli henkinen puoli oli huomattavan vajavainen. Alpo joutui heti alussa riitoihin toisen apuvalmentajan kanssa (Don Jackson) joka oli ns. perinteisen Blackhawks-kiekon ystäviä. Alpo olisi varmasti erottanut myös toisen apukoutsin Savardin mutta huhujen mukaan Blackhawksien ja Wirtzin-perheen perinteinen 'konsultti' Bob Pulford esti tämän peläten pelityylin menevän aivan liian pehmeäksi.
Niin ja ihan tiedoksi, tiedän varsin hyvin ketä Dollar-Wirtz ja Bob Pulford ovat, jos yrität päästä 'briljeeraamaan' huimalla Chicago-tietoudellasi niin joudut etsimään jonkun toisen 'uhrin'.
Smith joutui laittamaan koko arvovaltansa peliin saadakseen Suhosen Chicagoon, Wirtz oli varsin skeptinen Alpon suhteen ja Pulford suorastaan vastusti sitä.
Pulford ei päättänyt siitä ketä peluutetaan ja ketä ei, siitä olivat vastuussa Suhonen ja Smith eli vastuun Mironovin peluuttamisesta kantoi pääasiallisesti Suhonen. Muu pelaajisto Amonten johdolla protestoi tätä useampaan otteeseen koska Mironov oli laiska, ylipainoinen ja täysin ilman motivaatiota, mutta turhaan, Alpo jatkoi Bobon peluuttamista.
Nämä kaikki ovat olleet lehtien palstoilla usein ja tästä syystä myös fanifoorumeilla aktiivisia topikkeja. Sen sijaan että yrität päteä jollain perustiedolla voit varmasti yrittää perustella vastaväitteesi tyhjänpäiväisen lässytyksen sijaan.
Tässä muuten viestini yhdestä naapuriketjusta, aiheena tietysti Alpo.
-------------
Alpo oli Torontossa kakkosena Pat Quinnin alaisuudessa. Alpo veti treenit ja rakenteli hyökkäyskuviot, Quinn piti huolta siitä ettei kukaan alkanut leijumaan tai hyppimään oman joukkueen silmille. Eli kärjistettynä Alpo vastasi pelaamisesta teknisellä puolella, Quinn henkisellä puolella. Tuloksena oli helvetin iloista hyökkäävää peliä pelaava Leafs joka menestyi suhteellisen hyvin, samalla joukkue oli myös fyysisesti kova eli Quinn käytti kovuutta osana menestyvää pelityyliä. Monet pelaajat kuten mm. Sundin kehuivat julkisesti Apea hyökkäävästä ja luovasta pelityylistä ja tämä hämäsi monen luulemaan että Alposta tulisi myös hyvä pääkoutsi. Quinn piti huolen siitä että Sundin sai pyöritellä Alpon kuvioita rauhassa, jos Sundinia tai muita staroja rapattiin liikaa niin herrat Domi, King ja McAllister olivat kentällä seuraavassa vaihdossa.
Chicagossa tuli sitten esiin Alpon suurimmat ongelmat päävalmentajana, pelaajat eivät olleet vastuussa peliesityksistään ja Alpo sai muun joukkueen vihat niskoilleen kun peluutti jatkuvasti B. Mironovia vaikka mies oli säälittävän huonossa kunnossa, teki jatkuvasti virheitä ja muutenkin pelasi surkeasti, silti penkki ei kutsunut. Lisäksi joukkuetta (ja faneja) kampesi Alpon 'käännetään toinen poski' -tyyli eli joukkueen kovaa osastoa (Downey, Probert, Vandenbusche) ei käytetty ja Chicagon tähdet kuten Amonte ja Zhamnov olivat jatkuvasti ottavana osapuolena vastustajan kourissa.
Eli teknisesti kaikki oli hyvin mutta tämä toinen puolikas valmennuksesta eli henkinen puoli oli huomattavan vajavainen. Alpo joutui heti alussa riitoihin toisen apuvalmentajan kanssa (Don Jackson) joka oli ns. perinteisen Blackhawks-kiekon ystäviä. Alpo olisi varmasti erottanut myös toisen apukoutsin Savardin mutta huhujen mukaan Blackhawksien ja Wirtzin-perheen perinteinen 'konsultti' Bob Pulford esti tämän peläten pelityylin menevän aivan liian pehmeäksi.