Alpo Suhonen HS:n kolumnistina

[Ramchester]

Ei ole mitään mieltä siinä, että itketään pelin jälkeen äitiä apuun, kun matsi on hävitty. On paljon järkevämpää varautua tuollaisiin otteisiin ja tehdä vastustajalle selväksi, mitä tuollaisista otteista seuraa.

Montako polvitaklausta Kasparaitis on jättänyt tekemättä sen takia, että vastustajalla on joku kovanaama vaihtoaitiossa?

Ei tuollaisten temppujen tekijät välitä paskan vertaa, jos sielllä vaihtopenkillä istuisi itse Sami Helenius heristämässä nyrkkiään. Näiden kavereiden tehtävänä on tehdä koiruuksia eikä ne koiruudet lopu muuta kuin sillä, että joku toinen koira puree niiltä jalan poikki - muutama pystypainissa annettu osuma saa tällaiset kaverit lähinnä hymyilemään.

 

[King Jeremy]

Montako polvitaklausta Kasparaitis on jättänyt tekemättä sen takia, että vastustajalla on joku kovanaama vaihtoaitiossa?

Ei tuollaisten temppujen tekijät välitä paskan vertaa, jos sielllä vaihtopenkillä istuisi itse Sami Helenius heristämässä nyrkkiään. Näiden kavereiden tehtävänä on tehdä koiruuksia eikä ne koiruudet lopu muuta kuin sillä, että joku toinen koira puree niiltä jalan poikki - muutama pystypainissa annettu osuma saa tällaiset kaverit lähinnä hymyilemään.

No, sovitaan näin sitten, että laitetaan joku rotta maajoukkueeseen ja pistetään pommi polveen. Aivan sama mulle.

Ainahan löytyy näitä tosi luupäitä, mutta kyllä fakta on se, että kunnon nyrkkisankari rauhoittaa peliä. Ainakin Jani Rita kertoi näin viime viikolla ilmestyneessä Vartissa. Se on ilmaisjakelulehti, joka ilmestyy PK-seudulla. Rita kertoi, että VandenBusschen läsnäolo rauhoitti pelejä. En sitten tiedä, miten on, mutta kaipa nämä tappelijoiden vastustajat tietävät paremmin...

 

[PJx]

No, sovitaan näin sitten, että laitetaan joku rotta maajoukkueeseen ja pistetään pommi polveen. Aivan sama mulle.

Ainahan löytyy näitä tosi luupäitä, mutta kyllä fakta on se, että kunnon nyrkkisankari rauhoittaa peliä. Ainakin Jani Rita kertoi näin viime viikolla ilmestyneessä Vartissa. Se on ilmaisjakelulehti, joka ilmestyy PK-seudulla. Rita kertoi, että VandenBusschen läsnäolo rauhoitti pelejä. En sitten tiedä, miten on, mutta kaipa nämä tappelijoiden vastustajat tietävät paremmin...

Varmasti rauhoittaakin tilannetta, mutta tämä on ihan eri asia kuin näiden rottien kurissapito. Toki onhan silläkin oma arvonsa, ettei maalivahtien tai taitopelaajien tarvitse sietää pikku-sikaa ihan joka mieheltä.

 

[Ramchester]

No, sovitaan näin sitten, että laitetaan joku rotta maajoukkueeseen ja pistetään pommi polveen. Aivan sama mulle.

Ainahan löytyy näitä tosi luupäitä, mutta kyllä fakta on se, että kunnon nyrkkisankari rauhoittaa peliä. Ainakin Jani Rita kertoi näin viime viikolla ilmestyneessä Vartissa. Se on ilmaisjakelulehti, joka ilmestyy PK-seudulla. Rita kertoi, että VandenBusschen läsnäolo rauhoitti pelejä. En sitten tiedä, miten on, mutta kaipa nämä tappelijoiden vastustajat tietävät paremmin...

Tuskin tämä meidän sopimisesta miksikään muuttuu. Fakta nyt vaan on se, että maailmasta löytyy pelaajia, jotka ovat valmiita aiheuttamaan vastustajalle vakavan vamman siitäkin huolimatta, että joku nyrkkisankari tulee heiluttamaan nyrkkejään.

Nyrkkisankarin rauhoittavista vaikutuksista normijääkiekkoilijaan en ole kommentoinut tässä kohtaa mitenkään - eikä se millään tavalla edes liity tähän Artjukhinin tapaukseen.

 

[JHag]

Tämän ketjun otsikko on niin tyrmistyttävä, puhumattakaan Alpo-sedän ensimmäisestä "kolumnista", joka vaikutti aamukrapulaisen Ippe Alangon Taiteilijaelämää -biisin tyypittelemän hahmon kello kuuden aamukaljajorinalta. Tuli myös mieleen legendaarisen Pulkkisen Lapin läänintaiteilija -hahmo. Kaveri, jolla on kauheasti sanottavaa, ei minkäänlaista substanssia ja sen verran frendejä päättävissä asemissa, että hän ajoittain saa "sanomaansa" julkisuuteen aiheuttaen lähinnä kiusaatntunutta myötähäpeän tunnetta. Alpo Suhosen esitykset kolumnistina alkoivat samalla tasolla kuin hän toimi fyysisenä tunnetun jääkiekko-nimisen lajin valmentajana Helsingissä. Täydellistä viiden pennin filosofiaa, mikä on kaunis ilmaisu täydelle skeidalle lajin muutoksista, jotka ovat ikäviä asioita. Kuten esimerkiksi se, että nuorille pelaajille maksetaan käsittämättömiä palkkoja. Se, että lajin parissa toimiville vanhoille miehille maksetaan käsittämätöntä eläkturvaa on jäänyt hra Suhosen kirjallisissa tuotoksissa vähemmälle huomiolle.

 

[Johannes]

14.1.2007 Pelikirjan salat?/HS/Suhonen

Alpo kertoo, että pelikirjoja on käytetty pallopeleissä jo 40-luvulta saakka tämän päivän HS:n kolumnissaan. Pelikirja on kuulemma peräisin Fordin autotehtaalta eli on käsittääkseni eräänlainen muoto menestyksekkäästä liukuhihnateollisuudesta. Lajit, joissa varhaisimmin alettiin käyttämään pelikirjoja ovat tunnetusti amerikkalainen jalkapallo ja koripallo. Peli pyrittiin ja onnistuttiin rationalisoimaan ja saavutettiin maksimaalinen teho ja menestys. Pelikirjaneroksi Suhonen kertoo Vince Lombardin (am.jalk), joka onkin totta.

Suhosen 70-ja 80-lukujen esikuva Fred Shero (Philadelphia Flyers) toi pelikirjat jääkiekkoon 70-luvulla. Suhosen on siis täytynyt olla Suomen jääkiekon ensimmäinen pelikirjavalmentaja, koska hän pääsi tutustumaan Sheron pelikirjaan jo 70-luvun puolivälissä. Tämä on oma päätelmäni. Suhonen saavutti myös esim. 1978 alle 18v EM-kullan ja 1980 alle 20v MM-hopean Suomen joukkueen kanssa.

Suhosen logiikalla pelikirjat siirsivät pelin kohti viihdeteollisuutta ja jollain logiikalla sai pelaajat perustamaan ammattiliittonsa ja nämä saivat sitä kautta osansa kasvavista markkinoista. No, hei Alpo. Kuuluisivatko ne rahat sitten pelkästään seurojen omistajille. Kannatat erikoisen käänteisellä tavalla riistokapitalismia sen puhtaimmassa muodossa. Pitäisikö sinusta jonkun Jagrin pelata edelleen esim. $200.000 dollarin vuosipalkalla, koska sekin on hyvä palkka työmarkkinoilla.

Se on sinulta hyvä kysymys, että unohtuuko pelikirjoja kirjaimellisesti toteutettaessa itse peli ja pelaajat ovat vain pelikirjan kuvioita toteuttavia robotteja. En usko siihen, Igor Larionov kertoi kirjassaan "Ykkösketju kapinoi", että heillä oli pelikirjan sisällä suurikin vapaus improvisoida hyökkäyspäässä. Kyllä hyvin organisoitua pelikirjapeliä on paljon suurempi ilo seurata kuin jotain pelaajien sisältä kumpuavasta ilosta pelattavaa höntsäkiekkoa. Riittävän hyvä pelaaja osaa tehdä kuvionsa niin taitavasti, että noudattaa pelikirjaa ja on samalla yksilö, omaa suhteen toisiin, tilanteeseen ja ympäristöön, lainatakseni sanojasi. Uskon, että jazz-vertauksesi toimii myös jääkiekossa, ainakin sen korkeimmalla tasolla. Pelikirjan sisällä kyetään improvisoimaan hyökkäyspäässä ja siitä muodostuu nautittava kokonaisuus, myös yleisölle.

Rahasta vielä sen verran, että juuri sen jälkeen kun joku "jagr" tienaa $8m kaudessa hän vapauttaa sisältään peli-ilon, itsenäisen ajattelun, spontaanisuuden ja luovuuden. Hänen ei tarvitse murehtia enää koskaan toimeentulosta. Hän voi taas pelata.

 

[mixu]

Rahasta vielä sen verran, että juuri sen jälkeen kun joku "jagr" tienaa $8m kaudessa hän vapauttaa sisältään peli-ilon, itsenäisen ajattelun, spontaanisuuden ja luovuuden. Hänen ei tarvitse murehtia enää koskaan toimeentulosta. Hän voi taas pelata.

Tästä on kyllä toisenlaisiakin esimerkkejä pilvin pimein että kun maha on täynnä niin peli ei enää kiinnosta.Nhl:ssä on lukuisia esimerkkejä siitä että hyvän sopimuksen jälkeen on alkanut alamäki.

 

[Johannes]

Tästä on kyllä toisenlaisiakin esimerkkejä pilvin pimein että kun maha on täynnä niin peli ei enää kiinnosta.Nhl:ssä on lukuisia esimerkkejä siitä että hyvän sopimuksen jälkeen on alkanut alamäki.

Juu, esim. "jashin", mutta puhunkin oikeista lätkäjätkistä. Ajokoirakiekkoon on helpompi alistaa ns. "nälkärajalla" pelaavat tai liigasta putoamisen rajalla pelaavat kiekkoilijat. Uskon, että ajatteleva ja fiksu kiekkoilija pystyy vapauttamaan itsestään lisää virtaa pelaamiseen, kun hyvinvointi ei ole enää pelaamisen motiivi, esim. suomalaisista Selänne, Olli Jokinen ja Miikka Kiprusoff. Jashinkin on taas saatu herätettyä pelaajaksi. Voi olla, että nollatoleranssikin on vapauttanut osan vapaamatkustajista taas nauttimaan pelaamisesta.

 

[Johannes]

Alpo HS:ssa 26.3.2007

Alpo otsikoi juttunsa: "Ruotsista mallia joukkuepeliin".

Tällä kertaa Suhonen kirjoittaa ihan ansiokkaasti kuinka eurooppalainen jääkiekko pelasti NHL:n. Osittain tämä on varmaan totta, ainakaan NHL ei olisi kyennyt laajenemaan 30 joukkueen liigaksi ilman että lähes kaikki parhaat eurooppalaiset pelaajat olisivat siirtyneet pelaamaan NHL:n. Siitä olen täysin eri mieltä Suhosen kanssa, että Calgaryn kisat 1988 olisivat olleet NHL:lle "viimeinen herätys", koska Kanada ja USA jäivät kisoissa ilman mitaleita. Ei siinä niin käynyt, koska Kanadalla oli vain kaksi NHL-pelaajaa mukana (Calgaryn Peplinski ja Edmontonin Gregg) ja USA:lla ei ollut kisoissa yhtään NHL-pelaajaa. Calgaryn kisojen jääkiekon ainoa erikoisuus oli Suomen ensimmäinen mitali. Me voitettiin hopeaa Pentti Matikaisen valmennuksessa, kakkosena Hannu Jortikka.

Suhonen kuvailee myös mikä oli 70-80 luvulla ainoa tapa amatööritasolla voittaa Neuvostoliitto. Sen toteutti Herb Brooks USA:n joukkueen kanssa ennen vuoden 1980 olympiakisoja, joka pidettiin yhdessä 11 kuukautta eli periaatteessa kopioitiin Neuvostoliiton tapa valmistauutua siihen aikaan tuleviin kisoihin. USA:n kultamitali oli tietysti todellinen ihme 1980 olympiakisoissa, vaikka valmistautumisprosessi kisoihin olikin hieno. Kyllähän Neuvostoliiton pelaajamateriaalin paremmuudeen verrattuna muihin joukkueisiin olisi pitänyt riittää niissäkin kisoissa kultamitaliin.

Suhonen kiittelee Anatoli Tarasovia "eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen urheilukulttuurin parhaiden puolten yhdistämisestä", joka lienee totta. Tarasovin jälkeisen Neuvostoliiton jääkiekon murroskauden taisi aloittaa yllättävää kyllä Suomi, joka voitti maiden välisen ottelun Izvestija-turnauksessa Moskovassa joulukuussa 1971. Juhani Tammisen johdolla taistellut (2 maalia) Suomi vei 4-2 voiton. Ottelu oli Viktor Konovalenkon viimeinen Neuvostoliiton maalilla, tilalle Vladislav Tretjak ja 71-72 jäi Tarasovin viimeiseksi kaudeksi Neuvostoliiton valmentajana. Vuoden 1972 summit series Kanadan ja Neuvostoliiton välillä osuikin kohtaan, jossa Neuvostoliitto haki ehkä uusia tuulia peliinsä Bobrovin valmennuksessa ja Kanadan ongelmana oli NHL:n kilpailevan sarjan WHA:n perustaminen kaudeksi 72-73 ja se, että WHA-pelaajia (esim. Bobby Hull) ei otettu peleihin mukaan.

Tihonovin aika vuodesta 1977 on tietysti kaikkein hienoimman Neuvostoliiton kiekon aikaa. Suhonen sanoo: "Pelaaja ja joukkue alistettiin täydellisesti kollektiiville, jossa yksilöllisyys, yksilön tahto ja oikeus jopa omaan kehoonsa evättiin". Onpa monimielinen ja mielenkiintoinen kuvaus Tihonovin ajasta. Suhonen sanoo myös: "Jos pohjoisamerikkalaisessa jääkiekossa keskityttiin mielen kontrolliin, asenteeseen ja lahjakkuuteen, yhdisti punakone mielen kontrollin kehon kontrolliin ja välineellisesti pelaajat täydellisesti." Näinhän se meni ja tuli hyvin ilmi, kun osalla punakoneen pelaajista oli suuria vaikeuksia menestyä NHL:ssä tai ainakaan nousta sellaisiksi supertähdiksi kuin oletettiin, poikkeuksiakin tietysti oli paljon ja hienoja menestystarinoita. Ikävin esimerkki Neuvostoliiton ajan rajojen sulkemisesta oli se, ettei Tretjakin annettu päättää uraansa NHL:ssä joskus 80-luvun puolivälissä.

Lopuksi Suhonen kehuu ruotsalaista valmennuskulttuuria, jossa "on säilytetty urheilullisuus ja peli myös itseisarvona, ymmärretty pelaajan ja valmentajan vuorovaikutus sekä kyetty parhaiten torjumaan kiekkoilun lieveilmiöt: väkivalta ja yksilön alistaminen." Pakko sanoa, että ainakin Ruotsin päävalmentaja Bengt-Åke Gustafsson osaa myös entisenä pitkäaikaisena NHL-pelaajana kaikki keinot, joita voittaminen joskus vaatii (Hannula vs Crosby).

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kolumni tällä kertaa Suhoselta, muutos selkeästi parempaan suuntaan kuin aikaisemmat kirjoitukset. Yhden asian Suhonen unohtaa, kanadalaisten valmentajien paremman reagoimisen muuttuviin tilanteisin pelien sisällä kuin venäläisten valmentajien tai Neuvostoliiton aikaisten. Neuvostoliiton valmentajien tapana on ollut vuosikymmenet vain jauhaa "systeemiä" pelin loppuun saakka, vaikka heille harvinainen tappio olisikin tulossa. Edes maalivahtia eivät Neuvostoliiton/Venäjän valmentajat ota pois esim. maalin tappioasemassa pelin lopussa tai käytä aikalisää. Suhonen itse oli ainakin HIFK:n valmentajana 2000-luvulla sellainen valmentaja, joka ei paljon yrittänyt puuttua pelin kulkuun, joten hän edusti tässä mielessä venäläistä kiekkovalmennuskulttuuria, vaikka toimi aikanaan myös NHL:ssä päävalmentajana, mielenkiintoinen paradoksi.

 

[Maple Leaf]

Suhonen kiittelee Anatoli Tarasovia "eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen urheilukulttuurin parhaiden puolten yhdistämisestä", joka lienee totta.

Olen samaa mieltä, tosin sillä tarkennuksella, että Tarasov haki ensimmäiset oppinsa neitseelliseen neuvostokiekkoon Tsekkoslovakiasta. Myöhemmin Tarasov onkin sanonut, että onnekseen hän ei päässyt heti alkuun tutustumaan pohjoisamerikkalaiseen kiekkoiluun, sillä muuten hän ei olisi malttanut poimia sieltä keitokseensa vain "parhaita paloja", vaan nielaissut kokemattomuuttaan koko tuolloisen NHL-kiekkokulttuurin sellaisenaan.

Tihonovin aika vuodesta 1977 on tietysti kaikkein hienoimman Neuvostoliiton kiekon aikaa. Suhonen sanoo: "Pelaaja ja joukkue alistettiin täydellisesti kollektiiville, jossa yksilöllisyys, yksilön tahto ja oikeus jopa omaan kehoonsa evättiin". Onpa monimielinen ja mielenkiintoinen kuvaus Tihonovin ajasta.

Niinhän se kuitenkin taisi mennä. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea Igor Larionovin kirja "Ykkösketju kapinoi", jossa Tihonovin metodit ja koko maailmankuva paljastuvat aika karuiksi - ainakin pelaajien ihmisoikeuksien kannalta. Tietenkin tuo Tihonovin maailma on myös tuolloisen brezneviläisen neuvostosysteemin heijastumaa. Kokonaan oma, mielenkiintoinen keskustelunaiheensa onkin se, että paradoksaalisesti muuten moni kaukalon ulkopuolella yksilön vapauksia (niin kuin me tuon asian länsimaissa ymmärrämme) puolustava kiekkojohtaja, -valmentaja ja/tai -fani on kovin kerkeästi vaatimassa jopa juniorijoukkueisiin näitä tihonovilaisia (lue: brezneviläisiä) toimintatapoja.

Suhonen sanoo myös: "Jos pohjoisamerikkalaisessa jääkiekossa keskityttiin mielen kontrolliin, asenteeseen ja lahjakkuuteen, yhdisti punakone mielen kontrollin kehon kontrolliin ja välineellisesti pelaajat täydellisesti."

Yllä olevaa lausetta en täysin ymmärtänyt. Olisikohan siinä painovirhe? Jos sanan "välineellisesti" tilalle vaihtaa sanan "välineellisti", muuttuu lause ymmärrettäväksi, jopa järkeväksi.

Suhonen itse oli ainakin HIFK:n valmentajana 2000-luvulla sellainen valmentaja, joka ei paljon yrittänyt puuttua pelin kulkuun, joten hän edusti tässä mielessä venäläistä kiekkovalmennuskulttuuria, vaikka toimi aikanaan myös NHL:ssä päävalmentajana, mielenkiintoinen paradoksi.

Jos olen mitään Suhosen ajatusmaailmasta ymmärtänyt, on tuon paradoksin takana itse asiassa entistäkin suurempi peräero venäläiseen (tihonovilaiseen) valmennuskulttuuriin: Tihonov luotti "systeemiin", kun taas Suhonen peräänkuuluttaa yksilön vastuuta reagoida ja tehdä ratkaisuja - hänen ajattelunsa on siis tässä mielessä itse asiassa hyvinkin pohjoisamerikkalaista.

 

[Johannes]

Yllä olevaa lausetta en täysin ymmärtänyt. Olisikohan siinä painovirhe? Jos sanan "välineellisesti" tilalle vaihtaa sanan "välineellisti", muuttuu lause ymmärrettäväksi, jopa järkeväksi.

Jos olen mitään Suhosen ajatusmaailmasta ymmärtänyt, on tuon paradoksin takana itse asiassa entistäkin suurempi peräero venäläiseen (tihonovilaiseen) valmennuskulttuuriin: Tihonov luotti "systeemiin", kun taas Suhonen peräänkuuluttaa yksilön vastuuta reagoida ja tehdä ratkaisuja - hänen ajattelunsa on siis tässä mielessä itse asiassa hyvinkin pohjoisamerikkalaista.

Minäkin epäilen, että HS:n tekstissä oli painovirhe, mutta en halunnut korjata siteerausta. Eiköhän Alpo ole alunperin kirjoittanut välineellisti.

Voi olla, että Suhonen luottaa pelaajiin ja heidän näkemyksiinsä pelin aikana niin paljon, että ei halua antaa heille ohjeistusta muutoksiin pelien aikana. Luulen kuitenkin, että se ei ole optimaalisin tapa johtaa peliä ottelun aikana, vaikka olisikin ideologisesti kristallinkirkas menetelmä luottaa yksilöön, eikä pakottaa yksilöä kollektiivin muottiin.

 

[Viltsu]

Voi olla, että Suhonen luottaa pelaajiin ja heidän näkemyksiinsä pelin aikana niin paljon, että ei halua antaa heille ohjeistusta muutoksiin pelien aikana. Luulen kuitenkin, että se ei ole optimaalisin tapa johtaa peliä ottelun aikana, vaikka olisikin ideologisesti kristallinkirkas menetelmä luottaa yksilöön, eikä pakottaa yksilöä kollektiivin muottiin.

Tällä ns. Suhosen tyylilläkin on kuitenkin menestystä tullut eri pallopeleissä, joten ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa valmentaa. Apekin on vuosien varrella hieman muuttunut: ensimmäiset muistikuvat Apesta koutsina 80-luvun alussa A-maajoukkueessa ovat tyystin erilaiset kuin mitä Ape tänä päivänä on. Muistan esim. Tony Arimalle annetun käskyn haastaa vastapuoli tappeluun, jotta saatiin kentälle tilaa ja Suomelle ylivoimatilanne. Myös Apen muu, ns. "penkkikoutsaus" oli siihen aikaan aktiivisempaa tai sanoisko äänekkäämpää.

Suhosen päävalmentajakauden yksi ideahan oli peluuttaa vuoden 1984 olympiakisoihin valmistauvaa A-maajoukkuettamme sm-liigaseuroja vastaan. Idea toteutuikin kaudella 1983-84. Tällä Suhonen haki maajoukkueellemme lisää yhteisiä harjoittelu -ja pelijaksoja.

 

[Johannes]

Ihmettelin eilen, kun maailmanmies Alpo Suhonen arvosteli Doug Sheddenin valintaa Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi TV2:n Urheilunurkka-ohjelmassa. Meillä pitäisi Suhosen mukaan olla "riittävästi" itseluottamusta, että emme valitsisi ulkomaista päävalmentajaa Suomen maajoukkueelle. En ymmärrä miksi emme voi välillä valita ulkomaista päävalmentajaa, onhan ainoa kultamitalimmekin Curt Lindströmin valmennuskaudelta. Minusta nykyään on vain hyviä tai huonoja valmentajia, jotkut ovat tietysti keskinkertaisia kyvyiltään. Ei kansallisuus ole globaalissa maailmassa mikään peruste valmentajan valinnalle. Tämähän hipoo jo sitä yhtä rumaa r-kirjaimella alkavaa sanaa. Ymmärrän kyllä, että joku Sihvonen on niin nurkkakuntainen ja kapeakatseinen, että hän haluaa pitää suomalaisten valmentajien hallussa täkäläiset valmentajapaikat, mutta sinun Alpo Suhonen mielipiteenä tuo suomalaisuuden puolustaminen pääkriteerinä Suomen maajoukkueen päävalmentajan paikan valinnassa, on outo ja ei sovi sinulle.

 

[Maple Leaf]

En ymmärrä miksi emme voi välillä valita ulkomaista päävalmentajaa, onhan ainoa kultamitalimmekin Curt Lindströmin valmennuskaudelta. Minusta nykyään on vain hyviä tai huonoja valmentajia, jotkut ovat tietysti keskinkertaisia kyvyiltään. Ei kansallisuus ole globaalissa maailmassa mikään peruste valmentajan valinnalle. Tämähän hipoo jo sitä yhtä rumaa r-kirjaimella alkavaa sanaa. Ymmärrän kyllä, että joku Sihvonen on niin nurkkakuntainen ja kapeakatseinen, että hän haluaa pitää suomalaisten valmentajien hallussa täkäläiset valmentajapaikat, mutta sinun Alpo Suhonen mielipiteenä tuo suomalaisuuden puolustaminen pääkriteerinä Suomen maajoukkueen päävalmentajan paikan valinnassa, on outo ja ei sovi sinulle.

En ole Alpo Suhonen, mutta silti: minun mielestäni kaikki kansallisuuksiin liittyvät rajoitukset tulisi ammattilais(joukkue)urheilussa poistaa. SM-liigassa, Veikkausliigassa ja sen sellaisissa saisi pelata ja valmentaa minun puolestani kussakin joukkueessa vaikka kuinka monta ulkomaalaista, koska kyseessä on viihdeteollisuus. Harva meistä vaatikaan ulkomaalaisrajoituksia esimerkiksi rockbändeihin: "Helsinkiläisessä Rick & The Rocksissa on jo yksi ruotsalainen basisti, ei ne nyt voi ottaa enää kanadalaista kitaristia!"

Itse pidän kuitenkin maajoukkuetta hieman eri asiana. Vaikka ulkomaalaisen valmentajan palkkaaminen sen luotsiksi ei ole mielestäni suurikaan synti, ymmärrän hyvin niitä tahoja, jotka kokevat maajoukkueen päävalmentajapaikan "kuuluvan" suomalaiselle: maajoukkue on kuitenkin suomalaisen jääkiekkoilun, siis myös valmennustaidon, näyteikkuna maailmalle - etenkin nykyaikana, jolloin suomalainen kiekkokulttuuri tarvitsee takavuosia vähemmän selkeitä ulkomaalaisia oppi-isiä. Maajoukkue ei ole pelaajistoltakaan monikansallinen, toisin kuin ammattilaissarjojen joukkueet, joissa monikansallisuus on mielestäni yksinomaan hyve.

Ulkomaalaisia Suomeen ja suomalaisia maailmalle ilman keinotekoisia rajoitteita, se on hyvä kaksisuuntainen tie, ja katsotaan rauhassa vuoden ajan, mitä Shedden mahdollisesti antaa maajoukkueelle. Tokkopa hän kansallista kiekkokulttuuriamme ennättää tuossa ajassa tuhoamaankaan. Jos ennättää, on se sitten kovin heikoissa kantimissa ja joutaa näin tuhoutuakin. ;)