Mainos

Alpo Suhonen Ässien uusi valmentaja

  • 816 713
  • 3 183

Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Opa tuskin lähtee Ässien tj:ksi, koska saa paljon kovempia tehtäviä muualta.

Ehkäpä, mutta hallituksen puheenjohtajana voisi olla mies paikallaan, sehän ei kuitenkaa ole kokopäivätyötä. Tosin siltä tuntuu, että Ahola sekottaa Ässien touhua kokopäiväisesti.
 
Kaljurotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puhdistunut, Aholasta vapaa Ässät
Ja olihan Opa muistaakseni jo peliurallaan pankissa töissä? Olisiko siinä tj ainesta, kun talous ja jääkiekko ovat tuttuja aloja?

Tulevaisuudessa ehkä, mutta mielestäni Ässien ongelmat eivät johdu niinkään nykyisen toimitusjohtajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, vaan puhtaasti Aholan pyrkimyksistä johtaa Ässiä lähestulkoon diktaattorimaisesti vailla minkäänlaista itsekritiikkiä. Ahola on syy siihen, miksi Alpo valmentaa jatkossakin Ässiä. Yhdessä nämä kaksi veteraania ovat syyllisiä siihen, ettei Ässien menestymismahdollisuuksiin tulevalla kaudella ole suurimmalla osalla kannattajista enää minkäänlaista luottoa. Alpon erottamiseen olisi pitänyt normaalitilanteessa riittää jo se, ettei Ässät menneellä kaudella noussut kertaakaan 2-0 tappioasemasta pelin voittoon. Tämä kertoo puutteista ja ongelmista pelitaktiikassa. Miten se asia olisi muuttunut ensi kauteen lähdettäessä? Jos joukkue ei kykene koko kauden aikana nousemaan voittoon kahden maalin tappioasemasta, ei valmentaja voi olla onnistunut tehtävässään.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ai, onko Kari jo pelaaja-agentiksikin siirtynyt. Ja varmaan halusi kostaa myös Ilvekselle junailemalla Ässissäkin käväisseen Tukosen siirron Lindgrenin laitaan. Varmaan jokainen saa sanoa mielipiteensä nykyisestä johtoduosta ilman että joku muumio saa siitä jonkun suonenvedon. Niin kauan kuin Ässissä on Suhosen negatiivinen ilmapiiri hommat menee ihan yhtä vituiksi kuin sinun keksimäsi Takon hommien vituiksi meno. Laskes muuten huviksesi montako Takon "tallin" pelimiestä on jo päässyt pelaamaan NHL:ssä, vaikka eipä silti onhan meidän harmaahapsi valmentanut siellä...

Ja rosnäs, taitaa Opalla olla jo vähän kokemustakin yrityksen johtotehtävistä. Voi silti olla että Ässien hallituksessa toimiminen ei välttämättä kovinkaan paljoa innosta. Varsinkaan näitten pelleilyjen jäljiltä.

Olenko minä keksinyt hankkia esim. Bararukin, Kristoffersonin, Karlssonin, Lammersin ym...? Lista on miltei loputon. Jälkiviisaus on aina helppoa, jos nyt tarkoitat Crombeenia ja Wandellia, siinäpä ne taitaa olla, tosi superstaroja, juu. Wandell oli täysin raakile tullessaan, josta ei ollut Ässille paskan vertaa hyötyä. Wandellille itselle taisi olla, ainakin kasvatusmielessä. Ei tällaisia "voi joskus tulla jotain" junnuja tänne ole mitään mieltä roudata enää, kun ei niitä ole mahdollisuutta pitää yhtä kautta kauempaa. Se tie on käyty loppuun. No, ulkomaalaisten hankinta on yhtä lottoa muillakin seuroilla, kuten on nähty.

Ja mikä Takon "talli"? Onko Takko joku pelaaja-agentti nykyään?

Kaskella on kyllä karderoobi kunnossa, kyllä siinä tuliterän Batistinin loisteessa sokeampikin hitsari tarvii jo Ray-Baneja! Ja kun on vielä Kartsan kavereita, niin vielä parempi. Vellu antaa sitten vielä tarkemmat ohjeet, miten Ässiä toimitusjohdetaan.
 
Kaljurotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puhdistunut, Aholasta vapaa Ässät
Itse en ainakaan voisi juuri vähempää jaksaa olla kiinnostunut mistään väsyneistä vallankaappausyrityksistä, henkilöiden savustamisista tms. kulisseissa pelaamisesta. Lyhytnäköistä ja itsekästä toimintaa. Jos Ry:n jampoilla on jotain rutistavaa Oy:n tekemisistä (puheenjohtajan, toimitusjohtajan tai valmentajan pestit tms.), rutiskoot silloin, kun on siihen oikea aika ja paikka, tässä tapauksessa siis Ry:n hallituksen kokoukset. Muulloin asian ei pitäisi heille kuulua mitenkään.

Tuo on tietysti aivan totta, että Kasken ja Tähtisen kuuluu avata suunsa silloin kun siihen on tilaisuus, eli seuraavan kerran ilmeisesti toukokuussa ry:n hallituksen kokouksessa. Mikäli Aholasta ja Suhosesta on enää edes pienintäkään toivoa päästä eroon, on tuo kyseinen kokous siihen käytännössä ainoa mahdollisuus. Tämän takia toivon itse, että Kaski ja Tähtinen pysyvät lujana ja jatkavat vastarintaansa Alpoa kohtaan. Tuntuu siltä, että nämä kaksi ry:n hallituksen jäsentä ovat ainoat ihmiset joiden avulla voimme vielä päästä Alposta (ja mahdollisesti Aholasta) eroon. Muussa tapauksessa voimme jo alkaa valmistautumaan seuraaviin liigakarsintoihin.

PS: Nyt olisi syytä alkaa lobbaamaan muitakin ry:n hallituksen jäseniä sloganilla "Alpo hiuksista vittuun".
 
AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Ässien puhdistustoimet

Ässien eilen tekemät päätökset(Alpo, Ahola etc.) eivät välttämättä olleet lopullisia ja muutoksia saattaa vielä tapahtua.

Pienimuotoisella "kansanliikkeellä", joka on jo alkanut, saattaa olla isokin rooli tulevaisuuden osalta.
 
papa durdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Olen samaa mieltä ja toivon, että tästä kipaleesta on nähty vasta ensimmäinen näytös.

Yhdessä asiassa Tamminen oli oikeassa: Suhonen on aina ollut kitisijä.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Alpon erottamiseen olisi pitänyt normaalitilanteessa riittää jo se, ettei Ässät menneellä kaudella noussut kertaakaan 2-0 tappioasemasta pelin voittoon. Tämä kertoo puutteista ja ongelmista pelitaktiikassa.

Ei kyennyt myöskään JyP, KalPa eikä SaiPa. Jos tätä 0-2 -tilanteesta nousua pidetään näin keskeisenä osoituksena pelitaktiikan puutteesta ja ongelmista, oli menneellä kaudella SM-liigavalmentajista sitten ylivertaisesti paras pelitaktikko Pietilä, jonka Ilves nousi 0-2 -tappioasemasta voittoon neljästi. Sakesta seuraava maajoukkuevalmentaja, näyttöä kun näin on?
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jatkumoa! Ape jatkaa, jee! Kyllä kolmen suora pitää saavutta, joten parhaiten se onnistuu näin.

Ensi vuonna ollaan toista kertaa jumbona, ja vuoden päästä tästä jälleen. Ehkä sitten havahdutaan, ettei jumaliste eteenpäin ole menty. Vielä jos Sport tulee kolmesti vastaan karsinnassa..

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ollaan oltu kerran (1) runkosarjassa kahdeksan joukossa. Siinä Apelle pohdittavaa ensi kaudeksi.
 
Kawalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
pesäkissat
Viimeksi kun tuota lopullista sarjataulukkoa katsoin niin Ässät oli 12. ja Joku SaiPa 14. Ässät oli näköjään viiden pisteen päällä playoffeista. Tää on fakta. Samoin Fakta on että seuran sisällä on noita porilaisen mentaliteetin mukaisia kuppikuntia jotka eivät luultavasti ole tehneet mitään sen eteen että porissa opittaisiin puhaltamaan yhteen hiileen silloin kun on tiukka paikka.

"Joo mää olisin tehny näi ja näi ja nyt tosta puukko joukkueelle selkää ja mää sinne sit määrämää"

Toivottavasti Ape jatkaa ja tästä kauden päätöksestä opittiin jotain. Ihan vaan senkin takia että porissa opittaisiin että ei vaan tää maailman toimi niin että huudellaan vieraisiin pöytiin, varsinkaan jos ei itsellä ole tarjota tilalle mitään muuta kuin fantasiadrafteja ja jossittelua.
 
.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Viimeksi kun tuota lopullista sarjataulukkoa katsoin niin Ässät oli 12. ja Joku SaiPa 14. Ässät oli näköjään viiden pisteen päällä playoffeista. Tää on fakta.
Fakta on se että Ässien virallinen sijoitus 2009 on SM-liigan viimeinen, eli 14. Runkosarjalla ei ole, eikä ole koskaan ollut loppusijoitusten suhteen mitään merkitystä. Tällä kaudella ei myöskään sarjataulukon alapäässä. Tietysti jos sinulle riittää runkosarjasuoritus niin mikäs siinä.

Faktaa on se että Alpon alaisuudessa on jääty kaksi kertaa sarjan viimeiseksi. Aivan käsittämätöntä puusilmäisyyttä alkaa heittää tässä kohtaa "jäätiin vain viiden pisteen päähän pudotuspeleistä" varsinkin kun se viisi pistettä on todella paljon noin tasaisessa sarjassa. Runkosarjasuoritus ihan ok, jatkopelisuoritus lähes tulkoon katastrofaalinen. Mutta toki hyvä että jollain uskoa riittää.
 
Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aivan käsittämätöntä puusilmäisyyttä alkaa heittää tässä kohtaa "jäätiin vain viiden pisteen päähän pudotuspeleistä" varsinkin kun se viisi pistettä on todella paljon noin tasaisessa sarjassa. Runkosarjasuoritus ihan ok, jatkopelisuoritus lähes tulkoon katastrofaalinen.
Ei siinäkään mitään järkeä ole, että kieltäytyy näkemästä sitä kehitystä mitä edelliskaudesta tapahtui joukkueella, jonka piti olla paskin kaikista ikinä missään, ja vielä ylivoimaisesti. Joillekin on sitten näköjään ihan se ja sama, voitetaanko kaudessa yhtään peliä ylipäätään, jos ei pleijareissa pelata. Ei ole suoritus eikä mitään jos voitettujen ottelujen määrä tuplaantuu, aivan sama.

Mut ei siinä mitään. Vaihdetaan vaan valmentaja. Ja menköön saman tien suurin osa joukkueestakin. Niinhän me aina tehdään, miksei siis nytkin. Tällä kertaa se varmaan auttaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mut ei siinä mitään. Vaihdetaan vaan valmentaja. Ja menköön saman tien suurin osa joukkueestakin. Niinhän me aina tehdään, miksei siis nytkin. Tällä kertaa se varmaan auttaa.

Voihan olla että kehitystä tapahtuu valtaisasti ja tulevalla kaudella yllätymme kaikki. Mutta toisaalta, joukkueen johtaminen liigajumboksi peräkkäisinä kausina, sekä Mestiksen porteilla käynti on kyllä sellasia meriittejä, että niiden lyömiseen voitaisiin hankkia vaikka karkkiautomaatti patsastelemaan sinne vaihtoaitioon. Jos ei vaihtamalla parane, niin ei voi kyllä enää huonontuakaan.
 
Kaljurotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puhdistunut, Aholasta vapaa Ässät
Ei kyennyt myöskään JyP, KalPa eikä SaiPa. Jos tätä 0-2 -tilanteesta nousua pidetään näin keskeisenä osoituksena pelitaktiikan puutteesta ja ongelmista, oli menneellä kaudella SM-liigavalmentajista sitten ylivertaisesti paras pelitaktikko Pietilä, jonka Ilves nousi 0-2 -tappioasemasta voittoon neljästi. Sakesta seuraava maajoukkuevalmentaja, näyttöä kun näin on?

Ei kyllä Alpo on paras.

Lähinnä tässä Suhosen jatkamisessa ainakin allekirjoitaneella tökkii eniten se, ettei Alpon valmennustaitoihin ja ns. pelikirjaan (oksettava sana) ole minkäänlaista luottoa tai uskoa. Suoraan sanottuna tieto Alpon jatkamisesta Ässien vastuuvalmentajana lamautti pahemman kerran, sillä nyt olisi ollut mahdollista katsoa joku muukin kortti. Tosin olihan tämä nyt tietysti aivan odotettavissa kun tiedetään mikä on Aholan ja Alpon suhde. Valitettavasti ensi kauttakaan ajatellen ei ole mitään toivoa paremmasta, sillä joukkue ei edelleenkään tule syttymään tärkeillä hetkillä (vrt. esim. ottelut ns. päävastustajia vastaan).

No, oletan että tajuat mitä ajan takaa enkä siksi jaksa sen kummemmin tarttua tähän provoon, vituttaa ihan tarpeeksi muutenkin.
 
Kaljurotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puhdistunut, Aholasta vapaa Ässät
Viimeksi kun tuota lopullista sarjataulukkoa katsoin niin Ässät oli 12. ja Joku SaiPa 14. Ässät oli näköjään viiden pisteen päällä playoffeista. Tää on fakta. Samoin Fakta on että seuran sisällä on noita porilaisen mentaliteetin mukaisia kuppikuntia jotka eivät luultavasti ole tehneet mitään sen eteen että porissa opittaisiin puhaltamaan yhteen hiileen silloin kun on tiukka paikka.

"Joo mää olisin tehny näi ja näi ja nyt tosta puukko joukkueelle selkää ja mää sinne sit määrämää"

Toivottavasti Ape jatkaa ja tästä kauden päätöksestä opittiin jotain. Ihan vaan senkin takia että porissa opittaisiin että ei vaan tää maailman toimi niin että huudellaan vieraisiin pöytiin, varsinkaan jos ei itsellä ole tarjota tilalle mitään muuta kuin fantasiadrafteja ja jossittelua.

Fakta on myös se että Ässät oli maalin päässä Mestiksestä ja todennäköisesti samalla myös lopullisesta tuhostaan. Veikkaanpa että kyllä se olisi Porissa syönyt valtaosaa kannattajista. Itse lukeudun niihin ihmisiin joka ei ymmärrä sitä, miksi Ässien pitäisi olla se seura joka jää polkemaan paikalleen kun muut liigaseurat pyrkivät samaan aikaan kehittymään.
 
Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Vaikka Alpo onkin perseestä, vielä syvemmältä oli tämän kauden sarjajärjestelmä. Oikeasti runkosarjan 12. puhumattakaan 11. ei kuulu osallistua mihinkää helvetin karsintapeleihin. Se että Ässät oli lopulta 14. ei ole urheilullisin perustein "saavutettu" sijoitus. Syy löytyy kabinetissa brenkutelleen porukan kuningasajatuksesta...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Vaikka Alpo onkin perseestä, vielä syvemmältä oli tämän kauden sarjajärjestelmä. Oikeasti runkosarjan 12. puhumattakaan 11. ei kuulu osallistua mihinkää helvetin karsintapeleihin. Se että Ässät oli lopulta 14. ei ole urheilullisin perustein "saavutettu" sijoitus. Syy löytyy kabinetissa brenkutelleen porukan kuningasajatuksesta...

Idea siitä, että sääleistä ulos jääneille ja jumbosijan välttäneille joukkueille koittaisi suoraan kesäloma, ei ole tästä maailmasta. Noin yleisellä tasolla ajatus siitä, että kausi jatkuu jokaisella joukkueella runkkarin jälkeen on ihan ok. Nämä tällaiset pudotuspeli-tyyppiset sarjat on olleet muodissa nyt jo jonkin aikaa ja onhan niissä oma jännityksensäkin. Urheilullisesti parempi olisi kuitenkin karsintaSARJA, jossa liigan neljä viimeistä ja 2-4 nousua tavoittelevaa Mestis-jengiä pelais yksinkertaisen sarjan keskenään.
Yksityiskohtia joutaa sitten hiomaan jahka ensin tehtäisiin periaatepäätös sarjajärjestelmän rukkaamisesta.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka Alpo onkin perseestä, vielä syvemmältä oli tämän kauden sarjajärjestelmä. Oikeasti runkosarjan 12. puhumattakaan 11. ei kuulu osallistua mihinkää helvetin karsintapeleihin. Se että Ässät oli lopulta 14. ei ole urheilullisin perustein "saavutettu" sijoitus. Syy löytyy kabinetissa brenkutelleen porukan kuningasajatuksesta...

14. sijan voi tosiaan nähdä monella eri tavalla:

http://www.uusirauma.fi/artikkeli.phtml?id=29921

Valtakunnan ykkösketjun porilainen ajattelee positiivisesti kauden sijoituksesta. Hopea ei ole häpeä.
 
Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Pieni huili palstalta tekee oikeasti ihan hyvää joskus, kannattaa kokeilla.

En nyt ala tässä sen enempää erittelemään kenenkään poruja, ja potkuja-kaikille virityksiä, mutta muutama sananen kuitenkin.

Ässät oli runkosarjassa sijalla 12. Kaikki odottivat Ässien olevan selvästi runkosarjan viimeinen, kaikkien aikojen paskin. Kuitenkin edelliseen kauteen parannusta jotain 35 pistettä. Playoff paikasta 6 pistettä. Yhden vuoden aivopieruksi jääneen playout-systeemin takia karsittiin. Pääkopasta paljon kiinni, onneksi sytyttiin karsintoihin, mihin ei oltaisi edes kuuluttu. Tämä antoi kokemusta nuorille pelaajille kovasta paineesta, ja voittamisen pakosta.

Joukkueen avainpelaajien, näiden nuorien, sen rungon mitä tänne haluttiin jäävän, niiden kanssa on tehty jatkosopimuksia. Pelaajat tiesivät Alpon jatkavan, ja haluavat jatkaa Porissa.

Kertokaa nyt jumalauta, mikä estää sen, että ensi kaudella parannetaan vielä, sanotaan vaikka 15 pisteellä tähän kauteen nähden. Mikä siinä on esteenä?

Panostetaan nyt siihen pitkäjänteisyyteen. Sitähän tässä on toivottu. Jatkuva vaihtuvuus valmennuksessa ei palvele ketään.

Samalla rungolla, muutamalla tasokkaalla hankinnalla, se sija nousee ainakin muutaman pykälän tästä kaudesta. Ja nimenomaan runkosarjaa tarkoitan.

Ihmeellistä ininää ympäri Suomea "faneilta". Nauttikaa keväästä, ja lopettakaa se vitun itkunne.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
14. sijan voi tosiaan nähdä monella eri tavalla:

http://www.uusirauma.fi/artikkeli.phtml?id=29921

Valtakunnan ykkösketjun porilainen ajattelee positiivisesti kauden sijoituksesta. Hopea ei ole häpeä.

Siinä on kaikkien gloryhunttereiden äiti ja isä! Hyi helvetti, että oikein oksettaakin koko kuvatus! Eipä jätkä sanallakaan tukenut hallihanketta, mutta nyt kun oikein ministeri antaa rahaa, niin nyt ollaan niin halliprojektin keulakuvia, että! Ei mene kauaa, kun "selviää" kenen ansiota tämä valtiontuki loppupeleissä oli.

Nyt täytyy siteerata Tammista: Näin kokeneena ässäkannattajana mä häpeän, MÄ HÄPEÄN!
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pieni huili palstalta tekee oikeasti ihan hyvää joskus, kannattaa kokeilla.

Tämä on ihan totta, toimii.

Ässät oli runkosarjassa sijalla 12. Kaikki odottivat Ässien olevan selvästi runkosarjan viimeinen, kaikkien aikojen paskin. Kuitenkin edelliseen kauteen parannusta jotain 35 pistettä. Playoff paikasta 6 pistettä. Yhden vuoden aivopieruksi jääneen playout-systeemin takia karsittiin. Pääkopasta paljon kiinni, onneksi sytyttiin karsintoihin, mihin ei oltaisi edes kuuluttu. Tämä antoi kokemusta nuorille pelaajille kovasta paineesta, ja voittamisen pakosta.

Tästä olen vähän eri mieltä. Median ja osin fanienkin lyttäämä bändi löytyi kun löytyikin sieltä karsijan paikalta. Systeemiä on turha syyttää joukkueen sijoituksesta, viimeisiä oltiin ja sarjapaikka säilytettiin viimeisessä mahdollisessa paikassa. Tuossa ei paljoa painanut runkosarjan 12. sija eikä se, että sääläreissä oltaisiin oltu, jos pisteitä olisi ollut esim. 6 enemmän. Karsintoihin kuuluttiin ilman mitään olettamuksia, kahdesta ottelusarjasta selvästi käkeen.

Joukkueen avainpelaajien, näiden nuorien, sen rungon mitä tänne haluttiin jäävän, niiden kanssa on tehty jatkosopimuksia. Pelaajat tiesivät Alpon jatkavan, ja haluavat jatkaa Porissa.

Tästä olen puolittain samaa mieltä, hyviä jatkosopimuksia solmittiin enemmän kuin ehkä koskaan ennen jo sydäntalvella. Toivottavasti sopimukset tehtiin siksi, että Alpo jatkaa, eikä esimerkiksi siksi että ne olivat rahallisesti parhaita pelaajien kannalta. Alpoon ei mulla ole henkilökohtaisesti enempää luottoa kuin vesilasia ovelta pyytämään tulevalta romaniryhmältä.

Kertokaa nyt jumalauta, mikä estää sen, että ensi kaudella parannetaan vielä, sanotaan vaikka 15 pisteellä tähän kauteen nähden. Mikä siinä on esteenä?

Ei kai mikään. Kerro sinä puolestasi, mikä saa sinut uskomaan, että Ässät parantaa ensi kauden pistesaalistaan vielä 15 pisteellä tämän kauden pistemäärään verrattuna.

Ihmeellistä ininää ympäri Suomea "faneilta". Nauttikaa keväästä, ja lopettakaa se vitun itkunne.

Näin. Toisaalta viimeisten aikojen esitykset eivät juuri muuhun anna aihetta. Siinä olet oikeassa, että mennyt on mennyttä ja tulevaisuuteen pitää katsoa.
 
Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Ei kai mikään. Kerro sinä puolestasi, mikä saa sinut uskomaan, että Ässät parantaa ensi kauden pistesaalistaan vielä 15 pisteellä tämän kauden pistemäärään verrattuna?

Tämä pelaajarunko kun kehittyy ja treenaa kesän, on vuoden kokeneempi, ja entistä yhtenäisempi, samalla kun Sir Pena hommaa muutaman täsmähankinnan, niin en näe esteitä sille miksi runkosarjasijoitus ei tuosta parantuisi muutamia pykäliä.

Itse olen sen pitkäjänteisyyden kannalta, ja annetaan Alpon ja muun valmennuksen tehdä työnsä, ja katsotaan mihin ensi kausi lähtee.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kertokaa nyt jumalauta, mikä estää sen, että ensi kaudella parannetaan vielä, sanotaan vaikka 15 pisteellä tähän kauteen nähden. Mikä siinä on esteenä?

Panostetaan nyt siihen pitkäjänteisyyteen. Sitähän tässä on toivottu. Jatkuva vaihtuvuus valmennuksessa ei palvele ketään.

Samalla rungolla, muutamalla tasokkaalla hankinnalla, se sija nousee ainakin muutaman pykälän tästä kaudesta. Ja nimenomaan runkosarjaa tarkoitan.

Ihmeellistä ininää ympäri Suomea "faneilta". Nauttikaa keväästä, ja lopettakaa se vitun itkunne.

Tämä mies puhuu asiaa. Itseänikin ärsyttää fanien jatkuva itku ja valitus. Ensi kaudella kuitenkin karjutte kaikki patasydäntä kuorossa, jos/kun Ässät pärjää mukavasti, on sijoilla 7-10.

En näe mitään syytä, miksi Ässät ei ensi kaudella parantaisi. Kuten tuossa jo mainittiin, samat ukot pysyy patapaidassa aika pitkälti. Sen lisäksi omat nuoret kehittyvät jatkuvasti ja vielä kun toivottavasti saadaan pari kohtuullisen hyvää vahvistusta, ei tosiaan ole mitään syytä miksi Ässät ei voisi pärjätä. Alpokaan ei takuulla ole Sm-liigan huonoin valmentaja, vaikka miehen tyyli kiistelty onkin.

Nyt Ässien meiningissä on pitkäjänteisyyttä, ja hyvä niin. Ei kaikki vaihtamalla aina parane.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Playoutit ja karsinnat osittain meni kyllä Alpolta vähän persiilleen mutta kyllähän hän sai runkosarjassa Ässät ylittämään itsensä, kukaan ei varmaan odottanut että Ässät taistelisi säälipaikasta noinkin pitkään. Ja kun joukkue näyttäisi melko hyvin vielä pysyvän kasassa niin minusta Ässien ensi kausi ei välttämättä näytä kovin huonolta. Jos Ässät onnistuu niissä muutamissa täsmähankinnoissaan niin voi hyvinkin olla ensi kauden yllättäjiä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mielestäni on ihan selvää, että jos SaiPa, Tappara tai Lukko olisivat olleet Ässien paikalla kulkien saman myllyn läpi karsintoihin, niin olisi siinä ollut heidänkin valmentajillaan tekeminen joukkueen herättämisessä.
Kun sarja on varmasti ensi vuonnakin erittäin tasainen, saattaa muutaman pisteen enemmän saamalla päästä todella pitkälle. Leuka rintaan nyt, ja kohti uusia seikkailuja.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä pelaajarunko kun kehittyy ja treenaa kesän, on vuoden kokeneempi, ja entistä yhtenäisempi, samalla kun Sir Pena hommaa muutaman täsmähankinnan, niin en näe esteitä sille miksi runkosarjasijoitus ei tuosta parantuisi muutamia pykäliä.

Itse olen sen pitkäjänteisyyden kannalta, ja annetaan Alpon ja muun valmennuksen tehdä työnsä, ja katsotaan mihin ensi kausi lähtee.

Joukkue on varmasti parempi kuin tällä kaudella ja Alpon jatko tuo urheilulliselle puolelle positiivisia asioita. Itse olen vaan erittäin epäileväinen kahdesta asiasta, Alpon paineensietokyvystä ja hänen näkemyksestään jääkiekosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös