Ja kiekkosensaatio tuli. Suomi teki sen, mikä ei ollut mahdollista, voitti Kanadan loistavalla joukkuepelaamisella. Hienointa tässä voitossa oli se tapa, millä voitto tuli: täysin ansaitusti, paremmuuden kautta. Kanada näytti vain laumalta kiekon harrastelijamaasta tulleita poikasia, joilla ei ollut aavistustakaan, miten kiekossa tehdään maaleja.
Kummallista kyllä, jälleen kerran toteutui se menestysresepti, joka näyttää olevan tuiki tärkeä varsinkin jääkiekossa. Suomi tuli puun takaa menestykseen. Kukaan ei tosissaan uskonut joukkueeseen, paitsi pelaajat ja valmentaja itse. Tätä reseptiä on pakko suositella jatkossakin: ei uskota koskaan, että Suomi saavuttaa jotakin suurta. Annetaan pelaajien olla rauhassa, annetaan heidän näyttää närhen munat arvostelijoille.
Ehdotan, että kaikki positiivisuuteen sairastuneet toimittajat ja kommentaattorit roudataan aina suurten kiekkoturnausten edellä (miesten MM ei kuulu joukkoon) Ahvenanmaalle ilman sähköisiä viestinnän välineitä. Haukutaan maajoukkueet aina perusteellisesti ennen kisoja: pidetään pelaajat poissa tiedotusvälineistä ja annetaan joukkueille tässä mielessä täydellinen työrauha. Suomalainen menestys vaatii sikaenergiaa, se on duunarien kiukkua pomojen kohtuuttomien vaatimusten edessä, se on nyrkin puristamista taskuun, se on mutinaa: kyllä minä vielä näytän. Kaikenmaailman sarasvuot tuovat vain konkurssin, ei menestystä. Suomalainen ei usko ennenkuin näkee.
Saavutuksena arvostan tätä hopeaa todella korkealle: vain olympiahopea nousee selkeästi sen yläpuolelle. Olla ainakin toiseksi paras parhaiden keskellä ansaitusti, se on yllätys, jota on pakko ihailla.
Edit. Ja niin, Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia Ruotsin ylivertaista materiaalia vastaan. Tulkaa kotiin, pojat, me ollaan hävitty se matsi.