Vielä pari juttua, vähän toistoinakin edellisiin kommentteihini.
Mikä oli valmennuksen panos, kun Slovakia meni johtoon?
Miten reagoitiin?
Kuusla Alasiuruan paikalle kolmannessa erässä (liian myöhään) ja maalivahti lopussa veks.
Kun alkaa näyttää ettei toimi, ei onnistu, skeida lentää käkättimeen, niin rohkeutta!
Kolmas erä, ketjut uusiksi, ylivoima uusiksi. Mitä menetettävää.
Olihan siin toki tilanteita, mutta hosumista ja viimeistelyn puutetta (väsymys?)
Joukkueena pelaaminen on muuta kuin sitä, et sanotaan et pelataan joukkueena, et kehutaan kavereita.
Joukkueena pelatessa pitää unohtaa oma status ja pelata kaverille, tehdä omalla pelillä kaverista tähti.
(kuten Lehkonenkin studiossa mainitsi).
Ylivoimaa jaksan vaan edelleenkin ihmetellä.
Joka matsin jälkeen Merikiveltä kysyttiin ylivoiman heikkoudesta, vastasi, et keinoja on, pojat on nuoria, ne oppii jne. No, ei ollut keinoja eikä pojat oppinut.
Henrys tais mainitakin siitä, et harva nyt ylivoimaa pelanneista kundeista pelasi kauden aikana johtavassa asemassa omassa joukkueessaan ylivoimaa. Nelosketju pelasi. Se muutenkin onnistunut ja kehuja kerännyt nelosketju.
Olisihan sitä voinut lukuisista ylivoimista edes yhdessä kokeilla, et toimisko heillä. Vaikka yksi ylivoima Norja-matsissa. Mitä oltais menetetty.
Peluuttaminen oli muutenkin hanurista. Kärkipelaajat peluutettiin maitohapoille ekoissa matseissa, kun esimerkiksi Kuuslan passi leimattiin vasta USA-matsiin.
Pronssi olis ollut mahdollinen, miksei loppuottelupaikkakin.
Mutta olisi vaatinut joukkueelle pelaamista, maalivahdin täydellistä onnistumista, vetreitä jalkoja ja käsiä, hyvää vireystilaa, valmentajan reagointia peliin, sopivasti rentoutta ja rohkeutta, mielikuvitusta ja taitoa.
Ja onnea.
Eiköhän se ollut siinä.
Pettynyt turnaukseen, mutta ylpeä jokeriviisikosta, Eliseev, Lind, Leppä, Kuusla ja Kangas.