Nortwesternin sekä Manitoban, Bantam Round Robin-tournament, ohessa, ohjelmassa mahdollisuus kulttuurielämykseen. Vierailu valojen kirkkaiden teatteriin, kehtoon mielikuvituksellisen epiikan, näyttämöllä Jets vastaan Flames, 11.3.1990.
Tuntemus, ei ollut tippaakaan todentuntuinen vaan mahtipontinen, jälkihehku sen suuntautuu nyt äärilaidalla proosarunouteen; Räystäs runoilee, siitä pisara pisaran jälkeen putoilee, joko säde kevätauringon, siis talven tenhon lyönyt on?
Antaa, antaa vavahdella, otoksissa aikamatkailijan, oli liiga iso, olihan se sitä aina ollut, ollut aina. Iso ollut, mutta pelaajat eivät, ne olivat runnottuja sekä murjottuja, ojankaivajia.
Silkkaa kolmen pennin oopperaa, jos Brecht olisi ohjannut illan tuon, laulamaan olisi ehkäpä puhjennut Goon-Jimmy. Vahvasti ehtoopuolella, piirtoja viimeisiä Show´ssa, ei enää tuotantonsa huippupiikissä, vaikka oli liigaa terrorisoinut aiemmin vuosikausia. Osoittanut, vankkaa arvaamattomuuspotentiaalia osoittanut, häiriköinyt, kuin kunnon räjähdysaltis kehäbully. Hullu, mielipuolinen, kaikkea vihaava, konserttipianisti.
Ja jumalauta! Siellä se kanssa Jetsin Donnellyn, vastakkain punaviivalla alkulämmössä seisoen, aivan kiinni toisissaan ollen, aivan toistensa iholla ollen, ei siihen väliin olisi mahtunut ketään tai mitään. Oli tiivistä, tunnelmaltaan sekä lataukseltaan tiivistä, äärimmäisen tiivistä. Tim Hunter venyttelee siinä keskiympyrässä, katselee myös vierestä, nyt on neuvonpitoa kiihkeää, on intohimoa sekä kuolaa. Kiihkeyttä sitä, voisi lihakirveellä leikata.
Se jatkuu, jatkuu aina vaan, ei kukaan koe asiakseen siihen mitenkään sekaantua, Hunter, se myös venyttelee vaan. Shawn Cronin, samaa tekee vastakkaisella puolella, se Hunterin tuossa illassa sitten hanskattomana kohtasikin, se oli mahtavaa.
Kerronnalisuus tarinan, jätkillä on vain toisilleen paljon asiaa, onhan niillä historiaa. Toki Donnelly, koko ajan katsoo yläviistoon, ehkä siinä jotain vertauskuvallista on, vaikkka kokonaisvaltainen tilttiguru Donnelly eittämättä oli. Lähtijä tasokas, tasokasta, elämyksellistä kohoumaa, pitkäkestoisuutta myöskin.
Se antaa lopulta pikkupoikkarin Kornille, tämä liukuu verran inan taaksepäin, nojailee sitten mailaansa, on tuppi sen alla leuan, tuijottaa siitä Donnellya. Tämä lähtee neppailemaan sekä steppailemaan jotain, Korn tuijottaa edelleen keihästankoon nojaillen.
Menee muutama tuokio, Korn kuin patsas näyttämöllä on, Hunterkin nousee, sanomassa käy jotain Kornille, se vain edelleen puolelle Jetsin ikiaikaisesti tuijottelee. No onneksi sentään, Donnelly palaa siihen, tilanteen laukaisee, taas aivan kiinni toisissaan ollaan, tiukasti tuimaillaan, palavasti yhdessä ollaan. On ahnas, hetki on ahnas, se haukkoo henkeää, hamuaa, menee alkulämpö hautaansa näin.
Mitä tähän sanoo, sanoo mitä tähän professori lähtöteatteritieteiden, luolasta vivahteiden sekä punaviinin; "On lupaavaa, myöden aivan sydänjuuria kutkuttaa. Hahmo keskeinen, on ristiriitainen, on kuin Woyzeck, tämä Goon-Jimmy ".
"Entäs se turnaus, tuo turnaus entäs sitten, painoitteko lopulta läpi preerian, oliko nenässä pistävä tuoksu lietelannan, saavuitteko lopulta johonkin, missä myös lähtöpitoista kulttuuria box lacrossen ylläpidettiin yllättäen myös siellä niin tehtiin?"; kysyi taas, kohtaamisten mytologiaan uppoutunut, johtava shamaani aikamatkatoimistosta.
"Saanen kysyä, kuka kirjoitti sen, kysyä saanen, kysyinkin jo, sallin sen itselleni, esittämisen kysymyksen, kuka loihti kutkuttavuuden?"
" Jos niin oli, bongailitteko, kohosiko, oliko uhkeaa, vuoria, harjumuodostelmia kertokaa siitä, bongailitteko?"
"Ensin pitää luoda, nähdä se kaikki mielessään, sitten vasta esiin tuoda, saada se näyttämöllä elämään, joku näkemästään syttymään."
"Bongailitteko, paljastakaa tuntemuksenne, hekumoitteko ajatuksella, kertokaa myös siitä, tapititteko vaan, näkemästänne lumoutuneina?"
"Ahaa, siitäkö se kertoi, hyvin mielenkiintoista, kuva alkaa hahmottua, tekisi mieli humaltua."
"Siinä olet oikeassa, on mainittu jo useampia taikasanoja."
Näin jätämme nuo kaksi keskustelemaan, siellä ne jo kaulailevat ja hoilaavat mukana, Specialsin Ghost Townia. On seurueeseen, mukaan seurueeseen liittynyt on, hurmoksellisten ulostulojen aseman kapteeni, jonka mieltymykset nojaavat yksioikoisesti seremoniallisiin ylilyönteihin, eli taiteellisiin kehäteloituksiin.
Kerta kaikkiaan, etenemme välähdyksenomaisesti, muistikuvien sekä takaumien kautta, nojaten yksilöllisen kokemuksen ainutlaatuisuuteen. Poiketa emme kuitenkaan aio, lähtöfanaattisesta realismista, toisaalta vastaava toimikunta olemme me itse, joten tajunnanvirrasta nostalgiaan, yhä runollisemmin siitä vaan. Oikeastaan pelkkää runoutta, siitä vaan, se on kehittyvää, edistyksellistä lähtöfanatismia. Se on äärilaitaa, joka keskikaistaa karttaa.
Illyyriassa, ei kun illassa kyseisessä, annamme illan kyseisen meidät kuljettaa aivan erän kolmannen alkuun,silloin viimein pääsemme makuun jonkin. Juuri sen, makuun sen, jälkeen petaamisen tuollaisen, välillä kaksikon tämän, olihan siinä saumoja muutamia kyllä ohimennen ollutkin. Donnelly ehtinyt kohtaamaan Flamesin Murzynin, sitten ovat vierekkäin aloituksessa, tuntui, tuntui, tuntui siltä, kuin sydän kurkuun noussut olisi. Se nousi yhä, nousi, köhin sekä kyökin sen ulos suustani, otin käteeni, siinä se pamppaili, toisella osoitin kentälle. Olin kuin Korn alkulämmössä, jähmettynyt aloilleni, seisoin sekä osoitin, en kyennyt liikkumaan.Siellä tapahtuu, nyt elämää, historiaa, maailmankaikkeuttta suurempaa, jotain suuremapaa, katsokaa!
Vaikka lähdön jokaisen, olemassaolon tarkoitus onkin, kohota yläpuolelle pelin, sen allekirjoittanee jokainen.
Sartre, huudahtaa professori lähtöteatteritieteiden kuin tyhjästä ja keskeyttää lennon ajatuksen, kuljetuksen tarinan...siellä on vedetty kaikki vinyylit hyllyistä alas, on professori juuri hautaamassa itseään niiden alle. Eksistentialismin maja, se paasaa, kehäteloituksiin suuntautunut tuikkii jotain näkymätöntä, kuin hän itse Schmautz olisi, on ilmiselvästi stick fight käynnissä, se tuikii, väistelee, keinuttaa päätään.
"Bongailitko, bongailitko, bongailitko....saduta, saduta, saduta meitä, kerro bongailitko, kerro se meille"; hokee shamaani, se on aivan tillin tallin, haluaisi vain, kuolata jollekin, olla ytimessä, aikamatkailun, ilon sekä himon, omana itsenään olon.
Itse asiassa, ei siitä muuta napsahtanut kuin misconductit molemmille. Ne jäivät taakse pelin, pysähdyksiin, tapittamaan toisiaan, on tuimaa, linjurit sekaantuivat, mutta erillään toisistaan, halunneet nuo eivät sitten olla. Joten meni, riuhtomiseksi meni, aika sembalot näyttämöllä elehtimisineen oli. Toki boksissa myös sitten, yhtä sirkusta, on asiaa, hetken jo hihkuin innosta, ehkä Korn tempaisee jotain kuin silloin aikanaan, kun kohtasi Wally Weirin boksissa. Tai kun kerran pisteli, sen koko boksin palasiksi, lähti pöydät sekä penkit, oli hahmo vihainen sekä kiukkuinen. Ehdottoman, sarjakuvamainen, oli huvittavaa, sitä se ei ole, enää koskaan.