www.iltalehti.fi
Ikääntyneille ei enää suositella alkoholia, koska sille ei ole voitu asettaa turvallisen käytön rajaa. Alkoholia ei myöskään suositella lapsille, nuorille, raskaana oleville ja imettäville. Veikkaan aika monen repivän tästä pelihousunsa.
Hankala varmaan asettaa suosituksia myrkylliselle aineelle.
Olen aina ihmetellyt noita suurkulutuksen tai riskirajojen asettamisia, että miksi alkoholilla on sellaiset ja muilla päihteillä ei. Laittomista päihteistä ymmärrän toisaalta, ettei niitä oikein voi määritellä.
Voisiko kuitenkin olla, että pieni viiva kokaiinia saunan päälle tai 10 savuketta viikossa olisi riskirajojen alla olevaa kohtuukäyttöä.
Alkoholi on kaikilla mittareilla yksi voimakkaimmista ja haitallisimmista päihteistä, mutta tuntuu että sitä halutaan aika paljon normalisoida. Samalla olen kyllä sitä mieltä, että kukin käyttäköön alkoholia sen verran kuin tahtoo, kunhan ei muille aiheuta harmia. Joskus harvoin käytän sitä itsekin, mutta tiedostan, että kyseessä ei ole mikään harmiton päihde.