Näitä neljästä vain yksi kelpaisi Doerille!!Mikä muuten olisi juuri sopiva puolue Aleksille? Persut, Kokoomus, Vihreät vai SDP?
Näitä neljästä vain yksi kelpaisi Doerille!!Mikä muuten olisi juuri sopiva puolue Aleksille? Persut, Kokoomus, Vihreät vai SDP?
Siinä pesunkestävä kosmopoliitta ja ulkopolitiikan erityisasiantuntija kertoo jälleen, miten Zelenskyn olisi pitänyt käyttäytyä Valkoisessa talossa. Harmi, että Aleksin piilevät kyvyt valtionpäämiesten neuvonantajana menee nyt ihan hukkaan siellä Espanjan karkulassa.
Nyt on kyllä sellainen juttu, ettei pysty yhtään sanomaan, että on Mäkelä tosissaan vai trollaako.
Tulkitsin itse sarkasmiksi mutta ei se vissiin ollutkaanNyt on kyllä sellainen juttu, ettei pysty yhtään sanomaan, että on Mäkelä tosissaan vai trollaako.
Onko se muuten niin tarkkaa, kunhan ei kommarit.Mikä muuten olisi juuri sopiva puolue Aleksille? Persut, Kokoomus, Vihreät vai SDP?
Olisin tulkinnut samoin, mutta Mäkelästä ei voi olla varma.Tulkitsin itse sarkasmiksi mutta ei se vissiin ollutkaan
Juttujensa puolesta Valeksi sopisi Persuihin mutta, kun käsi on jatkuvasti aina muiden taskulla, niin sinällään sopisi myös vassareihin.
Nää on niitä pieniä asioita joissa on huono, eiköhän se elämänhallintakin ollut hakusessa tuolloin, ilmankos sitä ei välttämättä muista.Jossain jaksossa (kamalimmat urheiluhetket?) kertoi siitä Adrian Solanon casesta ja siitä, kuinka hän oli jollain mökillä katsomassa starttia. Ja nyt hän oliki jo paikan päällä Lahden hiihtostadionilla.
Molemmat tarinat ovat totta, koska Velaksi niin sanoo. Ehkä se mökki oli siellä stadionilla.Eikö Valavuori puhunu tuossa uusimmassa itsensä kanssa ristiin?
Jossain jaksossa (kamalimmat urheiluhetket?) kertoi siitä Adrian Solanon casesta ja siitä, kuinka hän oli jollain mökillä katsomassa starttia. Ja nyt hän oliki jo paikan päällä Lahden hiihtostadionilla.
Jospa se sekoitti tämän Valehiihtoon. Valehiihdon aikaan Valeksi nimittäin oli mökillä silloin kun olisi pitänyt (puheidensa mukaan) olla ladulla.Eikö Valavuori puhunu tuossa uusimmassa itsensä kanssa ristiin?
Jossain jaksossa (kamalimmat urheiluhetket?) kertoi siitä Adrian Solanon casesta ja siitä, kuinka hän oli jollain mökillä katsomassa starttia. Ja nyt hän oliki jo paikan päällä Lahden hiihtostadionilla.
Jospa se sekoitti tämän Valehiihtoon. Valehiihdon aikaan Valeksi nimittäin oli mökillä silloin kun olisi pitänyt (puheidensa mukaan) olla ladulla.
Huigeaa golffausta. Kaikille varmaan selvisi, että Perälä jäi 400 euroa Valeksille velkaa. Kuinkahan monta kertaa tuo toistettiin?Joo, tubessa on (Gämblers Cäst), ei oo pakko mennä. Ja kukaan muu kuin Kontiola ei näytä alle 20-tasurin omaavalta golffarilta. Valeksin 9.6 on noh... valetta. Mikäs Perälän tasuri on? Videolla ei kyllä lyönti toimi yhtään.
Pitäisikin oikeastaan ottaa valeksista mallia, ajatelkaa miten paljon helpompaa olisi elämässä kun tietäisi kaikesta kaiken, jokaisesta epäonnistumisesta voisi syyttää jotain muuta jos ei henkilöä niin ainakin valtion monopolia.
Jos nyt kuitenkin kävisi niin että olisi joutumassa perseilyistään vastuuseen niin aina voisi kuitenkin itselle perustella että oli se elämänhallinta hukassa ja ne pienet asiat.
Maailmassa on kaikenlaista, on Leninismiä, Marxilaisuutta, Kaptalismia jne. Olisko tämä sitten Valeksismia?
Eiköhän Han ole persu just tasan niin kauan, kuin tuo woke sitä vassarit tätä-lässytys menee häkänä läpi lippis vinossa ja nikotiinipussi huulessa Gämblersin vitunhokemiselle naureskeleville aikuisjonneille, jotka ovat Garyn viimeinen yleisö. Tämä on sitä sakkia, joiden mielestä ”miehiä sorretaan” ja ”tasa-arvo on mennyt liian pitkälle”, koska lehdessä puhuttiin esihenkilöstä ja televisiosta tuli toimintaelokuva, jonka pääroolissa oli nainen.Näitä neljästä vain yksi kelpaisi Doerille!!
Hei, se kerta kun joku on Valavuorelle velkaa, siitä pitää ottaa kaikki riemu irti. Omista veloista onkin paljon hiljaisempaa poikaa.Huigeaa golffausta. Kaikille varmaan selvisi, että Perälä jäi 400 euroa Valeksille velkaa. Kuinkahan monta kertaa tuo toistettiin?
Eihän tuo ole kuin muutama hönö. Kiloista puhuu todelliset gämblerit kuten Perälä ja Valavuori. Perälältä tuollainen 400€ tippuu jo taskusta matkalla Allun siivouskomeroon.Huigeaa golffausta. Kaikille varmaan selvisi, että Perälä jäi 400 euroa Valeksille velkaa. Kuinkahan monta kertaa tuo toistettiin?
Hei, se kerta kun joku on Valavuorelle velkaa, siitä pitää ottaa kaikki riemu irti. Omista veloista onkin paljon hiljaisempaa poikaa.
Jes, enää 699 600 maksamattomia velkoja Aleksilla itsellään.Huigeaa golffausta. Kaikille varmaan selvisi, että Perälä jäi 400 euroa Valeksille velkaa. Kuinkahan monta kertaa tuo toistettiin?