Mainos

Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 4 001 731
  • 14 767

PuckFutin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jep, eli osto/myyntisopimus. Jos ostaja ei saanut vastiketta rahoilleen niin "lahjoitus".

Näkyvyyttä tuossa kai eniten kaupattiin. Tapahtuiko se luvattu loppushow muuten?

Ehkä Hanen kaverit on osanneet järjestää asiat paremmin viranomaisten suhteen. Onko tuo mennyt myös lain mukaan jää nähtäväksi.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Olihan tuokin projekti aivan absurdi. Vieläkin naurattaa ne ennakkohehkutukset, "taisteluvideot" kun kaikki oli paskaa, sitten yhtäkkinen vauhdin lisäys ja hiihdon onnistuminen kuin itsestään kiistattomien todisteiden osalta. Plus kiemurtelu kysyttäessä seurantaa. Jättihattu Valalle ja haen taas torsponi.
 
Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Mitä mahtaa Lauri Markkanen ajatella Valeksista? Siellähän on etenkin hänen veljensä puolelta naureskeltu Valeksille jo vuosia ja onhan veljeksistä myös tuo hieno kuva La Doers paidat päällä. Tuli vaan mieleen, kun näin jostain pätkän kun Valeksi päivitteli showssaan, että ei ole VIELÄ saanut Lauria vieraaksi tuohon netti-teeveeseen. Melkoista Markkasen hehkuttamistahan tuo on ollut Valeksilta jo pidemmän aikaa, mutta (pitaa) pahaa pelkaan, että rakkaus ei ole molemmin puolista.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Onko tietoa, millaisia summia Valavuori Liven vieraat saavat korvaukseksi? Urheilijat ja nämä "ajankohtaisvieraat"?
 
Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Mitä mahtaa Lauri Markkanen ajatella Valeksista? Siellähän on etenkin hänen veljensä puolelta naureskeltu Valeksille jo vuosia ja onhan veljeksistä myös tuo hieno kuva La Doers paidat päällä. Tuli vaan mieleen, kun näin jostain pätkän kun Valeksi päivitteli showssaan, että ei ole VIELÄ saanut Lauria vieraaksi tuohon netti-teeveeseen. Melkoista Markkasen hehkuttamistahan tuo on ollut Valeksilta jo pidemmän aikaa, mutta (pitaa) pahaa pelkaan, että rakkaus ei ole molemmin puolista.
Velaksille on tavallaan nostettava hattua sitkeydestä. Kyllä Valevuori kaiken järjen mukaan ymmärtää Markkasen pitävän Hanta pellenä, mutta siellä se vaan Markkasen persettä nuolee vuodesta toiseen, ja kertoo kuinka ei VIELÄ ole saanut Lauria vieraakseen. Vähän kuin yli-innokas teinifani, jota idolinsa juoksee kauhuissaan karkuun.

Tietyllä tavalla kritiikki valuu monesti Velaksista kuin vesi hanhen selästä, ja Hanella on loputon pokka. Vaikka Markkanen tulisi ValeLiveen kertomaan Velaksin olevan narsistinen ja patologinen valehtelija, rikollinen ja pelle, Velaksi shown jälkeen varmaan twiittaisi kuinka oli taas huigea Live ystävänsä Laurin kanssa, ja kuinka vähän roastattiin toinen toisiamme kuten parhailla kaveruksilla on tapana.
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Mitä mahtaa Lauri Markkanen ajatella Valeksista? Siellähän on etenkin hänen veljensä puolelta naureskeltu Valeksille jo vuosia ja onhan veljeksistä myös tuo hieno kuva La Doers paidat päällä. Tuli vaan mieleen, kun näin jostain pätkän kun Valeksi päivitteli showssaan, että ei ole VIELÄ saanut Lauria vieraaksi tuohon netti-teeveeseen. Melkoista Markkasen hehkuttamistahan tuo on ollut Valeksilta jo pidemmän aikaa, mutta (pitaa) pahaa pelkaan, että rakkaus ei ole molemmin puolista.
Laurihan aikoinaan twiittasi legendaarisen giffin jossa joku piirroshahmo lyö ovea toisensa perään vastaukseksi kun hänelle varoiteltiin Valavuoren saapumisesta rapakon sille puolen. Harmikseni en tuota nyt nopealla selaamisella löytänyt. Yksi kaikkien aikojen twiiteistä.

Laurilla tuntuu muutenkin olevan arvot elämässä kunnossa, joten toivottavasti ei edes kuse nettomaksajan suuntaan vaikka varmasti kohtelias mies onkin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kun Valavuoren merkitys hiipuu hiljalleen, voisi ketjun nimetä PEKKA Karvosen tribuuttiketjuksi. Allu olisi jatkossa enää sivuosaroolissa, pienempää fagottia puhaltelemassa.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Mutta Lokin mielestä kaikkien aikojen suomalainen urheilija sai sentään Urheilun Lähettiläs stipendin. Ai että tätä onnenpäivää seillä Aurinkorannikolla.
 
Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Valavuoren nuori adjutantti vakuutti mestarin osaamisestaan, joten yhteistyö jatkuu. Monella ihmisellä soisi hälytyskellot tässä tapauksessa, mutta koska kummatkin osapuolet ovat täysi-ikäisiä, niin eivätpä he muita näistä valinnoistaan voi syyttää kuin itseään.

Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Valavuoren nuori adjutantti vakuutti mestarin osaamisestaan, joten yhteistyö jatkuu. Monella ihmisellä soisi hälytyskellot tässä tapauksessa, mutta koska kummatkin osapuolet ovat täysi-ikäisiä, niin eivätpä he muita näistä valinnoistaan voi syyttää kuin itseään.

Iida Vainio jättää Suomen, nyt puhutaan todellisesta aivovuodosta. Mitä vasemmistohallituksemme aikoo tehdä sille, että mielipuolisen verotuksen takia Iidan ja Velaksin kaltaiset talentit jättävät maamme?
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Tästä voi tulla vielä ruma kansainvälinen selkkaus kun Espanjassa tajuavat mitä tämä aivovuoto oikeasti tarkoittaa heidän kannalta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Jos pitäisi jotain veikata niin Iida alkaa pyörittämään casinoiden mummorullia valavuori twitch kanavalla. Sponsorien pitää saada näkyvyyttä, mutta Valeksi keskittyy mieluummin golfin peluuseen ja sikareiden tuprutteluun
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös