Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 608 230
  • 13 597

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Selänne oli hyvä jääkiekkoilija ja siinä se. Minusta perimmäinen kysymys on, mitä väliä sillä on, millainen Selänne on henkilönä. Ei minua musiikkia kuunnellessa harmita, että minkälainen biisintekijä on siviilissä. Selänteen ura on ohi, joten suljetaan twitter ja katsotaan videolta vanhoja maalikimaroita.

En ymmärrä muutenkaan miksi näistä sekoiluista on noussut niin iso "kohu". Oikeastihan Jatkoajan ulkopuolella monikaan ei ole asiaa noteerannut tai ole jollain tavalla huolissaan Teemun nimen lokaamisesta. Tässä lienee kyse samasta asiasta kuin jotkut luulevat jääkiekon olevan jotenkin iso laji Yhdysvalloissa, vaikka oikeasti juuri ketään ei kiinnosta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Markkinatalous synnyttää paljon turhaa, koska päivittäin on helpompi keksiä uusi kohu kuin ihmiskuntaa hyödyttävä innovaatio. Minulle nämä Selänne-kohut ovat vähän sama juttu kuin uutisoinnit koskien kuninkaallisia tai tasavallan presidentin puolisoa. Heidän yhteiskunnallinen merkitys on niin mitätön, etteivät he tarjoa mitään aidosti tärkeää. Valavuori edustaa nykymaailman turhuuden roviota, jossa kaikesta pitää tehdä tunnettua ja nostaa jalustalle, vaikka asialla ei ole tuon taivaallista merkitystä. Seurauksena synyy tällaisia säälittäviä tapauksia kuin Valavuori, joka uskoo sillä olevan merkitystä. Mikäli näin ei olisi, ei hänellä olisi niin kovaa tarvetta olla esillä ja egoilla jonkun toisen rinnalla, vaikka ei ole itse saavuttanut yhtään mitään. Twitterikin on kuulemma jonkun ameriikkalaisen keksimä.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Doerit tekee ja huutajat huutaa. K8si elää ja voi hyvin, kun äiät itkee menetetyn TEukan perään. Se olikin dorka, eläkää sen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tuokkola sanoo Iltalehdessä hävityn Tappara-pelin jälkeen: "Kenelle olemme tehneet pahaa, että meitä näin koetellaan." Se olikin siis Tuokkola joka Selänteen viestit kirjoitti. Tein tarkan kirjoitustyylianalyysin a la Sihvonen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yle näyttää taas noita turhia twiittejään kisalähetyksessä ja ei voinut olla huomaamatta, että Joonas Valavuori julkaistiin. En onneksi sen enempää huomannut mitä siinä oli. Jotain Teemun päivä, respect tms.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Valeksi ei päässyt jäälle T88mun kanssa pönöttämään, onko Virallinen Ystävyys ohi?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Selänne oli hyvä jääkiekkoilija ja siinä se. Minusta perimmäinen kysymys on, mitä väliä sillä on, millainen Selänne on henkilönä. Ei minua musiikkia kuunnellessa harmita, että minkälainen biisintekijä on siviilissä. Selänteen ura on ohi, joten suljetaan twitter ja katsotaan videolta vanhoja maalikimaroita.

Olen Selänteen osalta samaa mieltä. Etenkin siitä syystä, että jääkiekkoilijat eivät juuri koskaan ole edes piirun verran kiinnostavia persoonia kaukalon ulkopuolella (Selänne hyvänä esimerkkinä). Poikkeuksia toki löytyy, mutta hyvin, hyvin harvoin.

Muusikoiden suhteen taas olen eri mieltä, sillä IMO musiikin pitää yhdistyä hyvin vahvasti tekijäänsä. Yhtenä esimerkkinä se, että tekijän täytyy tietyllä tapaa seistä musiikkinsa takana myös "siviilissä" tai muussa tapauksessa meininki on todella vastenmielistä. Hypoteettisesti ajatuksen tasolla siis : Uskoon kääntyneet metallimuusikot = pakko lopettaa kuuntelu. NSBM-bändit, jotka irtisanoutuvat äärioikeistosta tai rasismista = sama homma. En voisi sietää kasvisruokailun puolesta biisejä tekevää bändiä, joka vetää big maccejä viikonloppuisin, enkä myöskään gangsta-räpin superstaraa joka käy kouluissa pitämässä puheita huumeita ja väkivaltaa vastaan.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Selänne oli hyvä jääkiekkoilija ja siinä se. Minusta perimmäinen kysymys on, mitä väliä sillä on, millainen Selänne on henkilönä. Ei minua musiikkia kuunnellessa harmita, että minkälainen biisintekijä on siviilissä. Selänteen ura on ohi, joten suljetaan twitter ja katsotaan videolta vanhoja maalikimaroita.

Eihän sillä mitään väliä olisikaan, jos tyyppi ei haluaisi medioihin lähes hinnalla millä hyvänsä. Jo urheilu-uransa aikana Selänne tuli tunnetuksi siitä, että lahjoittaessaan rahaa ihan mihin tahansa, tärkeintä ei ollut itse lahjoitus vaan se että sai nimen ja kuvan lehteen ja kertoa, että kuinka hyvä ihminen on. Nyt pyritään Suomessa lehteen vieläkin surullisemmin tapauksin, kuten esim. se jouluinen "uutinen" että mies sai joululahjaksi tiiliskiven, taisinpa olla tuhma, heh heh ja kerron nyt sen tässä lehdessä itse kaikille. Porukka nauraa Bull Mentulalle ja hänen turhanpäiväisille jutuilleen ja ihailee Selännettä, vaikka kyseessä on molemmissa ihan sama tapaus. Toki onhan se kova paikka myöntää, että oma idoli on ihmisenä paljastunut täydeksi pelleksi, kun vertaa esim. Kimmo Timonen, Sami Kapanen, Saku Koivu, Miikka Kiprusoff, Sami Salo.

Selänne oli urheilijana hieno persoona ja hyvä esikuva. Ihmisenä taas aika yksinkertainen tapaus ja oppikirjamalli narsistista.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Nyt pyritään Suomessa lehteen vieläkin surullisemmin tapauksin, kuten esim. se jouluinen "uutinen" että mies sai joululahjaksi tiiliskiven, taisinpa olla tuhma, heh heh ja kerron nyt sen tässä lehdessä itse kaikille.

Niin, samaa mieltä mitä kirjoitit.

Mmutta pitää muistaa sekin, että juuri nämä "uutiset" on se hinta minkä Selänne maksaa takaisin suomalaiselle lehdistölle diilinä/vastapalveluksena/kauppana siitä, ettei herran toilailuja kaukalon ulkopuolella uutisoida (niin kiekkouransa kuin uransa jälkeisenä aikana).
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin, samaa mieltä mitä kirjoitit.

Mmutta pitää muistaa sekin, että juuri nämä "uutiset" on se hinta minkä Selänne maksaa takaisin suomalaiselle lehdistölle diilinä/vastapalveluksena/kauppana siitä, ettei herran toilailuja kaukalon ulkopuolella uutisoida (niin kiekkouransa kuin uransa jälkeisenä aikana).

Toki olen minäkin niistä kuullut kaikkea huhua, että Kotkan Meripäivillä ja muissa kesätapahtumissa on Selänne pistellyt menemään kaikkia muita paitsi omaa eukkoa. Ja humalakin ollut välillä aika kova. Joskin on hyvin vaikea kuvitella, etteikö kukaan olisi nykyaikana niitä raportoinut esim. someen tai myynyt itse vaikka Hymylle tai Metropolille. Ei Selänteellä nyt kaikkien medioiden kanssa voi diiliä olla.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Riittää kun on diili kolmen median kanssa...

No joo, mutta some siitä puuttuu silti. Että en ihan ensikuulemalta osta tuotakaan väitettä, että kyseessä olisi takaisinmaksu sen sijaan, että mies on ihan oikeasti julkisuudenkipeä narsisti.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mediassa on vain tiettyjä henkilöitä joita kohdellaan "silkkihansikkain", ei Selänne ole ainut julkku jonka toilailuja ei suuremmin revitellä Seiskassa tai Iltalehdissä.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Huvitti kun uusimmassa Urheilulehdessä oli Selänteen Twitter-tili rinnastettu Sporde Sporttilan ja Paxu-Mixun kaltaisiin parodia-tileihin. Lainattuna oli se "pita pahaa Han on teille tehnyt" -twiitti.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Aivan jäätävää huutonaurua kolmikolle Valavuori, Selänne ja MV-lehti. Selänteen Teukka, isänmaallinen mies.

http://mvlehti.net/2016/01/26/teemu-selanne-on-isanmaallinen/

Uskaltaakohan iltapaskat tarttua "Teemun" poliittisiin mielipiteisiin.

***

Editoidaampa MV-uutinen tähän klikkihuorauksen estämiseksi:

Ensin oli kuva Valavuoren omasta fb päivityksestä:
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/1453761681686screensave-1.png

Teemu yhtyi Aleksin kirjoitukseen äsken näin, hän edelleen twiittasi Aleksi kirjoituksen:
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/12625861_10207927459799643_1705050808_n.jpg

Antti Wennström on tunnettu suvakki, joka on on toiminut jääkiekkoa käsittelevän Jatkoaika.com-verkkolehden päätoimittajana 1. kesäkuuta 2012 alkaen.
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/12607254_10207927481200178_276489539_n.jpg
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/12573808_10201530677625281_8446767187846020587_n.jpg
Tästä se lähtee, KIITOS TEEMU!

Boldaukset MV-lehden tekstejä. Linkit ovat uutisen kuviin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Aivan jäätävää huutonaurua kolmikolle Valavuori, Selänne ja MV-lehti. Selänteen Teukka, isänmaallinen mies.

Uskaltaakohan iltapaskat tarttua "Teemun" poliittisiin mielipiteisiin.

Olisiko liikaa pyydetty, että lainaisit jutun tänne, että kyseinen epämedia saa turhia klikkauksia. Kiitos.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vastuunpakoilusta on aina helppo syyttää toista, kun ei itse tarvitse olla sillä penkillä jolla pitäisi ottaa sitä vastuuta, eli vastata asioista. Tämä vaan tuli tuosta twiitistä mieleen. Noh, tätähän tuo poliittinen puhe on muutenkin täpötäynnä. Sivusta on aina helppo huudella ja kovimmat asiantuntijat löytyy aina kotisohvilta.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Olisiko liikaa pyydetty, että lainaisit jutun tänne, että kyseinen epämedia saa turhia klikkauksia. Kiitos.
Tiivistettynä Selänne komppaa Valavuoren turvapaikanhakijoihin kohdistuvaa fb-päivitystä parin päivän takaa. Teemu itse sanoo mm. että "hyysäily lopetettava".

MV-lehti veti sitten otsikot miten Teemu on isänmaallinen mies, koska vastustaa turvapaikanhakijoita.

Viimeksi muokattu:

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Tiivistettynä Selänne komppaa Valavuoren turvapaikanhakijoihin kohdistuvaa fb-päivitystä parin päivän takaa. Teemu itse sanoo mm. että "hyysäily lopetettava".

MV-lehti veti sitten otsikot miten Teemu on isänmaallinen mies, koska vastustaa turvapaikanhakijoita.

Minun on hirveän vaikea uskoa, että Selänne olisi edes hyväksynyt, saati itse kirjoittanut, noita tweettejä. Ensinnäkin aika vaikea uskoa, että Selänteellä Kaliforniassa on Suomen pakolaistilanne ihan päällimmäisenä mielessä. Ja toisekseen oletan, että Selänteelle onm aika perusteellisesti opetettu, millaisiin asioihin ei julkisesti oteta mitään kantaa. Sitä en tiedä, kuinka tyhmä Selänne on, mutta uskon, että oma julkisuuskuva ei ole yhdentekevä hänelle. Ja saa olla aika pirun tyhmä, jos ei tajua, että ottamalla kantaa näin kiistanalaiseen asiaan, hän ei voi voittaa mitään, ainoastaan hävitä.

On eri asia 'ottaa poliittisesti kantaa', tukemalla jotain hyvää tyyppiä kuin lähteä Twitterissä keskustelemaan kuumasta ja arasta poliittisesta kiistakysymyksestä.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Olisiko liikaa pyydetty, että lainaisit jutun tänne, että kyseinen epämedia saa turhia klikkauksia. Kiitos.

Innokkaimpia klikkaajia taitavat olla juuri ne, jotka puhuvat hommalaisista ja pyöristyilevät MV-lehden julkaisuista.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tiivistettynä Selänne komppaa Valavuoren turvapaikanhakijoihin kohdistuvaa fb-päivitystä parin päivän takaa. Teemu itse sanoo mm. että "hyysäily lopetettava".

MV-lehti veti sitten otsikot miten Teemu on isänmaallinen mies, koska vastustaa turvapaikanhakijoita.

Kiitos. Oliko MV-lehti tehnyt taustatyötä ja selvittänyt, miten paljon Selänne on maksanut Suomeen veroja ja muuttanut peliuransa jälkeen takaisin kotimaahansa asumaan niin kuin muut isänmaalliset entiset suomalaiset NHL-ammattilaiset, Esa Tikkanen, Jari Kurri, Reijo Ruotsalainen, Ville Nieminen, Sami Kapanen, Jere Lehtinen ja Saku Koivu)?

Innokkaimpia klikkaajia taitavat olla juuri ne, jotka puhuvat hommalaisista ja pyöristyilevät MV-lehden julkaisuista.

Aha.
 
Les Crusher

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ducks
Eihän toi tili ihan oikeasti ole Selänteen hallinnoima, eihän? En suostu uskomaan, että Selänne ihan oikeasti politisioi ja vielä noin vahvoilla kannanotoilla.

Sai ainakin minut klikkaamaan ensimmäistä kertaa MV:n linkkiä.

Itse asiasta alan olla samoilla linjoilla, mutta se on tässä toissijaista.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuntuu hyvin erikoiselta, että "koko Suomen" Teemu ottaisi tällaiseen asiaa kantaa. Asia jakaa suomalaisia, enkä jaksa uskoa että Teemu olisi valmis menettämään suosiotaan tässä mittakaavassa.
 
Eipä tuollainen kannanotto Valavuorelta ihan hirveästi yllätä, jos miehen ansaintalogiikkaa miettii. Ketkä Suomessa suhtautuvat myönteisimmin turvapaikanhakijoihin? Nämä ihmiset ovat keskimääräistä useammin ainakin korkeasti koulutettuja, vegetaristeja, naisia ja Flow-festivaalin asiakkaita. Vaikka moni näistä "suvakeiksi" haukutuista on aikanaan lukenut lyhyen matikan, eivät he taatusti tartu affikusettajien syötteihin kovin innokkaasti. Paljon herkemmin sieltä "rajat kiinni" -puolelta löytyy Gutsille asiakkaita lätkimään järjettömiä rekkoja Aleksin elintason hyväksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös